Satu Taskinen: Täydellinen paisti

Schweine sind sensible und intelligente Tiere. Sie benötigen ausreichend Platz, um sich gesund und kräftig zu entwickeln. Sortimentenliste. Sian ruhosta voidaan leikata osia melkein mihin tahansa ruokaan…Biologische Schweinenfleisch hat einen volleren Geschmack, der Geruch ist angenehm. Es behält in der Pfanne seine Form. Sehän nähtäisiin melko pian. Itävalta, luomuruuan luvattu maa ja Euroopan esikuva.

…viilletään silavaan noin 2 x 2 cm:n suuruisia neliöitä…otetaan mausteet…ei muuta kuin suolaa ja kuminaa…


Sehr geehrter Herr Fidler. Viilletään hierotaan käännetään. Kaksi kiloa kuollutta sikaa. Viilletään ja hierotaan.


Satu Taskisen Täydellisessä paistissa (Teos 2011) on suositeltavaa unohtaa ulkonäkö, se paistin pinta, kirjan kansi, onko sitä valeltu vai ei, onko se houkuttavan kaunista vai puisevan sitkeää, herahtaako siitä heti rasvat suuhun vai tekeekö mieli jättää sika, kirja siihen aavistaen onnettomuutta, että kaikki on kuitenkin mennyt jollakin tavalla pieleen tai ellei ole mennyt, se tapahtuu heti kun sikanautinto on tyydytetty, kirja luettu.

Täydellinen paisti on niin sielua raapiva kuvaus täydellisyyden tavoittelusta, tarpeesta hallita ahdistusta, kyvyttömyydestä empatiaan, halusta olla huomattu, olla jotain, että en voi sanoa voivani nyt vahvasti. En ollenkaan. Olen aina tiennyt, että sika ei sovi minulle. Saksassa olen joutunut nousemaan pöydästä ulos hengittämään, kun olen nähnyt tarjoilijan kantavan viereiseen pöytään jotain isoa osaa siasta ja ellen olisi täydellisesti huumeiden vastainen niin laskeutuisin nyt kellariimme polttamaan ruohoa, juuri kuten tekee suomalainen Taru Koskinen, kun itävaltalaisen miehensä Franzin äiti, Frau Mutti saapuu kera tyttärensä Marie-Luisan, tyttärentyttärensä Elisabethin ja nimettömän varasianpaistin, rakkaan poikansa luo pyhäinpäivän viettoon. Väistämätöntä on, että kun perhe näkee toisensa pitkän ajan jälkeen, Taru tuntee ulkopuolisuutta, jonka katkeruus tihkuu kuin juuri uunista otetun sian nahkaa olisi tökitty puukolla ja sieltä tihkuisi ihraa…kaunaa, muisteloita, inhorealistista tarkkailua:


Yritin löytää silmilleni jotain muuta paikkaa, mutta se oli vaikeaa, kun kerran Marie-Luisan koosta oli niin avoimesti tullut puhe. Marie-Luisan katsominen oli raskasta. Marie-Luisaa oli niin paljon, että sen kaiken näkeminen uuvutti. Sen ajatteleminen, kuinka siitä saisi vähemmän. Marie-Luisa pitäisi lukita jonnekin. Hänen halunsa pitäisi ohittaa. Ennen kuin se tappoi. Halu tappaa. Kerta kaikkiaan. Marie-Luisan ruumis voitti kaikki taistelut. Ilman että Marie-Luisa tai kukaan voi sille mitään. Se vaati ravintoa, lisää ravintoa. Marie-Luisan pienentäminen muuten kuin pakolla ja väkivallalla oli täysin mahdoton tehtävä.


