Ella Räty&Hanna Marttinen: Suomalainen metsäpuutarha

Minua on aina kiehtonut ajatus metsäpuutarhasta. Niinpä kun aloin innolla rakentaa puutarhaamme tänne saarelle, katsoin aina mukaan kuuluvan myös lehtomme, josta raivasimme risukkoa antaaksemme tilaa ja valoa lehdon perinteisille kasveille kuten vaikka näsiälle, lehtokuusamalle, talvikille, kieloille, lehtosinilatvoille, esikoille, hiirenportaalle, valkolehdokille, lehtoakileijoille, metsäkurjenpolville sekä ennen kaikkea 35 metrin korkeutta tavoitteleville metsälehmuksillemme. Istutimme lehtoomme myös jasmiinin ja pari onnenpensasta, mutta nyt on suunnitteilla istuttaa toinen jasmiini ja ehkä myös magnolia valoaukkopaikkaan. Sydänsuvellahan lehto on yhtä valon ja varjon leikkiä ja sinne on kiva istahtaa puiden suomaan varjoon nauttimaan metsäpuutarhan ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Ella Rädyn ja Hanna Marttisen teos Suomalainen metsäpuutarha (WSOY 2014) on ensimmäinen kotimainen metsäpuutarhakirja. Aika hämmästyttävää tässä metsien maassa, että vasta nyt, mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja mikä parasta, voin häpeilemättä kehua, että kirja on aivan loistava. Luin sitä kuin romaania, sillä tekijät kirjoittavat paitsi syvällä asiantuntemuksella, myös tunteella. Kirja on kuin puutarharunoa, jossa huomioidaan kaikki muodot, tyylit, tuulen ja varjon leikit, vaaleat ja kylmät värit, tunnelmat…Ella Räty on Puutarhaliiton kasviasiantuntija ja erittäin perehtynyt puutarhasuunnitteluun ja hänen kasvitietämyksensä on huima. Hanna Marttinen on koulutukseltaan sekä valokuvaaja että puutarhuri. Kirjan kuvat ovat molempien tekijöiden, mutta tässä jutussa vain kuva siperiankärhöstä on Rädyn ottama, muut ovat Marttisen.  Kirjassa tehdään unohtumattomia vierailuja sekä yksityisiin metsäpuutarhoihin että mm. Haagan alppiruusupuistoon, Ilolan arboretumiin sekä Muurilan metsäpuutarhaan.

Tässä kohtaa kolahti ensimmäisen kerran: Valkokukkainen siperiankärhö sopii loistavasti metsäpuutarhaan ja sen vanha nimi onkin metsäköynnös. Vaikka käytän sinistä alppikärhöä kiipeämässä muualla puutarhassa, aion istuttaa lehtoomme siperiankärhöä, joka on maamme ainoa luonnonvarainen kärhö. Jos metsäpuutarhassa on vaikka tuulenkaato voi siihen antaa kasvaa kärhöä somisteeksi sen sijaan että siivoasi puurauskun pois. Lahoavat puut tuovat metsäpuutarhaan sopivasti pieneliöstöä ja sen lisäksi myös tiettyä tunnelmaa, jossa läsnä niin uuden alku kuin kasvun loppu. Vanha haapa esimerkiksi on ensin tikkojen kotina ja myöhemmin siihen asettuvat lepakot ja kun se sitten joskus lahoaa, syntyy aidon aarniometsän tunnelmaa: Pieneliöstö riemuitsee ja kärhöt saavat kauniisti koristaa kaikkensa antanutta puuta.

Suomalainen metsäpuutarha kertoo, että vain yksi prosentti metsäpinta-alastamme on aitoa runsasravinteista lehtometsää, mutta samalla tarjotaan neuvoja miten niukkaravinteisesta kangasmetsästä saa lehtomaisen tekemällä lujasti töitä. Niksejä maanparannukseen annetaan kautta metsäpuutarhatarinan, mutta samalla tuodaan esiin myös kuivan kankaan ja kalliometsän kauneutta.

