Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin viimeistä...

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään...

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu, 
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun, 
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
suomennos Marja-Leena Mikkola
Anna Ahmatova Fontankan talossa
kuva Anne Hämäläinen

*****

Runokirjat Leena Lumissa 

*****

Happy New Year

Hauskaa tapaninpäivää!

38 vuotta...me♥♥

Leena&Reima

Joulu meidän kaikkien!

Joulu on kuin rakkaus. Se ei kysy lupaa. Se menee sinnekin, missä sitä ei osata odottaa. Se hipaisee kaikkia vauvasta vaariin. Se menee luo sairaan ja uupuneen. Se menee luo varattoman ja vauraan. Se leijuu sukujoulujen henkenä, mutta istuu myös yksinäisen pirttiin puurolle. Se silittää ryppyistä kättä, se lohduttaa leskeä. Se ei kavahda pimeitä kujia eikä kylmien asemahuoneiden yksinäisiä miehiä. Se kaihtaa riitaa ja rähinää. Se tuo pilkkeen silmiin ja valoa pimeään. Se vaeltaa haudoilla ja muistoissamme. Se rakentaa sillan rakkaisiin poisnukkuneisiimme. Se saa lasten silmät säihkymään tähtinä. Se tuo mummon silmään kyyneleen. Se saa vanhatkin koiruudet leikkimään ja pennut ihan villeiksi. Se puhaltaa lämpimästi jouluruusun nuppuihin, jotka hämmästyneinä alkavat avautua lumessa.

Joulun henki koskettaa yön kulkijoita. Se laastaroi niin ihmisten kuin eläinten kivut. Yksinäisyyteen käpertyneen se avaa rauhaan ja iloon. Se vaeltaa sairaaloiden käytävillä, suukottaa niin vastasyntyneet kuin jouluna poisnukkuvat. Joulun henki kulkee mukana hautuumaan kynttilämeressä. Se ottaa koirat sisälle perhelaumansa pariin. Se täyttää lintu- ja oravalaudat pähkinöillä. Metsäpeuran kostea katse kuin metsälampi...Pienet eläimet nukkuvat jouluyön untaan: punaturkki kiepillä, pikkuhiiret koloissaan, tupsukorvat naavapesissään. Uneton koiranulkoiluttaja tähtitaivaan alla. Joulupöydissä mummot ja papat kertovat tarinoitaan ja kaikkihan kuuntelevat, sillä tarinat ovat sukupolvien viestikapula. Vanhempamme ovat kokeneet, mitä me emme, heillä on avain tarinoiden taikaan.

"Kerro se tarina, kokoa tapahtumat, kertaa niitä. Sillä lailla ne pysyvät hengissä...Toista, tai tarina hajoaa, eikä miehet kuninkaan, ei kuninkaamme ratsutkaan...Toista, ja pitele palasia varovasti, muuten tapahtumat leviävät kuin marmorikuulat lattialle..." 

(Ann-Marie MacDonald, Linnuntietä, suomennos Kaijamari Sivill)

Toivotan  hyvää joulua lukijoilleni. Toivotan hyvää joulua laivoille merillä. Toivotan hyvää joulua yksinäisille ja unohdetuille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman ihmisille. Toivotan hyvää joulua kaikille maailman eläimille. Toivotan hyvää joulua heille, jotka tekevät pyyteetöntä työtä eläinten hyväksi. Toivotan hyvää joulua vaivaishiirille ja maailman kuninkaille. Toivotan hyvää joulua sairaille. Toivotan hyvää joulua meille kaikille, että joulun rauha saisi laskeutua yllemme kuin lumen valo ja tähtihuimaus...

