Tänään sain vieraakseni Oma aika -lehden päätoimittajan, Anna-Liisa Hämäläisen. Olemme jo aika kauan pitäneet yhteyttä lähinnä koirien tiimoilta, mutta nyt oli kyseessä mahdollinen Oma aika -lehden ja Leena Lumi -blogin yhteistyö.
Jälkeen puolen päivän asetuimme pöytään ja oli niin ihana tavata livesti ihminen, josta oli jo kauan ollut etiäinen, että...Ja niinhän se oli, että oli kuin olisi vanhan tutun tavannut. Keskustelun meri oli tuttavallinen ja monipuolinen. Toisia asioita päätettiin ja jotkut odottavat vielä täyttymystään. Ne odottavat omaa aikaa;) (lue: tekniikan pientä säätöä). Nyt on pakko kertoa, että kun näin ensimmäisen kerran Oma aika -lehden mainoksen televisiosta ja loistavan Miitta Sorvalin, totesin Lumimiehelle, että 'Miitta sanoo sen, mitä minä ajattelen; tämä on ihan mun juttu.' No siitä ei mennyt kauaa kun sain Anna-Liisalta viestin, jossa hän teki esitarjouksen ja sitä tänään rukkailimme. Sanotaan, että perästä kuuluu.
Pääruokana oli gulassia, mutta toki mukana oli jälleen maailman terveellisin salaatti eli caprese Juomana lähdevesi ja alsacelainen valkkari, jälkiruokana Robertsin suklaakahvia kera Aino Samettinen Nougat -jäätelön. (Kahvi oli erityisen super, kiitos Jaelilta tänään samaani pähkinäkahvin, jota sekoitan Robertsiin yhden suhde kolmeen!) Kiitos Jael ♥
Kiitos Anna-Liisa tästä antoisasta päivästä ♥ Olet juuri niin rento ja maanläheinen kuin arvelinkin: Olet ihana! Meistä ei olisi tärkeinä pönöttäjiksi;)
Teille kaikille tiedoksi, että en ole mihinkään katoamassa mutta olen kuin entisen Nauvostoliiton kolhoositalous eli elän viiden vuoden sykleissä ja tulevana ystävänpäivänä tulee viisi vuotta Leena Lumia täyteen. Nyt on pakko saada näkyviin uusi huippu, jota kohden kulkea. En ole etsinyt mitään, mutta elämä on suuri seikkailu ja tarjoaa toisinaan uusia näkymiä, kun vähiten osaat niitä odottaa. Jotain tapahtuu, mutta mitä se on, sen saa huominen kertoa...
Love
Leena Lumi
PS. Anna-Liisan juttu päivästämme
I Will Survive (ohita se hiivatin mainos...;)
tiistai 19. marraskuuta 2013
sunnuntai 17. marraskuuta 2013
Vessaremontti - Vierasvessan uusi kuosi
Vierasvessamme kokonaisuudessaan sekä alakerran aulamme lattia ovat nyt uudessa kuosissa. Perjantaina saimme päälle sähkölämmityksen uusille lattioille. Aulassa ei ole mitään erityistä, mutta se on siis samaa tummanharmaata laattaa mosaiikkipiristyksillä kuin vessa ja alakerran tuulikaappikin. Kynnykset on poistettu. Tästä vessasta piti tulla varsin värikäs ainakin takaseinän osalta, kaipasin turkoosia tai oranssia, mutta alkoi hirvittää, että jos kyllästyy. Päädyimme siis hyvin tavanomaiseen eli vain valkoista ja tummaa harmaata.
Alakerran vessamme on kapea, mutta sen lisäksi se oli todella ahdas liian syvän, kaiken tilan vievän kaapiston takia. Nyt löysimme kuin vahingossa lavuaarin, joka on just vessan levyinen ja niiden alle valkoiset kaapistot, joiden syvyys on vain 30 senttiä.
Hana on italialainen ja miellyttää vieläkin, vaikka valitsin tämän aika nopeasti ja kuin välisoittona. Pikkuvessan seinät ovat kiveä ja maalasimme ne valkoisiksi (egg white) ja vain takaseinälle tuli korkeakiiltoinen harmaa laatta.
WC-rullateline on sepän työtä täältä Samasta paikasta on tulossa myös pyyheliinateline, mutta saamme odottaa sitä vielä jokusen viikon, niinpä laitoimme tilapäisesti seinälle korutelineeni, jonka toinen kappale tosin toimii yläkerran isossa vessassa hyvin pyyhkeille. Nyt vain kävi niin, että löysimme tälle WC-rullalle parin eli samat ulospäin pyörtävät kiehkurat tulevat lopulliseen pyyhetelineeseen. Ja täältä se naulakko nyt löytyy jutusta Vessaremontin viimeinen silaus ja...
WC-pytty on aika perusjuttu, mutta tosi moderni entiseen verrattuna. Mattona on toistaiseksi vanha, mutta tasokas sveitsiläinen luonnonvaalea. Ennen remonttia tähän vessaan ei mahtunut normaalikokoinen matto...Vielä tekemättä on takaseinän laattojen ja kiviseinän välinen saumaus.
Tässä näkyy vähän kaapistoja, joiden avulla siis teimme tilaihmeen. Olemme erikoistuneet tekemään ahtaista tiloista isoja ja on tosi vaikea uskoa, että 35 sentin lyhennys entiseen kaapistoon verrattuna tuntuu niin isosti: Se tuntuu minusta neliön lisätilalta!
Kaapistotilaa on riittävästi eli isompi kaksiovinen ja sitten pienempi yksiovinen. Mitään siivousjuttuja meidän ei tarvitse täällä säilyttää, sillä alakerrassa on erikseen pyykinkäsittelyhuone, jossa mm. komero siivoustarpeille ja pesuaineille etc.
Peili on hyvin tavallinen: yläosassa on valot ja alareunassa ihan pieni hylly Kivi-tuikuille tai vaikka meren kotiloille.
Niin...olemme todella tyytyväisiä lopputulokseen ja vaikka minä tein kompromissia värien suhteen, sain siltikin mukaan turkoosia ja oranssia! Ja myös turkooseissa pyyhkeissä löytyy...
Kiitän, miten olette eläneet tätäkin tapahtumaa kanssani ♥ Remontti on sekä kiinnostavaa että rasittavaa, mutta vielä tähän asti lopussa on kiitos seisonut.
Love
Leena Lumi
Nyt jo amarryllisaika vierasvessassa ja pyyheliinanaulakko on paikoillaan:
Tämä on ihan meidän juttu!
Löysin vierasvessaan Kodin Ykkösestä aika jännittävät hammasmukit sekä saippua-alustan. Ne ovat aivan kuin kiveä, mutta
Lumimies on muovin asiantuntija ja vakuutta niiden olevan muovia. Sitä parempi: Kiven tyylikkyys, mutta eivät mene helpostikaan rikki.
Muita remonttejamme etc.:
Keittiöremonttimme
Saunaremonttimme
Kirjasto/toimistoni sisustustilaihme
Grilli/ruokakatoksemme
Joku viettää yhä lomaa etelässä, lekottaa puutarhassa....
Joku viettää yhä lomaa etelässä,
lekottaa puutarhassa Eedenin.
Täällä on pohjoista - ja ystäväksi
syksyn tänä vuonna valitsin.
Elän kuin vieraassa talossa,
josta näin unta, jossa ehkä kuolinkin,
ja jotain outoa illan raukeudessa
heijastuu salavihkaa peileihin.
Tummien matalain kuusten alla
kanervat suhisevat tuulena.
Kuin veitsi, vanha, rosoinen,
kuun sirpale loistaa himmeänä.
Tänne toin viimeisen pyhän muiston
ei-kohtaamisesta kanssasi -
kylmän, kevyen ja puhtaan liekin
voittona kohtalostani.
- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)
lekottaa puutarhassa Eedenin.
Täällä on pohjoista - ja ystäväksi
syksyn tänä vuonna valitsin.
Elän kuin vieraassa talossa,
josta näin unta, jossa ehkä kuolinkin,
ja jotain outoa illan raukeudessa
heijastuu salavihkaa peileihin.
Tummien matalain kuusten alla
kanervat suhisevat tuulena.
Kuin veitsi, vanha, rosoinen,
kuun sirpale loistaa himmeänä.
Tänne toin viimeisen pyhän muiston
ei-kohtaamisesta kanssasi -
kylmän, kevyen ja puhtaan liekin
voittona kohtalostani.
- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)
perjantai 15. marraskuuta 2013
Jouluruusu on marraskuun lumoa: Kaikki on tässä ja nyt!
Jouluruusun lumous on kuin kaikki maailman rakkaus ja ihmetys, ensimmäinen tanssi rakkaasi kanssa...se huumaava tunne: Olen löytänyt ihmisparini. Arjesta tulee juhlaa, vuodet kulkevat kulkuaan, mutta kaiken aikaa varma tieto: Unforgettable!
Arki on usein parasta, mutta välillä oudon kiireistä. Sitä mietti, kun lapset olivat pieniä ja kaikki oli samaan aikaan:lapset, ura, talon rakentaminen ja sitten vielä monta muuta juttuä päälle, että 'missä on minun oma aikani'. Olin keskiviikkona kontallani märässä maassa ja kuvasin jouluruusua sateen jälkeen ja tajusin: Oma aika on tässä ja nyt. Muuta ei ole. Tämä riittää. Hengitys alkoi kulkea paremmin. Listahullun listat katosivat, kaaos järjestyi ja vaikka taivas olisi tippunut juuri silloin, olisin vain tyynesti katsonut ja löytänyt fatalistin itsessäni. Älä hermostu sellaisesta, jolle et voi mitään. Ole virta virrassa ja anna mennä elämän rytmissä.
