Jean Rhys: Herra Mackenzien jälkeen

Julia halusi vetää puoleensa, hurmata. Hän käsitti sentään vielä sen verran, että oli äärimmäisen tärkeää kyetä vetämään puoleensa ja hurmaamaan. Mutta hän ei mahtanut mitään unenomaiselle tunteelle, joka oli hänet vallannut, se sai miehen puheet kuulostamaan epätodellisilta ja jotenkin naurettavilta ja mitättömiltä.

Jean Rhysin Herra Mackenzien jälkeen (After Leaving Mr Mackenzie, Otava 2001, suomennos Hanna Tarkka) on minulta viimeinen Rhysiltä suomennettu teos, jonka sain juuri luettua. Varoitan jo nyt, että Rhysin kirjan päähenkilöt voivat mennä sekaisin, sillä niin paljon ne muistuttavat toisiaan.Muistuttavat myös kirjailijaa, vaikka hän ei sitä suoraan ole myöntänytkään. Rhys-naisesta on tullut minulle päähänpinttymä. Mukaan liittyvät blogiystäväni Sara ja Katja. Sara lähetti minulle aikanaan lahjaksi SiintääSargassomeri omistuksella ’Leenalle elokuun öihin’ ja vuosi oli 2011.  Laitoin sen heti ’tärkeiden luettavien osastolle’ makkariimme kirjahyllyyn. Jostain syystä halusin kuitenkin ensin lukea varhemmat Huomenta, keskiyö ja Kvartetti, mutta välistä jäi vuosiksi uupumaan Herra Mackenzien jälkeen ja syytä en tiedä. Enkö ollut huomannut sitä? Nyt onneksi Katja bloggasi ko. kirjasta ja pääsin mieliaiheeni pariin eli onko elämää neljän suomennetun Jean Rhysin kirjan luettuani? Kiitos Sara ja Katja♥ Hanna Tarkan upea käännöstyö toi Julian (Jeanin) taas niin iholle, että sattuu.

Herra Mackenzien jälkeen kertoo Juliasta, joka asuu ensin Pariissa, mutta palaa sitten vähemmän toivottuna kotiinsa Lontooseen parinkymmenen vuoden jälkeen ja taas takaisin Pariisiin. Käsittämätöntä, mutta arvattavaa on, millä hän saa maksettua ruokansa, vaatteensa, vuokransa..., mutta hänellä on ollut onni kohdata herra Mackenzie, joka on ollut varsin avokätinen. Samaa vauhtia Julian ikävuosien karttuessa vähenee herra Mackenzien kiinnostus ja lopulta hän laittaa asianajansa kautta Julialle säällisen summan, joka hyvin tarkkaan eläen riittäisi joksikin aikaa. Riittäisi toki, ellei kyseessä olisi Rhys-nainen, joka on montaa, mutta myös aika-ajoin virvatulien ajaja. Julia tietää, että hänen etsikkoaikansa on katoamassa ja niinpä hän mieluusti tuhlaa kaiken saamansa vaatteisiin, jotta näyttäisi vielä naiselta, jonka parasta ennen päivämäärä ei ole mennyt, ei ole likelläkään! Puuteria tupsutellaan maanisesti ja aina löytyy joku herra tarjomaan lounaan, päivällisen, konjakin tai maksamaan halvan hotelliyöpymisen. Rhys-nainen on kuitenkin jonkun verran alakuloisuuteen taipuvainen ja vain nautittujen juomien määrä tuo hänen elämäänsä kepeyttä. Hän ei pysty uskomaan muiden voivan hänestä pitää hänenä itsenään, siksi hän alati seuraa miten muut ovat ja miten hän voisi erottua edukseen. Rahattomuus vie nopeasti toivon, kun ei tiedä, mistä saa seuraavan aterian, mutta samalla se vain kiihdyttää jo saatujen rahojen tuhlausta. Kuten Huomenta, keskiyön Sasha, Juliakin yrittää palata nuoreksi ja halutuksi, mutta huomaa kohtaavansa ylenkatsetta hotelleissa, kaupoissa, kaduillakin...Rhys-nainen näkee vain seuraavan tunnin, korkeintaan seuraavan päivän. Julia on myös Kvartetin Marya, joka pelkää eniten kaikista yksinäisyyttä. Rhys-naisen yksinäisyyden pelko saa hänet takertumaan miehiin, saa heidät suorastaan nuolemaan masokistisesti katua, jolla he astuvat kunhan hän vain saisi pidettyä jonkun.  Hänelle kelpaa melkein kuka vain. Toisaalta hän muistaa kultaiset vuodet ja saattaa vielä vahingossa unohtaa roolinsa joutuen näin naurunlaiseksi jopa rähjäisten hotellien apupoikien taholta. Sanomattakin on selvää, että tällainen elämä uuvuttaa ja Julia on melkein aina hyvin väsynyt. Hän voisi vain nukkua ja nukkua, mutta saada huone yöksi, sekin maksaa...