Tänne me kokoonnumme, satavuotiaaseen taloon kera rakkaidemme. Huomenna on kiivas päivä miettiä viimeiset asiat ja sitten alkaa ihmetellä, miten kaikki mahtuu autoomme. "Tilaihme," toteaa Lumimies. Puren poskiani etten ala nauraa. Tavaraa menee nyt paljon, mutta kaikesta on kysytty. No, ei ihan, sillä pitää olla yllätystäkin. Toivottavasti saamme puuterilunta, että voimme lasketella pulkalla talolta alas puutarhaan ja Taika -koiruus tietty mukana. Perhe on parasta♥♥

Riihitonttu oli käynyt jo viime yönä liikkeellä, mutta nyt on lyhty paikoillaan. Joulun öinä seuraan yläkammarista miten tonttu vaeltaa pihapiirissä lyhtyineen. Tätä kohden siis suunnistamme jouluumme.

Hyvää joulua, kiinnostavia kirjoja ja tähtihuimausta♥♥ 

rakkaudesta jouluun
Leena Lumi

Enkelikuvat Hannele Salmela

Last Christmas

Chestnuts Are Roasting On An Open Fire 

The Snowman - Walking In The Air

O Holy Night

Joulu on kuusenneulasten ja sammuvien kynttilöiden....

Joulu on kuusenneulasten ja
sammuvien kynttilöiden tuoksua
ja hiljaista, onnellisen sykähdyttävää
rakkautta,
ja lahjoja, ja unta, jossa kasvoja hipovat
enkelin siivet.

Me katselemme valaistuja ikkunoita
ja laskemme kynttilöiden liekkejä
ja avaamme hitaasti kirjoja,
jotka luetaan ja unohdetaan.

Ja jossain ajatusten keskellä nukkuu lapsi,
joka kantaa kaikkien unelmien kohtaloa
pienissä käsissään,
ja lempeitten juhtien huuruinen hengitys
lämmittää häntä pimeässä.

- Mika Waltari -
kuva Talven taikaa, Ilona Pietiläinen

Vuodenaikajuhlista ihanin lähestyy...

Vuodenaikajuhlista ihanin lähestyy huolimatta maailman epävakaasta tilanteesta, siitä hermostuksesta, mitä pelolla uhkailu aiheuttaa. Aion irtisanoutua siitä. Kuusi saapui juuri sisälle, jalokuusi, joka ei tiputa neulasiaan meidän kuuteen jouluviikkoomme. Teemme lähtöä satavuotiaaseen vaaleanpunaiseen puutaloon, mutta ei vielä tänään eikä huomenna. Tiistaina tarjoan lounaan ystävälleni ja nautimme suklaakahvit kera joulutorttujen. Mistelin alla on käyty suutelemassa, josta kehitin serkulleni idean Mistelin alla suudellaan kutsuista. Hän on innostunut kaikesta jouluhössötyksestä ja eilenkin näimme hyvin vain erilaisten ledien valossa. Tätä en olisi uskonut ikinä sanovani, mutta jos led-valopuu on maulla valittu, se voi olla upea. Valot välkehtivät lempeästi, joten ei mitään leiskuntaa. Näytti muuten huikealta. Ja söimme suolapalojen jälkeen niin herkullista kakkua ettei ikinä ennen. Olen päättänyt olla kuvaamatta tänä aikana uusia kuvia blogiini, siksi ei kuvia eiliseltäkään ja Lohjallakin kuvaamme vain perhekuviin. Näin on sovittu, sillä olen nykyään aina kameran takana. Valokuvaamisesta on tullut hiljaa hiipien suuri ilo, mutta ei sen takia perhejuhlat kera suvun nuorimmaisen ole julkisuutta.

Kuorellisia saksanpähkinöitä ja muitakin on löytynyt ilman valitusta. Tosin ne sitten myös loppuvat tässä maassa kuin olisivat joku suurikin ihme. Olemme istuttaneet noin kymmenen tammea, mutta vielä ei ole satoa näkynyt. En ole vuosiin ollut glögin perään, mutta eilen sainkin sellaista, jolla aiomme yllättää nuoremme. Liittyy vahvasti sielukotiini eli länsirannikkoon, mutta kuka tietää, nyt vaietkoon, kiitos♥♥ Glühwein on ollut meillä glögin sijasta, mutta nyt sekin lehti jo kääntyi. Anon poikkeuslupaa yhteen kuvaan, sillä tätä haluan jakaa! Kävi nimittäin ilmi, että porukassa oli muitakin kuin minä, jotka olivat nauttineet tarjottuja glögejä vain tavan vuoksi.