Kuvassa mehitähtiä  ja maksaruohoa, joiden väleistä ei takuulla pääse rikkaruoho kasvamaan.

Ilolan taimisto ja arboretum Salossa on yksityinen puutarha, mutta avoinna yleisölle. Pääosa on mäntykangasta, mutta viiden hehtaarin alueelle mahtuu monenlaista kuivista kivikoista reheviin kosteikkoihin. Alakuvassa Ilolan arboretumin metsänpohjaa heinäkuun alussa värittävät sulkaneilikat. Kaunista!

Köynnöshortensia on mahtava lisä metsäpuutarhaan. Se voi suikerrella kivien päällä tai kiivetä pitkin männynrunkoa. Jos se saa valoa riittävästi, se kukkii valkoisin kukin yli kuukauden, mutta se pärjää hyvin puolivarjossakin ja saa hyvinä syksyinä aivan loistavan ruskavärin jopa limestä keltaiseen! (Kts. tokavika kuva!)Tässä kuvassa kasvi kiipeää männynrunkoa ylös. Kokeilkaa tätä!

Kaupungin sydämestä kirjan tekijät ovat löytäneet kiinnostavan puutarhan, jossa pienilmasto vertautuu Etelä-Ruotsiin tai Tanskaan. Pienellä tontilla huomion vievät 60-70 erilaita alppiruusua ja atsaleaa. Keväällä erityisen huomion kuitenkin saavat kolmilehdet, jonka nimi tulee suvun tieteellisestä nimestä Trillium.  Kuvassa herkkä isokolmilehti.

Nyt moni voi ajatella, että pitää olla kunnolla metsää ennen kuin metsäpuutarha onnistuu. Metsäpuutarha voi olla kuitenkin mitä tahansa muutamasta neliömetristä useampaan hehtaariin. Tärkeintä on arvostaa alueen omaa kasvustoa, huomioida metsätyyppi ja sen mukaisesti sitten istuttaa kasvupaikkatyypin mukaisia kasveja. Kirjassa on mielettömästi ohjeita, miten voi tunnistaa onko kyseessä lehto, tuore kangasmetsä vai ehkä kosteikko. Mitä metsäpuutarhassa sitten voi tehdä? Siellä voi vaikka istahtaa tällaiselle keitaalle ja lukea Suomalaista metsäpuutarhaa tai ihan vain olla hiljaa ja kuunnella lintuja, tuulta, haapoja tai katsella perhosia, levätä maailmasta.

Suomalainen metsäpuutarha on tekijöiltään kuin kunnianosoitus metsillemme. Niiden monimuotoisuudelle ja sille mahdollisuudelle, että voimme elää metsiemme kanssa kauniissa symbioosissa niitä vaalien ja lempeästi hoivaten, mutta antaen metsän villin hengen määrätä rytmin. Uskon tämän kirjan myötä, monen aukaisevan hämmästyneenä silmänsä ja tajuavan, että ’ehkä minä hiukan voisin siistiä tuota metsäplänttiä tuossa ja tuoda sinne vaikka muutaman atsalean ja pari kärhöä.’

Viimeinen sana on tekijöiden ja sen nimi on Elämä ja kuolema läsnä:

Täydellinen puhtaus ja virheettömyys eivät sovi tähän villiin puutarhaan. Jokaista lakastuvaa lehteä ja kuollutta oksaa ei poisteta, vaan harmaantuvat puuvanhukset ja lahovavat rungot saavat jäädä paikoilleen. Ne muodostavat vastakohdan elämää ja runsautta uhkuville silmuille ja kukkanupuille ja muistuttavat luonnon normaalista kiertokulusta – siitä kuinka siemenet itävät, versot kasvavat kohti valoa, kasvit puhkeavat kukkaan, varmistavat siementämällä seuraavan sukupolven elämän ja kuihtuvat lopulta pois. Vasta ripaus jotain ’rumaa’ – kuolevaa tai epätäydellistä – tekee taideteoksestakin kiinnostavan.

*****

Puutarhakirjat Leena Lumissa