Katharina Hagena on päätoiminen kirjailija, joka asuu Hampurissa. Hän on opiskellut kieliä ja kirjallisuutta Lontoossa, Zürichissä, Dublinissa, Marburgissa ja Hampurissa. Esikoisromaaninsa myötä Katahrina Hagenasta tuli kerralla yksi Saksan tunnetuimmista ja myydyimmistä nykykirjailijoista. Helmikuussa 2008 ilmestyneestä kirjasta on otettu parikymmentä painosta, ja romaanin käännösoikeudet on ennätetty myydä jo 10 maahan.maanantai 14. syyskuuta 2009
KATHARINA HAGENA 1967 -
Katharina Hagena on päätoiminen kirjailija, joka asuu Hampurissa. Hän on opiskellut kieliä ja kirjallisuutta Lontoossa, Zürichissä, Dublinissa, Marburgissa ja Hampurissa. Esikoisromaaninsa myötä Katahrina Hagenasta tuli kerralla yksi Saksan tunnetuimmista ja myydyimmistä nykykirjailijoista. Helmikuussa 2008 ilmestyneestä kirjasta on otettu parikymmentä painosta, ja romaanin käännösoikeudet on ennätetty myydä jo 10 maahan.
OMENANSIEMENTEN MAKU
Oih! Oih!, teitä, jos olette yhtään kuin minä, joka hullaannun jo syksyisestä omenoiden tuoksusta puutarhassa! Voi, teitä, jos teette nyt mainiona omanasyksynä joka toinen päivä omenahilloa ja kotinne tuoksuu omenilta ja kanelilta ja vaniljasokerilta, te olette täysin mennyttä lukijaa, kun saatte käsiinne Katharina Hagenan Omenansiementen maun (Der Geschmack von Apfelkernen, Minerva 2009). Oli suuri ilo minulle saada tämä kirja juuri nyt ja lukea se keskellä omenasoseen tuoksua, suussani keltakanelin suloinen maku…
Katharina Hagena on löytänyt kynäänsä kultaisen lumouksen, sillä kirjoittaa tällainen perhetarina, jossa eräs perheestä perii isoäitinsä talon ja alkaa sitten löytää suvun salattuja asioita, voi helposti lipsahtaa tavanomaiseksi sukutarinaksi, josta puuttuu kirpakkuus, mutta Katharinan kynässä on lumous ja musteessa maistuivat omenat. Niinpä maistoin tekstiä ja uskoin tunnistavani Boskopian ja Cox Orangen maut. Hiukan oli mukana myös valkeaa kuulasta…
Iris perii siis isoäitinsä Berthan talon, mutta sitä ennen hoitokodissa asuvalta vanhukselta on viimeisen kerran hälvennyt dementian sumu ympäriltä ja hän kohdista katseensa kirkkaasti ja lausuu selkeästi: ”Anna rakasti Boskopeja, Bertha Cox Orangeja.” Tämän lauseen, näiden omenoiden ympärille kiertyy tarina, joka saa, kiitos omenoiden ja oudosti käyttäytyvän omenapuun, ympärilleen suloisen mystiikan hunnun, ja sieltä ei alta voi pois tulla, sillä tarina imee mukaansa ja Hagena laittaa lukijan kaipaamaan rakastelua kukkivan omenapuun alla tai naku-uintia pienellä järvellä, mutta ehdottomasti niin, että Max on tulossa myös juuri silloin uimaan…
En pidä ällöttävän makeasta omenassa, en siis myöskään kirjassa, joten Hagenan kirja on minulle kuin tehty. Mikään ei ontunut! Tarinan henkilöt kirkastuvat nopeasti lukijalle, joten hän voi antaa omenanautinnon viedä. Ensin olivat sisarukset Anna ja Bertha ja kaksi miestä, mutta kun Anna rakasti Boskopia, hän myös rakasti miestä, joka rakastikin Berthaa ja koska Bertha rakasti Cox Orangea, häntä rakasti mies, joka…Ja silloin olivat omenapuut kukassa:
Mitä kylässä kuitenkin kerrottiin, ja minkä myös Rosmarie, Mira ja minä usein saimme kuulla, oli tarina Deelwatereiden hedelmäpuutarhassa kasvavasta vanhasta omenapuusta, joka eräänä lämpimänä kesäyönä oli alkanut kukkia ja joka seuraavana aamuna oli peittynyt valkeuteen kuin talvipakkasilla. Näillä ihmeellisillä kukilla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi voimaa, vaan ne putosivat jo samana iltapäivänä hiljaa ja suurina hiutaleina maahan. Koko tilan väki seisoi kunnioittavana, epäluuloisena, ilahtuneena tai ainoastaan ihmetellen puun ympärillä.
Jotain oli tapahtunut ja se maistui Boskopilta ja karvasmantelilta ja Anna kuoli keuhkokuumeeseen neljä viikkoa omenapuun kukkimisen jälkeen! Elämä kuitenkin jatkuu ja Bertha avioituu Hinnerkin kanssa saaden hänen kanssaan kolme omenapuissa kiipeilevää tyttöä Harrietin, Ingan ja Christan, joiden kohtaloa vanha talo seuraa hiljaisena, mutta vankkana. Tyttöjen tarinat ovat kiinnostavat, mutta eniten minua kiehtoi Harrietin ja Friedrichin rakastuminen, joka tapahtui silloin, kun oli kukkia, seksiä, rauhaa, Intian-puuvillaisia paitoja ja leveälahkeisia housuja…Kaikki katosi, mutta Rosmarie tuli…
Iris on siis jo kolmatta polvea tarinassa ja Christan tytär. Saadessaan vanhan talon hän saa myös sen laajan puutarhan, talon kätkemät suvun salaisuudet, isoisä Hinnerkin sodanaikaisen menneisyyden, asianajaja Maxin ja omat nuoruusmuistonsa kesiltä isoäidin luona, jolloin olivat Iris, Mira ja Rosmarie, sekä tyttöjen perässä roikkuva nuorempi poitsu, Miran pikkuveli Max… ja kaiken yllä leijuu kypsyvien omenoiden elvyttävä, eroottinen tuoksu…
Ihmettelen syvästi, miten kirjan kanteen on löydetty juuri oikea vihreä, miten Hagena kypsyttää lukijaa kuin omenaa aina tuoksuvasta valkeasta kukasta omenasoseeseen, joka tuoksuu kanelilta ja johon murskataan joukkoon muutama omenansiemen ja miten tämä kirja löysi minut nyt, kun valmistan omenasosetta niin, että kirjaa lukiessa mennyt ja nykyisyys sekoittuvat kuin omenat sosemyllyssä, leningilleni on roiskahtanut keltakanelia ja hampaissani pureskelen omenansiementä vaistoten, että jopa hedelmäpuutarhassa voi vaania varjo…
Erinomaista Katharina Hagena! Kunpa olisin voinut tavata Teidät juuri nyt omenoiden viikolla, mutta kun…: Ihania omenoita putoaa puutarhassa ja minua ei mikään pidättele nyt…,mutta tiedän, että ymmärrätte, mitä tapahtuu, kun on kerran maistanut omenansiementen maun.
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Sanna/Luettua
Katharina Hagena on löytänyt kynäänsä kultaisen lumouksen, sillä kirjoittaa tällainen perhetarina, jossa eräs perheestä perii isoäitinsä talon ja alkaa sitten löytää suvun salattuja asioita, voi helposti lipsahtaa tavanomaiseksi sukutarinaksi, josta puuttuu kirpakkuus, mutta Katharinan kynässä on lumous ja musteessa maistuivat omenat. Niinpä maistoin tekstiä ja uskoin tunnistavani Boskopian ja Cox Orangen maut. Hiukan oli mukana myös valkeaa kuulasta…
Iris perii siis isoäitinsä Berthan talon, mutta sitä ennen hoitokodissa asuvalta vanhukselta on viimeisen kerran hälvennyt dementian sumu ympäriltä ja hän kohdista katseensa kirkkaasti ja lausuu selkeästi: ”Anna rakasti Boskopeja, Bertha Cox Orangeja.” Tämän lauseen, näiden omenoiden ympärille kiertyy tarina, joka saa, kiitos omenoiden ja oudosti käyttäytyvän omenapuun, ympärilleen suloisen mystiikan hunnun, ja sieltä ei alta voi pois tulla, sillä tarina imee mukaansa ja Hagena laittaa lukijan kaipaamaan rakastelua kukkivan omenapuun alla tai naku-uintia pienellä järvellä, mutta ehdottomasti niin, että Max on tulossa myös juuri silloin uimaan…
En pidä ällöttävän makeasta omenassa, en siis myöskään kirjassa, joten Hagenan kirja on minulle kuin tehty. Mikään ei ontunut! Tarinan henkilöt kirkastuvat nopeasti lukijalle, joten hän voi antaa omenanautinnon viedä. Ensin olivat sisarukset Anna ja Bertha ja kaksi miestä, mutta kun Anna rakasti Boskopia, hän myös rakasti miestä, joka rakastikin Berthaa ja koska Bertha rakasti Cox Orangea, häntä rakasti mies, joka…Ja silloin olivat omenapuut kukassa:
Mitä kylässä kuitenkin kerrottiin, ja minkä myös Rosmarie, Mira ja minä usein saimme kuulla, oli tarina Deelwatereiden hedelmäpuutarhassa kasvavasta vanhasta omenapuusta, joka eräänä lämpimänä kesäyönä oli alkanut kukkia ja joka seuraavana aamuna oli peittynyt valkeuteen kuin talvipakkasilla. Näillä ihmeellisillä kukilla ei kuitenkaan ollut tarpeeksi voimaa, vaan ne putosivat jo samana iltapäivänä hiljaa ja suurina hiutaleina maahan. Koko tilan väki seisoi kunnioittavana, epäluuloisena, ilahtuneena tai ainoastaan ihmetellen puun ympärillä.