Keskiviikkona upotan käteni silakoihin. Hyvin yrttiset valkosipulisilakat marinoituvat eri liemissä ja olen ohjeessa kyllä kertonut, mikä sen jälkeen voi mennä pieleen. Ja käytämme tähän paksumpaa Creme Fraichea. Nämä sentään pyydettiin tuomaan, kun muuten haluavat tehdä kaiken itse ja hyviä siinä ovatkin. Ja kylmäketjusta pidetään huoli. Näitä lähtee jokunen purkillinen, sillä ensimmäisestä kerrasta vävy näihin mieltyi. 

Lanttulaatikko on edesmenneen anoppini resepti ja niin hyvää, että  valmistamme kahtena päivänä kilon eli emme syö edellispäiväistä. Tässä on vähän jotain vaikeutta ollut nuorten päässä, mutta saattoi ohjeessanikin olla epäselvyyttä, kun itse teen tämän vaikka silmät suljettuina. Nyt saavat tehdä nuoret, mutta jotain täältä tähän lähtee....

Mäti kuuluu joulupöytään siinä missä graavisiikakin ja graavilohi. Ne tekee tänä vuonna vävy! Appi on opettanut monta joulua, mistä se erityishyvä maku oikein graavikalaan tulee.

Graavisiikatartar mummon kurkuilla oli yhden vuoden yllätysalkupala.

Toisena tarjottiin hedelmäistä manchegosalaattia, joka tuli jäädäkseen.

Alaskakakkua ei meillä tulla ehkä näkemään, sillä en ole oikein leipomusihminen paitsi omenapiirakoissa. Hauska oli joulu kuitenkin kun yritin, sitä eivät läsnäolleet unohda.

Valmistimme ensimmäisen kerran jouluista kirsikkalikööriä tuplasatsin eli itsevarmuus on kasvanut. Hyvin on kelvannut, ketkä ovat jopa pullon saaneet. Kun on noustu ensimmäisen kerran joulupöydästä kaikki eivät kaipaa monen juuston tarjotinta tykötarpeineen, vaan jälkiruoka voi olla raikas jäätelö, kirsikkalikööri tai muu mikä maistuu ja toiset haluavat silloin kahvia. Juustotarjotin voi jäädä yön valvojille tai jopa seuraavaan päivään.

Hiirulaiset ovat nyt kovin suosittuja. Nämä hiiret ovat kovia hiihtämään. He myös ilahtuivat kuullessaan, että Hedwig -pöllö lentää Lohjalle eikä jää meille.

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

Pakkanen on hyydyttänyt linnut....

Pakkanen on hyydyttänyt linnut
senkin
uppopuunharmaan urpiaisen
eksyneen cabaret-laulajan
jolle taivas on pirskottanut
Rose'ta rinnuksille
Aamulla löysin sen luunhimmeänä hangelta
auringonkukansiemeniä kurkussaan
silmät jäätyneinä pisaroina
Voi lintuni
lintuseni
Pakkanen pusersi siivet kouriinsa
harotti jään sormet räystäille
askelkehän lumen huminaan

Ja sinä kysyt

oletko jo päättänyt

Ja sinä katsot

pitkin jäätynyttä ruusulinjaa

metsän kipumuurille

Höyhenpeitteeni 

alla nukun

Marian verta otsallani

Tuuleen liekuttelen

kämmenteni maljaa

tuuleen

tuli soroista

- Leena Kellosalo -

Leonardo sai siivet

kuva Pekka Mäkinen

Hannele Huovi, Virpi Penna: Huhuuvuoren satuja

 Jotain on tapahtunut! sanoi Sinipikkuinen ja avasi silmänsä. Mutta huone oli niin kuin aina. Verhojen välistä vilkotti aamua ja lattia tuntui kylmältä varpaille. Sinipikkuinen vilahti isän ja äidin väliin peittojen lämpimään. Oli ihan hiljaista.

