keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Mihin tämä nainen kaipaa? Wonacht hat diese Frau Sehnsucht?


Sisälläni lepattavat levottomat linnut. Veri kiehuu ja jossakin on toinen maa, tuoksu ja tuulet. Sen rakkaan kaupungin joki laulaa ikivanhaa lauluaan, kutsuaan. Jalkani haluavat kävellä siinä maassa ja sen kaupungeissa kymmeniä kilometrejä, vielä enemmäkin.

Kysyin jaloiltani ja oikea vastasi: Heti valmis! Vasen vastasi: Odota syksyyn!

Miksi joku paikka tuntui kodilta jo kolmekymmentä vuotta sitten? Ja jälleen vieläkin? Miksi jossain olen enemmän minä, jossain taas kuin vieraalla maalla.

Teinikalenterissani kulki kauan mukana runo, jonka muistan ulkoa, mutta en voi toistaa, sillä muistan vain runoilijan (Chang Chiu Ling), en kääntäjää. Siinä kuitenkin kerrotaan miten yksi sydän voi olla kahtaalla ja sen vuoksi 'kohtalona suru vanhuuden päiviin asti.' Tämän voi sovittaa moneen tai lakata sovittamasta. Olen lopettanut kaiken sitku-elämän ja tulen tästä ennen kesää kertomaan teille tarkemmin, sillä Leena Lumi on nyt muutoksen merellä.

Ystävänpäivänä tulee täyteen 8 vuotta kirjablogi Leena Lumia ja biletämme silloin tai vähän sen jälkeen muutakin kuin synttäriä.

Arvaatko mikä voisi olla toinen kotimaani? Mikä voisi olla sinun toinen kotimaasi? Ja/tai mikä on sinun suosikkikaupunkisi ja kaksi ja kolmekin niitä voi olla?

Tänään haudutan riisipuuroa, jonka nautimme kera kuningatarsopan eli tokavikat mustikat on nyt käytetty ja vikat vadelmat. Lohturuokaa, rauhoitusruokaa. Mieleni on kuin lintu merihädässä. Haluan ehtiä niin paljon 'mun juttuja'.

Tänään luen jotain, jossa minua ei häiritse edes ylettömän puheliaaksi yltynyt hämäläinen armaani...Vaellan tass Venäjällä ja sitten Neuvostoliitossa, mutta eniten...ssssh....

Leena Lumi

sunnuntai 8. tammikuuta 2017

Linda Olsson: Sisar talossani


En halunnut nähdä, mitä elämä oli tehnyt Emmalle. En suostunut millään ehdoin sekaantumaan hänen elämäänsä. Tulemaan tietoiseksi hänen tarpeistaan. En todellakaan halunnut olla hänen kanssaan missään tekemisissä. Ennen hänen ilmaantumistaan Cadaquésiin olin ajatellut, että äidin kuolema oli katkaissut viimeisenkin siteen väliltämme.

Mutta siinä minä nyt seisoin ja yritin kaikin voimin suojautua tunteiltani.

Linda Olssonin teos Sisar talossani (En syster i mitt hus, Gummerus 2017, suomennos Anuirmeli Sallamo-Lavi) on juuri sellainen tarina, jolla haluan aloittaa kirjavuoden 2017. Tässä ei ole mitään helppoa, tässä tarinassa, mutta en olekaan helpon ystävä. Tässä on loistavaa dialogia ja kipeää todenmakuisuutta. Tässä on myös paluuni Lindan luokse, enkä vieläkään tajua, miksi hänet hylkäsin, sillä Laulaisin sinulle lempeitä lauluja kosketti minua monellaan. Sitten luin häneltä Sonaatti Miriamille ja näin jälkeenpäin muistan, että en halunnut kirjassa lähteä Krakovasta: Linda ei olisi saanut viedä tarinaa Krakovasta Ruotsiin! Takuulla minulla on joku Krakova –geeni, sillä paljon Sonaatti Miriamille jälkeen, kävin testaamassa, että siellä Krakovassa, siellä on se jokin...Jätin Lindan, mutta onneksi palasin. Sisar talossani on jättämisten kirja, joka kuitenkin lopulta, ihan lopulta, voi vähän antaa toivoa uudesta kohtaamisestakin. 