Jotain oli tapahtunut ja se maistui Boskopilta ja karvasmantelilta ja Anna kuoli keuhkokuumeeseen neljä viikkoa omenapuun kukkimisen jälkeen! Elämä kuitenkin jatkuu ja Bertha avioituu Hinnerkin kanssa saaden hänen kanssaan kolme omenapuissa kiipeilevää tyttöä Harrietin, Ingan ja Christan, joiden kohtaloa vanha talo seuraa hiljaisena, mutta vankkana. Tyttöjen tarinat ovat kiinnostavat, mutta eniten minua kiehtoi Harrietin ja Friedrichin rakastuminen, joka tapahtui silloin, kun oli kukkia, seksiä, rauhaa, Intian-puuvillaisia paitoja ja leveälahkeisia housuja…Kaikki katosi, mutta Rosmarie tuli…
Iris on siis jo kolmatta polvea tarinassa ja Christan tytär. Saadessaan vanhan talon hän saa myös sen laajan puutarhan, talon kätkemät suvun salaisuudet, isoisä Hinnerkin sodanaikaisen menneisyyden, asianajaja Maxin ja omat nuoruusmuistonsa kesiltä isoäidin luona, jolloin olivat Iris, Mira ja Rosmarie, sekä tyttöjen perässä roikkuva nuorempi poitsu, Miran pikkuveli Max… ja kaiken yllä leijuu kypsyvien omenoiden elvyttävä, eroottinen tuoksu…
Ihmettelen syvästi, miten kirjan kanteen on löydetty juuri oikea vihreä, miten Hagena kypsyttää lukijaa kuin omenaa aina tuoksuvasta valkeasta kukasta omenasoseeseen, joka tuoksuu kanelilta ja johon murskataan joukkoon muutama omenansiemen ja miten tämä kirja löysi minut nyt, kun valmistan omenasosetta niin, että kirjaa lukiessa mennyt ja nykyisyys sekoittuvat kuin omenat sosemyllyssä, leningilleni on roiskahtanut keltakanelia ja hampaissani pureskelen omenansiementä vaistoten, että jopa hedelmäpuutarhassa voi vaania varjo…
Erinomaista Katharina Hagena! Kunpa olisin voinut tavata Teidät juuri nyt omenoiden viikolla, mutta kun…: Ihania omenoita putoaa puutarhassa ja minua ei mikään pidättele nyt…,mutta tiedän, että ymmärrätte, mitä tapahtuu, kun on kerran maistanut omenansiementen maun.
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Sanna/Luettua
sunnuntai 13. syyskuuta 2009
SALAISUUS
Ruusu,verenpunainen ruusu,
vie salaisuus merelle,
vie suudeltuna
hehkuvaan terälehteen.
Uni ja kipeys.
Uni ja kipeys.
Ruusu,
verenpunainen ruusu,
joka puhkesit,
näit meren ja taivaan,
vie salaisuus
uskollisessa kukanveressäsi,
vie kauas merelle.
Uni ja kipeys.
Uni ja kipeys.
Ruusu aallokossa,
vie salaisuus,
jolle ei ole maata,
ei rantaa,
vie salaisuus
meren hautaan.
- Yrjö Kaijärvi -
ENÄÄ LAUSU EN TURHAAN
Nyt tahtoisin olla viileä virta,
väsyneiden jalkojes vilvoittaja,
vain tuskasta uneen johtava silta,
yli helteisen pellon painuva hämärä ilta,
yön käsi joka kuusikon tummuudesta otsalles laskeutuu,
sadevihma sun luomilles päivässä palaneille,
syvä rauha painuva sielusi mainingeille,
sinun kauneimman unesi hiljainen runoilija.
Enää lausu en turhaan: minä rakastan sinua.
- Yrjö Kaijärvi -
väsyneiden jalkojes vilvoittaja,
vain tuskasta uneen johtava silta,
yli helteisen pellon painuva hämärä ilta,
yön käsi joka kuusikon tummuudesta otsalles laskeutuu,
sadevihma sun luomilles päivässä palaneille,
syvä rauha painuva sielusi mainingeille,
sinun kauneimman unesi hiljainen runoilija.
Enää lausu en turhaan: minä rakastan sinua.
- Yrjö Kaijärvi -
PIENI LYHTY
Käy kautta harmaan taivaanyölinnun laulu villi
kuin punaisena nauhana,
kuin punaisena nauhana
yön mustain kutrien.
Ja jostain kuuluu lehtien
ja kuivain oksain kahinaa.
Ja jossain soittaa huilu,
ja jossain soittaa huilu.
Ja jostain valo kelmeä
ui lomaan poppelien.
Ja heiluu pieni lyhty,
kun tuuli taittuu latvaan puun.
Varjosi, armas, pitkä,
on nurmikolla levoton.
Kätesi, armas, karkaa,
kätesi, armas, karkaa
kuin kala kädestä.
Silmäisi suuri rauha
eteesi minut vangitsi:
nyt olen kesy susi,
nyt olen kesy susi.
Ja pilvi kauas vaeltaa.
Ja katso, vihma tähtien
on taivaan holvin peittänyt.
Ja keinuu pieni lyhty
kun tuuli hyppii latvaan puun
sinun hiuksiesi yllä,
sinun hiuksiesi yllä.
-P. Mustapää -
LAULU
Tein lasinkuultavan laulun.
Älä luule, että voit
sen alta paeta. Siihen jäät
ja siinä aina soit.
Ja laulu, jonka laadin,
oli aivan sanaton:
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on.
Tein lasinkuultavan laulun.
Joko huomaat, tajuat:
se vaimentaen vahvistaa
suven äänet ihanat,
veden solinan, airojen kohahtelun
ja suhinan kaislikon.
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on.
- P. Mustapää -
Älä luule, että voit
sen alta paeta. Siihen jäät
ja siinä aina soit.
Ja laulu, jonka laadin,
oli aivan sanaton:
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on.
Tein lasinkuultavan laulun.
Joko huomaat, tajuat:
se vaimentaen vahvistaa
suven äänet ihanat,
veden solinan, airojen kohahtelun
ja suhinan kaislikon.
Olet kaunein, mitä tiedän,
olet kaunein, mitä on.
- P. Mustapää -
KIRKAS SYYSPÄIVÄ
Metsä, maa ja taivas täynnä syksyn epätoivoista ihanuutta.Ilmassa mullan väsynyt hymy ja huo´unta.
Taivaalla syysauringon kylmä kirkkaus.
Tummanvihreissä puissa loistaa verenkarvaisia läikkiä
ja maasta vilahtaa jonkun myöhästyneen kellokukan arka, sininen katse
keltaisten lehtien lomasta.
Mäkien rinteillä helottaa puolukan, myöhäisen hedelmän punainen valtimoveri.
Taivas, kesällä kuin maahanlaskeutunut, on vetäytynyt saavuttamattomiin.
Sen väri on tummentunut kuin olisi se lempeinä, suvisina öinä
imenyt itseensä myriaadien kukanterien sinen.
Kaikki, kaikki ovat kadonneet kesän täyteläiset hetket,
kukkivat päivät ja hymyilevät yöt.
Syysauringon kylmässä kirkkaudessa keinuu kypsien omenain
ja valmiiden tähkien tuoksu
ja metsästä kuuluu siementen hiljainen variseminen...
- Katri Vala -
WHATEVER YOU WANT...BECAUSE OF LITERATURE
Aloittaessani blogin pitämisen Ystävänpäivänä 2009 en ikinä uskonut, että voisin joskus saada 30 000 kiinnostuksen kertaa teiltä. Laskuri laitettiin 11.4. ja odotin kuin ihmettä 300 käyntikertaa. Se tuli nopeasti ja sitten tuntui, että oli vain tuulen henkäys ja kiinnostusta löytyi 3000 edestä. Sen jälkeen olenkin vain tehnyt töitä ja unohtanut luvut, kunnes en voinut olla huomaamatta, että EILEN TULI TÄYTEEN 30 000 KIINNOSTUSKERTAA!
Olen luvannut tarjota teille KIRJAELÄMYKSIÄ, EN KIRJAKIDUTUKSIA. Haluan levittää lukemisen autuutta ympärilleni ja tässä minua on auttanut suunnattomasti teidän kiinnostuksenne, sillä minusta ei ole tuuleen huutajaksi. Tässä kutsumustyössäni minua ovat auttaneet Ihanat Kustantajani, joilta olen saanut valita arvostelukappaleita. He ovat mahdollistaneet tämän työn, sekä samalla tehneet minun unelmastani totta: Olen aina halunnut vain lukea ja kirjoittaa! Kiitos Tammi, Minerva, Gummerus, Like, Ajatus Kirjat ja Avain, että olette luottaneet kunnianhimoiseen kirjoittamiseeni! Tyyliini myös kuuluu, etten koskaan lue muiden arvosteluja kirjoista ennen kuin teen omani: Haluan olla uniikki ja tarjota kirjan juuri niin kuin sen itse olen kokenut. En välttämättä halua niinkään arvostella, mutta koska olen 5 vuotiaasta lukenut, lukenut ja lukenut, en voi olla tekemättä vertailuja kirjojen ja kirjailijoiden välillä. Ja toki, jos olen itse valinnut kirjan, joka ei niin innosta, sen myös näytän, mutta jollekin toiselle sama kirja voi olla löytö.