Olo tuntuu pumpulilta, mietti Sinipikkuinen. 

Isä ja äiti jatkoivat uniaan. Oliko nyt sunnuntai?

Sinipikkuinen pujahti lattialle, etsi sängyn alta jalkaansa siniset villasukat ja hiipi ikkunaan. 

Ulkona satoi lunta! Lumi oli muuttanut maailman aivan uudeksi. Mustanruskea piha oli peittynyt ohuen lumiviltin alle. Valo oli erilaista. 

Ilmassa tuntui lumen tuoksu. Puut ja pensaat olivat pysähtyneet. Vain lumihiutaleet keinuivat lasin takana.

Hannele Huovin Huhuuvuoren satuja, kuvittanut Virpi Penna (Tammi 2023) on runsas kokoelma Hannele Huovin satuja. Niitä on valittu vuosien varrelta 70. On  säkkipillinsoittaja, jättiläispoika, hanhityttö, joka liitelee ilmassa, on lasikorvainen vauva, tutut Urpo ja Turpo, pilvilinna, on ihmeellinen omenapuu, jonka alle kuningatar kantaa vauvansa, taikaruukku, jääurut, kaunis Halla ja niin, todella satuja riittää. Luin niitä iltalukemisena ja nautin. Sadut ovat myös aikuisille. Aikuiset lukevat niitä lapsilleen ja joskus ihan itsekseen. 

Virpi Pennan herkkä kuvitus puhaltaa tuulta tarinoiden taikaan ja ne kuin lentävät. Vuodenajat vaihtuvat. Heinäkeijut vaihtuvat lumikeijuihin, värit oranssista punaiseen sillä Tytön Tyllerö miettii ehkä tyrniä hetkellä jolloin

mummo istui keinussa virkkaamassa valkoista pitsiä. Ohi lenteli haltia

Odoori levitellen koristaan hunajan, apilankukkien ja erilaisten heinien tuoksua. Hän keksii myös omia tuoksujaan, joten tuoksukimara on yllättävä.

Norsu joka osasi ihmetellä vie lukijan eksoottisiin kohteisiin, joissa tapaamme monia savannien ja viidakon eläimiä. Kuuma on eläimillä ja vesi on tärkeää. Norsut oikein riemastuvat polskimaan.

Kulhavuorella Mäyrämuori katselee jo syksyn merkkejä. Kurkiaurat lentävät ylitse huudellen hyvästejään, kun Mäyrämuori yllättäen kuulee hyvin kaunista ääntä, kuin musiikkia. Myöhäisen syksyn ihanuus: pajut olivat kaartuneet syvälle puroa kohti ja osa oksista oli saanut itselleen jääkauluksen. Jääurut alkoivat soida kun kauniit jäähileet värisivät toisiaan vasten. Syystalven kaunein konsertto! Kil kil , dip dip, kal kal, dip dip.

Yöt alkavat olla jo kylmiä. Tähtien tuikkeessa on hyvin hiljaista. Joku on ääneti astunut maisemaan. Hallantyttö siellä kulkee poimien ääniä. Luonto hiljenee ja vain huurteisia kasveja törröttää. Lammikkokin jäätyy. Aamulla metsä oli kuin timantteja täynnä. Uskomaton hiljaisuus ja hohde peitti kaiken. Talvi oli saapunut.

Hallan käytyä alkaa uusi meno, jossa matkataan kohti joulua. Tarinat jatkuvat ja ilta illan jälkeen sataa lunta, avataan kalenterien luukkuja ja odotetaan joulua.