Sisar talossani kertoo aikuisista sisarpuolista, joiden yhteinen äiti on kuollut. Sisaret tapaavat tuskin koskaan, mutta äidin hautajaisissa vanhempi sisarista Maria, 48 vuotias, kuin vahingossa tulee kutsuneeksi Emman, 42 vuotias, luokseen Espanjaan. Maria ei kuitenkaan oikeasti halua Emman tulevan. Emma on aina ollut hänelle etäinen. He ovat Marian mielestä olleet vain saman lapsistaan piittaamattoman äidin tyttäriä, joilla on noin kymmenen vuoden ikäero eikä mitään yhteistä aidosti. Hän haluaa pitää Emman kaukana. Halusi sitä jo heti Emman synnyttyä. Sen sijaan Maria olisi halunnut pitää kaksoissisarensa Amandan...Koko elämänsä Emma on saanut ihmetellä sisarensa kylmyyttä ja tiettyä kaikkivoipaisuutta, vetäytymistä ja lopulta muuttoa kauas. Tapahtuu jotakin ja yllättäen Emma on tulossa tapaamaan sisartaan tämän Espanjan taloon. Vahvanoloinen Maria on kauhuissaan ja ennen kuin kirja on lopussa, ymmärtää kyllä miksi. Maria on mielestään aina tiennyt, mitä muut ajattelevat hänestä ja kaikesta. Hänellä on raa’alla kädellä kirjoitettu luonne! Tuli mieleeni, että nyt Lindan kertojaäänessä on Marguerite Durasia, sillä Mariasta muistin heti Durasin julman tyylin piirtää henkilökuvaa. Marian itseriittoisuus voi olla heikkoutta, joka on verhottu vuosikymmenien aikana vahvuudeksi, jopa kovuudeksi, mutta onko siinä kaikki? Voiko tarina olla näin mustavalkoinen vai tuoko Olsson mukaan kaikki värit ja sävyt, jotka taivaalle maalautuvat auringon noususta sen laskuun?

Lukija saa olla mukana sisarten päivissä Costa Bravan rannikolla sijaitsevassa talossa. Aamuinen kahvin ja Emman savukkeiden tuoksu terassilta, yksinkertaiset ateriat, viileä valkoviini, väistelevät katseet, painavat sanat, vuodet, joita Emma haluaa kuroa umpeen ja Maria väistellä.  Lopulta kaksi rakkaudettomuuden haavoittamaa sisarusta, joiden yhteinen nimittäjä on kertautuva äidittömyys, sillä pakkohan heidän on muistaa, että

”Tuntui kuin äiti ei olisi koskaan nähnyt itseään pidemmälle. Kaikki me muut olimme olemassa vain häntä varten. Ja ainoastaan niin pitkään kuin hän tarvitsi meitä. Kaikki pyöri aina hänen ympärillään. Ja hänen tarpeittensa ympärillä. Ja hän vaelsi...Ja kaikki ne muut miehet. Me kaikki jäimme hänen elämänpolkunsa varteen lojumaan. Ja kaikki se rakkaus, jota hän ei kyennyt tai halunnut ottaa vastaan. Luultavasti hänen hellittämätön etsintänsä loppui vasta kun hän kuoli.”

Myönnän, että Linda Olsson yllätti minut. Hän on aina osannut kirjoittaa sieluun menevästi, mutta mukana on ollut hyväilyä ja pahin on peittynyt aamu-usvaan. Nyt ei mitään sellaista vaan mehiläiskuningataräidin rampauttamat uhrit. Mariaan Olsson on piirtänyt sellaisen elämänjäljen, että voisi haistaa melkein kuivuneen veren...Eikä Emma anna enää periksi. Kumpikin on kokenut ison tragedian, joka kuljettaa heitä kohti toisiaan, kohti kuilun reunaa. Jonnekin josta ei enää voi paeta, mitä heidän lapsuutensa oli ollut ja mitä oli oikeasti tapahtunut. Siinä missä Maria katsoo kärsineensä vääryyttä Amandan takia, Emma tuntee täysin päinvastoin sekä kokee myös saaneensa elämän pelissä vain murusia rakkaudesta. Hänestä Maria on saanut kaiken:

”Sinulle tarjottiin kaikki, mutta se ei sinulle riittänyt. Sinä et viipynyt koskaan tarpeeksi kauan missään, jotta mitään olisi ehtinyt kehittyä. Et liioin jaksanut odottaa mitään. Etkä osannut jakaa mitään. Kaiken piti olla sinun. Vain sinun.”

Mariasta taas:

Minulle Emma oli vain eräänlainen statisti elämäni murhenäytelmässä. Tajusin, etten tiennyt hänestä oikeastaan mitään. Hän oli jollain tavalla kellunut hiljaa maailmani laidalla.

