maanantai 22. toukokuuta 2023

Hila Blum: Kuinka rakastaa tytärtään

Pimeällä kadulla, tuhansien kilometrien päässä kotimaasta, seisoo yksinäinen nainen.

Hän tuijottaa talon ikkunasta sisään: kaksi kaunista lasta, isä ja äiti.

Talossa asuu hänen tyttärensä tuntemattoman miehen kanssa, siellä leikkivät hänen lapsenlapsensa, joita hän ei ole koskaan tavannut.

Mitä tapahtui? Miksi tytär lähti?

Israelilaisen Hila Blumin teos Kuinka rakastaa tytärtään  (Ech éehov et biteh, Tammi 2023, suomennos Minna Tuovinen) on kirja, jonka valitsin alussa olevan takakansitekstin takia. Minua se huvitti, mutta miten väärässä olinkaan. Kuinka rakastaa tytärtään on kipeä kirja. Moni meistä muistanee joskus ajatelleensa ettei kasvata omia lapsiaan kuin oma äiti teki. Se on harhaa. Menneisyys ei lähde jättämättä varjoaan kaiken ylle. Myöskään Joela ei pääse irti lapsuudestaan, vaikka ulospäin kaikki tuntui olevan hyvin. Tavallaan löysin kirjasta itseni, sillä kuopuksen vaikeat allergiat määräsivät minut hoitamaan lapseni vauvasta asti. Se ei todellakaan ollut suunnitelmani kun Jyväskylään muutimme. Lopulta aloin löytää monia juttuja, joista nautin. Kuulin tyttären ensimmäiset sanat ja koin hänen ensiaskeleensa Zürichissä. Näin ensimmäiset piirustukset, kaverit ja lumilinnat. Rakensin valtavan salaisen puutarhani ja sitten...Olin etuoikeutettu, sillä mieheni näki tytärtään paljon vähemmän. Kiintymys oli väistämättä molemminpuolista. Ja tyttäreni on kiittänyt kauniisti minua siitä, että olin hukan hipahtava kasvattaja, taiteellinen, mutta myös rajat tajuava. Silti voin kuvitella, että jossain on ollut jotain, minkä hän tekisi toisin. Ja nyt nimenomaan puhumme tyttäristä. 

Blumin tyyli viehättää minua. Tällaisia alle  kahdensadan sivun romaaneja enemmän ja kaikki tarpeellinen on sanottu. Kirjassa todetaan tyttären olevan aina äidilleen arvoitus ja uskon, että siinä on perää. Suurinkaan rakkaus ei anna armoa. Joela ei pinnallisesti tehnyt kovinkaan pahoja, mutta hänen rakkautensa oli niin suuri, että siitä tuli kuin maanvyörymä, jonka alle lapsuudesta teiniksi kasvava Lea jää puristuksiin. Hän itkee paljon, mutta ei sano tietävänsä syytä. Lopulta kun hän on aikuinen, hän katoaa. Joela on mestari löytämään eikä mene kauaakaan kun tyttären ja tämän perheen asuinpaikka kaukana Israelista on äidin tiedossa.

Mitä hän tällä tiedolla tekee onkin sitten jo oma juttunsa. Kirjassa ei ole tippaakaan fyysistä väkivaltaa, mutta ihan puhtoinen ei ole Leakaan. Kleine Zeitung on ehkä määritellyt parhaiten:

"Tuskallisen kaunis ja julman rehellinen tarina äidinrakkaudesta."

Yllätys oli tavata kirjassa Lou Andreas-Salomé, jolta blogissani on runokin muistaakseni Even suomentamana. Ja siellä tietysti myös Rilke...Kohtaus uimarannalla on aika kauhistava, sillä Lou huutaa uimassa olevalle äidilleen...

Hila Blum on pelottavan hyvä kirjoittaja. Hän kirjoitti iholleni terävällä kynällä ja pieniä veripisaroita alkoi tihkua. Alkoi sataa, ikkuna yöhön oli auki ja hengitin syvään, sillä tiesin tehneeni ylitse parhaani. Osaan olla rento ja hauska enkä viilaa pilkkuja, kun huomaan, miten on aika rakastaa ja ottaa syliin. Uskallan kiittää itseäni! Tyttäreni kavereista usein joku oli meillä yötä ja syömässä viikonloppupöydässä. Sain taas kerran viestin yhden kaverin äidiltä, että 'M:llä oli niin hauska syödä ja jutella pöydässä tunteja, kun koko perhe oli koolla ja aina kynttilöitä ja myös lasten mielipiteet otettiin huomioon.'

Älkää pelätkö vaan tarttukaa loistavaan ja erilaiseen teokseen. Suotta pelätä ainokaisuuden ainoaa valoa...sehän on kuin tähtiä sataisi.

2 kommenttia:

  1. Perhesuhteet voivat olla kamalia. Loukkaantuminen voi tulla hyvin vähästä. Esikoiseni on tyttö ja voin kyllä tunnustaa, että suhteemme on sisältänyt hyvin paljon kaikenlaista draamaa.
    Tämä kirja kiinnostaa kovasti.
    Tähän rinnalle sopii hyvin Hannele Törrösen tietoteos Väärin rakastettu - Vanhemman ja aikuisen lapsen ristiriidoista
    https://kirjasahkokayra.blogspot.com/2020/02/hannele-torronen-vaarin-rakastettu.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mai, joukko omaluonteisiaan ihmisiä, joilla kullakin omat heikot ja vahvat tilansa. Jollekin väärä sana on jo iso loukkaus, kun toiselle se on pisara höyhenpeitteen päällä huomaamatta pois valuva. Meillä kuopuksen kanssa hyvinkin avoimet ja lämpimät välit, koska olin oppinut jotain omista murrosikävuosistani. Enemmänkin on herkkää nyt, kun kuopus on itse äiti. Erittäin vaikuttava! Kannattaa keskittyä, sillä äidin ajatukset tarinassa ja tekemiset voivat muuten jäädä huomaamatta. Hän ei ole pahis minun mielestäni, mutta joskus täysin pihalla tyttärensä elämästä, kuten olin minäkin. Miksi niin paljon itkua ja sitten se eräs tyttären ratkaisu, joka musersi perheen ulkopuolisen. En spoilaa, vain kovasti suosittelen. Kiitos vinkistä! Tulen lukemaan tänään esittelysi.

      Poista