Kirjan alussa lastenkirjallisuuden kriitikko Ismo Loivamaa tarjoaa ansiokkaan aloituksen Sadut täynnä valoa. Hannele Huovin Kerro satu virittää lukijan satutunnelmiin  runollaan, joka päättyy näin: ...anna sadun hoivata surua/ kirkkaan veden pestä ja puhdistaa/ sadun hoitaa ja toivoa rakentaa./ Kerro satuja vuosi, kerro/pitkä ja valoisa elämä!

Kiittäen Leena ja Meri -tytär, joka oli Sinusta aivan myyty♥♥Minä myös...ja kiitos Virpi ihanista kuvista, joista suosikkini on Halla♥

*****

Lastenkirjat Leena Lumissa

Suutelen silmiäsi rakkaani, suutelen...

Suutelen silmiäsi, rakkaani.
Suutelen kauniita silmiäsi, rakkaani.
Olkoon se hyvästi
tai näkemiin -
kaunista on elää täysin sydämin
Suomen säteilevä joulukuu.

- Mika Waltari -

Mikan runoja ja muistiinpanoja 1925-1978

WSOY 1979, toimittanut Ritva Haavikko)

Ari Rosenberg: Taivaalla kiertävät linnut

Keski-ikäinen mies heiluu rotkon reunalla edestakaisin, ees taa, ees taa....Kurkistaa vahingossa alas ja päättää lähtemisen olevan helpompaa silmät suljettuina. Vielä reunemmas. Mielessä ei liiku enää paljoakaan....Lähtö on pako jostakin mitä hän ei enää muista. Yllättäen jostain likeltä kuuluu sirkutus, punarintako siinä? Onko siitä nyt pelastajaksi lähdön hetkellä? Mies lyyhistyy maahan. Ehkä hän itkee jotain: kaunista toukokuuta, omia tekojaan, hylkäämisiään, linnun pyöreitä silmiä, reppunsa luonnotonta raskautta.

Ari Rosenbergin esikoisteos Taivaalla kiertävät linnut (BoD 2023, kansi Birgitta Björn) kertoo keski-ikäisen miehen tarkoituksellisesta katoamisesta lähteä patikoimaan unohtaakseen itsensä voidakseen siten löytää todellisen minänsä. Hän on patikoinut ennenkin ja tuntee reitit. Jokin on kuitenkin vialla, sillä reppu on kokeneelle patikoijalle luonnottoman painava ja jaloissa hiertää jo. Laskeutuessaan rinnettä varovasti alas, hän kaatuu ja lyö päänsä. Isku on varsin kova ja vertakin valuu, mutta pakko ottaa hetki aikaa, jolloin

mustat kirkuvat sirpit
viiltävät haavoja pilviin

tervapääskyt rauhoittavat miestä toimintaan ja hän kaivaa repusta rievun, jonka laittaa vuotavan haavan päälle. Sinne jonnekin takaraivoon. Mitä niin väliä, kun vain pystyy löytämään itsensä ja juomaan hiljaisuutta niin paljon, että ikinä enää ei satu. Onneksi vihko on mukana...

Unohdun hullun lauseisiin

tuulen hajamielisiin huoliin

Päivät kuin valuva vesi

sateiden nostamassa virrassa

Havahdu, hidasta vauhtia

pelloilla niitetään jo viljaa...

Päätä vihloo miehen jatkaessa matkaa. Hän tulee joelle ja päättää uskaltaa sitä, missä ei ikinä ole onnistunut. Vaatteet pois ja jääkylmään veteen.

Käännyn selälleni ja kokeilen kellumista. Osaisinko?  Vajoan kuitenkin aina pohjaa kohti ja minun on vatkattava käsillä vettä ja polkaistava jaloilla pohjasta tukea. Hengittelen syvään. Ja nyt, nyt...Minä pystyn. Kellun. Kuljen hiljaa virran mukana eteenpäin....Jokin tumma kulkee ohitseni. Kelluntani romahtaa ja nousen vedessä seisomaan. 