Alakerran remontti vetää loppusuoraa eli kalusteet on kiinnitetty eilen. Sähkömies saapuu tunnin sisällä ja enää puuttuu vain eräs sepän työ. Kuvia tulee, kunhan ehdin. Mutta nyt on muuta. Alan raivata makkarin kirjahyllyjäni, joka onkin oivallista aikaa mietiskelyyn. Tänään ei laiteta gourmet -ruokaa, vaan arjen pelastusta eli soppaa. Huomenna grillaamme ja sunnuntaina on menoa, vaikka emme niin olisi halunneetkaan. Tiedättehän launtain suurimman lumon, kun voi filmien ja herkkujen äärellä sanoa toiselle:' Miten mahtavaa, huomenna ei tarvitse mennä mihinkään!' Ihan aina se ei ole mahdollista, mutta onneksi aina tulee uusi lauantai...
Ilman jouluruusua en löydä polkujani marraskuun pimeässä, lumen valon ollessa vasta matkalla. Ilman sitä ei tule joulua. Helleborus sai minusta kiinnostuneen ihailijan. Haluan tietää tästä ihanuudesta kaiken. Kuvan yksilö on 'Verboom Beauty' ja kyseessä on kokeilu, jota minä ja Viherlandian 'tytöt' seuraamme hellästi...Jos haluat tietää lisää jouluruususta mene tänne
Vuoden toiseksi viimeisenä kuukautena muistan aina sen, kuinka kerran päätin, että aloitan joka vuosi kolme uutta 'juttua' koko elämäni ajan. Aikaa vahvaa, myönnän, mutta siinä on pitkä ja antava jälkimaku: nahkaa, multaa, tahtoa, uskallusta, ripaus tallia ja paljon jouluruusua. Nyt kohta seisotaan taas uusien ratkaisujen edessä. Mitä ne sitten ovatkaan, mihin minut vievät: Olen valmis antautumaan elämälle.
Mitä sitten on tullakseen, kaikki voidaan lopultakin tiivistää vain kuuteen sanaan:
Muistatko miten...joit aurinkoa nilkkani iholta.
Koirani lukee minua meripihkasilmillään: Olen läpivalaistu.
Ei ole toista. Minun on ainoa.
'Sealed with the kisses': Ensirakkauden tähtitomua.
Tämä minusta jää: lumi, sade, janosi.
Toivotan kaikille pitkän jälkimaun viikonloppua ♥ Palaan kirjan kanssa heti kun ehdin. Saan vieraan tiistaina ja koko maanantain valmistan seuraavan päivän ateriaa, joka vaatii onnistuakseen aikaa, intohimoa ja pitkää haudutusta. Monet parhaat asiat syntyvät juuri ajasta, intohimosta ja pitkästä haudutuksesta. Ottakaamme aikamme ja olkaamme jouluruusun helliä niin itsellemme kuin läheisillemme.
Love
Leena Lumi
Windmills of Your Mind
Arki on usein parasta, mutta välillä oudon kiireistä. Sitä mietti, kun lapset olivat pieniä ja kaikki oli samaan aikaan:lapset, ura, talon rakentaminen ja sitten vielä monta muuta juttuä päälle, että 'missä on minun oma aikani'. Olin keskiviikkona kontallani märässä maassa ja kuvasin jouluruusua sateen jälkeen ja tajusin: Oma aika on tässä ja nyt. Muuta ei ole. Tämä riittää. Hengitys alkoi kulkea paremmin. Listahullun listat katosivat, kaaos järjestyi ja vaikka taivas olisi tippunut juuri silloin, olisin vain tyynesti katsonut ja löytänyt fatalistin itsessäni. Älä hermostu sellaisesta, jolle et voi mitään. Ole virta virrassa ja anna mennä elämän rytmissä.
Alakerran remontti vetää loppusuoraa eli kalusteet on kiinnitetty eilen. Sähkömies saapuu tunnin sisällä ja enää puuttuu vain eräs sepän työ. Kuvia tulee, kunhan ehdin. Mutta nyt on muuta. Alan raivata makkarin kirjahyllyjäni, joka onkin oivallista aikaa mietiskelyyn. Tänään ei laiteta gourmet -ruokaa, vaan arjen pelastusta eli soppaa. Huomenna grillaamme ja sunnuntaina on menoa, vaikka emme niin olisi halunneetkaan. Tiedättehän launtain suurimman lumon, kun voi filmien ja herkkujen äärellä sanoa toiselle:' Miten mahtavaa, huomenna ei tarvitse mennä mihinkään!' Ihan aina se ei ole mahdollista, mutta onneksi aina tulee uusi lauantai...
Ilman jouluruusua en löydä polkujani marraskuun pimeässä, lumen valon ollessa vasta matkalla. Ilman sitä ei tule joulua. Helleborus sai minusta kiinnostuneen ihailijan. Haluan tietää tästä ihanuudesta kaiken. Kuvan yksilö on 'Verboom Beauty' ja kyseessä on kokeilu, jota minä ja Viherlandian 'tytöt' seuraamme hellästi...Jos haluat tietää lisää jouluruususta mene tänne
Vuoden toiseksi viimeisenä kuukautena muistan aina sen, kuinka kerran päätin, että aloitan joka vuosi kolme uutta 'juttua' koko elämäni ajan. Aikaa vahvaa, myönnän, mutta siinä on pitkä ja antava jälkimaku: nahkaa, multaa, tahtoa, uskallusta, ripaus tallia ja paljon jouluruusua. Nyt kohta seisotaan taas uusien ratkaisujen edessä. Mitä ne sitten ovatkaan, mihin minut vievät: Olen valmis antautumaan elämälle.
Mitä sitten on tullakseen, kaikki voidaan lopultakin tiivistää vain kuuteen sanaan:
Muistatko miten...joit aurinkoa nilkkani iholta.
Koirani lukee minua meripihkasilmillään: Olen läpivalaistu.
Ei ole toista. Minun on ainoa.
'Sealed with the kisses': Ensirakkauden tähtitomua.
Tämä minusta jää: lumi, sade, janosi.
Toivotan kaikille pitkän jälkimaun viikonloppua ♥ Palaan kirjan kanssa heti kun ehdin. Saan vieraan tiistaina ja koko maanantain valmistan seuraavan päivän ateriaa, joka vaatii onnistuakseen aikaa, intohimoa ja pitkää haudutusta. Monet parhaat asiat syntyvät juuri ajasta, intohimosta ja pitkästä haudutuksesta. Ottakaamme aikamme ja olkaamme jouluruusun helliä niin itsellemme kuin läheisillemme.
Love
Leena Lumi
Windmills of Your Mind
torstai 14. marraskuuta 2013
Birgitan punajuurikeitto
Tässä ehkä yksi herkullisimmista Ruokareseptit Leena Lumissa eli Birgitan Punajuurikeitto. Kiitos Birgitta ♥
Guten Appetit!
PS. Ja tästä kirjasta löytyy lisää punajuurireseptejä.
Omena-aprikoosifilotorttu
Ennen kuin antoisa ruokakirja Ruoasta viiniin - Makumatka Euroopan halki lähtee arvonnossani voittaneelle eli uuteen kotiin, laitan teille tämän hurmaavan rseptin, jonka antoi minulle Antti Vahtera ja kuvasi Arto Kangas. Olen hulluna Apfelstrudeliin, joten...
filotaikinaa
3 omenaa
100 g aprikoosia
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
1 rkl hunajaa
50 g hienoa sokeria
150 g voita
2 rkl kanelia
2 dl kuohukermaa (jäätelökin käy)
Tämä on muunnos perinteisestä omenastruudelista. Kuori omenat ja kuutioi aprikoosien kanssa pieneksi. Sulata kattilassa puolet voista ja lisää aprikoosit. Anna niiden pehmetä hetkisen ajan. Lisää omenat, hunaja, puolet sokerista ja kuullota hetki hiljaisellla lämmöllä. Lisää appelsiinin mehu ja raastettu kuori, ruokalusikallinen kanelia ja keitä kunnes liemi on lähes kokonaan kiehunut pois. Jäähdytä.
Levitä filotaikinalevy pöydälle. Sulata loppu voi ja sivele voita taikinan päälle kevyesti. Sirottele sokeria ja kanelia pinnalle. Toista edellinen työvaihe kahteen kertaan. Lisää omena-aprikoosiseos taikinan reunaan pitkittäin lähes koko levyn pituudelta. Kääri rulla kiinni ja paina päät yhteen. Nosta leivinpaperin päälle uunipellille ja voitele pinta vielä voisulalla. Paista 280-asteisessa uunissa muutama minuutti rapean kypsäksi. Anna hetki levähtää ennen leikkaamista. Tarjoile kevyesti vaahdotetun kermavaahdon kanssa.
Tähän on kirjassa viinisuosituksena makeahko valkoviini, vaikka Brauneberger Juffer-Sonneuhr Riesling Spätlese, joka on juuri kuin Rilken runo..."Leg deinen Schatten auf die Sonnenuhren,/ und auf den Fluren lass die Winde los./ Peitä varjoihin aurinkokellot/ ja valloilleen päästä tuuli toinen/ (suom. Eve Rehn)
Guten Appetit!
