lauantai 2. huhtikuuta 2011

KIRJAMESSUSATOA: KELTTIKORUJA, KADONNUT SUKULAISTYTTÖ, MUUMEJA ENGLANNIKSI JA MERILUOTOA

Jyväskylän Kirjamessut oli osaltamme tänä vuonna aika erikoinen tapahtuma. Ostin vain KAKSI kirjaa ja rannekorun! Löysin kadotetun sukulaistytön Emmun, joka myy kelttikoruja ja minähän rrrrrrrrrakastan kaikkea irlantilaista. Siis Emmulla ja minulla on yhteinen sukulainen Ester-täti Turussa, mutta tapaamisemme oli sattuma ja osasin aavistaa yhteytemme Ester-tädin kertomusten perusteella. Tässä Emmu
Minun ostamani koru ei taida olla kelttiläinen, mutta näin tämä nyt tänään meni. En voinut vastustaa ametistia, joka on samaa sävyä kuin suvisen kotelomekkoni kuvio ja pari muuta parempaa asua. Minulla on melkein aina joku rannekoru, mikä on hämmästyttävää, sillä käytän koruja todella vähän. Ne ovat hopeaa ja niissä pitää näkyä käsityön jälki. Tästä halukkaat löytävät kontaktin Emmuun
eli http://www.kelttikorut.com/ Mutta lähti mukaan pari kirjaakin. Kummipojalle tämä Schildts -kustantamon kirja
sekä eräälle blogiystävälleni ostin tämän, sillä omasta Meriluodostani en tietenkään voi luopua...
Päämies on nyt ihan hiljaa, sillä vaitelias hämäläisemme tapasi kaikkia mahdollisia hänen röörinsä leikanneesta lääkäristä entisiin työkavereihin ja nyt on ääni mennyt. Minusta tuntuu toisinaan, että talon vähäpuheisin on eräs varttikarjalainen, joka nyt nousee tästä postaamasta ja alkaa antautua viikonlopun viettelyksille kuten vaniljaKERMAjäätelölle lakoilla ja Midsomerin Verihäille!

Olen mielettömän hyvällä tuulella, sillä eilen ratkesi moni asia oikeinpäin, meillä oli lumoava, täydellisen rentouttava ilta ja nukuimme aamulla todella pitkään. Tähdet syttyivät jälleen taivaalleni!

Palataan♥

PS. Ihan pakko kertoa, että irkkutarinalle tuli jatkoa. Puhuin äsken Emmun serkun Francisin kanssa ja yhtäkkiä minulle aukeni se kaikki, miksi olen aina tuntenut sitä outoa kohtalon yhteyttä Irlantiin. Mehän olimme sinne kerran jo muuttamassakin, mutta silloin riskiraskauteni muutti kaiken. Tosin koeasuimme pari viikkoa Galwayta ja teimme retkiä ympäri saarta. Kävelin mm. Connemaran nummilla kuin liitäen ja yhtäkkiä vastaani juoksi lauma poneja, jotka viuhkaantuivat kohdallani ponisiiviksi! Mieheni, joka ei silloin ollut vielä ratsastanut ja ollut hevosten kanssa paljoakaan, jähmettyi suolapatsaaksi, mutta minä nautin! Tapasimme aivan hurmaavia ihmisiä ja tiedättehän komean Jonathanin leffasta Match Point, hänkin on irkku!

Minulla on ollut tarkoitus lähteä isäni suvun jäljille after Olga ja nyt sain uutta tuulta purjeisiin. Vedet virtaavat nyt uuteen suuntaan, tuulet puhaltavat mereltä ja linnut lentävät parittain♥

34 kommenttia:

  1. Joten katse tähtiin!
    Nautinnollista loppuviikkoa♥

    VastaaPoista
  2. Sinulla on ollut paljon mielenkiintoisemmat messut kuin minulla ;)

    Ja voi miten upeita koruja! Siellä toisella puolella missä oli nuo hyvänolon messut, oli niin tungos 12 maissa, että en viitsinyt kiertää puoliakaan.