Olen luvannut tarjota teille KIRJAELÄMYKSIÄ, EN KIRJAKIDUTUKSIA. Haluan levittää lukemisen autuutta ympärilleni ja tässä minua on auttanut suunnattomasti teidän kiinnostuksenne, sillä minusta ei ole tuuleen huutajaksi. Tässä kutsumustyössäni minua ovat auttaneet Ihanat Kustantajani, joilta olen saanut valita arvostelukappaleita. He ovat mahdollistaneet tämän työn, sekä samalla tehneet minun unelmastani totta: Olen aina halunnut vain lukea ja kirjoittaa! Kiitos Tammi, Minerva, Gummerus, Like, Ajatus Kirjat ja Avain, että olette luottaneet kunnianhimoiseen kirjoittamiseeni! Tyyliini myös kuuluu, etten koskaan lue muiden arvosteluja kirjoista ennen kuin teen omani: Haluan olla uniikki ja tarjota kirjan juuri niin kuin sen itse olen kokenut. En välttämättä halua niinkään arvostella, mutta koska olen 5 vuotiaasta lukenut, lukenut ja lukenut, en voi olla tekemättä vertailuja kirjojen ja kirjailijoiden välillä. Ja toki, jos olen itse valinnut kirjan, joka ei niin innosta, sen myös näytän, mutta jollekin toiselle sama kirja voi olla löytö.
ALOITTELEVALLE BLOGGAAJALLE
Pienen ja hauskan asian voin kertoa aloittelevalle bloginpitäjälle. Lue Jussi Siirilän kirja Juoksija (Gummerus 2009), jossa menestyvä mies kuvittelee pystyvänsä täydelliseen elämänhallintaan. Ulkoisesti hän onkin varsin menestyvä, mutta hän haluaa myös pitää blogia ja sitä ei kommentoi kukaan muu kuin hänen äitinsä Kittilästä. Sinne kommentteihin äiti sitten kertoo kaikki asiat marjasadosta omiin peräpukamiinsa;-) Eikä Jussin elämä kaadu edes tuosta blogijutusta vaan ihan toisesta asiasta...eli ei tämä bloginpito mikään elämän ja kuoleman kysymys ole, vaikka minustakin alussa siltä tuntui.
HI, YOU!
Heokute, Alikibe, Nicolas and André, where ever you are living (Vietnam, Inodonesia…) I hope that you have had even some glue, what I have offered you in my blogy. I thank you for your keeping on my touch! Tell me you are there yet;-) Now I’m very amazed: 30 000 visitors! Above I also thank my publishers, Tammi, Minerva, Gummerus, Like, Ajatus Kirjat and Avain, who have given me possibility to continue my work. I don’t want be exactly the literary critic, but instead I want to offer you THE BOOK EXPERIENCES, NOT THE BOOK TORTURES! You are the stars on my heaven, believe me!
JATKETAAN...
Jatkan työtäni ja kuten arvaattekin kirjasesonki käy nyt kuumana, joten sen takia, välillä on
Love
Leena Lumi
lauantai 12. syyskuuta 2009
EL ULTIMO TRAGO BY CONCHA BUIKA
Some special music just for you until tomorrow morning. This is a little touch of Buika's new album. Let this music come under your skin and just...flow...with this beautiful Lady with her unique music...let's flow over the night - with the special Concha style.
perjantai 11. syyskuuta 2009
MIÉNTEME BIEN BY CONCHA BUIKA
Ja tässä teille minun nykyistä lempiartistiani Concha Buikaa. Ja nyt vielä kappale, joka on häneltä tähän asti paras löytöni: Miémente bien! Valehtele minulle hyvin! Tämä on ns. ranchera musiikkia ja tulee Meksikosta, kertoi Jael. Kiitos! Tätä enemmän!The weekend without music is nothing!
http://www.youtube.com/watch?v=FnytJEXow6w
HAVE THE NICE APPLE WEEKEND
During this weekend I make again the apple jam (some are already asking 'where on earth you put that all...´;-) and read the book which is smelling like apples...I tell you more later on...MY FRIENDSHIP FRIDGE MAGNET TO YOU
It may take the long time to become the old, good friend, but I think that sometimes it takes only one very short moment.APPLEHILL'S THORA IS...
...IS BETTER NOW! THANK YOU FOR ALL SUPPORT YOU GAVE ME! YOU KNOW THAT THIS RED LADY MAKES ME SHINE.(I MADE THIS PICTURE YESTERDAY. I THINK SHE DOESN'T LOOK BAD AT ALL...)
DORA MAAR BY PABLO PICASSO
Menestynyt valokuvaaja ja taidemaalari Dora Maar oli Picasson seuralainen yhdeksän vuotta. Suhteen katkeamisen jälkeen Doralla oli mielenterveysongelmia. Picasson maalauksissa hän esiintyy usein itkevänä naisena.
PABLO PICASSO 1881 - 1973
Anna-lehti/37 kirjoitta, että maailmankuulusta espanjalaisesta taidemaalarista Pablo Picassosta saatetaan tehdä elokuva, jonka ensi-illaksi kaavaillaan vuotta 2012. Ja pääosaan kaavaillaan....Iltalehdestä (12.-13.9.) luin Picasson naisseikkailuista. Hurjin juttu minusta oli se, kun parikymppinen taideopiskelija Francoise Gilot alkoi seurustella kuusikymppisen Picasson kanssa 1943. Kymmenen vuoden suhteen aikana he saivat kaksi lasta, Clauden ja Paloman.
Gilot kirjoitti Carlton Laken kanssa kirjan Elämä Picasson kanssa (Otava 1964), jossa hän kertoo parin värikkäästä yhteiselämästä. Gilot lähti avioliitosta Picasson henkisen väkivallan ja uskottomuuden vuoksi.
Picasso yritti estää kirjan julkaisemisen ranskaksi, mutta ei onnistunut. Teoksesta tuli kansainvälinen bestseller. Kirja aiheutti välirikon, josta joutuivat Francoisen lisäksi kärsimään myös heidän lapsensa.
Picasso kosti ilkeällä tavalla.
Francoise oli mennyt naimisiin taidemaalari Luc Simonin kanssa. Picasso narrasi hänet eroamaan miehestään lupailemalla avioliittoa, joka takaisi Clauden ja Paloman perinnön. Picasso oli kuitenkin mennyt 1961 salaa naimisiin Jacqueline Roquen kanssa.
Picasson kerrotaan sanoneen: Nainen saa mieluummin kuolla kuin naida jonkun muun.
Niinpä! Neroille, hulluille ja vanhoille äijille suodaan ja sallitaan kaikki. (Onneksi Ranskaan tuli lakimuutos, joka takasi Picasson lapsille heidän perintönsä.) Suomessahan miehet ovat kautta aikojen tappaneet naisensa ennenkuin suoneet hänet toiselle, mistä todistavat niin rikostilastot kuin vanhat kotimaiset elokuvat: Ennen minä sinut tapan, kuin toiselle annan! on hyvin tuttu lause kotimaisissa elokuvissa.
Minusta muuten olisi ollut luonnollisempaa, että Picasso olisi ollut 20 vuotias taideopiskelija, joka nai 60 vuotiaan taiteilijattaren, sillä tunnettu tosiasiahan on että monet vitaaliset aikuiset naiset valitsevat mielellään itseään huomattavasti nuoremman miehen. Mutta mitä millään on väliä kun miehen taide on niin suurenmoisen myyvää!
torstai 10. syyskuuta 2009
KIRJOJEN KANSIKUVISTA...
Tässä upea esimerkki vaikuttavasta ja herkän kauniista kirjan kannesta. Oi!, jos kustantajat tietäisivät, mitä kirjan kannet merkitsevät lukijalle...Kuvassa Raili Mikkasen historiallinen romaani Meren ja ikävän kiertolaiset (Minerva, 2009).
OLGA
Kaunis on - Majesteetillinen,Ylväs Kuningatar Koirien.Metsiä ja vesiä rakastaa, telmiä niissä ja uida saa.
Omat ihmiset tiesivät opettaa, kuinka elämää pitää rakastaa!
Paikka kotisaaren puutarhassa, on Olgalle parasta maailmassa.
- Eve Rehn -
ANNA VIRUBOVA - KEISARINNAN HOVINEITI
Mikäli Ervard Radzinskin kirja Nikolai II:n elämästä herätti uteliaisuutta keisarinnan hovineitiä Anna Virubovaa (Anjaa) kohtaan, voi jatkoksi lukea hänen omat muistelmansa Anna Virubova – keisarinnan hovineiti (Otava, 1993), jotka on toimittanut Irmeli Viherjuuri.
Suomessa viimeiset vuosikymmenensä elänyt Anna Taneieff Virubova oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan hovineiti, hänen ystävänsä ja uskottunsa kahdentoista vuoden ajan. Kirjassaan Virubova kertoo hovin arjesta ja juhlista Pietarin upeissa palatseissa, matkoista Eurooppaan, kesänvietosta keisariperheen rakastamassa Suomen saaristossa ja luonnon kauniilla Krimillä.
Virubovan kirjassa on paljon täydentäviä ja läheisiä yksityiskohtia tsaariperheen elämästä, täydentäviä nimenomaan Radzinskin kirjaan verrattuna. Lapsista kerrotaan paljon enemmän ja luonnollisesti Annasta itsestään. Myös ilmiselvä jumalointi etenkin tsaaria, mutta myös keisarinnaa kohtaan tuodaan esille. Luettuaan molemmat kirjat, saa Annasta hyvin ristiriitaisen kuvan. Tuntuu kuin Radzinski hieman kärjistäisi Annan roolia etenkin Rasputinin suojelijana, mutta Anna itse saattaa puolestaan vähätellä osallisuuttaan Rasputinin saamaan valtaan hovissa tai on unohtanut tai ei asiaa koskaan täysin ymmärtänyt. Anna on kuitenkin saanut olla todellisella näköalapaikalla ja tapahtumien keskuksessa, kun puhutaan Venäjän vallankumouksesta ja viimeisen tsaariperheen elämästä. Ja hän oli loppuun asti uskollinen perheelle ja suorastaan henkensä uhalla.