Ruokareseptit Leena Lumissa
Ruokakirjat Leena Lumissa
filotaikinaa
3 omenaa
100 g aprikoosia
1 appelsiinin mehu ja raastettu kuori
1 rkl hunajaa
50 g hienoa sokeria
150 g voita
2 rkl kanelia
2 dl kuohukermaa (jäätelökin käy)
Tämä on muunnos perinteisestä omenastruudelista. Kuori omenat ja kuutioi aprikoosien kanssa pieneksi. Sulata kattilassa puolet voista ja lisää aprikoosit. Anna niiden pehmetä hetkisen ajan. Lisää omenat, hunaja, puolet sokerista ja kuullota hetki hiljaisellla lämmöllä. Lisää appelsiinin mehu ja raastettu kuori, ruokalusikallinen kanelia ja keitä kunnes liemi on lähes kokonaan kiehunut pois. Jäähdytä.
Levitä filotaikinalevy pöydälle. Sulata loppu voi ja sivele voita taikinan päälle kevyesti. Sirottele sokeria ja kanelia pinnalle. Toista edellinen työvaihe kahteen kertaan. Lisää omena-aprikoosiseos taikinan reunaan pitkittäin lähes koko levyn pituudelta. Kääri rulla kiinni ja paina päät yhteen. Nosta leivinpaperin päälle uunipellille ja voitele pinta vielä voisulalla. Paista 280-asteisessa uunissa muutama minuutti rapean kypsäksi. Anna hetki levähtää ennen leikkaamista. Tarjoile kevyesti vaahdotetun kermavaahdon kanssa.
Tähän on kirjassa viinisuosituksena makeahko valkoviini, vaikka Brauneberger Juffer-Sonneuhr Riesling Spätlese, joka on juuri kuin Rilken runo..."Leg deinen Schatten auf die Sonnenuhren,/ und auf den Fluren lass die Winde los./ Peitä varjoihin aurinkokellot/ ja valloilleen päästä tuuli toinen/ (suom. Eve Rehn)
Guten Appetit!
Ruokareseptit Leena Lumissa
Ruokakirjat Leena Lumissa
tiistai 12. marraskuuta 2013
Anja Snellman: Pääoma
Tyttö, Siepurin viimeinen tyttö, niin kuin Ludmila häntä
kutsuu, syntyy Muistokirjan kuvauksessa lämpimänä mutta tulisena kesäkuun
iltapäivänä vuonna 1944, horoskooppimerkiltään kaksosena, syntyy kolme kiloa ja
sataviisikymmentä grammaa ja neljäkymmentäkahdeksan senttiä, Muistokirjan ensi
sivuille on liimattu ensimmäinen hiuskiehkura ja piirretty ensimmäiset käden –
ja jalanjäljet, syntyy hetkeä ennen kuin synnytyssairaala ja koko kaupunki
evakuoidaan vihoviimeisistä suomalaisista.
Tyttö ei ime maitoa eikä itke. Tyttö ei päästä ääntäkään. Ei
liiku. Hengittää kyllä. Arka kuin metsäneläin. Silmät kuin suitsinrenkaat.
Kuikansiivissä siskontuhkaa.
Sain lapsena tartunnan. Sen nimi on Maru.
Luettuani Anja Snellmanin teoksen Pääoma (Otava 2013) saatoin
vain hämmästellä, että en ollut löytänyt häntä ennen. Olen tietenkin kuullut hänen muista
kirjoistaan, mutta ehkä maailmankirjallisuuden himoni on ollut liian syvä tai
sitten olen pelännyt suomalaista dialogia, joka liian usein on kohdallani
aiheuttanut myötähäpeää, joskin myönnän: Dialogien kömpelyys on katoamassa,
hyvä kieli on tulossa takaisin. Pääoman kohdalla kieli on kaunista, koskettavaa,
’minun kieltäni’. Miten onnekasta kuitenkin, että Snellman ei anna kirjan aiheen, erilaisen siskon tarinan,
hukkua kieleen. Marun tarina on koko kirjan tähtitomuinen muisto, joka on kirjoitettu
häpeän, ihmetyksen, katumuksen ja ikävän musteella. Anja Snellman laittaa
todellakin itsensä likoon, hän polvistuu ja katsoo suoraan kohti kokemaansa.
Viipurin (Siepurin) viimeinen vauva lähtee evakkotielle,
jossa oli myös juuri rippikoulun käynyt äitini. Junat lähtivät, toiset eivät,
junat savusivat, huusivat, sekasortoa, verenhajua. Ehkä äitini tai hänen
äitinsä, mammani, katse hipaisi Marua kantavaa Ludmilaa, Tai Ruslania, perheen isää. Emme saa tietää.
Eikä hiljainen vauva ole todistajana vaan hymyilee vaieten kuvassa, jossa
vieläkin näkee suu-kitalakihalkion vinon hymyn, parantumattoman haavan. Silloin
leikkaukset eivät olleet tämän päivän tasoa, eikä silloin annettu puheterapiaa,
jota Maru olisi kiivaasti tarvinnut. Hänelle tuli sitten oma marunkieli, jota
parhaiten ymmärsivät vain vanhemmat ja sisar Anja eli Anu. Vanhempien jälkeen
Anusta tuli Marun pienen, hiljaisen elämän tulkki. Usein vastentahtoinen
sellainen, vielä useammin hyvin hämmentynyt ja vastauksia kaipaava: Mikä Marua
oikein vaivasi? Miksi hänen polvensa turposivat? Miksi hänen oli vaikea puhua?
Miksi hän oli niin arka? Miksi kukaan ei tehnyt mitään? Miksi hävetti, vaikka
se ei ollut kaunista?
Vaikka Anu syyttääkin paljon itseään, hän oli Marulle lopultakin elämän aurinko, kuu ja tähdet. Pikkusisko oli hänelle läheisin,
vaikka sisko oli usein hävennyt häntä, nopeuttanut askelia, kun kuuli
kiusaajien huutelevan kaduilla, mutta hän oli myös ollut sisko, joka halusi
tietää, auttoi paljon etenkin vanhempien jälkeen sekä oli kumppani lapsuuden
kodin päättymättömässä elämänvalheoopperassa. Ludmilan ja Ruslanin ’paukut’
eivät missään vaiheessa riittäneet Marusta huolehtimiseen.
Vanhemmilla oli omat tähtiroolinsa, joissa
myyttiset karhutarinat, pakkomielteisyys, holtittomuus, masennus ja väkivaltaisuus
tanssivat paritanssiaan. Maru kosti kaiken pakenemalla komeroon ja
vaikenemalla, Anu löytämällä ulkopuolisen elämän, johon taas Marun kyvyt eivät
yltäneet. Tosin Maru kävi kauan töissä, maksoi jopa Anun vaatteita,
tanssitunteja ja monia muita asioita, mutta se ei ollut sama kuin olla
tasavertaisena ja kuultuna mukana.
Snellmanin Pääoman sisällöllinen ansio on kirjailijan
luonteessa: Hän uskaltaa panna itsensä likoon.
Ja hän tekee sen tavalla, jossa lukija ei tunne itseään tirkistelijäksi,
vaan hätkähtää ajattelemaan, miten me tosiaankin olemme kohdelleet ja edelleen
kohtelemme omia syrjästäkatsojiamme. Minulla on sukulainen, joka vaikean
sairauden takia tuottaa vaikeasti puhetta. Jotkut saavat siitä selvän, minä en.
Olen yrittänyt, mutta kun en, niin en. Minulla on ystävä, joka tietää, että
hänellä on kaksi velipuolta, mutta hän ei halua kohdata heitä. Eihän sitä
tiedä, mikä särö siitä voisi tulla melkein täydelliseen elämään. Ja sieluun. Mutta tiedän,
että asia vaivaa häntä. Tällaisia juuri me olemme. Ei yksin Anja Snellman vaan
meistä liian monet. Toisaalta ja onneksi nyt meillä on Toisenlaiset frendit ja
monta muuta juttua, johon kehitysvammaiset pääsevät tähtirooleihin. Mutta kun…Kuka
on sanonut, että Maru oli edes kehitysvammainen? Hän oli syrjässä kyyröttävä
vaikenija, joka olisi kunnon kannustuksella ja vahvalla tuella voinut kyetä
mihin vain.
Helsingin Sanomissa Hanna Syrjälän jutussa Isosiskon
mysteerin jäljillä, Anja Snellman kertoo valmistuvansa pian terapeutiksi. Mielen mysteerit kiinnostavat, mutta ehkä
vahvin primus motor lienee ymmärtää Marjatan eli Marun, isosiskon mysteeri osana oman elämän mysteeriä. Haastattelussa Anja kuvailee siskonsa elämää
yksinäiseksi ja traagiseksi, mutta:
Silti Marulla oli omat ilon aiheensa: Suomalaiset tv-sarjat,
aleksanterinleivokset, uudet perunat ja lohi, joulu, Anjan tyttäret.
Tästä Snellmanin kauniista muistokirjoituksesta
edesmenneelle sisarelleen minulle tuli mieleen eräs toinen kirja, jossa koin
yhtä voimakkaasti syrjästäkatsojan puolesta: Bo Carpelanin Axel Axelissa tosin
en voinut tuntea myötätuntoa hänen sukulaisiaan kohtaan, mutta Pääomassa
samastuin vahvasti Anuun. Ja sitten muistin Södergranin kirjasta Kaikkiin neljään tuuleen:
Kosmoksen runot voivat olla vain kuiskauksia.