    Hillat jäätelön kera ovat ♥

    VastaaPoista
  3. minäkin ostin viikonloppuna ametistin ;) se on niin luova kivi. Kelttikorut on tosi jännittäviä. olen joskus piirrellyt noita riimukuvioita ja se on muakvaa puuhaa. mukavaa iltaa!

    VastaaPoista
  4. Hauska lukea että sinulla oli mukava päivä :--) voiei, missasin mindsorin! höh. mutta onneksi sen voi katsoa nettitelkkarista.

    VastaaPoista
  5. Olen niin iloinen, että tähdet loistavat taas taivaallasi. Vaikken tiedä, mitä kaikkea viikkosi on sisältänyt, olen lukenut rivien välejä. Muutenkin ihana kirjamessupostaus. ♥

    Minäkin rakastan (pitäisi laittaa isolla ärrällä!) kaikkea, mikä liittyy Irlantiin, Englantiin tai muualle Brittein saariin. Ostamasi koru on kaunis. Kelttikoruissakin on oma viehätyksensä, mutta ne - samoin kuin Kalevalakorut - ovat joskus aavistuksen raskaita. Tuo sinun hankkimasi on kuin kevätkeijujen puro, ihana.

    Meillä digiboksi talletti juuri Midsomerin murhat ja lapsetkin nukahtivat aikaisin, joten täytyy mennä tuonne kemistin luo ja alkaa katsoa tuota "kotoisten murhien" sarjaa.

    VastaaPoista
  6. Mukavalta kuullostava lauantaipäivä. Korusi on keveä ja kaunis. Ihania ovat muutkin kelttikorut, pitääpä käydä sivuilla.

    VastaaPoista
  7. Pepi, just niin! Kiitos samoin♥

    Susa, miten minustakin tuntuu siltä...;-)

    Nämä kelttikorut olivat näyttävästi keskellä KIRJAosastoa, ei siellä hässäkässä, jossa ei lopulta ollut ainakaan meille yhtään mitään.

    Juu, hyvin laski ja nopeesti.
    Nyt edessä piiitkä phelu Ester-tädin kanssa. Puhun ylettömän vähän puhelimessa paitsi kerran viikossa äidin kanssa ja kerran kuussa Ester-tädille soitan minä puhelun.

    VastaaPoista
  8. Hieppa leena!

    Sulla on ollut ihanat messut ihan melkein sylissäsi...

    Luin "Kabbalistin", kirjoitin jotain siihen osioon sulle..
    ihana kirja, niin upea, ainakin minulle..
    missä lisää???

    Kiitos taas ihana Leena, että olet antanut noita kirjoja vinkiksi..

    Lähetin Hertta Mullerin "Hengityskeinun " siskoni tyttärelle..
    En ihan päässyt siihen mukaan..
    Ehkä joku Hertan toinen kirja vois olla mulle nyt sopivampi, tykkäänhän paljon hänen ilmaisustaan..

    Sulla on ihana mies!
    ikinä itse en olisi löytänyt!

    VastaaPoista
  9. Noita koruja olen minäkin nähnyt!!!!

    VastaaPoista
  10. Kertomastasi välittyykin hyvän tuulen onni:)
    Ovatpa upeita nuo kelttikorut. Ihastelin pitkään rannekoruasi, kaunis!

    Tuikkikoon tähdet viikonlopussasi, voi hyvin ihanainen♥

    VastaaPoista
  11. Ihana koru ja ihana päivä! Tähtien tuiketta myös viikonlopun jatkoon toivottelen!

    VastaaPoista
  12. Kiva viikonloppu on sinulla ollutkin, elämä noussut kohti sfäärejä ja upean korun, kuin virtaavaa vettä, keskellään kirkas taivaansinestä väriä peilaava lähteensilmä. Ametisti on kaunis onnenkivi.
    Lukaisin viikonloppuna Lapin vuokon ja sitä ennen Bolshoin perhosen. Molemmista pidin kyllä. Meriluodon Miehen muotoista aukkoa tässä kääntelen...eikä oikein nyt avaudu.
    Myötätuulta sunnuntaihisi ja alkavaan viikkoosi, Leena.