Yhdessä kohden kirja on ylittämätön: Tuskin mistään löytyy viimeisestä tsaarista perheineen niin uskomattoman hyviä ja niin runsasta kuvamateriaalia kuin on Anna Virubovan kirjassa. Anna oli innokas kuvaaja, jonka kuvissa näkyy ns. kamerasilmä. Hyvä esimerkki on Annan Jaltan vuorella ottama kuva, jossa Aleksandra Fjodorovna kuvaa alla lepäävää kaupunkia. Kuvien tekninen laatu on hämmästyttävä ottaen huomioon ajankohdan, vuosisadan alun. Annan ilmiselvä taiteellisuus antaa myös kuville aivan oman sädekehänsä. On myös kiehtovaa nähdä tsaarillinen seurue ihan tavallisissa touhuissa: uimassa, tanssimassa laivan kannella, aamiaisella, pikkuruhtinattaret paljasjaloin ja polvet ruvella kesällä, soutelemassa, piknikillä rantahiekalla, keisarinna mystisen kauniina salongin nurkkauksen valonkajossa, perintöruhtinas lapsen kiharoissaan hymysuin, tsaari lapsineen rakentamassa lumilinnaa tai kaunis nuori nainen Tatjana Nikolajevna kotinsa parvekkeella Tsarskoje Selossa.
Juuri Virubovan kirjan kertomukset tsaariperheen lapsista ja kirjan uskomattomat lähes 200 valokuvaa, joista suurin osa on Virubovan itsensä ottamia saa kysymään yhä uudestaan: Miksi Jekaterinburg 17. päivä heinäkuuta 1918? Miksi?
Suomessa viimeiset vuosikymmenensä elänyt Anna Taneieff Virubova oli keisarinna Aleksandra Fjodorovnan hovineiti, hänen ystävänsä ja uskottunsa kahdentoista vuoden ajan. Kirjassaan Virubova kertoo hovin arjesta ja juhlista Pietarin upeissa palatseissa, matkoista Eurooppaan, kesänvietosta keisariperheen rakastamassa Suomen saaristossa ja luonnon kauniilla Krimillä.
Virubovan kirjassa on paljon täydentäviä ja läheisiä yksityiskohtia tsaariperheen elämästä, täydentäviä nimenomaan Radzinskin kirjaan verrattuna. Lapsista kerrotaan paljon enemmän ja luonnollisesti Annasta itsestään. Myös ilmiselvä jumalointi etenkin tsaaria, mutta myös keisarinnaa kohtaan tuodaan esille. Luettuaan molemmat kirjat, saa Annasta hyvin ristiriitaisen kuvan. Tuntuu kuin Radzinski hieman kärjistäisi Annan roolia etenkin Rasputinin suojelijana, mutta Anna itse saattaa puolestaan vähätellä osallisuuttaan Rasputinin saamaan valtaan hovissa tai on unohtanut tai ei asiaa koskaan täysin ymmärtänyt. Anna on kuitenkin saanut olla todellisella näköalapaikalla ja tapahtumien keskuksessa, kun puhutaan Venäjän vallankumouksesta ja viimeisen tsaariperheen elämästä. Ja hän oli loppuun asti uskollinen perheelle ja suorastaan henkensä uhalla.
Yhdessä kohden kirja on ylittämätön: Tuskin mistään löytyy viimeisestä tsaarista perheineen niin uskomattoman hyviä ja niin runsasta kuvamateriaalia kuin on Anna Virubovan kirjassa. Anna oli innokas kuvaaja, jonka kuvissa näkyy ns. kamerasilmä. Hyvä esimerkki on Annan Jaltan vuorella ottama kuva, jossa Aleksandra Fjodorovna kuvaa alla lepäävää kaupunkia. Kuvien tekninen laatu on hämmästyttävä ottaen huomioon ajankohdan, vuosisadan alun. Annan ilmiselvä taiteellisuus antaa myös kuville aivan oman sädekehänsä. On myös kiehtovaa nähdä tsaarillinen seurue ihan tavallisissa touhuissa: uimassa, tanssimassa laivan kannella, aamiaisella, pikkuruhtinattaret paljasjaloin ja polvet ruvella kesällä, soutelemassa, piknikillä rantahiekalla, keisarinna mystisen kauniina salongin nurkkauksen valonkajossa, perintöruhtinas lapsen kiharoissaan hymysuin, tsaari lapsineen rakentamassa lumilinnaa tai kaunis nuori nainen Tatjana Nikolajevna kotinsa parvekkeella Tsarskoje Selossa.
Juuri Virubovan kirjan kertomukset tsaariperheen lapsista ja kirjan uskomattomat lähes 200 valokuvaa, joista suurin osa on Virubovan itsensä ottamia saa kysymään yhä uudestaan: Miksi Jekaterinburg 17. päivä heinäkuuta 1918? Miksi?
keskiviikko 9. syyskuuta 2009
MEREN JA IKÄVÄN KIERTOLAISET
Mennyt maailma on täynnä uskomattomia tapahtumia, joista emme tiedä vielä mitään. Osa historiasta ei ole löytänyt kertojaansa ja osa historiasta halutaan vaieta kuoliaaksi. Raili Mikkasen historiallinen romaani Meren ja ikävän kiertolaiset (Minerva, 2009) kuuluu viime mainittuun ryhmään. Mikkanen tuo esille melkein mahdottomalta tuntuvan tapahtuman, joka liittyy myös Suomen historiaan, mutta ennen kaikkea Suomen suureen naapuriin, Venäjään. Ja mehän olemme tottuneet, että Venäjään liittyvistä vanhoista asioista pitää vaieta ja niin teki myös virallinen Suomi tämän tapahtuman aikoihin vuosina 1918-1921.
Raili Mikkasen kirja perustu täysin tositapahtumiin, jotka hän sai tietää pietarilaiselta opettajalta, Olga Molkinalta. Molkinaan hän sai yhteyden Amerikan Punaisen Ristin kautta. Olgan vanhemmat olivat mukana kirjan pitkällä matkalla ja ehkäpä siksi kirjan päähenkilö on opettaja Olga Mäkinen.
Tarina alkaa vallankumouksen levottomaksi muuttuneesta Pietarista, josta päätetään viedä 800 lasta kesäleirille Uralin taakse. Mukaan lähtee parisataa aikuista ja yhtenä näistä opettaja Olga Mäkinen, joka kovasti kaipaa traagisesti kuollutta poikaansa Suloa. Lähtö on Pietarin Suomen asemalta, mutta toisin kuin yleensä, suuntana onkin nyt itä. Eivätpä tiedä lähtijät, että paluu tapahtuu Amerikan kautta ja vasta kahden ja puolen vuoden kuluttua!
Tarina on rankka, jos alkaa ajatella lapsia ja etenkin pienimpiä lapsia. Varsinkin Atlantin ylitys japanilaisaluksella on kuin jostain jännityskertomuksesta, mutta vanha hokema lasten sitkeydestä pitää jälleen paikkansa. Lapset ovat yllättävän sopeutuvia valtavasta koti-ikävästä ja vaikeista olosuhteista huolimatta. Kiitollisuus Amerikkaa kohtaan on luja, sillä ilman Amerikan Punaista Ristiä lapset olisivat kuolleet Siperiassa kylmään ja nälkään, kun oli todettu, että paluu Pietariin ei ole mahdollista. Kuitenkin juuri Amerikassa tapahtuu onnettomuus, joka pakottaa Olgan miettimään henkilökohtaista tragediaansa ja saa hänet tajuamaan, että toista voi puolustaa ulkopuolisilta, mutta ei omalta itseltään.
Karjalan kannaksella ollaan sekä ihan ennen lähtöä, mutta vielä enemmän palattua, kun joukko viipyy Halilan parantolassa, joka oli aikoinaan varattu vain keisariperheelle. Täällä Olga tutustuu Halilan työntekijään Mariin, jonka optimismi vaikeiden asioiden edessä antaa hänelle uskoa ja voimaa omaan onnettomuuteensa. Marin sulhanen on vapautettu henkitoreissa punaisten vankileiriltä ja tekee varmalta näyttävää kuolemaa, mutta Mari vain leikillisesti uhkailee miestä, että ’tiijä missä oisit, mut viel sie oot miu kans papi eessäki, siit sie et ennää pääse mihikää.’
Rauhallisesti kuuluu Raili Mikkasen kertojaääni, eikä hän anna Olgan poliittisessa arassa tilanteessa ottaa jyrkkää kantaa puoleen tai toiseen, sillä murhia ja julmuuksiahan tehtiin puolin ja toisin. Ei ollut syytöntä, ei viatonta kuin nämä 800 lasta, jotka pitää saada vaikka maailma kiertämällä takaisin hyvin puutteenalaiseen Pietariin, mutta siellähän olivat lasten omat kodit ja vanhemmat. Vanha hokema, että auttamalla toisia elämään, saat itse elämän, osoittautuu Olgan kohdalla todeksi ja Pietarilla on hänelle vielä yllätys. Mutta ensin lapset kotiin!
PS 1 Vieläkin vaietaan Suomen tapahtumista vuodelta 1918. Kaukainen sukulaiseni Kanadasta on jo vuosia käynyt Suomessa selvittämässä isoisänsä kohtaloa ja sitä kautta syytä, miksi hänen piti muuttaa aikanaan 2-vuotiaana pois Suomesta.
PS 2 Huomatkaa romaanin Meren ja ikävän kiertolaiset herkän kaunis kansi, joka on Päivi Veijalaisen taidonnäyte.
Raili Mikkasen kirja perustu täysin tositapahtumiin, jotka hän sai tietää pietarilaiselta opettajalta, Olga Molkinalta. Molkinaan hän sai yhteyden Amerikan Punaisen Ristin kautta. Olgan vanhemmat olivat mukana kirjan pitkällä matkalla ja ehkäpä siksi kirjan päähenkilö on opettaja Olga Mäkinen.