Maru, hiljainen kuiskaus, joka soi kauas.
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Kirjasähkökäyrä Sonja ja Jokken kirjanurkka
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Sara/P.S. Rakastan kirjoja, Kirjasähkökäyrä Sonja ja Jokken kirjanurkka
maanantai 11. marraskuuta 2013
Kirjasto/toimistoni edullinen sisustustilaihme ja leikkiä valoilla
Käydessämme Kodin Ykkösessä hankkimassa jotain tärkeää remonttiin, näin ikkunassa Strada-hyllykön. Ensin se näytti minusta nuorisojutulta, mutta yhtäkkiä tajusin: Tämän kalusteen avulla voimme palauttaa 90 senttisen runkopatjavuoteen takaisin kirjastoon, jossa sille on ollut hämmästyttävän usein kysyntää. Kerron sisustusmuutosta samalla kun leikimme kuvilla vähän valoleikkiä. Tässä siis hyllykkö niin, että sängyn viereinen lukuvalo on päällä.
Tässä sama ilman lukuvaloa. Tarina on siis se, että tuo vähän näkyvä, äidiltä saamamme jättimäinen lukutuoli oli ennen sänkynurkassa eli ikkunaseinällä ja päätyseinällä oli apukirjahyllykkö, huonekalu, joka oli funkkiskaudeltani ja ei yhtään enää tuntunut minulta sekä oli varsin leveä, tosin siihen kyllä sitten kirjoja myös mahtui...
...mutta sängyn oli aika palata ja samalla kauppareissulla löysimme siihen myös pellavaiset lakanat, jotka näykyvät jossain näistä kuvista.
Kuvat on otettu useina eri hetkinä, viimeiset tänään, kuten tämä, jossa iiristaulu on jo saanut antaa hiukan tilaa ledeille ja itse hyllykölle. Nyt ylähylly saa toimia paksujen kynttilöiden säilytyspaikkana, suvella siitä voi kasvaa ja roikkua alaspäin vaikka muratti.
Tässä näkyvät jo pellavaisiin tyynynpäälisiin peittyneet tyynyt. Huoneen vihreä väri on tyttäremme tarkka harkinta, sillä tämä huone kuului hänelle kauan ennen kuin hän muutti alakerran 'yksiöön' omalla sisäänkäynnillä.
Strada-hyllykkö maksoi tarjouksessa muistaakseni 79 euroa ja sen sivupuut ovat täystammea. Hyllykköä myydään myös leveämpänä ja sitä saa sekä valkoisena että mustana. Kuvissa ei näy alin hyllytaso, jossa voi pitää vaikka villalankakoria, sisustuslehtiä tai talvella varahuopaa.
Jotenkin tästä 'kirjastopesästä' vain niin pidän...Tosin vuode on tavallista matalampi, sillä laitoimme sängystä aikanaan jalat poikki, että suuriruhtinatar Olga olisi siihen päässyt myös ikäneitona paremmin menemään, mutta tuo ei mitään haittaa, sillä nyt Lumimies on keksinyt, että tästä tuleekin jenkkisänky: Koko helahoidon päälle joustinpatja ja sen päälle pedari, niin juttu on siinä. No, tosin uskon, vasta kun näen;) Kun olen seurannut tyttäremme sisustusta, kaikki on matalaa vuoteesta ja sohvasta pöytiin eli jotain japanilaista tyyliä sitten...otaksun. Minun työnurkkaukseni on nyt sängyn jalkopääseinän kulmauksessa, ikkunan vieressä ja vasemmalla seinällä, ikkunaseinää vastapäätä, on rakas, vanha Lundiamme täynnä kirjoja. Minusta tapahtui tilaihme!
Love
Leena Lumi
Täällä sama Strada joulun jälkeen...
Tässä sama ilman lukuvaloa. Tarina on siis se, että tuo vähän näkyvä, äidiltä saamamme jättimäinen lukutuoli oli ennen sänkynurkassa eli ikkunaseinällä ja päätyseinällä oli apukirjahyllykkö, huonekalu, joka oli funkkiskaudeltani ja ei yhtään enää tuntunut minulta sekä oli varsin leveä, tosin siihen kyllä sitten kirjoja myös mahtui...
...mutta sängyn oli aika palata ja samalla kauppareissulla löysimme siihen myös pellavaiset lakanat, jotka näykyvät jossain näistä kuvista.
Kuvat on otettu useina eri hetkinä, viimeiset tänään, kuten tämä, jossa iiristaulu on jo saanut antaa hiukan tilaa ledeille ja itse hyllykölle. Nyt ylähylly saa toimia paksujen kynttilöiden säilytyspaikkana, suvella siitä voi kasvaa ja roikkua alaspäin vaikka muratti.
Tässä näkyvät jo pellavaisiin tyynynpäälisiin peittyneet tyynyt. Huoneen vihreä väri on tyttäremme tarkka harkinta, sillä tämä huone kuului hänelle kauan ennen kuin hän muutti alakerran 'yksiöön' omalla sisäänkäynnillä.
Strada-hyllykkö maksoi tarjouksessa muistaakseni 79 euroa ja sen sivupuut ovat täystammea. Hyllykköä myydään myös leveämpänä ja sitä saa sekä valkoisena että mustana. Kuvissa ei näy alin hyllytaso, jossa voi pitää vaikka villalankakoria, sisustuslehtiä tai talvella varahuopaa.
Jotenkin tästä 'kirjastopesästä' vain niin pidän...Tosin vuode on tavallista matalampi, sillä laitoimme sängystä aikanaan jalat poikki, että suuriruhtinatar Olga olisi siihen päässyt myös ikäneitona paremmin menemään, mutta tuo ei mitään haittaa, sillä nyt Lumimies on keksinyt, että tästä tuleekin jenkkisänky: Koko helahoidon päälle joustinpatja ja sen päälle pedari, niin juttu on siinä. No, tosin uskon, vasta kun näen;) Kun olen seurannut tyttäremme sisustusta, kaikki on matalaa vuoteesta ja sohvasta pöytiin eli jotain japanilaista tyyliä sitten...otaksun. Minun työnurkkaukseni on nyt sängyn jalkopääseinän kulmauksessa, ikkunan vieressä ja vasemmalla seinällä, ikkunaseinää vastapäätä, on rakas, vanha Lundiamme täynnä kirjoja. Minusta tapahtui tilaihme!
Love
Leena Lumi
Täällä sama Strada joulun jälkeen...
sunnuntai 10. marraskuuta 2013
Vuoden 2013 Kauneimmat Kirjan Kannet Leena Lumissa & Arvonnan Tulos!
Tämän vuoden kauneimmat kirjan kannet -kisa oli tiukin, mitä on blogissani ikinä ollut. Voittajaksi tuli Pikkupöllö 24 äänellä, toiseksi tuli Lumoava Joulu 23 äänellä ja kolmannen sijan jakavat Persikoiden aikaan ja Haltiakuusen alla kumpikin saamallaan 9 äänellä. Ihania kansia kaikki ♥
...kuten myös Kesä Baden-Badenissa, joka olisi ollut viides 8 äänellä.
Arvonnan voittajaksi tuli Tiitsa, toiseksi Allu, kolmannelle sijalle nousi Minttuli, neljännelle Annika ja viidenneksi Katri Onnea voittajille ♥ Odotan voittajien ilmoittavan minulle palkintovalintansa täältä ja sen jälkeen kertovan minulle sähköpostilleni leenalumi@gmail.com postitusosoitteensa, että saan kirjat matkaan. Huomatkaa, että ensin valitsee voittaja, sitten toiseksi tullut etc. Merkitsen valitut varatuiksi vahvalla pinkillä. Odotan ke 13.11. klo 12 asti ja ellei joku voittajista siihen mennessä ilmaannu, nostamme uuden arpalipun eli jono nytkähtää sitten siinä kohtaa eteenpäin...
Lämmin kiitos kaikille osallistujille ♥ Myönnän, että tämä on vuoden työläin arvontani, mutta mitäpä en tekisi kirjojen ja myös niiden kansien esteettisyyden eteen. Kaikkihan alkoi siitä, että tunsin kansiin kiinnitettävän liian vähän huomiota. Olisittepa nähneet Kate Mortonin suomentamattomien kirjojen kannet salzburgilaisessa kirjakaupassa...Mikä vahinko, että en tajunnut kuvata, mutta kansien lumo vei keskittymiseni. Pidin kyllä jo Paluu Rivertoniin kannesta. Näin jokin aika sitten unta, että kohta suomennetaan lisää Mortonia...
Seuraava arvontani onkin sitten ystävänpäivänä ja silloin Leena Lumi täyttää jo viisi vuotta: Uskomatonta, mihin kaikki aika katoaa...
Ensi viikosta sen verran, että olen lukenut kirjan ja toisenkin, mutta en ole ehtinyt niistä kirjoittaa, joten aloitamme uuden viikon ma tai ti eräällä hyvin edullisella sisustusjutulla, jolla tein kirjasto/tomistostani tilaihmeen ja sain tänne takaisin vuoteen, jolle on ollut silloin tällöin tarvetta. Näette sitten;)
Love
Leena Lumi
The Winner Takes It All
...kuten myös Kesä Baden-Badenissa, joka olisi ollut viides 8 äänellä.