Kaksi sisarusta toistensa vastentahtoisina peileinä. Kumpikaan ei kuitenkaan enää hellitä vaikka tekee kipeää enemmän kuin voisi kestää.  Jossain yön lintu. Meren tuoksu. Pimeys putoo, mutta sitä ennen kaikki ne sävyt...ja kyyneleet.


*****

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Kirja vieköön!Susa/Järjellä ja tunteella   Krista/Lukutoukan kulttuuriblogi  ja Kirjarakkautta

torstai 5. tammikuuta 2017

En halua pelkooni kohmettua, paras kutsua...


En halua pelkooni kohmettua,
    paras kutsua Bachin Chaconnea
         ja muuatta miestä sen mukana.
Ei hänestä tule puolisoa,
         mutta kahdeskymmenes vuosisata
              hämmentyy meistä kahdesta.
Satuin luulemaan häntä siksi,
       jolle salaisuus oli lahjoitettu
            ja katkera kohtalo säädetty.
Yö on sumuinen, hän on myöhässä
          matkalla luokseni Fontankan taloon
                  juomaan uuden vuoden viiniä.
Ja siitä loppiaisillasta
               hän muistaa kynttilänvalon
                      ja vaahteran ikkunan takana,
                            runoelmani kuolemanlennon...
Ei hän anna keväistä sireeninoksaa,
         ei rukousta, ei sormustakaan -
               hän tuo minulle tuhon tullessaan.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola)   

Valitusta Valiosta!


Nyt kun toipuilen flunssasta ja pidän myös hitaita viikkoja, niin on tullut kokeiltua muutamia Valion uutuustuotteita, joissa vihdoinkin luki sokeroimaton. Tätä olen odottanut, sillä miksi ihmeessä sitä sokeria pitää änkeä marjaisiin ja hedelmäisiin jogurtteihin, mehuihin ja ns. mehukeittoihin. Olen edelleen varsin tyytyväinen Valion jogurtteihin, kunhan vielä saataisiin enemmän valikoimaa vähäsokerisiin ja myös sokeroimattomin, mutta ei tällä tavalla, mitä nyt koimme. Kuvassa näkyy kolme tuotetta, joista Gefilus mehu viisi hedelmää on ollut meillä käytössä jo pitkään ja se sisältää vain hedelmän omaa sokeria. Se on siis ihan hyvä, mutta nyt ostimme kokeeksi Valion kausimehua Sokeroimaton Sitruuna-Vanilja Keitto sekä sokeroimaton Karviais-Boysenmarja Keitto, jossa viime mainitussa lukee vielä hyvin näkyvästi, että Maku aidoista marjoista! Kummassakin on vain 10 KCAL/100 g.


Karviais-Boysenmarja maistui hyvältä, Sitruuna-Vanilja ei yllättäen ollutkaan makuuni, mutta kun ne nyt oli ostettu, ne myös käytettiin. No sitten aloin ihmetellä miksi sain ikäviä vatsaoireita ja aloin lukea lukulasien avulla sitä pientä pränttiä mitä purkkien takana oli ja kas vain, siellä olikin, että makeutusaineena oli käytetty mm. aspartamiinia. Siis sitä ainetta, joka on monissa Euroopan maissa, mm. Itävallassa, kokonaan kielletty. Ainetta, joka on minulle yhtä myrkyllistä kuin sorbitoli, xylitoli, maltitoli ja mannitoli. Sorbitoli piilotetaan usein koodin E420 alle. Olin aika yllättynyt, sillä nämä kaksi ovat uutuustuotteita ja varmaan löytyisi käyttäjiä, mutta tiedän monen kärsivän näiden keinomakeutusaineiden takia vatsavaivoista. Eräskin nuori nainen kävi todellisen tutkimusrumban läpi, kunnes kävi ilmi, että hän, kuten minä, kantoi laukussaan Fishermans's Friend sokeritonta, jonka makeutusainetta en enää varmasti muista, mutta se oli xylitol tai sorbitol. Tuosta pastillista ei voi syttää Valiota ja sitä saa kyllä sokerillakin, mutta en kuljeta enää mitään yskänpastilleja laukussani, enkä muutenkaan pidä karamelleista. Nyt herääkin kysymys näistä mehukeitoista, että kuinka moni ei huomaa lukea tuoteselosteen pientä pränttiä ja ihmettelee vaivojaan. Minä ihmettelen Valiota! Taitoa tehdä herkullisia, kotimaisia tuotteita olisi, mutta ei auta, kun aina on lisätty jotain 'myrkkyä' joukkoon. Syksyllä äitini etsi kermaa, jossa ei olisi karrageenia ja sitä löytyi Arlalta! Siis mekin käännymme nyt Arlan puoleen ja ellei kauppamme tarjoa Arlan tuotteita, vaihdamme kauppaa. Joku systeemi pitää Suomea, herkullisten marjojen, jogurttien ja jäätelöiden maata, edelleen iltajunassa, sillä minulla on myös laktooosi-intoleranssi, josta toki selviän hienosti muistamalla ottaa laktaasikapselin ennen vaikka jonkun Valion herkullisen jäätelön nauttimista, mutta mikä ihme siinä on, että monen viikon reissulla Saksassa ja Itävallassa en tarvinnyt yhtäkään laktaasikapselia ja nautin joka päivä jogurttia sekä Apfelstrudelin kanssa kermaa tai jäätelöä eikä mitään oireita.