Tarina alkaa vallankumouksen levottomaksi muuttuneesta Pietarista, josta päätetään viedä 800 lasta kesäleirille Uralin taakse. Mukaan lähtee parisataa aikuista ja yhtenä näistä opettaja Olga Mäkinen, joka kovasti kaipaa traagisesti kuollutta poikaansa Suloa. Lähtö on Pietarin Suomen asemalta, mutta toisin kuin yleensä, suuntana onkin nyt itä. Eivätpä tiedä lähtijät, että paluu tapahtuu Amerikan kautta ja vasta kahden ja puolen vuoden kuluttua!
Tarina on rankka, jos alkaa ajatella lapsia ja etenkin pienimpiä lapsia. Varsinkin Atlantin ylitys japanilaisaluksella on kuin jostain jännityskertomuksesta, mutta vanha hokema lasten sitkeydestä pitää jälleen paikkansa. Lapset ovat yllättävän sopeutuvia valtavasta koti-ikävästä ja vaikeista olosuhteista huolimatta. Kiitollisuus Amerikkaa kohtaan on luja, sillä ilman Amerikan Punaista Ristiä lapset olisivat kuolleet Siperiassa kylmään ja nälkään, kun oli todettu, että paluu Pietariin ei ole mahdollista. Kuitenkin juuri Amerikassa tapahtuu onnettomuus, joka pakottaa Olgan miettimään henkilökohtaista tragediaansa ja saa hänet tajuamaan, että toista voi puolustaa ulkopuolisilta, mutta ei omalta itseltään.
Karjalan kannaksella ollaan sekä ihan ennen lähtöä, mutta vielä enemmän palattua, kun joukko viipyy Halilan parantolassa, joka oli aikoinaan varattu vain keisariperheelle. Täällä Olga tutustuu Halilan työntekijään Mariin, jonka optimismi vaikeiden asioiden edessä antaa hänelle uskoa ja voimaa omaan onnettomuuteensa. Marin sulhanen on vapautettu henkitoreissa punaisten vankileiriltä ja tekee varmalta näyttävää kuolemaa, mutta Mari vain leikillisesti uhkailee miestä, että ’tiijä missä oisit, mut viel sie oot miu kans papi eessäki, siit sie et ennää pääse mihikää.’
Rauhallisesti kuuluu Raili Mikkasen kertojaääni, eikä hän anna Olgan poliittisessa arassa tilanteessa ottaa jyrkkää kantaa puoleen tai toiseen, sillä murhia ja julmuuksiahan tehtiin puolin ja toisin. Ei ollut syytöntä, ei viatonta kuin nämä 800 lasta, jotka pitää saada vaikka maailma kiertämällä takaisin hyvin puutteenalaiseen Pietariin, mutta siellähän olivat lasten omat kodit ja vanhemmat. Vanha hokema, että auttamalla toisia elämään, saat itse elämän, osoittautuu Olgan kohdalla todeksi ja Pietarilla on hänelle vielä yllätys. Mutta ensin lapset kotiin!
PS 1 Vieläkin vaietaan Suomen tapahtumista vuodelta 1918. Kaukainen sukulaiseni Kanadasta on jo vuosia käynyt Suomessa selvittämässä isoisänsä kohtaloa ja sitä kautta syytä, miksi hänen piti muuttaa aikanaan 2-vuotiaana pois Suomesta.
PS 2 Huomatkaa romaanin Meren ja ikävän kiertolaiset herkän kaunis kansi, joka on Päivi Veijalaisen taidonnäyte.
SYYSHORTENSIA
Tämä syyshortensia ja toinen sen vieressä oleva, ovat puutarhani Syyysvaltiattaria. Hämärtyvässä illassa ne loistavat kuin kuu ja tähdet ja päivisin punastelevat viehkosti. Kun maltan, leikkaan muutamia oksia ja laitan kuivumaan alaspäin. Sen jälkeen maljakkoon ja roosat kukat kestävät aina maalis-huhtikuulle kauniina. Tämänkin roosan kaunottaren on kerran raskas, märkä lumi vienyt niin, että jouduin sahaamaan ihan tyngäksi koko pensaan. Pelkäsin pahinta, mutta mitä vielä: Vanha Kaunotar nousi upeana kuin Fenix-lintu tuhkasta!Pääjuttu syyshortensiaan löytyy täältä
HUPS!, SANOI TOIMITTAJA
Muistan nuorena toimittajana, että oli oikein harrastus etsiä lehdistä kirjoitusvirheitä, jotka muuttivat asian koomiseksi. Sain aamulla mieheltäni sähköpostillisen tällaisia hupaisia lehtijuttu- kömmähdyksiä ja traagisesta viikostamme huolimatta, hän sai minut nauramaan! Suomen Kuvalehdessä on oma sivu, jonne toimitus kerää näitä 'herkkupaloja' lukijoita piristääkseen.
Tässä teille päivän nauru:
Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
(otsikko Länsi-Suomessa 4.10.)
Nainen kestää heikosti peräänajoa.
(otsikko Aamulehdessä 29.1.)
Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
(otsikko Aamupostissa 2.5.)
Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
(otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.)
Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään junaliikennejuopumuksesta.
(otsikko Lapin Kansassa 9.5.)
Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
(Helsingin sanomat 14.4.)
Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
(Savon Sanomat 2.7.)
Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät tablettilääkityksellä.
(Savon Sanomat 7.1)
Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
(Turkulainen 28.8.)
Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.)
Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
(otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12.)
Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
(otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.)
Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enmmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
(otsikko Aamulehdessä 13.9.
Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
(otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2)
Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
(otsikko Kauppalehdessä 23.2.)
Napatutkijat kotiin naistenpäiväksi.
(otsikko Karjalaisessa 8.3.)
Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
(otsikko Itäväylässä 24.6.)
Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
(Tyrvään Sanomat 5.8.)
Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä metsikössä riekkoa.
(Ilta-Sanomat 24.9.)
Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
(otsikko Pohjalaisessa 4.8.)
Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
(Iltalehti Online 18.9.)
Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.)
Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
(otsikko Pohjois-Sataknnassa 16.6.)
Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
(otsikko Aamulehdessä 3.2.)
Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
(Vantaan Sanomat 229.)
Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
(Pohjolan Sanomat 19.11.)
Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
(Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002)
Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää, vaan lopettaa se.
(Hangon lehti 13.10.)
Tässä teille päivän nauru:
Pahoinpitely aiheutti aivovamman ja vei työkyvyttömyyden.
(otsikko Länsi-Suomessa 4.10.)
Nainen kestää heikosti peräänajoa.
(otsikko Aamulehdessä 29.1.)
Keskon pääjohtaja selvinnee elokuussa.
(otsikko Aamupostissa 2.5.)
Presidentti selviää ehkä vasta ensi viikon lopulla.
(otsikko Helsingin Sanomissa 9.11.)
Paikallisjuna kulki aikataulussa. Veturinkuljettajaa epäillään junaliikennejuopumuksesta.
(otsikko Lapin Kansassa 9.5.)
Linja-autossa oli yli 50 ihmistä. Mukana oli myös kolme opettajaa.
(Helsingin sanomat 14.4.)
Oravan löytyminen ei vielä tarkoita sitä, että niitä pesisi lähistöllä. Se tarkoittaa vain, että kuollut yksilö on liikuskellut alueella.
(Savon Sanomat 2.7.)
Ne, jotka ovat päivittäin jutelleet vainajan kanssa selviävät tablettilääkityksellä.
(Savon Sanomat 7.1)
Jollei haudasta oteta yhteyttä, hautaa hoidetaan 25 vuotta veloituksetta.
(Turkulainen 28.8.)
Malmin hautausmaan liikenne yksisuuntainen.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 24.12.)
Vuodepotilaan syöminen voi olla hankalaa.
(otsikko Sydän-Satakunnassa 8.12.)
Hankasalmen terveyskeskuksen pitkäaikaispotilaat eivät jää syömättä.
(otsikko Hankasalmen Sanomissa 18.2.)
Naistohtorien osuus kaksinkertaistui Tampereella, enmmistö professorinpalleista pysyy silti miehillä vielä kauan.
(otsikko Aamulehdessä 13.9.
Työkaverinsa rintoja kähminyt sai jättikorvauksen.
(otsikko Ilta-Sanomien lööpissä 5.2)
Kauppiaan sydän on lihatiskillä.
(otsikko Kauppalehdessä 23.2.)
Napatutkijat kotiin naistenpäiväksi.
(otsikko Karjalaisessa 8.3.)
Oppilaiden tasapuolinen kohtelu epäkohta peruskoulussa ja lukiossa.
(otsikko Itäväylässä 24.6.)
Äkillinen tulva vaikeutti autojen kulkua Vammalan Kävelykadulla.
(Tyrvään Sanomat 5.8.)
Kokenut metsästäjä ei huomannut vaimoaan ampuessaan tiheässä metsikössä riekkoa.
(Ilta-Sanomat 24.9.)
Lahdessa kuollut ampui poliiseja.
(otsikko Pohjalaisessa 4.8.)
Liian pienissä liiveissä rinnat pursuavat kupin reunan yli ja liukuvat ylöspäin selässä.
(Iltalehti Online 18.9.)
Myydään. 2 langatonta lankapuhelinta.
(ilmoitus Helsingin Sanomissa 8.9.)
Ikaalisten Ampujat panostaa nuoriin.
(otsikko Pohjois-Sataknnassa 16.6.)
Lääkäreille ohjeet lapsen pahoinpitelystä.
(otsikko Aamulehdessä 3.2.)
Väkivalta parisuhteessa on asia, jonka eteen kannattaa tehdä töitä.
(Vantaan Sanomat 229.)
Sairaankuljettajan arkeen kuuluu väkivallalla uhkaaminen eri muodoissaan.