Arvonnan voittajaksi tuli Tiitsa, toiseksi Allu, kolmannelle sijalle nousi Minttuli, neljännelle Annika ja viidenneksi Katri Onnea voittajille ♥ Odotan voittajien ilmoittavan minulle palkintovalintansa täältä ja sen jälkeen kertovan minulle sähköpostilleni leenalumi@gmail.com postitusosoitteensa, että saan kirjat matkaan. Huomatkaa, että ensin valitsee voittaja, sitten toiseksi tullut etc. Merkitsen valitut varatuiksi vahvalla pinkillä. Odotan ke 13.11. klo 12 asti ja ellei joku voittajista siihen mennessä ilmaannu, nostamme uuden arpalipun eli jono nytkähtää sitten siinä kohtaa eteenpäin...
Lämmin kiitos kaikille osallistujille ♥ Myönnän, että tämä on vuoden työläin arvontani, mutta mitäpä en tekisi kirjojen ja myös niiden kansien esteettisyyden eteen. Kaikkihan alkoi siitä, että tunsin kansiin kiinnitettävän liian vähän huomiota. Olisittepa nähneet Kate Mortonin suomentamattomien kirjojen kannet salzburgilaisessa kirjakaupassa...Mikä vahinko, että en tajunnut kuvata, mutta kansien lumo vei keskittymiseni. Pidin kyllä jo Paluu Rivertoniin kannesta. Näin jokin aika sitten unta, että kohta suomennetaan lisää Mortonia...
Seuraava arvontani onkin sitten ystävänpäivänä ja silloin Leena Lumi täyttää jo viisi vuotta: Uskomatonta, mihin kaikki aika katoaa...
Ensi viikosta sen verran, että olen lukenut kirjan ja toisenkin, mutta en ole ehtinyt niistä kirjoittaa, joten aloitamme uuden viikon ma tai ti eräällä hyvin edullisella sisustusjutulla, jolla tein kirjasto/tomistostani tilaihmeen ja sain tänne takaisin vuoteen, jolle on ollut silloin tällöin tarvetta. Näette sitten;)
Love
Leena Lumi
The Winner Takes It All
perjantai 8. marraskuuta 2013
Viikonloppua: Mies polvillaan ja ruusuja isälle!
Marraskuusta on tullut tulva. Syystalvitulva. Kaikki tapahtuu nyt. Ainakin minulla. Ehkä myös sinulla. Kuka tässä ehtii huomata jotain kaamosta: En minä ainakaan. Hannen tämän syksyn tyttö on huimaa, uutta Hannea ja jotenkin nyt niin kuvaa, mitä tunnen: Olen tässä, mutta pysynkö perässä? Olenko läsnä? Olen kuin paikoilleen jäänyt levy, sillä sana 'remontti' huojuu vielä vain kaiken yllä. Tänään on viimeinen saumaus eli se vessan takaseinä, josta piti tulla turkoosi tai oranssilla maustettu, mutta siitä tulikin korkeakiiltoinen harmaa...Ensi viikolla saamme jo lattialämmityksen päälle ja kalusteet paikoilleen. Sitten ehkä kuvia jo, vaikka käsipyyhehäkkyrämme on vasta sepällä taottavana. Sisäkuvaus ei ole kovinkaan kiitollista, mutta yrittänyttä ei laiteta.
Tässä elämämme todellisuutta jo viikkoja: Mies polvillaan tekemässä lattiaa alakerran aulaan ja takana näkyvään vierasvessaan sekä ei kuvassa näkyvään tuulikaappiin. Lumimies on sitkeä ja tekisi täyden työpäivän aina, mutta meillä hujahtaa täältä saarelta kauppoihin lähdettyä helposti 3-4 tuntia ja siinä ei sitten montaa tuntia enää jää ennen kuin koittaa keskiyö - koska ainakaan tähän vuodenaikaan ei kuulu nousta kukonlaulun aikaan;) On ollut pakko hakea sitä sun tätä, vaikkakin wc-kaulusteet on hankittu jo huhtikuussa;) Koko ajan puuttuu jotain saumausjuttua, maalia, hiontajuttua tms. Samalla tietty hoidamme ruokaostokset ja nyt kun minulle tapahtui tämä sisustuskärpäsen pistos, kaikki meni vain pahemmaksi. Syvästi ihailen armastani ja sitä, että hänellä ei ole peukalo keskellä kämmentä. Minä olen meistä se, joka olen enemmän hermostunut koko alakerran kaaokseen, mutta käyn välillä viilentymässä pihahommissa ja sitten kaikki tuntuu taas hyvältä. On niin superolo, kun tajuaa, että mun rakkaani kohta kolmekymmentä vuotta jo, on edelleen hän, joka on haasteeni, tukeni, innoittajani, mies joka saa ihailuni, mies, joka saa minussa huojahtamaan...Ja tässä kuvassa yllä hän nyt omilla pikkukätösillään nykertää meille uutta lattiaa. Remontti on mun mielestä melkein aina blood, sweat and tears, mutta joka kerta on työ tekijäänsä kiittänyt.Vielä.
Mahtavaa isänpäiväviikonloppua ja muistetaan kaikkia isiä, heitä jotka ovat vielä kanssamme kuin myös heitä, jotka vaeltavat tähtien tarhoissa ♥ Muistaa voi myös vaikka persoonallisella kakulla...
Tässä elämämme todellisuutta jo viikkoja: Mies polvillaan tekemässä lattiaa alakerran aulaan ja takana näkyvään vierasvessaan sekä ei kuvassa näkyvään tuulikaappiin. Lumimies on sitkeä ja tekisi täyden työpäivän aina, mutta meillä hujahtaa täältä saarelta kauppoihin lähdettyä helposti 3-4 tuntia ja siinä ei sitten montaa tuntia enää jää ennen kuin koittaa keskiyö - koska ainakaan tähän vuodenaikaan ei kuulu nousta kukonlaulun aikaan;) On ollut pakko hakea sitä sun tätä, vaikkakin wc-kaulusteet on hankittu jo huhtikuussa;) Koko ajan puuttuu jotain saumausjuttua, maalia, hiontajuttua tms. Samalla tietty hoidamme ruokaostokset ja nyt kun minulle tapahtui tämä sisustuskärpäsen pistos, kaikki meni vain pahemmaksi. Syvästi ihailen armastani ja sitä, että hänellä ei ole peukalo keskellä kämmentä. Minä olen meistä se, joka olen enemmän hermostunut koko alakerran kaaokseen, mutta käyn välillä viilentymässä pihahommissa ja sitten kaikki tuntuu taas hyvältä. On niin superolo, kun tajuaa, että mun rakkaani kohta kolmekymmentä vuotta jo, on edelleen hän, joka on haasteeni, tukeni, innoittajani, mies joka saa ihailuni, mies, joka saa minussa huojahtamaan...Ja tässä kuvassa yllä hän nyt omilla pikkukätösillään nykertää meille uutta lattiaa. Remontti on mun mielestä melkein aina blood, sweat and tears, mutta joka kerta on työ tekijäänsä kiittänyt.Vielä.
Mahtavaa isänpäiväviikonloppua ja muistetaan kaikkia isiä, heitä jotka ovat vielä kanssamme kuin myös heitä, jotka vaeltavat tähtien tarhoissa ♥ Muistaa voi myös vaikka persoonallisella kakulla...
Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin?
Kun yö liki ikkunan liikkui, se virsi, se viihdytti niin. Se antoi rintahan
rauhan, se uskoa unehen toi. – Jos muistat sen virren, niin laula, laula se oi!
Muistatko
isä? Sinulla oli vihdoinkin pieni tyttö, pieni, suloinen vauva, jota olit
odottanut vuosia ja taas vuosia. Ehkä kaipasit häntä jo rintamalla, kun olit
taistelemassa lapsellesi itsenäistä Suomea. Ehkä haaveilit hänestä jo
sotasairaalassa, jossa olit toipumassa sodan haavoistasi. Ehkä näit hänet jo
silmissäsi, kun rauhan palattua aloit rakentaa omaa elämääsi ikuiset
kranaatinsirpaleet selässäsi.
Muistatko
isä, kuinka koko Säkylä sanoi, että ’tuolle tytölle Viljo hakee vaikka kuun
taivaalta’. Pieni nuhani oli sinulle maailmanloppu, johon haettiin apua vaikka
keskellä yötä ja vähät eivät olleet nekään yöt, jolloin heijasit huutavaa
prinsessaasi sylissä tai istuit hikimärkänä höyryhengityshupun alla seuranani.
Työstä tultuasi et koskaan ollut liian väsynyt asettuaksesi nelinkontin
lattialle, jotta tyttäresi sai riemusta kiljuen ratsastaa selässäsi huoneiston
ympäri, ympäri, kohti auringonlaskua.
Ja
ne pyöräretket pitkin pitäjää! Sinä polkien ja minä ylpeänä tarakalla istuen.
Milloin mentiin mummolaan, milloin Pietilään tai Rauniolle, aina kuitenkin
poikettiin oikealle tötteröjäätelölle. Sellaista jäätelöä ei ole enää
olemassakaan, sillä se oli oikeata hellyysjäätelöä.
Muistatko
isä, kun sairastuin vakavasti ja jouduin kuukausiksi sairaalaan, kuinka olit
kuolla tuskaasi ja mitkään lääkärien vakuuttelut eivät antaneet Sinulle toivoa.