    VastaaPoista
  13. Akissfromthepast, tuo ametisti ihan halusi tulla minulle;-) Minusta kaikki Irlannin mytologiassa on kiinnostavaa. Ja korut ihania. Kiitos samoin!

    Tuure, toivottavasti sinulla myös! Midsomer oli todella jännittävä.

    Katja, ehkä hiukan hassu ollakseen KIRJAmessupostaus, mutta jotenkin vain...tämä oli sellainen kevyt päivä ja fiilis jatkukoon. Nyt taivaani on täynnä tähitä, kiitos♥

    Minulla on yksi semmoinen raskas kelttikoru ja se sopii teittyihin tilanteisiin ja asusteisiin upeasti. Tämä perhosmainen tulevien hopeaseppien taidonäytekoru nyt vain sulatti minut täysin. Siis Emmu myy muitakin kuin tätinsä ja tämän miehen koruja (sekä opiskelee JOENSUUN yliopistossa).

    Juu, mene vain nauttimaan Midsomerista. Minä olisin katsonut suoriksi jatkonkin. Taitaa tulla vielä yksi ruumis, pahaa pelkään. Mukavaa illan jatkoa.

    VastaaPoista
  14. Soolis, oli aivan ihana päivä. Ja kiitos, minustakin koru on kaunis♥

    Hanne, jotenkin arvasin, että pitäisit Kabbalistista. Mitä lisää? Sulla on vaikka mitä lukematta. Ainakin pitäisi olla...Lue Axel Munthe - tie Caprin huvilalle ja Punainen morsian. Minä en Hengityskeinua sinulle suositellut. En halunnut itsekään lukea sitä tällä kertaa - aiheen takia. Ja perhonen, e tole millään voinut ehtiä vielä Bolšoin perhosta.

    Ei noita ihania miehiä löydetä, niihin törmätään ihan missä vain. Siellä missä ei ikinä uskoisikaan. Se tapahtuu sullekin!

    VastaaPoista
  15. Vihreätniityt, hyvä sun on sanoa kun saat asua IRLANNISSA;-) Siis tämän Mennun täti irlantilaisen miehensä kanssa pyörittää tätä korumyyntiä ja Mennu auttaa, kun ehtii. Näitä muten myydään Suomessa hyvin. Siis irlantilaisia koruja. Mukavaa viikonlopun jatkoa Sinulle!

    Hannah, kolme viikkoa on taivas ollut tähdetön ja se on mulle ihan liikaa. Kaikkea liikaa. Nyt välkehtii amtisti ja tähdet myös. Kiitos samoin Sinä Shirley Temple♥

    Pienen mökin emäntä, kiitos ja kiitos samoin Sinulle♥

    Anja, minusta vuoroveden olikin jo aika kääntyä ja kuun asennon muuttua ja vesien alkaa virrata toiseen suuntan ja lintujen lentää pareittain...

    Hyvänen aika, etkö sinä pidä Ailan uusimmasta runokirjasta! Nyt minä halvaannun...Anja, laita mulle selitystä meiliin! Ostin tämän kirjan eräälle, jonka sinäkin tunnet...

    VastaaPoista
  16. Aloitin perhosta ja luin sitä n 70 sivua, mutta kun sain Kabbalsitin käsiini, Perhonen sai jäädä odottamaan..
    jatkan sitä nyt...
    en tiedä maistuuko se nyt noiden kahden ihanuuden jälkeen..