(Pohjolan Sanomat 19.11.)
Lapsena minulla oli housut jalassa koko ajan, mutta kun pojat alkoivat tulla kuvaan mukaan, aloin kiinnittää huomiota ulkonäkööni.
(Helena Petäistö TV-maailmassa 37/2002)
Virkoja ei lakkauteta, vaan ne vähenevät luonnollisen poistuman kautta. Virkojen vähentymistä tapahtuu, sillä toista koulutoimenjohtajaa ei aiota täyttää, vaan lopettaa se.
(Hangon lehti 13.10.)
tiistai 8. syyskuuta 2009
KIRJAN KANSA
Omistan tämän kirjaelämyksen Jaelille Tel Aviviin toivossa päästä kerran Jerusalem-kierrokselle hänen kanssaan kuin myös toivossa huumaantua hänen Uskomattoman Keittiönsä hunajan ja appelsiinin tuoksusta - ehkäpä jopa saada nauttia makuelämyksistä!
Prologi
Hanna, Sarajevo, 1996
Käänsin pergamenttisivua ja huomasin yhtäkkiä tuijottavani kuvaa, joka oli aiheuttanut enemmän akateemista spekulointia kuin kaikki muut yhteensä. Se oli kohtaus kotielämästä. Juutalainen perhe – vaatetuksesta päätellen espanjalainen – istuu pesah-aterialla. Näemme rituaaliset ruuat, matsa-leivän muistona happamattomasta leivästä, jota heprealaiset leipoivat kiireessä Egyptistä pakenemisen aattona, lampaan reisiluun muistona juutalaisten verestä ovenpielissä, joka oli saanut Herran kulkemaan juutalaisten kotien ovien ohi. Isä on puoliksi pitkällään, kuten asiaan kuuluu, osoittaakseen olevansa vapaa mies eikä orja, ja maistaa viiniä kultapikarista samalla kun hänen pieni poikansa kohottaa kuppia hänen vieressään. Äiti istuu tyynenä hienossa puvussaan ja sen ajan jalokivin koristellussa päähineessä. Luultavasti kohtaus on muotokuva perheestä, joka haggadan tilasi. Mutta pöydässä on toinenkin, tummaihoinen nainen, joka on pukeutunut sahraminkeltaiseen kaapuun ja pitää kädessään matsa-leipää. Afrikkalaisnainen oli palvelijaksi liian hienosti pukeutunut ja osallistuu täysivaltaisena juutalaiseen uskonnolliseen tapahtumaan, joten hänen henkilöllisyytensä oli askarruttanut kirjan tutkijoita yli sata vuotta.
”Leshem ketivah haggadah shel Pesach”
Ha Lachma an’ya…Tämä on kurjuuden leipää…
Geraldine Brooksin kirja Kirjan kansa (People of the Book, Tammi, 2009) on monikerroksinen teos, joka kulkee eri aikajaksoissa ja eri maissa selvittäen juutalaisten haggadan arvoitusta. Kirja on hyvin hieno ja hyvin vanha. Erityiseksi sen tekee miniatyyrimäinen upea kuvitus, joka oli juutalaisille kirjoille täysin vierasta, sillä juutalainen uskonto puhtaimmillaan kielsi kuvien teon. Erikoiseksi kirjan tekee myös sen selviytyminen Espanjan Sevillasta 1480 luvulta näihin päiviin ja Sarajevoon. Prologin perhe on sefardi-juutalaisia istumassa pesah-aterialla, mutta kuten tiedämme sefardi-juutalaiset joutuivat myös pogromien uhriksi ja heidän kohtalonsa oli usein katolisen kirkon inkvisitio. Tai onnistunut pako. Usein edes kääntymys ei riittänyt vallassa olijoille, joten lähtö oli juutalaisten ainoa todellisuus. Omaisuuden mukana vienti oli kielletty ja mukaan otettiin siten vain tärkein: perhe ja pyhät kirjat. Juutalaiset ovat kirjan kansaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kirjojen konservointiin erikoistunut Hanna Heath saa kutsun saapua sodan runtelemaan Sarajevoon kartoittamaan ikivanhan juutalaisen kirjoituskokoelman, haggadan, kuntoa. Intohimoisena tiedenaisena Hanna putoaa tutkimuksensa lumoihin täysin ja alkaa jäljittää 1400 –luvun pesah-aterialla istuvaa perhettä. Hänellä on kirjasta löytyneet todistusaineistot: kosher-viini, veri, suolakiteet, rasvatahra ja perhosen siipi. Näiden avulla kuljemme haggadan mukana eri vuosisadoille kohdaten niin loistoa kuin kurjuutta, niin intohimoa kuin syvää kylmyyttä. Saamme tuta inkvisition kivut, mutta myös sen uskomattoman voiman, jolla juutalainen kansa kuljettaa kirjaansa syvän uskonsa ja myös erään naisen nerokkuuden avulla. Saamme myös kohdata ihmeen, jossa uskonto ei merkitse enää kirjan suojelijaa, vaan hän on kuka tahansa meistä: muslimi, kristitty, juutalainen, portto, aikuinen, lapsi, rikas, köyhä…Ilman pienintäkään vaikeutta liikumme takaumasta toiseen, sillä kun olemme selvittäneet sulat ja ruusun Wienissä 1894, käyneet taas Sarajevossa ja myös Bostonissa, olemmekin jo löytämässä viinitahrojen salaisuutta Venetsiassa 1609.
Myönnän: jäin Venetsiaan! Introibo ad altare Dei. Venetsiassa kärsin eniten, mutta ihmismielen syvin kiinnostaa minua kuin Venetsian kuuluisat rotat, kuppa tai haiseva vesi. Minä olin mukana Venetsian naamiaisyössä ja aitiopaikalta näin, mitä aiheuttaa ahneus ja pahuus, mutta näin myös mikä näkymätön käsi sai Vistorinin kirjoittamaan haggadaan inkvisition polttoroviolta pelastavat sanat: Gio. Domenico Vistorini. Minä olin ohut venetsialainen lasi joka säryin Vistorinin kädessä ja haggadalle putoava veripisara, mutta: Gio. Domenico Vistorini!
No, on siis aika kertoa, minkä olette jo huomanneetkin: Kirjan kansa on hengästyttävä seikkailu-, rakkaus- ja historiankertomus. Tämä kirja vei minua, salpasi henkeni niin tuskasta kuin intohimosta. Brooks on onnistunut täydellisesti unohtumattomassa juonen kuljetuksessa. Kertaakaan hän ei salli sinun unohtaa, missä mennään, kuka on kukin tai kuinka tärkeää on selvittää myös ruusun salaisuus. Harva, liian harva, onnistuu viemään näin monikerroksista kirjaa säilyttäen sen eheyden. Kyyneleet saavat vuotaa ja tuska saa karstoittaa ihosi ja mies saa lipoa sinua kuin kissa, mutta kirjailijan on pidettävä lukija otteessaan! Brooks pakotti minut myös pois Venetsiasta, sillä hän sanoi, että tarinan on saatava epilogi. Silmistäni tihkuu suru; vuotavat vesileilit, mutta minun on palattava Sevillaan eräälle pesah-aterialle. Sitä ennen tunnustan: toisen kerran elämässäni polvistun nyt kirjan edessä ja teen sen mitä suurinta intohimoa tuntien, sillä niin kauan kuin kirjoitetaan tällaisia kirjoja, kannattaa elää – intohimolla.
Epilogi
Valkoinen karva, Sevilla 1480
Sitten mieleeni juolahti lisätä oma itseni juhlaväen joukkoon. Olen tehnyt itselleni sahraminkeltaisen kaftaanin, koska se on yhä vain suosikkivärini, ja niin tehdessäni olenkin käyttänyt sahramin tyystin loppuun. Olen tyytyväinen kuvaan, tyytyväisempi kuin mihinkään muuhun tekemääni. Tuntui hyvältä allekirjoittaa se omalla nimelläni, jonka tohtori on palauttanut minulle. Käytin siihen viimeisen hienoista siveltimistäni, viimeisen niistä, joissa oli vain yksi karva.
Hanna, Sarajevo, 1996
Käänsin pergamenttisivua ja huomasin yhtäkkiä tuijottavani kuvaa, joka oli aiheuttanut enemmän akateemista spekulointia kuin kaikki muut yhteensä. Se oli kohtaus kotielämästä. Juutalainen perhe – vaatetuksesta päätellen espanjalainen – istuu pesah-aterialla. Näemme rituaaliset ruuat, matsa-leivän muistona happamattomasta leivästä, jota heprealaiset leipoivat kiireessä Egyptistä pakenemisen aattona, lampaan reisiluun muistona juutalaisten verestä ovenpielissä, joka oli saanut Herran kulkemaan juutalaisten kotien ovien ohi. Isä on puoliksi pitkällään, kuten asiaan kuuluu, osoittaakseen olevansa vapaa mies eikä orja, ja maistaa viiniä kultapikarista samalla kun hänen pieni poikansa kohottaa kuppia hänen vieressään. Äiti istuu tyynenä hienossa puvussaan ja sen ajan jalokivin koristellussa päähineessä. Luultavasti kohtaus on muotokuva perheestä, joka haggadan tilasi. Mutta pöydässä on toinenkin, tummaihoinen nainen, joka on pukeutunut sahraminkeltaiseen kaapuun ja pitää kädessään matsa-leipää. Afrikkalaisnainen oli palvelijaksi liian hienosti pukeutunut ja osallistuu täysivaltaisena juutalaiseen uskonnolliseen tapahtumaan, joten hänen henkilöllisyytensä oli askarruttanut kirjan tutkijoita yli sata vuotta.