Lopulta et voinut enää käydä luonani, sillä huusin vuorokauden suoraa huutoa
lähdettyäsi ja minut piti sitoa sänkyyni kiinni. Muistatko, kuinka aloin toipua
ja Sinä riehakkaana ilosta keksit, että nyt likalle tuodaan televisio! Aku
Ankkoja luit minulle niin, että äänesi oli enää vain pelkkää pihinää. Ja nukuit
kanssani lattialla, sillä sairauteni jälkeen minua pyörrytti sängyssä.
Ja
isä rakas, muistatko ne ukkoset, joita pelkäsin niin, että istuin pimeässä
komerossa tuntikausia. Ja kuka jälleen olikaan kanssani: oma isäni, maailman
paras isä!
Rakas
isä, kiitos Sinulle, että olit niin paljon kanssani. Kiitos, että olit aina
jaksavainen ja ymmärtäväinen ja hellä. Kiitos, että aina seisoit puolellani ja
kehuit ja kannustit lastasi. Kaikki vahvuus ja hyvä, mikä minussa on, on
Sinulta. Ihailusi prinsessaasi kohtaan herätti minussa selviytyjän ja hyvyytesi
kaikkea kohtaan, istutti järkkymättömän oikeudentajua kaikkea elollista
kohtaan. Ne hetket, jotka annoit minulle, eivät unohdu koskaan. Ne ovat elämäni
tukipilarit, joihin nojaan, kun väsyttää. Ne ovat muistoja, jotka tähdittävät
isän ja tyttären tarinaa. Ne samat tähdet haluaisin tänä Isänpäivänä ojentaa
valoksi ja iloksi kaikille isille ja heidän lapsilleen.
Muistatko
isä, kuinka lauloit: Rakastan elämää, joka nuoruuden haaveita kantaa. Rakastan
elämää, joka muistojen hetkiä antaa. Rakastan elämää, sille lempeni tahdon ma
antaa. Rakastan elämää, joka muistojen hetkiä antaa.
Isä
rakas, kaikki taivaan tähdet: Sinä!
tyttäresi
Leena
torstai 7. marraskuuta 2013
Keittiön avohyllyjen uudet tuulet
Kesken alakerran remontin olen nyt keksinyt montaa muutakin uutta. Ihan varautumattomana luin 23. lokakuuta Keskisuomalaisesta Päivi Lehikoisen juttua Iloa silmille, jossa haastatellulla perheellä sama intohimo kuin meillä eli tuo italialainen käytännöllisyys, joka on avohyllyt. Mutta haastateltavan hyllyissä oli se ero, että niitä oli paljon enemmän kuin minulla ja ne oli käsitelty kauniin tummiksi. Meidänhän ovat massiivipyökkiset, joille olen 'juottanut' öljyä kerran vuodessa kunnolla saadakseni likaa hylkivät pinnat. Täältä näkyy ennen
Ja tämä on siis nyt. Meillä on neljä hyllyä, jotka kaikki näkyvät jutussa Keittiöremontti. Hyllyjen pituudet ovat 80 senttiä ja 120 senttiä. Vain lyhyemmät näkyvät näissä uusissa kuvissa, sillä toinen pitkistä hyllyistä on vielä käsittelyssä. Kuivuvat vähintäin vuorokauden.
On makuasia, mistä pitää, mutta minä olin niin kyllästynyt noihin vaaleisiin puuhyllyihin. Onneksi Päivi antoi jutussaan tumman värin 'koodin', jolla sisustusjutun hyllyt oli käsitelty: Osmo color antiikki-tammi-puuvaha. Innokkaana maalaajana otaksuin olevani tekemisissä jonkun varsin jähmeän aineen kanssa, mutta se olikin litkujen litku ja lopulta Lumimies armahti minut ja pelasti hyllymme vetämällä niihin vahaa hylly kerrallaan ennen muita remonttihommia aamu aamun jälkeen ja vielä tänäänkin;)
Voitte olla varmoja, että saan nyt olla kilttiä tyttöä, sillä alakerran remonttimme on ollut tavallista haastavampi eikä enää kaivannut mitään lisäjuttuja. Kaiken huipuksi löysin yhden tarjouksessa olevan huonekalun, jolla saamme tähän minun toimisto/kirjastooni palautettua kätevän runkopatjavuoteen, jota olemme usein tarvinneet vierasmakkarin lisäksi. Kyseessä tilansäästäjäihme, jonka esittelen, kunhan se kaikki on saatu paikoilleen. Pienet vieraamme ja hyvin vanhat vieraamme eivät eri syistä ehkä halua käyttää alakerran vierasmakuuhuonetta, joten tuo lisävuode vain on tarpeen. Ja joskus minäkin siihen olen koneen äärestä kirja kädessä jäänyt ja suloisesti nukahtanut toviksi pehmeän huovan alle. Lumimies ilmoitti juuri, että viimeksi mainittu muutos saa odottaa ainakin joulukuulle ja että tänään alkaa saumaus, jolloin joksikin aikaa kulku kellariin, pyykinkäsittelyhuoneeseen etc. on estynyt. Onneksi takkahuoneeseen pääsee toisesta puutarhan puoleisesta ovesta...Siis toivossa on päästä laittamaan kalusteita ensi viikolla. Minkä sille voi jos kaikki sisustusideat puskevat päälle just kun on menossa kotimme kolmas isompi remppa. Jotenkin kaikki ehkä johtuu marraskuusta, jossa on uniikkia taikaansa aromisoida levoton mieli uusille kierroksille. Nyt lähden kuitenkin haravoimaan vesisateeseen. Paljon happea, joka tekee hyvää niin iholle kuin sielulle!
Love
Leena Lumi
Keittiöremontti
Saunaremontti (Valitan kuvia! Yksikään saunakuva ei anna ulos, sitä mikä meillä on onnistunut remonteistamme parhaiten. Joka lauantai kuulemma huokaisen lauteilla: 'En ikinä jaksa uskoa, että me saatiin tämä saunajuttu aikaiseksi.')
Sisustuskirjat Leena Lumissa
Ja tämä on siis nyt. Meillä on neljä hyllyä, jotka kaikki näkyvät jutussa Keittiöremontti. Hyllyjen pituudet ovat 80 senttiä ja 120 senttiä. Vain lyhyemmät näkyvät näissä uusissa kuvissa, sillä toinen pitkistä hyllyistä on vielä käsittelyssä. Kuivuvat vähintäin vuorokauden.
On makuasia, mistä pitää, mutta minä olin niin kyllästynyt noihin vaaleisiin puuhyllyihin. Onneksi Päivi antoi jutussaan tumman värin 'koodin', jolla sisustusjutun hyllyt oli käsitelty: Osmo color antiikki-tammi-puuvaha. Innokkaana maalaajana otaksuin olevani tekemisissä jonkun varsin jähmeän aineen kanssa, mutta se olikin litkujen litku ja lopulta Lumimies armahti minut ja pelasti hyllymme vetämällä niihin vahaa hylly kerrallaan ennen muita remonttihommia aamu aamun jälkeen ja vielä tänäänkin;)
Voitte olla varmoja, että saan nyt olla kilttiä tyttöä, sillä alakerran remonttimme on ollut tavallista haastavampi eikä enää kaivannut mitään lisäjuttuja. Kaiken huipuksi löysin yhden tarjouksessa olevan huonekalun, jolla saamme tähän minun toimisto/kirjastooni palautettua kätevän runkopatjavuoteen, jota olemme usein tarvinneet vierasmakkarin lisäksi. Kyseessä tilansäästäjäihme, jonka esittelen, kunhan se kaikki on saatu paikoilleen. Pienet vieraamme ja hyvin vanhat vieraamme eivät eri syistä ehkä halua käyttää alakerran vierasmakuuhuonetta, joten tuo lisävuode vain on tarpeen. Ja joskus minäkin siihen olen koneen äärestä kirja kädessä jäänyt ja suloisesti nukahtanut toviksi pehmeän huovan alle. Lumimies ilmoitti juuri, että viimeksi mainittu muutos saa odottaa ainakin joulukuulle ja että tänään alkaa saumaus, jolloin joksikin aikaa kulku kellariin, pyykinkäsittelyhuoneeseen etc. on estynyt. Onneksi takkahuoneeseen pääsee toisesta puutarhan puoleisesta ovesta...Siis toivossa on päästä laittamaan kalusteita ensi viikolla. Minkä sille voi jos kaikki sisustusideat puskevat päälle just kun on menossa kotimme kolmas isompi remppa. Jotenkin kaikki ehkä johtuu marraskuusta, jossa on uniikkia taikaansa aromisoida levoton mieli uusille kierroksille. Nyt lähden kuitenkin haravoimaan vesisateeseen. Paljon happea, joka tekee hyvää niin iholle kuin sielulle!
Love
Leena Lumi
Keittiöremontti
Saunaremontti (Valitan kuvia! Yksikään saunakuva ei anna ulos, sitä mikä meillä on onnistunut remonteistamme parhaiten. Joka lauantai kuulemma huokaisen lauteilla: 'En ikinä jaksa uskoa, että me saatiin tämä saunajuttu aikaiseksi.')
Sisustuskirjat Leena Lumissa
tiistai 5. marraskuuta 2013
Ruoasta viiniin - Makumatka Euroopan halki
Päätimme lähteä ottamaan selvää, mistä viinin ja ruoan
liitto syntyy. Matkasimme makuaistit avoimina halki muutaman Euroopan
klassisimman viinialueen ja yritimme selvittää viinin ruoan vuorovaikutukseen
vaikuttavia tekijöitä. Meitä oli matkassa kaksi viiniukkoa, yksi kokkipoika
(joskin toinen viiniukoistakin on kokki koulutukseltaan), ja koska viinillä on
myös henki, ellei suorastaan sielu, kuului seurueeseen myös viineihin
perehtynyt pappi. Autoa ajoi Tomi Salonen, ja kuvat otti Kangas.