Rhysiläinen nainen on melkein aina onneton. Hän toistaa samoja sanoja, hän ei tavoita todellisuutta, hän ajelehtii tilanteesta toiseen ollen kaunainen, kateellinen ja katkera. Hän on elämän ajelehtija, jonka mielestä elämä on hänelle jotain velkaa...Velkaa hyvätasoisen elämän. Aivan kuin tämä tieto olisi jo Rhys-naisen geeneissä! En voi olla nyt toistamatta Raija Siekkisen saatesanoja kirjassa Huomenta, keskiyö, jossa Siekkinen valottaa Jean Rhysiä vasten kirjailijan kuvaamia naisia, tässä nyt lähinnä Sashaa, mutta samanlaisia he ovat monellaan, Rhys-naiset:

Rhysin maailmaa hallitsee rumuuden estetiikka. Vaikka nainen, Sasha, näkee kauniita, valoisia huoneita, puistoissa leikkiviä lapsia, hän kantaa rumuutta sisällään, ja niin kirjassa on kaikki sen valaisemaa. Kirjan ainoa kauneutta kuvaava jakso ajalta Ennon kanssa nouseekin esiin kuin huikaiseva valonsäde:”Kaikki on tasaista, pehmeää ja hellää. Lemmiskely. Taulujen värit. Auringonlaskut, Pohjoisen lempeät värit auringon laskiessa – vaaleanpunainen, malva, vihreä ja sininen. Tuli on raikas ja kolea ja kanaviin heijastuvat valot kuin kultaisia kaalimatoja, ja kaiken aikaa lokit syöksyvät veden yllä.”

Kuten voitte huomata minuun rhysiläisyys osui ja upposi. Jean Rhysin tyylissä on savua, melankoliaa, nuhjaantuneisuutta, hypnoottisuutta ja lukijakin tuntee seisovansa kuilun reunalla. On kuin lukijakin menisi ja tulisi huvituksesta toiseen, mutta saa vain hetken humalan ja sitten kaikki on entistä vaikeampaa. Muistaa torjutuksi tulemiset, ylenkatseet, omat väärät valintansa. Rhysin tyyli on tyly, tunteet vailla tunteita, lakonisuus, uniikki tyyyli, jossa paljon jää lukijan varaan. Ainoa ehkä johon häntä tohtisin verrata on Marguerite Duras...Ehkä.

Kvartetin saatesanoissa Anna Lassila toteaa osuvasti Maryasta, joka voisi olla ihan hyvin Julia:

Aina kun Marya saa tilaisuuden, hän valitsee väärin, epäluotettavan aviomiehen, itsekkään rakastajan. Hänet  kuvataan vailla menneisyyttä, tässä ja nyt, keskellä tapahtumia, jotka etenevät vääjäämättä kohti tuhoa. Marya on nainen, joka törmäilee oviin, rakastuu renttuihin, vihaa kaikkia muita paitsi niitä, jotka hänen olonsa tukalaksi saavat. Ja eniten hän vihaa itseään.

Paljon samaa  kuin Herra Mackenzien jälkeen Juliassa. Tosin minusta Julian uupumus on jo luovuttamisen makuista. Palaan siihen kohta...

Rhys-naiselle onni on joku käsittämätön olotila, joku pakeneva. Se hetki on melkein jo poissa ennen kuin sitä on kunnolla ymmärretty. Onnen askeleet ovat hiljaiset ja Rhys-nainen on heikoin niitä tunnistamaan.

Siintää Sargassomeri on minusta näistä poikkeavin, vaikka Rhys-nainen siinäkin. Kirja on vain näistä värikylläisin ja julmin. Mikään maailman mahti, eivät luonnon värit tai auringonlaskut, muuta miesten kreolitytölle määräämää kohtaloa. Bertha Masonista tulee Charotte Brontën Kotiopettajattaren romaanin hullu nainen ullakolla. Yksi mies mursi Berthan ensin autuudesta sitten vihasta.

Onko Jean Rhysin maailma sitten masentava? Ei ole. Se on psykologisesti alastomaksi riisuva, kiinnostava, nuhjuinen, savuinen, humalainen, hyväksikäyttävä, masokistinen, ajelehtiva....Silti sen kadut soivat kutsuvaa savunsinistä soundiaan etkä voi olla lähtemättä uusille kujille, uusiin baareihin, uusiin miehiin ja seuraavaan hotelliin, jonka huoneen nuhjuisessa tapetissa on jotain uupuneen eroottista.

Petri Tammisen saatesanojen lopusta kirjaan Herra Mackenzien jälkeen:

Kiehtovalta tuntuu, etteivät mitkään asetelman yksityiskohdat koskaan riko Rhysin uskottavuutta. Uskottavuus syntyy huomaamatta, vaikutelmien välittömyydestä. Lukija on sisällä Rhysin maailmassa, mukana noilla kaduilla, jotka ovat harmaita kuin unet. Rhys keskittyy kuvaamaan tyhjyyttä, olemattomuutta, ja luo näin poikkeuksellisen tunnun olevasta, ilmankosteudesta, hämäristä auloista, himmeästä valosta, joka aina siilautuu monen olevaisen kerroksen läpi, pilvien, puiden, hotellihuoneiden, kuluneitten verhojen.

Kuten jo aikaisemmin mainitsin, Julian uupumus on hälyttävää, siinä on luovuttamisen merkkejä, mutta ei hän itsemurhaa silti haudo. Hän on enää kasa kekäleitä, joista hyvinä päivinä voi pieni liekki leimahtaa tai sitten ei:

Julia oli luhistunut. Hän oli polvillaan, itki hartiat hytkyen ja toivoi, että hänellä olisi mukanaan vielä toinen nenäliina. Hän itki muistaessaan, että hänen elämänsä oli ollut sarja nöyryytyksiä, erehdyksiä, vastoinkäymisiä ja surkuhupaisia yrityksiä. Samanlaista oli kai toistenkin elämä. Ja kuitenkin kuin ihmeen kautta hänen ytimestään nousi jotakin olennaista, kuin liekki, Hänhän oli suurenmoinen. Uhmakas liekki, joka ei pyytänyt mitään vaan uhkasi. Sitten liekki hiipui, kaikki oli ollut turhaa, se ei ollut tavoittanut mitään.

*****

Tähän mennessä suomennetut Jean Rhysin teokset.

Kirjailija Jean Rhys (24.8.1890-14.5.1979)