”Leshem ketivah haggadah shel Pesach”
Ha Lachma an’ya…Tämä on kurjuuden leipää…
Geraldine Brooksin kirja Kirjan kansa (People of the Book, Tammi, 2009) on monikerroksinen teos, joka kulkee eri aikajaksoissa ja eri maissa selvittäen juutalaisten haggadan arvoitusta. Kirja on hyvin hieno ja hyvin vanha. Erityiseksi sen tekee miniatyyrimäinen upea kuvitus, joka oli juutalaisille kirjoille täysin vierasta, sillä juutalainen uskonto puhtaimmillaan kielsi kuvien teon. Erikoiseksi kirjan tekee myös sen selviytyminen Espanjan Sevillasta 1480 luvulta näihin päiviin ja Sarajevoon. Prologin perhe on sefardi-juutalaisia istumassa pesah-aterialla, mutta kuten tiedämme sefardi-juutalaiset joutuivat myös pogromien uhriksi ja heidän kohtalonsa oli usein katolisen kirkon inkvisitio. Tai onnistunut pako. Usein edes kääntymys ei riittänyt vallassa olijoille, joten lähtö oli juutalaisten ainoa todellisuus. Omaisuuden mukana vienti oli kielletty ja mukaan otettiin siten vain tärkein: perhe ja pyhät kirjat. Juutalaiset ovat kirjan kansaa sanan varsinaisessa merkityksessä.
Kirjojen konservointiin erikoistunut Hanna Heath saa kutsun saapua sodan runtelemaan Sarajevoon kartoittamaan ikivanhan juutalaisen kirjoituskokoelman, haggadan, kuntoa. Intohimoisena tiedenaisena Hanna putoaa tutkimuksensa lumoihin täysin ja alkaa jäljittää 1400 –luvun pesah-aterialla istuvaa perhettä. Hänellä on kirjasta löytyneet todistusaineistot: kosher-viini, veri, suolakiteet, rasvatahra ja perhosen siipi. Näiden avulla kuljemme haggadan mukana eri vuosisadoille kohdaten niin loistoa kuin kurjuutta, niin intohimoa kuin syvää kylmyyttä. Saamme tuta inkvisition kivut, mutta myös sen uskomattoman voiman, jolla juutalainen kansa kuljettaa kirjaansa syvän uskonsa ja myös erään naisen nerokkuuden avulla. Saamme myös kohdata ihmeen, jossa uskonto ei merkitse enää kirjan suojelijaa, vaan hän on kuka tahansa meistä: muslimi, kristitty, juutalainen, portto, aikuinen, lapsi, rikas, köyhä…Ilman pienintäkään vaikeutta liikumme takaumasta toiseen, sillä kun olemme selvittäneet sulat ja ruusun Wienissä 1894, käyneet taas Sarajevossa ja myös Bostonissa, olemmekin jo löytämässä viinitahrojen salaisuutta Venetsiassa 1609.
Myönnän: jäin Venetsiaan! Introibo ad altare Dei. Venetsiassa kärsin eniten, mutta ihmismielen syvin kiinnostaa minua kuin Venetsian kuuluisat rotat, kuppa tai haiseva vesi. Minä olin mukana Venetsian naamiaisyössä ja aitiopaikalta näin, mitä aiheuttaa ahneus ja pahuus, mutta näin myös mikä näkymätön käsi sai Vistorinin kirjoittamaan haggadaan inkvisition polttoroviolta pelastavat sanat: Gio. Domenico Vistorini. Minä olin ohut venetsialainen lasi joka säryin Vistorinin kädessä ja haggadalle putoava veripisara, mutta: Gio. Domenico Vistorini!
No, on siis aika kertoa, minkä olette jo huomanneetkin: Kirjan kansa on hengästyttävä seikkailu-, rakkaus- ja historiankertomus. Tämä kirja vei minua, salpasi henkeni niin tuskasta kuin intohimosta. Brooks on onnistunut täydellisesti unohtumattomassa juonen kuljetuksessa. Kertaakaan hän ei salli sinun unohtaa, missä mennään, kuka on kukin tai kuinka tärkeää on selvittää myös ruusun salaisuus. Harva, liian harva, onnistuu viemään näin monikerroksista kirjaa säilyttäen sen eheyden. Kyyneleet saavat vuotaa ja tuska saa karstoittaa ihosi ja mies saa lipoa sinua kuin kissa, mutta kirjailijan on pidettävä lukija otteessaan! Brooks pakotti minut myös pois Venetsiasta, sillä hän sanoi, että tarinan on saatava epilogi. Silmistäni tihkuu suru; vuotavat vesileilit, mutta minun on palattava Sevillaan eräälle pesah-aterialle. Sitä ennen tunnustan: toisen kerran elämässäni polvistun nyt kirjan edessä ja teen sen mitä suurinta intohimoa tuntien, sillä niin kauan kuin kirjoitetaan tällaisia kirjoja, kannattaa elää – intohimolla.
Epilogi
Valkoinen karva, Sevilla 1480
Sitten mieleeni juolahti lisätä oma itseni juhlaväen joukkoon. Olen tehnyt itselleni sahraminkeltaisen kaftaanin, koska se on yhä vain suosikkivärini, ja niin tehdessäni olenkin käyttänyt sahramin tyystin loppuun. Olen tyytyväinen kuvaan, tyytyväisempi kuin mihinkään muuhun tekemääni. Tuntui hyvältä allekirjoittaa se omalla nimelläni, jonka tohtori on palauttanut minulle. Käytin siihen viimeisen hienoista siveltimistäni, viimeisen niistä, joissa oli vain yksi karva.
AUTUMN: OLGA IN THE FOREST
Olga N., The Queen, Nappi, Napsu, Punaturkki, Meripihkasilmä, Applehill's Thora...
SYYSKUUN KAHDEKSAS
Tänään, tämä päivä oli täysi malja,tänään, tämä päivä oli suunnaton aalto,
tämä päivä oli koko maailma.
Tänään myrskyävä meri
kohotti meidät yhdellä suudelmalla
niin korkealle että salaman valo
sai meidät vapisemaan
ja me laskeuduimme, arastellen,
ja vajosimme syvyyteen toisistamme erkanematta.
Tänä päivänä ruumiimme avartuivat
ja kasvoivat maailman ääreen saakka
ja kiertyivät sulaen
yhdeksi ainoaksi vahapisaraksi
tai meteoriksi.
Sinun ja minun välille avautui uusi ovi
ja joku, vielä kasvoton,
odotti meitä sen takana.
- Pablo Neruda -
maanantai 7. syyskuuta 2009
PITKÄÄN KALLIOLTA MERTA KATSELIN...
Pitkään kalliolta merta katselin, kunnes puolivahingossa sen syleilyyn putosin.Ja heti huomasin, tajusin, että näin hellää syleilyä en tiennyt olevankaan,
en näin intohimoista kosketusta uskonut kokevani. Näin onnelliseksi en koskaan uskonut tulevani.
Sanotaan, että meriä on seitsemän ja ne kaikki tulisi seilata, mutta minä en näe kuin yhden,
sillä, kun oma meri on löytynyt, lakkaa muiden etsiminen ja tähystäminen,
koska tunnen, tiedän: Hän on se Meri, jota aina tulen rakastamaan.
from T to M
NEITSYT 22.8. - 22.9.
Neitsyt on palvelun merkki; otat herkästi vastuun ja teet suunnattoman määrän työtä ajattelematta juuri lainkaan itseäsi tai palkkiota. Viihdyt paremmin tosiasioiden ja tilastojen parissa kuin tunteiden maailmassa, mutta pystyt kuitenkin syvästi ymmärtämään toisia ja olet onnellisin voidessasi auttaa muita. Koska olet luotettava, perheesi ja lähimmät ystäväsi voivat olla varmoja siitä, että pyrit tunnontarkasti auttamaan heitä kaikin mahdollisin tavoin.
Neitsyen merkissä syntyneenä sinulla on sangen herkkä ajattelukyky – teet tarkkoja havaintoja ja osaat eritellä asioita. Näet asiat selvästi ja tarkasti ja olet nero huomaamaan kaikessa pieniä virheitä. Pyrit täydellisyyteen niin kiihkeän pikkutarkasti, että jos tapaat jotakin mikä ei täytä vaatimuksiasi eikä ole riittävän erinomaista, sinun on kerta kaikkiaan muutettava sitä. Sinun olisi kuitenkin käsitettävä, että harvat ihmiset kykenevät tai edes haluavat kyetä ymmärtämään tinkimätöntä ja erittelevää luonnettasi. Et saa aikaan yhteistoimintaa etkä ystävyyssuhteita, jos olet liian kärkäs arvostelemaan tai moittimaan.
Arvostat terveellisiä elintapoja ja siisteyttä. Ne ovat ihailtavia ominaisuuksia, ellet anna niiden tulla suorastaan pakkomielteiksi. Toisista on epämiellyttävää, jos arvostelet heidän ruokavaliotaan tai saatat heidät noloon asemaan huomauttamalla kaapin päällä olevasta tomuhiukkasesta.
Raha-asioissa olet järkevä ja taloudellinen ja haluat pitää muutaman euron piilossa odottamatonta tarvetta varten. Joskus sinäkin saatat mahtailla, mutta kerskailusi kohde on luultavasti hyödyllinen vaikkakin kallis esine. Ne Neitsyet joilla on esteettistä makua suosivat usein harvinaisia kirjoja ja taide-esineitä.
Neitsyet ovat pikemmin älyllisiä kuin tunteellisia ja heidän synnynnäinen pidättyvyytensä estää heitä ilmaisemasta todellisia tunteitaan. Heillä on hyvin ihanteellinen käsitys kodista ja perheestä, mutta he ovat enemmän käytännöllisiä kuin romanttisia ja helliä suhteessa läheisiinsä. He saattavat olla melko valikoivia aviopuolison suhteen, mikä johtuu osaltaan myös siitä, että he vaativat aina täydellisyyttä ja ovat liian arvostelevia jopa pikkuasioissa.