    VastaaPoista
  17. Hanne, nyt tiedän tarkkaan sitten kirjamakusi..., mutta et voi koko ajan syödä jälkiruokaa. Kaikki kirjat eivät voi olla kuin Rakkauden aikakirja ja Kabbalisti. Nämä olivat niin hyvät,että ostin Merillekin, sillä halan pitää nämä myös itselläni. Silti. Elämän, myös kirjallisen pitää jatkua näiden herkkujen jälkeenkin.

    Nyt tiedän. Mene kirjastoon ja ota sieltä Anne Delbéen Camille Claudel - kuvanveistäjän elämä ja Regina McBriden Ennen sarastusta.

    Hanne, sinusta on tullut vaativaisin asiaakkaani;-)

    VastaaPoista
  18. Aivan ihana koru! <3
    Minäkin rakastan kaikkea englantilaista ja irlantilaista! Haaveenani on muuttaa Lontooseen, toivottavasti se haave toteutuisi parin vuoden sisällä... Olen ajatellut jossain kohtaa kirjoittaa Lontoo-päivityksen kera kuvien. :)

    Ihanaa sunnuntaina sinulle!! :)

    VastaaPoista
  19. Olet Leena samanlainen 'ennakoiva kummi' kuin minäkin olen ollut. 'Englantia Ankkalinnasta' ilmestyi lahjahyllyyn heti kun ensimmäinen koulupäivä koitti - olkoonkin, että kielen opetus alkaa vasta kolmannella. No, päiväkodissa opetetaan jo nyt natiiviopen johdolla eli ehkä tämä toivottavasti tässä suhteessa valistuneempi sukupolvi ennakoi kielissä samaan tapaan kuten esim. tietokonejutuissa. Toivottavasti Leenalle ei käy kuten minulle siinä, että ostin Pariisista housut odottamaan kummipojan kasvua - ja odottavat unohtuneina edelleen, nyt omaa poikaani kun kummipoika meni jo ohi niistä ;)

    Ehtisiköhän vielä tänään Jyväskylän messuille.. Sain isännältä vapaalipun - josko vielä vapaapäivän :) ...

    VastaaPoista
  20. Sinulla on ollut päivä joka on kuin jalokivi arjen helmien keskellä.

    VastaaPoista
  21. Sara, minä en ole vieläkään jättänyt haavettani asua jonkin aikaa Englannissa ja viettää paljon aikaa myös Irlannissa.

    Teeppä kunnon Lontoo -juttu. Minä ne Englannin kohdalla niinkään ajattele kaupunkeja kuin maaseutua, mutta onhan Lontoo varmaan kiinnostava. Olen ollut siellä vain lentokentällä, kun olimme matkalla Irlantiin.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  22. Nette, minä en unohda, mutta meidän täytyy vähän keskstella tästä aiheesta enemmän. Minä olen nimittäin sitä mieltä, että englannin kielestä tulisi K:lle niin kuin 'toinen kotimainen' eli kaikessa, kaikkialla kielikylpyä tähän kieleen. Kn englanti on vahva, voi sitten myöhemmin valita, mikä on se kolmas ja tärkein kieli tulevaisuuden kannalta. Jos saan kummisedän lähtemään asumaan johonkin maailman edullisimpaan englantilaiskylään vuokralle, kummipoia voi tulla sinne kielikylpyyn, vaikka siellä ei Oxfordin englantia puhutaan. K. menee jo nyt minun ohi tietokoneissa;-)

    Hmemmetii, pistä vauhtia, siellä on tänään Pasi Ilmari Jääskeläinen, jota kuikuilin siellä eilen KAUAN. Katso mun seuraamat blogit, löydät sieltä Pasin blogin, se on nimeltään jotain harjukaupungista ja hän ilmoittaa siellä kellonajan. Ala painua ja sanmo minulta terveisiä. Hän on niin...♥

    Maria, aivan ihana päivä on ollut. Mukavaa sunnuntaita Sinulle♥

    VastaaPoista
  23. Ametisteja en minään voi vastustaa<3

    Ostan seuraavalla kaupunkireissulla tuon viimeisen Aila Meriluodon runokirjan, Tämä täyteys, tämä paino. Kiitos, Leena, sen suosittamisesta<3