Uupumus vie patikoijamme levottomaan uneen, jossa kuuluvat lehtopöllöt, ketut, omat harhailevat muistikuvat...Yön mentyä mies saa huomata patikkapolulla vilahtavan jotain punaista. Kuin ammuttu lehtokurppa hän maastoutuu. Ei kaipaa seuraa. Vai kaipaako sittenkin?

Sudenkorennot rohkaisevat häntä aamulla likeiselle leirintäpaikalle, joka on erittäin ammattilaistyötä. Siisti. Minimalistinen. Ja siellä nainen kylpee valossa sudenkorentoja hiuksillaan...Sudenkorentoja toukokuussa?

Hänen nimensä on Tuuli. Hän on hyvin topakka. Puhdistaa miehen haavan, tarjoaa kahvia ja osoittaa jo uutta leiripaikkaa kartalta.

"Katsoin kartasta meille sopivan leiripaikan", Tuuli ilmoittaa, "Se on jo tuossa ihan kulman takana. Toivottavasti se sopii sinulle?"

"Kaikki käy", vastaan.

"No, älä nyt noin sano. Mitä jos ehdotan, että käyt minulle sillaksi , jotta pääsen puron yli kuivin jaloin?"

"Bridge over troubled water!"

"Kunhan ei kosken kohdalla."

Rosenbergin kirja on miehen matka itseensä, mutta helppoa se ei ole, koska mielessä ovat kaikki luonnon ihmeet, mutta koko muu elämä puuttuu. Jostain tulee mieleen naisten nimiä Anna, Suvi...Mira...Keitä he ovat? Erinomaisesti kirjoittaja on kutonut yhteen luonnon monet eläimet ja elämykset sekä Tuulin, johon tekee tarkemminkin tuttavuutta. Kun vihdoin uskaltaa. 

Yleensä en pidä luontomaalailusta, mutta nyt jokaiseen siveltimen vetoon sisältyy jokin viesti. Niihin mies reagoi vaihtelevasti saaden sekä apua, että toisinaan unohtaen. Kirja on myös runosielujen unelmaa...

"Tule uimaan!" Tuuli huutaa joesta. "Vesi on tosi virkistävää."

"Uskon sen ja siksi en tule."

"Ole sitten norppana rannalla. Menetät hienon kokemuksen."

"Elämä on luopumista."

Taivaalla kiertävät linnut kantaa myös huumoria, sillä miehen lakoniset vastaukset kertovat hänen luonteestaan. Ehkä myös siitä kaikesta, minkä hän on unohtanut. Uusia kokemuksia tulee kunnes hän on talolla, johon oma tarina liittyy. Sitä ennen koen henkilökohtaisen muiston, jossa yliarvioin uintitaitoni. En muistanut jokeen mennessäni, että se ei ole mereni mun. Se vei mukanaan riippumatta siitä, millainen uimari olen. Onneksi olimme liikkeellä porukalla... 

Rosenbergin esikoinen on raikas tuulahdus, jota kannattelevat monet metsän eläimet, erotiikka, lyyrisyys, keski-ikäisen miehen pettymykset, toteutumattomat toiveet ja ehkäpä hieman myös mahdollinen kokemuksellisuus. Myös pelko:

Mutta mitä jos heidän välillään ei enää ole tulta tai edes kipinää? Ei tuhkan alla hehkuvaa hiiltä.

https://mysteerimuste.blogspot.com/…/taivaalla-kiertavat…

Ihaillaan jouluruusuja ja...

