VUODEN LUONTOKUVAT 2011 - SUOMEN LUONNON VUODENKIERTO

Siellä, missä vaeltaa surumielinen kettu, siellä, missä kukka kukkii kukasta, siellä, missä joutsenet kiihkoavat kiimoissaan, siellä hiljaa jossakin makaa/istuu/seisoo intohimoinen luontokuvaaja, joka on liikkeellä säästä viis’, Hän saattaa ottaa tuhansia otoksia ja kelpuuttaa vain yhden, hyvässä lykyssä kaksi. Hän kaataa välillä termospullosta kuumaa juotavaa ja jatkaa odottaen sitä taikahetkeä, jolla saa kuvan, jonka voi lähettää Vuoden Luontokuvat –kilpailuun, niin että me kaikki pääsemme mukaan nauttimaan Suomen luonnon ainutlaatuisista hetkistä, niistä hetkistä, jotka ovat monelle meistä juuri niitä, miksi rakastamme tätä neljän vuodenajan kotimaatamme niin hullaantuneina.

Myönnän, että kun sain käsiini Vuoden Luontokuvat 2011 – Suomen Luonnon Vuodenkierto (Suomen Luonnonkuvaajat Ry/ WSOY) aloin kyynelehtiä. Ensin ilahduin niin suuresti siitä, että Maailman Kaunein Kuva, Esko Kivistön supit juomassa ’kultaisina’ oli valittu kansikuvaksi. Viime vuonna Kivistö onnistui myöskin salpaaman hengitykseni supikuvallaan, sillä kirjoitin silloin näin:’…palaan lukuun Hyvä kuva liikuttaa sielua. Liikun hyvin hiljaa ja kuvaaja Esko Kivistö on jo kameransa kanssa valmiina. Kyykistyn, mykistyn ja sydämeni lyö ylimääräisiä lyöntejä, sillä..'

Jo 31. kerran Suomen parhaat kuvaajat ovat kilpailleet omissa sarjoissaan vuoden parhaasta luontokuvasta ja tulos on huumaava. Nisäkkäät sarjan voittaja on Kai Fagerström kuvallaan Kettu. Kettu on suosikkivillieläimeni, joten yhdyn täysin tuomariston näkemykseen ja toivon myös näkeväni sen päivän, kun kettujen murhaaminen kielletään maassamme. Asun saarella, jossa on kettuja, vaellan metsissä ja vuorilla, mutta en ole nähnyt yhtäkään. Jotkut onnekkaat ovat. Kun katsoo tätä punaturkkia silmiin tulee mieleen, että Kai Fagerstörm on saanut elää huikean tähtihetken : Äiti Maa siinä katsoo ikiaikaisella katseellaan suoraan sieluun:

 Kasvit sarjan voittajaksi tuli Henrik Lund kuvallaan Kukka kukassa, josta tuomaristo sanoo näin:

Kaunis, herkkä ja kaikin puolin hallittu kuva tutusta sinivuokosta. Pääkohteena oleva kukka erottuu terävänä, ja taustan epäteräviksi jäävät vuokot viestivät sinivuokkokentän jatkumisesta. Myös taustan valoheijastumat rakentavat kuvaa erinomaisesti. Rajaus on hieno ja antaa mahdollisuuden myös tekstin sijoittelulle, jos kuva vaikka päätyisi kirjan tai lehden kanteen.

En ala nyt ollenkaan luetella kaikkia kuvia, sillä niitä on 128 ja kaikista kuvista löytyvät kirjan lopussa kuvaluettelot ja kuvien tekniset tiedot. Sen sijaan käyn kirjaa läpi vähän kuin omalla tunteella. Haluan mainita Nuoret sarjavoittajan Liina Heikkisen kuvan laulujoutsenen päästä ja kuvan nimi on Jättäkää rauhaan. Maisemat sarjavoittaja on Janne Niemisen Tyrskyt, joka on upea kuva raivoavasta merestä. Samassa sarjassa kunniamaininnan saaneen Pekka Huttusen kuva Räntäsade rämeellä sai kuitenkin sydämeni takomaan – lyyrisesti.

Luontokuvat kirjahan jakaantuu vuodenaikoihin, joten tuli tosi iso pysäys aukeamalla, jossa ensin Ilkka Reittilän talvinen kuva, jossa mustavalkoisuudessa ainoana väriläikkänä koreilee ’jokivarren safiiri’, kuningaskalastaja ja samalla aukeamalla Hannu Hutun erittäin kylmän talven kuva suloisesta näädästä.

Näemme paljon perhosia, viivymme Yyterissä eli minun entisillä kotinurkilla, kohtaamme Pekka Tuurin kuvaaman pohjanlumpeen punaisen muodon ja sitten olemmekin jo Säpin majakkasaarella ja minun tuli niin ikävä merta. En tiennytkään, että Säpissä on mufloneita! Niitä on kuvannut Markku Saiha.

Tämän kirjan myötä tapahtui ihme. Jokin aika sitten mietin, minkä vuoren huipun haluan valloittaa sitten kun bloggaaminen saa jäädä. Nyt kaikki kirkastui ja tajusin, että alan kuvamaan tosissani. Sisareni mies on ammattikuvaaja, joten hän saa opettaa alkuun. Ei sitä koskaan tiedä, milloin minä lähetän ottamani kuvan tähän maailman vanhimpaan kansalliseen luontokuvakilpailuun! Suomi on luontokuvaajan paratiisi!

Luonto ja ihminen –sarjan toinen palkinto meni Kai Fageströmille ja syystä:

Huomaan aution talon. Astun sisälle sen hiljaiseen syliin. Vajoan istumaan lattialle ja kuuntelen miten hiljaisuus huutaa. Tajuan, että en ole yksin, vaan valpas, herkkä katse seuraa minua: Supinpoikanen!

Paratiisi on juuri tässä nyt ja tähän haluan jäädä.