    Sinulla on ollut kiva messumatka;))

    VastaaPoista
  24. Kiva päivä sinulla on ollut :) Koru jonka ostit aivan ihana. Siinä on kelttikoru vaikutteita. Ihanat kuviot ja kiemurat. Ametisti kauniisti istutettu koruun. Kelttikorut ovat koruja joista pidän kovasti, minulla on haave päästä Irlantiin lomalle. Olen joskus hassuina hetkinä ajatellut voivani asua siellä. Eihän sitä tiedä koskaan, minne elämä heittää.

    VastaaPoista
  25. Aili, sinulla ja minulla on ennenkin ollut sama maku monen asian suhteen! Osta Meriluoto. Minä ja moni muu tykkää kovasti.

    Kunpa tietäisit kuinka kiva. Löysin sen osan isäni sukua, jonka olen aina halunnut löytää ja nyt jäljet vievätkin Irlantiin!

    VastaaPoista
  26. Valokki, sinähän kourista tiedät, joten kiva, että pidät. Käyn usein katsomassa sinun korujasi.

    Irlannissa voisi asua. Me olimme siihen ryhtymässä väärään aikaan, joten peruimme. Mutta koeasuimme Galwayssa kaksi viikkoa ja osa sydämestäni jäi vihreälle saarelle. Rakastan irkkumusiikkia, connemaran poneja, Irlannin kelttimytologiaa, koruja, merta, vuorovettä, irlantilaisia ihmisiä ja niitä huikeita muistoja, joita meillä sieltä on. Ja Jonathan Rhys-Myersiä♥

    Valokki, aina kannattaa kokeilla jotain uutta. Aivan näen jo sinut uponneena irlantilaisuuteen ja tekemässä korujasi pienessä pajassasi ja ylläsi aito Aransaarten villapaita!

    VastaaPoista
  27. Sinulla oli kyllä antoisat messut;sukulaistyttö ja ihana koru! Ja muutenkin ihana kuulla,että purjeet puhaltavat parempaan suuntaan:)

    VastaaPoista
  28. Jael, sinähän tiedät...,joten eikö ollut jo aikakin. Kiitos!

    VastaaPoista
  29. Ihana postaus ja ihana kuulla, että olet hyvällä tuulella jne.!

    Mukavaa sunnuntaita!

    ♥♥♥♥♥♥♥♥

    VastaaPoista
  30. Karoliina, kiitos! Olen ihan 'high'!

    Kiitos smaoin Sinulle♥

    VastaaPoista
  31. Oo, tuota Muumisanakirjaa luetaan meilläkin innosta kiljuen! Kaksikieliset ipanamme ottavat kirjasta ilon irti, kaksivuotiaskin sujuvasti osoittelee kirjasta tutut asiat sekä suomeksi että englanniksi!

    Irlanti on minullekin rakas, oli jo kauan ennen kuin sain lapsia joissa virtaa Vihreän Saaren veri :)

    VastaaPoista
  32. Elma Ilona, tämä kirja on niin ihana! Minulla on tarkoitus,että kummipoikamme saisi juuri suomi-englanti kaksikielisyyden ja hän onkin jo saanut olla päiväkodissa ja eskarissa, jossa toinen kieli on englanti. Mitä varhemmin aloitetaan,sen parempi. Uskon, että K:n vanhemmat samaa mieltä.

    No jestas, tämä olikin kiinnostavaa tietää. Minulla on sinulle yksi asia, taidan meilata huomenna...

    VastaaPoista
  33. Tähtien syttyminen taivaalle on ehkä parasta! Ihanaa Leena, että se tapahtui sinulle, ja juuri nyt :)

    VastaaPoista
  34. Naakku, olen tähtiin katsoja, mutta saan joskus 'näköesteitä'. Nyt tähtitaivaani on kirkastakin kirkkaampi ja sitä samaa toivon sinulle♥

    VastaaPoista