Juha Berglundin, Jaakko Heinimäen, Antti Rinta-Huumon ja
Antti Vahteran ruokamatkakirja Ruoasta viiniin – Makumatka Euroopan halki
(Otava 2013) on mitä sopivin äijähenkeä nostattava isänpäivälahja kokkailevalle
isälle tai hänelle, josta halutaan kokkaileva isä. Miehet tekivät kimpassa
nautinnollisen viini- ja ruokareissun parhaissa Euroopan viinikohteissa ja nyt
meillä on saatavana neljälle hengelle mitoitetut reseptit kera viinisuositusten
voidaksemme makumatkailla kotoa käsin.
Kirja on runsas ja hauska. Pääosan kuvista on ottanut Arto
Kangas. Matkaamme laatuviinien kodin Bourgognen kautta Champagneen ja sieltä
Alsaceen, jossa tavoitamme parhaat puolet Saksan ja Ranskan keittiöistä.
Muistelemme Alsacen värikästä historiaa, sillä liekö mikään alue liikkunut yhtä
vilkkaasti maasta toiseen kuin Alsace Ranskalta Saksalle ja takaisin ja kertoja
on ollut aika monta…
Alsace mainitaan herkuttelijan paratiisiksi, josta löytyvät
saksalaisen ja ranskalaisen keittiön parhaat maut. Kaikki muu tuntuikin
herkulliselta, mutta hanhenmaksa, foie gras, sai jäädä lautaseltani pois, sillä
tuskin se oli tuotettu Hauhalan hanhifarmilla Suomessa, jossa hanhia ei pakkosyötetä.
Eettinen herkuttelija ajattelee myös, millaisen elämän tuotantoeläin on elänyt.
Sen sijaan juuri Alsacen valkoviinit kuuluvat meidän suosikkeihimme. Ja nehän
myydään kuuluisissa huilumaisissa pulloissa, joista kirjassa riittää tarinaa.
Alsacesta matka jatkuu Välimeren maihin, joista löytyy kolme
’pyhää’: viini, öljy ja leipä. Toscanassa nautimme superviinejä etruskien
keittiöstä, Piemontessa syömme tuhtia talviruokaa lihapadoista ja maistelemme
täyteläisiä punaviinejä. Piemontelle ovat vahvojen liharuokien lisäksi ominaista
herkulliset risotot. Bordeauxissa on niin rentoa, että herra makumatkailijat
esiintyvät pullonkorkit silmissään ja ah!, nautimme mm. sinisimpukoita
yrttiliemessä, Moules mariniére. Palaamme tietysti Saksan kautta kotiin
nauttien viineistä ja saksalaisen runsaista annoksista.
Ruoasta viiniin on hauska, runsas, antava, hedelmäinen, reippaasti
nahkaa, hitunen tallia, ripaus tammea, pitkä jälkimaku. Kaikki tulee siitä,
että herrakulinaristit, kirjan tekijät, ovat selvästi nauttineet reissustaan. Tunnelmakuvia
on todella paljon, viiniä, eri alueiden historiaa ja ruokaa tuodaan esiin
pyhällä antaumuksella. Yksikin otsikko
on Viini tekee hyvää ja nyt kirjoittaja tarkoittaa sitä, että Beaunen kaupungissa
on jo kauan kustannettu erästä sairaalaa ja muutakin sosiaalista tomintaa
viinistä saaduin varoin. Kannattaa kuitenkin muistaa, että kirjassa Syötkö riskiruokaa David Khayat listaa viinin yhdeksi kymmenestä eniten syöpää
torjuvaksi nautittavaksi!
Teoksessa on sekä tuhtia liharuokaa että kevyempää.
Kevyemmäksi lasken merenelävät ja yleensä kalan sekä sienet. Mukana on tietysti
hurmaava suosikkini bouillabaisse, mutta nauttikaamme edes kuvan verran paahdetusta lohesta ja parsasta, josta mieleeni tulee Saksan ’Venetsia’,
lumoava Amberg:
Tämä samainen ruoka oli vain Saksassa kaikkea muuta kuin
fine dining, muistattehan annoskoon…
Ihailemme myös paistettua kuhaa, tatti-papu-kaprispaistosta
sitruuna-voikastikkeessa, mutta taidamme valmistaa Piemonten muistoksi herkutattirisottoa:
50 g kuivattuja tatteja
0,5 kg tuoreita metsäsieniä, kantarelleja tai
suppilovahveroita
oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä
merisuolaa
mustapippuria myllystä
1 sitruunan mehu
1,5 kananlientä
100 g voita
1 punasipuli hienonnettuna
250 g risottoriisiä
4 cl kuivaa valkoista vermuttia
100 g raastettua parmesaania
1 dl basilikan lehtiä suikaloituna
Paista metsäsienet öljyssä ’kuiviksi’ ja siirrä sivuun
odottamaan. Liota tatit ja puserra kuiviksi siivilän läpi. Paista tatit ja
murskattu valkosipuli kevyesti pannulla. Mausta suolalla, pippurilla ja lisää
sitruunan mehu.
Sulata kattilassa puolet voista ja lisää joukkoon loraus
oliiviöljyä. Kuullota punasipuli. Lisää riisi ja pyörittele, kunnes se on ’öljyyntynyt.
Lisää kuumaa kananlientä kauhallinen kerrallaan koko ajan sekoittaen. Lisää tatit
ja sipulit. Lisää kevyen kiehumisen edetessä edelleen kanalientä kunnes riisi
on samettisen märkää ja al dente Lisää lopuksi metsäsienet, kuiva
vermutti, basilikat, loppu voi ja runsaasti parmesaania.
Viinisuositus tälle herkulle on punaviini Travaglini
Gattinara, Italia. Italiasta tuleekin erinomaisia punaviinejä.
Jälkiruoaksi nautimme Omena-aprikoosifilotorttua kera
makeahkon jälkiruokaviinin, Brauneberger Juffer-Sonnenuhr Riesling Spätlese.
Viini kuin Rilken runo aurinkokelloineen…Leg deinen Schatten auf die
Sonnenuhren,/ und auf den Fluren lasss die Winde los./ Peitä varjoihin
aurinkokellot/ ja valloilleen päästä tuuli toinen. (suomennos Eve Rehn)
Lopetamme viini-ja ruokamatkamme David Lingin lausumaan hyvästä viinistä:
Lopetamme viini-ja ruokamatkamme David Lingin lausumaan hyvästä viinistä:
”Hyvällä viinillä on kolme tunnusmerkkiä: Pidät siitä, kun
maistat sitä. Pidät siitä, kun maksat sen. Pidät siitä, kun heräät seuraavana
päivänä.”
Anilda Ibrahimi: Ajan riekaleita
Jacqueline oli saapunut Palermoon kaksivuotiaan tyttärensä kanssa. Hän oli noussut junasta ja etsinyt katseellaan miestä, jonka vuoksi hän oli jättänyt synnyinpaikkansa Moutierin. Aviomiestään. Jacqueline oli heikkona ulkomaalaisiin, ongelmaisiin miehiin. Hän oli rakastunut heti. Ja mennyt oikopäätä naimisiin perheensä vastustelusta huolimatta.
”Italialainenko?!” he olivat ihmetelleet.
Mutta ei siinä kaikki: mies ei ollut ainoastaan
italialainen, vaan päälle päätteeksi sisilialainen.
”Olisi nyt ollut edes milanolainen tai torinolainen”, hänen
äitinsä sanoi, ”roomalainenkin vielä olisi menetellyt…”
Anilda Ibrahimin uusin teos Ajan riekaleita (L’amore e gli
stracci del tempo, Tammi 2013, suomennos Helinä Kangas) on rakkaustarina
Jugoslavian julman sodan armoilla. Zlatan ja Ajkuna tapaavat lapsina ja
kasvavat myös osin yhdessä, vaikka toinen on serbi ja toinen on albaani. Jo
heidän isänsä, Zlatanin isä Miloš ja Ajkunan isä Besor, olivat toistensa
parhaat ystävät vaikeasta poliittisesta tilanteesta huolimatta. Rajojen alkaessa hajota, suuruudenhullu
Miloševic julistaa serbeille heidän ainutlaatuisuuttaan ja lupaa Kosovon
serbeille: ”Kukaan ei lyö teitä enää.”
Alkaa kuusisataa vuotta sitten Mustarastaiden tasangolla hävityn sodan
kostoretki, joka lyö pirstaleiksi koko maan eivätkä veriroiskeilta suinkaan
välty myöskään Ajkuna ja Zlatan, eivätkä heidän perheensä. Ajkunan isä Besor
vangitaan ja vasta rakkautensa löytäneet nuoret joutuvat yllättävästi eroon
niin toisistaan kuin kotimaastaan. Zlatanin lähtölaukaus on joutua Kosovon
sotaan ja Ajkunan vie sodan julma virta…Tyttö jonka hiukset tuoksuivat heinältä
pelastetaan verisessä peitossa kohti yhtä sodan uhrien auttajista, kohti
Jacquelinea. Ajkuna, jonka veri tuoksuu koiranruusuilta ja karhunvatukoilta.