Nyt olen toivottavasti lyhyellä paussilla, sillä jo toista viikkoa järkyttävä flunssa. Korona testattu monta kertaa, eikä se ole sitä. Alkoi kurkkukivulla ja välillä äänikin poissa. Lumimies pääsi helpolla. Ajattelin vain jatkaa, mutta ei käy. Putoan vuoteeseen. Ilman mitään suurempaa draamaa, voimat vain ihan loppu. Kauneuskin voi parantaa, joten ihailen tätä jouluruusukuvaa, jonka on ottanut Teija Tuisku. Kiitos Teija♥♥ Ja minun jouluruusuni löytyvät täältä

Hetken hiljaa ja lintuset syötetty on....

Leena Lumi

Hyvää itsenäisyyspäivää!

Minä rakastan tätä maata ,

se on karu ja kaunis niin.

Minä rakastan  tätä maata

meren saarilta tunturiin.

Minä rakastan pohjoista maata,

kesän loistoa häikäisevää.

Sanoin kuvata en sitä saata,

sitä sydän vain ymmärtää.

Minä rakastan tätä maata,

syksyn hehkua kirpeää.

Minä rakastan tätä maata,

kun on sielussa routa ja jää. 

Ja kun puhkeaa sinisiin tähtiin

kevään huumassa hohtava maa,

sitä unohda en mitä nähtiin,

tahdon kiitoksen kohottaa.

Minä rakastan tätä maata,

kädenjälkiä ihmisten.

Minä rakastan tätä maata,

ikiaikojen laulua sen.

Minä rakastan hiljaista maata,

jossa soi metsän yksinäisyys,

ikihongassa laulava tuuli,

suven kirkkaus, yön hämäryys.

- Anna-Mari Kaskinen -

Tähtien alla ajattelen sinua (Kirjapaja, kuvitus Minna L. Immonen)

 Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille tasapuolisesti!

"...miksi taistelimme: 

Vapaus, suvaitsevaisuus, kaunis turhuus."

- Mika Waltari -

Kiitos♥

Finlandia

kuva Sari Kalliomäki

Itsenäisyyspäivän aattona

Hetki löi. 1939. Hetki löi silloin meille ja niille, jotka jäivät rintamalle kuin niille, jotka ovat sen jälkeen nukkuneet pois.

 Hetki lyö. Pian hetki lyö ja aika saavuttaa meidänkin hupenevan joukkomme. Aika hoitaa kaiken: muistot, sodan vammat, meidät.

Hetkien välit ovat ollet täynnä elettyä elämää. On tehty lapsia, taloja, työtä ja osallistuttu monenmoiseen. On menty yhteen ja erottu, on rakastettu, on kaivattu, on naurettu, on rakastettu elämää. On itketty, kun on muisteltu heitä, jotka sinne jäivät, mutta on eletty sodan krempoista huolimatta. On asteltu sitä elämän räsymattoa, jossa tummat raidat ovat tarpeen, että kirkas olisi kirkkaampi, ilo iloisempi. Surun tummuus: Ilon kulissi!

Kiitollisuutta emme silloin saaneet. Eivät riittäneet sotavammat, vaan tulivat uudet asenteet ja tuulet. Joitakin vuosikymmeniä sitten oli ihan tavallista syyttää meitä sotahulluiksi. Siis osa omasta kansastakin syytti sodasta, ei kiittänyt itsenäisestä Suomesta. Eivät lapset tajunneet, että silloin ei kysytä, ei epäröidä, kun isänmaa kutsuu. Silloin lähdetään! Eivät ymmärtäneet kokemattomuuttaan, että milloinkaan tahto ja halu rauhaan taikka aseistariisunta eivät ole estäneet vieraan vallan miehitystä. Historia tuntee vain vahvemman totuuden.

Vaan me sotainvalidit, me emme ole katkeria, sillä meillä on nyt rauha. Niillä, jotka eivät tänään ole kanssamme, mutta olivat rintamalla ja elävät muistoissamme, heilläkin on nyt rauha. Meillä on myös hyvä mieli, sillä nyt koko Suomi seisoo itsenäisyyden takana ylpeänä ja kiitollisena: Hetkemme on lyönyt. Muisto meistä kulkee kirkkaana soihtuna sukupolvelta toiselle ja unhon uneen ovat jääneet menetetyt raajat ja säryt, sillä mitä niistä kun isänmaa on vapaa. Kiitos siitä ja kaveria ei jätetä!

