Suomessa kehitettiin punaneulainen kuusi, joka on vuodelta 1989. Kuusi on purppurakuusen ja tuulenpesäkuusen risteymä. Kuusi sai nimeksi Punahilkka. Kuusesta kertovassa Helsingin Sanomain jutussa nimi oli isolla ja saa olla tässäkin. Tulee ihan satumainen olo. Äitini oli lukenut lehdestä kuusesta ja hän syttyi heti. Sen jälkeen vävyn muotoleikkaamat hienotkaan erikoishavut eivät olleet mitään. Minä soittelin ympäriinsä Punahilkan perään. Vaikka olen yhteydessä useisiin puutarha-asiantuntijoihin, en saanut tietoa, mistä kuusta saa. Aivan kuin se olisi kadonnut aamu-usvaan. Nyt se on löytynyt, hienoja muotohavuja on poistettu ja tilalla on kaksi Punahilkkaa. Toivomme niiden olevan äidille suuri ilo ja innostus, sellainen pilke olossa kuin on puhuessa Karjalan kulleroniityistä

Kivan väriset nuo vuosikasvut, tuleeko tästä miten iso?
VastaaPoistaAnu, niin minustakin. 2-3 metriä. Äidillä on näitä nyt kaksi ja yllättävän paljon muutakin. Piti edellisiä muotoleikattuja liian isoina. Myös toki vaihtelunhalua♥♥
Poista