tiistai 5. kesäkuuta 2012

PETTÄVÄ HILJAISUUS

Karin Slaughterin uusimman eli Pettävän hiljaisuuden (Broken, Tammi 2012, suomennos Annukka Kolehmainen) luettuani, voin edelleen vakuuttaa hänen kirjoittavan partaveitsellä, kuten on sanottu jo Triptyykistä. Triptyykki (2009) oli ensimmäinen osa Atlanta –sarjasta, jossa tutustuimme rankan menneisyyden omaavaan Angie Polanskiin sekä samassa lastenkodissa varttuneeseen erikoisagentti Will Trentiin, jolla on ongelma... Menneisyys ei jätä pariskuntaa rauhaan, vaan suorastaan tunkee heitä yhteen ja Pelon huoneessa (2010), hyvin erikoinen pari onkin jo kihloissa. Georgia –sarjan ensimmäisessä romaanissa, Kivun jäljet (2011), pariskunta leikkii sängyssä valtapelileikkejään, jotka lopulta johtavat siihen, että Will tajuaa, että ’Angie Polanski, hänen jokaisen arpensa tuntija, hänen pimeytensä jakaja, on suurin virhe hänen elämässään…’ Samaisessa kirjassa heidän ylitehokas esimiehensä Amanda Wagner, 60+, kävelee murhapaikalle korot kipinöitä iskien sekä sähisten alaisistaan:

Vähä-älyinen, raivohullu dyslektikko ja hallitsemattomasti sikiävä paksu diabeetikko, joka ei tajua syntyvyydensäännöstelystä mitään.

Ketä nämä pahasti haukutut ovat, selviää kirjasta Pettävä hiljaisuus, jossa Georgian osavaltion alueelta löytyy vedestä kuollut nuori nainen Allison Spooner, sisukas Allison, joka on jo pääsemässä ylös huonojen lähtökohtiensa mudasta, mutta uppoaakin siihen lopulta aivan konkreettisesti.

Kiitospäivä lähestyy ja Grant Countyn entinen kuolinsyyntutkija Sara Linton on pitkän poissaolon jälkeen palannut perheensä luokse jakaakseen juhlapyhät heidän kanssaan, vaikka kuolleen aviomiehen, Jeffreyn muisto kalvaakin. Hän ei vain aavista joutuvansa kohtaamaan pahimman vihamiehensä Lena Adamsin, joka tutkii uuttaa rikosta yhdessä Will Trentin kanssa. Lukija huokaa helpotuksesta kun Angie on jälleen jossakin poissa, mutta kaipaa kipakkaa Amandaa sekä nauttii Faithin soitoista Willille, sillä juuri synnyttämään lähtevänäkin Faith olisi mieluummin murhatutkinnan ytimessä kuin hormoniensa heiteltävänä.

Pettävän hiljaisuuden kliimaksit ovat Lenan luonteen pimeät huoneet, joita hän ei itsekään tunnu kykenevän hallitsemaan. Poliisina murhatutkimuksessa hän erehtyy oudoille poluille, joista kuultuaan naisista hillityin, Sara, toteaa Willille katkerana: ”Hän ei kykene hyviin tekoihin. Hän ei ole niin kuin me muut.”

Vaikka Slaughter yleensäkin keskittyy eniten juuri murhiin ja niiden tutkintaan sekä todellakin kirjoittaa veitsellä ja verellä, niin tästä huolimatta ja/tai tämän takia, hän on koukuttamisen mestari. Tästä todistaa jo kaksikymmentä miljoonaa myytyä kirjaa, joita on käännetty kolmelle kymmenelle kielelle. Slaughterin rikostutkijoista on tullut lukijoille jo niin tuttuja, että kukaan ei voi kuvitellakaan jäävänsä ilman kirjaa, jossa kerrotaan, miten Will lopultakin selviää vahvojen, sekopäisten naisten joukossa, kun on itse avioliitossa Angien kanssa, naisen, joka vieläkin leikkii hänen kanssaan kissaa ja hiirtä, löysää narua ja katoaa, mutta kun Will jossain kaukana katsoo silmiin erästä aivan erilaista, Angie haistaa veren ja nykäisee lujaa. Willin pitää muistaa, mitä tarkoittaa yhteisten kipujen muisto! Kaikesta huolimatta Will kantaa tästä tapauksesta asti mukanaan muistoa rajatonta rakastamisen kykyä huokuvasta naisesta, Sarasta.

Karin Slaughterin koukut ovat kiima, kuolema ja erikoiset luonnekuvaukset. Pettävässä hiljaisuudessa kiimaa on vähempi, mutta kuolemaa ja mielen pimeitä huoneita sitäkin enemmän. Nyt pitää katsoa tarkkaan, mihin astuu, sillä muta ja virta ovat kohtalokkaita ja kaiken keskellä häärii eräs, jolle isä oli opettanut yhden asian liian hyvin...

*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Susa  Norkku ja Rachelle

14 kommenttia:

  1. Trent iskee jälleen ytimeen. Wagner vaativana takana, mielenkiinto herää kuinka tämä päättyy... Hienoja ihmiskuvauksia jälleen Slaughterin omintakeiseen tapaan. Taattua lomalukemista! Ja mikä kansi, ihan pakko lukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä uskon, että Trent vahvistuu näiden naisten kyydissä;-) Ja nimenomaan: Lena on nyt pahimmillaan...Tämä onkin sun heinäkuulle.

      Turkoosia...

      Poista
  2. Ai tämä on jo tullut! Minä yhä odottelen tätä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yes!, ja vielä riittää dekkareita. Mitä ihmesatoa nyt saammekaan nauttia.

      Poista
  3. Sait sen todellakin kuulostamaan koukuttavalta;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jael, tämä onkin, kun on lukenut aikaisemmat osat. Aivan kuin lukisi jatkokertomusta, koska vakipäähenkilöt ja heidän risainen elämänsä niin vahvassa osassa.

      Poista
  4. Odotan taas Lenan "tapaamista". Levoton olo, outoja tuulia, sadepäivä kuin lukemiseen luotu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole nyt Amanda ja Sara, niin selviät kaikesta tulevasta...

      Ah, odotan sadetta, joka aina yrittää kiertää tämän saaren. Tylsä voikukkasavotta odottaa, mutta jos sataisi, ottaisin kirjan ja käpertyisin kirjastoni mammuttituoliin lukemaan.

      Niin...sanoin taas, että seisova vesi haisee...;-) Nyt ei enää!

      Poista
  5. Upeasti kirjoitit upeasta kirjasta! Aivan totta, pimeät luonnekuvaukset ovat parasta Karinia. Ja taas jäämme odottamaan jatkoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Trillerit eivät ole helpoimpia kirjoittaa ulos, koska pitää varoa paljastamasta juonta.

      Kokeile myös Fieldingin Henkeäsalpaavaa, voisit pitää.

      Emmehän mitenkään voi olla odottamatta jatkoa Lenan, Willin, Saran etc. elämään;-)

      Poista
    2. Henkeäsalpaavan aloitin eilen :)

      Poista
    3. Hyvä! Vinkkaa, kun olet postannut ellei minua kuulu;-)

      Poista
  6. Onneksi ei ole noin sanavalmista esimiestä, mitä lie siltä tulisi suusta minut nähdessään ;-) Lista pitenee, hih =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Birgitta, tunnen naisen, jolla on juuri tuollainen esiMIES.

      Ja mun pino kaatuu;-)

      Poista