Sotainvalidi vm. 1922

psta ja kiitollisena
tyttäresi Leena

Veteraanin iltahuuto

Sinä et koskaan saa niin hellyyttä kuin...

 Sinä et koskaan saa niin hellyyttä
et koskaan niin kuin lumisateelta
tuhansia tuhansia hetkituhansia

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

Adventti

Talvimetsässä ajaa tuuli
kuin paimen hiutalelaumaa.
Jo aavistaa monikin kuusi
jouluvaloja saavansa kantaa.
Ojentaa oksansa kuunnellen
kohti lumista valkeutta
ja odottaa tuulta uhmaten
yön jouluisen ihanuutta.

***

Es treibt der Wind im Winterwalde
die Flockenherde wie ein Hirt
und manche Tanne ahnt wie balde
sie fromm und lichterheilig wird
und lauscht hinaus. Den Weissen Wegen
streckt sie die Zweige hin - bereit
und wehrt dem Wind und wächst entgegen
der einen Nacht der Herrlichkeit.

- Rainer Maria Rilke -

suomennos Eve Rehn

tiedätkö, olen kasvanut joutomaaksi, tyhjäksi epäsivistynyt....

tiedätkö, olen kasvanut

joutomaaksi, tyhjäksi

epäsivistynyt

näetkö, olen pukenut kuusen

valkeaan kauluspaitaan

täällä hetki on paukahdus

aamun usvassa

kun kauriit iskevät yhteen

suon silmissä ikuisuus

ja kiimaiset sammakot

lukittuneina toisiaan vasten

miljoonia vuosia paksu

rahkasammal

ottaa syvyyksiinsä

unohtaa ja säilyttää

järven

peili

särkyy

sirpaleiksi

alkulintu herää

huutaa maailman auki

kolmessa sekunnissa

ja niin sinä tulet minuun

kuin kaiku haljenneista kallioista

ja erämaa on taas hiljainen

- Ari Rosenberg -

Taivaalla kiertävät linnut (BoD 2023)

https://mysteerimuste.blogspot.com/…/taivaalla-kiertavat…

kuva Nea Siemann

Luca Crippa, Maurizio Onnis: Tyttö Kiovasta

Sain Anneli Heliöltä suosituksen tositapahtumiin perustuvaan tarinaan Ukrainan sodasta pienen tytön kannalta: Tyttö Kiovasta. Kustantaja Like 2022 ja suomennos Katja Kärkkäinen. Kirjoittajat ovat Luca Crippa ja Maurizio Onnis. En tajua, miten tämä on mennyt minulta ohi. Kiitos Anneli Heliö

Faktaa ja fiktiota yhdistelevä teos perustuu Ukrainan sodan pakolaisten kertomiin tarinoihin sekä laajaan uutisaineistoon.

En kirjoita tästä nyt arviota, mutta totean, että uskokaa pois, tämä on todella hyvä eikä mitään sellaista mitä voisi luulla. Tai mistä sen tietää, sillä olen vasta puolessa väliä, mutta menen kirjan kanssa sänkyyn ihan kohta. Minulla on joskus vaikeuksia lapsikertojien kanssa, nyt ei mitään epätodellisuuden tunnetta. Teoksesta saa paljon tietoa jo takakannesta ja liepeistä, mutta ei sitä tunnetta, mikä tästä todella tulee. Vahva suositus

Kirja vain kuumeni loppua kohden riisuen kaikki naamiot ihmisen ylemmyydestä maailmassa. Olemme luomakunnan pahin petolaji huolehtien omasta ja toistemme tuhosta.

Leena Lumi