Tässä kirjassa syödään koko ajan. Pidän kirjoista, joissa ruokaan ja sen tekemiseen on kätketty merkityksiä. Tältä vuodelta on loistava esimerkki Kulinaristin kuolema, jossa tunnerataa eivät liukasta sianihra, vaan ranskalaiset herkut. Rakkauden aikakirjassa puolestaan unohdettu kotirouva viestii loistavilla aterioillaan ja kattauksillaan saamatta viestiään perille. Elokuvan saralta löytyy Suklaata iholla, jonka käsikirjoitus perustuu teokseen Pöytiin ja vuoteisiin. Siinä Titan koko elämä on kyynelin maustettua kokkaamista, kunnes…Itävallassa kaikki on kuitenkin toisin ja Frau Mutti on aivan oikea ihminen sanomaan siitä:

Syöminen on ihanaa. On ihanaa, ettei enää tarvitse koskaan kärsiä puutetta. Nykyään puhutaan laadusta määrän sijasta. Minä olen vahvasti sitä mieltä, että määrä voittaa laadun. Ja väitän, että kaikki rehelliset ihmiset ovat minun kanssani samaa mieltä.

Kyseessä ei kuitenkaan ole kokkikirja, vaan kirja siitä, miten tiivis vuorokauden yhdessäolo tuo kaikissa esiin niitä piirteitä, joita toisten on vaikea sietää. Vain Franz sukkuloi omana, hieman hyväuskoisena sovittelijana kaiken keskellä ja välissä. Yhteissyöminen tuo esiin Frau Muttin hirveän tarpeen saada lapsenlapsi, vaikka on olemassa Elizabeth, ’sillä onhan Franz jo melkein kuudenkymmenen ja Elizabethin ihonväri taas…’ Kaikista tulee esiin jotain ja joukkoon liittyy myös juutalainen naapuri, entinen näyttelijä Frau Berger, joka ei tiedä, kumpia vihaisi enemmän lapsia vai koiria.

Sata Taskisen kirja on pienen näyttämön kirja. Tällainen on myös Peter Cameronin loistavaThe Weekend ja Bernhard Schlinkin Viikonloppu. Pienen tilan teos on aina intiimi ja raju. Tulee mieleen myös elokuva Viettelysten vaunu. Rajattu tila ei anna armoa, ei päästä pakoon, jolloin niin teoksen henkilöiden kuin heitä seuraavan lukijan/katsojan tilanne käy ahdistavaksi. Aluksi kaikki on kepeää, mutta ilma on tiheä aavistuksista, varjoista ja vihjailuista. Taskinen onnistuu loistavasti tiivistämään entisestään, joten hengittäminen miltei lakkaa. Pitää päästä kävelemään vaikka edes hautuumaalle.

Minun entinen kotimaani on Saksan kirjallisuus ja täytyy heti todeta, että miten paljon näenkään saksalaisen kirjallisuuden tyyliä Taskisen teoksessa, mikä on kirjalle vain eduksi. Saksalainen teitittely tuo tyyliin oman etäännytyksensä, joiden vieressä karkeat teot vain korostuvat. Tietty ylimielinen tietävyys, vaikkakin horjuva, vaikuttaa jo Tarussakin ja saa salaa poltetusta ruohosta lisävoimaa. Hänen eittämätön ulkopuolisuutensa saa kuitenkin väärää ravintoa kaikkea vihaavasta Frau Bergeristä ja niinpä näemme Tarun kivittämässä kyyhkysiä, kuulemme hänen huutavan Elizabethin koiralle Maximukselle ’perkeleen koira’ ja näemme häntä paljon piilossa jossain ja etenkin omassa sisässään.

Tässä Täydellinen paisti hänelle, joka viihtyy perheringissä pöydän ympärillä, hänelle, jota kiinnostavat ihmisten inhat heikkoudet, niiden salaaminen ja sitten paljastukset, täydellinen kirja sinulle, jota kiinnostaa, onko sikaa valeltu vai ei ja kiinnostut aina vain enemmän kun kuulet, että on ja ei. Täydellinen paisti on sikahyvä!

*****

Täydellinen paisti voitti Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon, joten Satu Taskisen neljän
vuoden haudutus kannatti!

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Helmi-Maaria Minna  Suketus Susa Erja Kirsi Karoliina Booksy