sunnuntai 15. marraskuuta 2009

WILLA SUKKA

Punaisista villasukista on luontevaa siirtyä Willa Sukkaan, joka on Ilona Pietiläisen kertomus hänen Willastaan. Muistathan Ilonan, johon tutustuit Sateenkaaren taa teoksessa, kirjassa jossa hän kertoi, miten aloitti sisustuspuotinsa sitkeydellä ja sisulla kuin tyhjästä väkertäen kransseja autotallin nurkassa…
Willa Sukka on Ilonan omakustanne tältä vuodelta. Lumoava kirja täynnä niin välttämätöntä kauneutta kuin myös näppäriä käytännön vinkkejä, miten ideoida uutta ja erilaista kotiin niin arkeen kuin juhlaan. Tämä on rappioromantiikan ylistyskirja, joten ainakin ihan minun juttu, varmaan myös sinun.

Kirjan tekstit ja kuvat ovat Ilona Pietiläisen omia, sivujen taustakuvat ovat BigStockPhoto. Graafinen suunnittelu on http://www.neitisievanen.fi/ ja asusteet Johanna Harju http://www.wishwear.fi/ somistukset Sisustustalo Sateenkaarentaa http://www.sateenkaarentaa.fi/ , kansi ja piirroskuvat s. 36 http://www.idylli.fi/ Näin paljon annoin nyt tietoja poikkeuksellisesti, sillä kuvien Willan hurma sekoittaa pääni…
Kirja on ylistys vanhalle ja kutsuukin lukijaansa näin:

Tervetuloa!

Kuka asuu Willassa – ehkä minä ja minun perheeni, haaveeni ja unelmani. Olen ylpeä sen yli 200 vuotta vanhasta tarinasta, tai saduista ehkä oikeammin. Kaikki hirret, jotka yhä kantavat tätä kauneinta rakennusta, on käsin veistetty. Ikkunat, jotka eivät aina aukea moitteettomasti, ovat puusepän veistämät. Yksi kerrallaan tehtyinä, kuin luotuina kaunottariksi.


Avaan oveni Willaan sinulle ja toivon sinun kuuntelevan jokaista hiljaista huokausta, narinaa ja Willan tarinaa.



Näin siis Ilona rakkaasta Willastaan kirjassaan Willa Sukka. Jo Willa Sukan kuisti on kuin valkoisen ja vanhan unelmaa: valkoiset verhot, jotka on tampitettu rautaisella sydämellä, johon on sujautettu hopeiset aterimet. Verhot ovat luonnollisesti ylipitkät, jonka tyylin lanseerasi maailmalle aikanaan tanskalainen Karen Blixen. Köyhän lapsuutensa peruina hänellä oli muistissaan, kuinka kotona oli aina lyhyistä lyhimmät verhot ja niinpä hänelle oli sekä Afrikan kodissaan että myöhemmin Tanskassa aina ylipitkät verhot. Minä olen vankkumaton ylipitkien verhojen suosija. Ja niitä näkyy myös Willa Sukassa, jonka kuisti on kuin valkoista lumisatua valkeine callunoineen, verhoineen ja paperitähtineen. Tässä kuistilla sielu rauhoittuu odottamaan vaikka valkeita lumihiutaleita, jotka kohta jo satavatkin taivaalta….


Kuistilta katseesi siirtyy ruukuissa oleviin Irlannin nummikanerviin, joiden herkkä kauneus huimaa... Mistä näitä oikein saa! Huomaat myös pihan puut, joissa piparkakkumuotilla linnuille tehtyjä rasvasiemenseoksia. Hurahdat rappioromantiikan kauneuteen ja saat houkuttavien kuvien välissä ohjeita, miten saadaan aikaiseksi kulunut maalipinta tai miten ruostemaalataan.

Kauniissa ja vanhassa ympäristössä on luonnollista stailata televisio piiloon ja siihenkin löytyy oiva vinkki. Sitten neulotaan (lue:kudotaan) villasukkien suojia ja valmistetaan jäkäläkransseja, tehdään juhlakattauksia ja ommellaan Neilikalle, novascotialaiselle kaunottarelle, kaunis pussi koiranmuonia varten, somistetaan enkelin kiharoilla ja tehdään itse lampunvarjostimia. Willa Sukasta löydät myös kauneimmat lautasliinapidikkeet, mitä koskaan on nähty! Kirja aivan pursuaa ideoita ja käytännön ohjeita ja silmää hyväileviä kuvia. Minulle löytyi nyt vihdoinkin ohje, miten tehdään Isoäidin ruutuja ja kirjassa sain Elämäni Armahduksen!, sillä eilen tapahtui niin, että olin ostamassa kynttilöitä joulua ajatellen ja yleensä ostan valkoisia ja joulunpunaisia ja viininpunaisia, mutta nyt tulin kotiin vaaleanpunaisten kynttilöiden kanssa!Ilona: Voiko joulun maustaa epätavallisilla väreillä tai tavoilla? Vanhaan kattilaan tehty asetelma saa vaaleanpunaisen tuntumaan niin juhlalliselle, että sen voi kattaa joulun pöytään!


Minustakin vaaleanpunaiset koristeet tekevät joulun!

Willa Sukka päättyy suloisesti jouluun:


Jouluaatoksi Willa on siivottu, kattoparrut putsattu ja kaikki tuoksuu joululle. Kinkku on ollut jo yön uunissa ja aamupuuro on valmista. Löytäisinkö mantelin – ehkä minua onnistaa tänä vuonna ja toivon lunta myös ensi jouluksi, koska vain niin satu ei katkea.

2 kommenttia:

  1. Ilona, eipä kestä, tämän ja seuravankin kirjan teko on puhdasta nautintoa.

    VastaaPoista