Neitsyt –ihmisenä olet älykäs ja hyvä keskustelija, vaikka sinulla onkin taipumus liioitella asioiden yksityiskohtia. Sinun olisi pidettävä arvostelusi ulkokohtaisena ja asiallisena paljastamatta ihmisten pikkuvirheitä, jotka vain sinun terävä ja erittelevä älysi on havainnut.
Neitsyestä heijastuu usein hänen merkkinsä kaksinaisuus: hän voi olla erinomainen älyniekka, filosofi ja tiedemies – toisaalta hän on käytännöllinen ja järkevä. Tätä yhdistelmää on vaikea voittaa, mikäli Neitsyt toimii tarkoituksenmukaisesti ja uutterasti.
Toisten on usein vaikea ymmärtää Neitsyen luonnetta; vastuuntuntosi ja halusi palvella muita näyttää usein sopivan huonosti yhteen sinulle luontaisen tosiasioiden kylmän arvioinnin ja ihmisten tunteettoman arvostelun kanssa. Vaikuttaa aivan siltä, kuin ajatuksesi olisivat jotenkin erillään tunne-elämästäsi.
Vaikka suhtaudut joustavasti hankaliin tilanteisiin ja selviät nopeasti vaikeuksista, sinusta tuntuu usein, että jännittyneisyys ja hermostuneisuus ovat jonkin perussairauden oireita ja yrität parannuskeinoa toisensa jälkeen, kun ehkä tarvitsisit ainoastaan elämäntahdin muutosta. Jokin harrastus tai muu virkistysmuoto auttaa sinua saavuttamaan kaipaamasi henkisen ja fyysisen tasapainon.
Koska olet syntynyt Neitsyen merkissä, sinulla on useita merkittäviä ominaisuuksia. Kykenet tarkkailemaan itseäsi selvästi ja kiihkottomasti. Sinun olisi yritettävä päästä liiallisesta arvostelunhalustasi ja ahdasmielisistä piirteistäsi.
Neitsyiden olisi etsittävä itselleen puoliso, jonka luonteenlaatu sopii yhteen heidän luonteensa kanssa; tällöin heillä on suuremmat mahdollisuudet viettää sopusointuista ja onnellista yhteiselämää.
Neitsyen merkissä syntyneenä sinulla on sangen herkkä ajattelukyky – teet tarkkoja havaintoja ja osaat eritellä asioita. Näet asiat selvästi ja tarkasti ja olet nero huomaamaan kaikessa pieniä virheitä. Pyrit täydellisyyteen niin kiihkeän pikkutarkasti, että jos tapaat jotakin mikä ei täytä vaatimuksiasi eikä ole riittävän erinomaista, sinun on kerta kaikkiaan muutettava sitä. Sinun olisi kuitenkin käsitettävä, että harvat ihmiset kykenevät tai edes haluavat kyetä ymmärtämään tinkimätöntä ja erittelevää luonnettasi. Et saa aikaan yhteistoimintaa etkä ystävyyssuhteita, jos olet liian kärkäs arvostelemaan tai moittimaan.
Arvostat terveellisiä elintapoja ja siisteyttä. Ne ovat ihailtavia ominaisuuksia, ellet anna niiden tulla suorastaan pakkomielteiksi. Toisista on epämiellyttävää, jos arvostelet heidän ruokavaliotaan tai saatat heidät noloon asemaan huomauttamalla kaapin päällä olevasta tomuhiukkasesta.
Raha-asioissa olet järkevä ja taloudellinen ja haluat pitää muutaman euron piilossa odottamatonta tarvetta varten. Joskus sinäkin saatat mahtailla, mutta kerskailusi kohde on luultavasti hyödyllinen vaikkakin kallis esine. Ne Neitsyet joilla on esteettistä makua suosivat usein harvinaisia kirjoja ja taide-esineitä.
Neitsyet ovat pikemmin älyllisiä kuin tunteellisia ja heidän synnynnäinen pidättyvyytensä estää heitä ilmaisemasta todellisia tunteitaan. Heillä on hyvin ihanteellinen käsitys kodista ja perheestä, mutta he ovat enemmän käytännöllisiä kuin romanttisia ja helliä suhteessa läheisiinsä. He saattavat olla melko valikoivia aviopuolison suhteen, mikä johtuu osaltaan myös siitä, että he vaativat aina täydellisyyttä ja ovat liian arvostelevia jopa pikkuasioissa.
Neitsyt –ihmisenä olet älykäs ja hyvä keskustelija, vaikka sinulla onkin taipumus liioitella asioiden yksityiskohtia. Sinun olisi pidettävä arvostelusi ulkokohtaisena ja asiallisena paljastamatta ihmisten pikkuvirheitä, jotka vain sinun terävä ja erittelevä älysi on havainnut.
Neitsyestä heijastuu usein hänen merkkinsä kaksinaisuus: hän voi olla erinomainen älyniekka, filosofi ja tiedemies – toisaalta hän on käytännöllinen ja järkevä. Tätä yhdistelmää on vaikea voittaa, mikäli Neitsyt toimii tarkoituksenmukaisesti ja uutterasti.
Toisten on usein vaikea ymmärtää Neitsyen luonnetta; vastuuntuntosi ja halusi palvella muita näyttää usein sopivan huonosti yhteen sinulle luontaisen tosiasioiden kylmän arvioinnin ja ihmisten tunteettoman arvostelun kanssa. Vaikuttaa aivan siltä, kuin ajatuksesi olisivat jotenkin erillään tunne-elämästäsi.
Vaikka suhtaudut joustavasti hankaliin tilanteisiin ja selviät nopeasti vaikeuksista, sinusta tuntuu usein, että jännittyneisyys ja hermostuneisuus ovat jonkin perussairauden oireita ja yrität parannuskeinoa toisensa jälkeen, kun ehkä tarvitsisit ainoastaan elämäntahdin muutosta. Jokin harrastus tai muu virkistysmuoto auttaa sinua saavuttamaan kaipaamasi henkisen ja fyysisen tasapainon.
Koska olet syntynyt Neitsyen merkissä, sinulla on useita merkittäviä ominaisuuksia. Kykenet tarkkailemaan itseäsi selvästi ja kiihkottomasti. Sinun olisi yritettävä päästä liiallisesta arvostelunhalustasi ja ahdasmielisistä piirteistäsi.
Neitsyiden olisi etsittävä itselleen puoliso, jonka luonteenlaatu sopii yhteen heidän luonteensa kanssa; tällöin heillä on suuremmat mahdollisuudet viettää sopusointuista ja onnellista yhteiselämää.
sunnuntai 6. syyskuuta 2009
SWEET NEW YEAR!
Rakastan omenoita! Jälleen on sose jäähtymässä...;-) Parin viikon kuluttua on juutalainen uusi vuosi ja silloin kastellaan omenanpaloja hunajassa jatoivotetaan: Sweet New Year!
SUNNUNTAI EI OLE ENÄÄ ANKEA
Sunnuntai ei enää ole ankea. Kun olet sinä.Elämä ei enää ole muualla. Kun olet sinä.
Olen vihdoin kotona. Kun olet sinä.
- Maija Tumppila -
lauantai 5. syyskuuta 2009
TWO UNIQUES: SUZANNE AND YYTERI BY NIGHT
Lumoavaa viikonloppua kaikille! Nyt on hieman hektinen viikonloppu, mutta ehkä tämä Leena Ruosteen ottama valokuva ja iki-ihana biisi vievät lopulta minutkin rauhan satamaan...perjantai 4. syyskuuta 2009
TÄNÄ AAMUNA OLISI HYVÄ...
Tänä aamuna olisi hyvä syntyä merenvaahdosta, uida mustekalojen kanssa,rintani kelluisivat kuin meduusat, olisin tahraton ja kimaltava.
Poimisit meritähtiä, helmiä hiuksistani.
Nuolisit sylini suolan.
Mutta minä olen aallokko
sihisevää sähköä, lihansyöjäkasveja,
vieraita elämänmuotoja,
minä olen vesi
joka nousee yötä pitkin silmiisi.
- Heli Slunga -
TÄHTI
Näitkö tähden lentävän?
Sen tie värisee vielä sinessä.
Sydämeni on valoisa ja kuuma;
hengästynyt tähti on pudonnut sinne.
Olen värisevä kaari kätesi alla,
vuorilla kaikuva riemuhuuto,
nauru, onnellinen nyyhkytys.
Näkijän autuain kasvoin,
ihanasti hymyillen
kuuntelet, rakastettuni,
suurta kohinaa yössä:
huumauksen mahtava virta vyöryy
tuoksuviin, villeihin metsiin.
- Katri Vala -
Sen tie värisee vielä sinessä.
Sydämeni on valoisa ja kuuma;
hengästynyt tähti on pudonnut sinne.
Olen värisevä kaari kätesi alla,
vuorilla kaikuva riemuhuuto,
nauru, onnellinen nyyhkytys.
Näkijän autuain kasvoin,
ihanasti hymyillen
kuuntelet, rakastettuni,
suurta kohinaa yössä:
huumauksen mahtava virta vyöryy
tuoksuviin, villeihin metsiin.
- Katri Vala -
RIEMU
Kuulitko, armaani,tuuli kulki laulaen helisevästi
aivan poskiemme välitse!
Sen riemu ei ole suurempi kuin meidän.
Laula minulle laulu merestä,
joka hengittää suurten tähtien alla,
sillä pelkään silmieni palavan,
jos niitä yhä suutelet.
Kun sinä laulat
näen rakkautemme meren,
jossa ajelehdimme,
tähtien kuvajaiset värisevät jäsenillämme.
Tuhat vuottako jo liu'uimme näin
vaikko vain tähden sammumishetken?
- Katri Vala -
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)