Kaukana toisaalla sodan jälkeen Zlatan, joka muistaa
lupauksensa Ajkunalle voimatta silti olla antautumatta uudelle elämälle
vieraassa maassa, juurissa uusi multa, uusi rakkaus. Zlatan ei kuitenkaan
unohda:
Zlatan ei halua katsoa häntä silmiin, kun he rakastelevat.
Haluaisin hälventää sumun sinun taistelujesi yltä, jotka eivät edes olleet
sinun, Ines ajattelee.
Vuosien virrassa kaikkien muistot ja lupaukset muuttuvat
kuin unohduksen tomun peittämiksi ajan riekaleiksi ja sitä voi alkaa alusta. Tai niin sitä
ainakin olettaa, kunnes vastaan tulee menneisyys, joka katsoo kohti ihmistä
hänen omilla silmillään.
Anilda Ibrahimi on tyylikäs tarinan kertoja, joka mieluusti
käyttää rankoissakin tarinoissa sekä huumoria että romantiikkaa, mutta
sortumatta ylimakeuteen. Luin häneltä aikanaan Albanian diktatuurin sijoittuvan loistavan Punaisen morsiamen ja olin myyty, sillä kirja oli maagista realismia
parhaimmillaan ja näin kirjoitin silloin:
Ibrahimi on tarinoiden kertojien sukua. Voi olla loistava
kirja ilman tarinaa, mutta ei ole loistavaa tarinaa, ilman, että tunnet kuinka
avaat uuden tarinaoven toisensa jälkeen ja toivot että ovet eivät loppuisi.
Tarinoiden tarkoitus on aina ollut viihdyttää ja viedä ajatukset pois siitä
mikä on liian todellista, mutta niiden tarkoitus on samalla viedä viestiä
entisiltä sukupolvilta uusille…
Punainen morsian oli tyyliltään mausteisempi, vahvojen
selviytyjänaisten sukupolviromaani. Ajan riekaleita on sävyltään
surumielisempi, sillä se paljastaa jotain inhaa ihmisistä muutosten tuulissa.
Miten sitä luuleekaan olevansa sama, niin aika tekee taikojaan, etkä enää
muista kuka olit kun kaikki alkoi. Vaan yksi on mikä pysyy ja se on Ibrahimin
taito kirjoittaa tarinaa ammentaen sukupolvelta toiselle siirtyvästä albanialaisesta kertomaperinteestä. Siis tässä kirjassa se sama kuten oli Punaisessa
morsiamessa. Molempia kirjoja kantaa myös tuoksu…toisessa kvitteni,
toisessa koiranruusu ja karhunvadelmat.
Vertasin italiaksi kirjoittavaa Anilda Ibrahimia hänen ensimmäisessä
teoksessaan Cecilia Samartiniin sekä Regina McBrideen. Ibrahimi on kuitenkin
maagisrealistisempi kuin Samartin, mutta jotain samaa heissä on ainakin versus Samartinin Señor Peregrino. Hänessä on myös paljon Ennen sarastusta kirjan kirjoittajaa,
McBridea. Ajan riekaleita on koskettava, tyylikäs, rankkakin, surumielinen,
elämän tosi.
Yö raahustaa väsyneenä kuin haavoitettu eläin.
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Mustikkakummun Anna, Krista Katja Aletheia ja Maisku/Täysien sivujen nautinto
*****
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Mustikkakummun Anna, Krista Katja Aletheia ja Maisku/Täysien sivujen nautinto
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Marraskuu on mun salarakas!
Kaikki on nyt toisin, sillä olen löytänyt salarakkaani, marraskuun. Minä oikein piehtaroin siinä luolanainenajassa, jossa saan olla enemmän minä. Ennen söin marraskuussa Upiqinon Goldia, että jaksaisin, nyt syön sitä huhtikuussa, kuukausista julmimmassa.
Mitä marraskuussa voi tehdä sellaista, mikä tekee luolanainenkuukaudesta uniikin, eikä maa martona makaa:
1) Ei tarvitse esittää mitään eikä varsinkaan jo aamuviidestä ylipirteää ja rynnätä sinne tänne kuin päätön kana, vain koska on valon ylitarjontaa eli vrt. alkusuvi: Saa rauhassa olla oma intorvertti itsensä. Jos aihe kiinnostaa, lue tämä Naapurin kuva Pirkko-Liisa Surojegin kirjasta Untu ja sydäntalven salaisuus
2) Saa kääriä ensimmäiset joululahjat, jos on huomannut ostaa kaunista lahjaperia jemmaan, sillä Suomessahan sanotaan kaupoissa joulupaperin kysyjälle, että 'ei ennen isänpäivää'
3) Jos haluaa teettää joulukortit omasta valokuvasta, kannattaa viedä kortit tehtäviksi isänpäivän jälkeen, jolloin ne usein saa jo tarjoushintaan ja mitä enemmän kortteja tilaa, sen vähemmän maksaa.
4) Marraskuussa voi tehdä monta asiaa pois joulun alta, että saa sitten joulukuussa alkaa vain fiilistellä tunnelmia. Komerotkin voi siivota jo nyt ellei sitten aio viettää joulua komerossa (Marttaliiton viisaus!)
5) Jos valmistaa jouluksi vaikka kirsikkalikööriä voi alkaa pullotuspuuhiin etenkin jos on käynyt kuten minulle, että homma jäi tehtyä viime marraskuussa: Takuulla on nyt valmista nautittavaksi, mutta säästämme jouluun.
6) Marraskuussa voi pinnistellä sen verran, että ei tee minun vanhaa marraskuuvirhettäni eli sallin kaksi vuotta sitten itseni aloittaa joulusuklailun jo marraskuun alussa ja sitä satoa vieläkin kannan: Älkää salliko kaamoskiloja, vaan laittakaa itsellenne 'karkkipäivä'. Minä saan nyt joka sunnuntai-ilta nauttia Aino nougat samettista kun tulee Silta...mikä ihana sattuma, että se päivä on juuri tänään! Kun Silta loppuu karkkipäivä siirtyy tiistain Downton Abbeylle
7) Mietiskely on yhtä aliarvoitua kuin kiitollisuus: Marraskuussa voi harrastaa molempia. Kannattaa valita iso laiskanlinna ja miettiä kaikkia niitä asioita, joita kesällä ei ehdi. Sitä voi ilosta hämmästyä, mitä kaikkea hyvää elämässä onkaan. Positiivinen listaus on kuin marraskuun henkiset ledvalot.
8) Tietenkään emme tyydy vain henkisiin ledvaloihin, vaan ripustelemme ja tungemme juuri nyt kaamosaikaan ledejä sinne sun tänne. Meillä on valot jo ulkona kolmessa eri pensaassa ja sisällä olen rakentanut kaamosvalaisimia suunnilleen joka huoneeseen.
9) Marraskuussa on myös lupa seota positiivisesti eli kun meillä nyt on se remontti edelleen menossa, sainkin yhtäkkiä aivan hirmuisen sisustuskärpäsen piston ja lupaan teille kuvia ja tarinaa myöhemmin. Luvassa blood, sweet and tears Hitaasti hyvää tulee, mutta kun kärsivällisyys ei tunnetusti ole ominta minua, luen rauhoittuakseni saksalaista sisustuskirjaa, jonka ranskalaisuus saa minut haaveilemaan
10) Viimeistään marraskuussa otetaan esille kaikki mahdolliset pehmeät huovat, joihin on lupa kääriytyä sellaisina päivinä kun tulee ulkoa ja olo on vähän märkä ja ehkä myös kurainen, sillä lenkkiähän emme jätä väliin etenkään marraskuussa, jolloin ilma on raikasta, kosteaa ja täynnä happea
Ei ole mitään asiaa, jota lämmin suihku, pehmeä huopa ja mukillinen kaakaota ei voisi korjata. Kuvassa marrasmannekiinimme Pilkku reippaan lenkin jälkeen. Kiitos Pilkku ♥
11) Marraskuussa on aina aikaa leffailloille!
12) Marraskuussa on aika siirtää pelakuut kellariin. Minä nostan ne sieltä pois jo 5.2. eli isäni syntymäpäivänä. Kastellaan harvoin ja niukasti. Ellei ole ikkunaa, voi antaa säästövalon palaa muutaman tunnin päivässä.
13) Puutarha yllättää marraskuussa, sillä orvokit, joista ei ole nypitti kuolleita kukintoja pois, lykkäävät uutta kukkaa ja tietenkin lumiasterit ovat täydessä kukassa.
14) Marraskuussa viimeistään on aika rakentaa erilaisia talvipöytiä
15) Marraskuussa on aika lukea kirjoja ja niitä on tulossa. Seuratkaa oikeaa palkkiani, sinne ilmestyvät ennakkoinfot.
16) Marraskuussa jos ikinä on lupa sanoa kutsuihin 'ei kiitos', sillä pitää olla vuodessa edes yksi luolanainenkuukausi, jossa ei koko ajan tarvitse olla 'iskussa'. Pakko lisätä tähän vielä Katjan, toisen marraskuufanin upea lause: "Marraskuun melankoliassa on paljon lohtua." Niin tosi.
17) Marraskuusta on sanottu monenlaista, mutta jouluruusun odotuskuukaudessa antakaamme Kyllikki Villan nyt sanoa marraskuun taikasanat:
Love
Leena Lumi
Englishman in New York (Ohittakaa se mainos...että Stingin biisien eteenkin niitä tungetaan.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)