Ja usein vielä näin että sekä kermalla että jäätelöllä, 'mit Sahne und Eis'!


Näistä kolmesta tuotteesta jää käyttöön edelleen Viisi hedelmää mehu, jonka maku ja koostumus sekä lisäaineettomuus ovat kiitettävät. Olemme kovia tekemään soppaa omista mustikoista, mutta nyt mustikoita täynnä ollut toinen pakastin alkaa uhkaavasti olla huvennut, joten mehukeitoille olisi kysyntää. Säästämme viimeiset mustikkamme käytettäviksi tuiskupäivinä haudutetun riipuuron kera. Mehuja meillä ei kulu paljoakaan, sillä juomme yleensä vettä, mutta joskus tekee mieli jotain pirstsakkaa mehua ja itse en ala enää niitä tehdä, Niitä vuosia oli kymmeniä ja mukana oli vielä kuopuksen gluteeniton ruokavalio aikana, jolloin kaupasta ei saanut mitään hyvää gluteenitonta, joten ehkä olen paussini ansainnut. Kun alan luoda keittiössä, se on sitten jotain herkullista ruokaa. Ihan tavallistakin sellaista, kuten edellispäivänä, kun keitin jouluna pakastetuista kalanpäistä ja perkeistä kalaliemen ja eilen sitten tein kalasopan käyttäen siikaa ja lohta sekä...

Mitä suolistoon ja vatsaan tulee, minulla on tulossa blogiini aihetta koskevaa kirjallisuutta. Eilen huomasin, että monet kirjat ilmestyvät vasta viikolla neljä, joten olen hyvällä omalla tunnolla ahminut Joy Fieldingin vanhoja dekkareita, mutta olen lukenut myös pari uutta ja tosi hyvää kirjaa: Perästä kuuluu!

Torstai on kuitenkin toivoa täynnä. Tänään meillä on kova pakkanen ja käyn täyttämässä kaikki lintu&oravalaudat muutamaankin kertaan. Iltapäivällä aiomme katsoa yhden katsomattoman elokuvan, sillä televisiosta emme löydä nyt mitään katsottavaa. Missä ovat ne ajat kun tuli Silta, Broadchurch, Downton Abbey, Syrjäinen maa, Perilliset, Happy Valley ja The Affair...

akkujaan tankkaava
Leena Lumi

PS. Lisäksi näissä uusissa tuotteissa on käytetty asesulfaami K:ta, josta Elegia on löytänyt tällaista tekstiä:

"Acesulfame K contains the carcinogen methylene chloride. Long-term exposure to methylene chloride can cause headaches, depression, nausea, mental confusion, liver effects, kidney effects, visual disturbances, and cancer in humans."


PPS: Näillä meillä nyt mennään:


Siis tuo Valion Gefilus on jäänyt mehuksi silloin, kun mehua kaipaa ja omia mustikoitamme säästelemme käyttämällä nyt Marlin Tarhurin Metsämarjakeittoa, joka on säilöntäaineeton ja sisältää runsaasti D&C -vitamiineja sekä sinkkiä. Käytämme normaalikalorista vaihtoehtoa. Vaikka kuinka tutkin tuoteselostetta, että löytänyt siitä mitään epäsopivaa.

Kuvat eivät ole mitenkään erityisen hyvät, mutta jos klikkaat ne suuremmiksi, näet purkit ja niiden tekstit.

PS. On huhtikuun 28. päivä ja aloin heti aamusta innokkaasti tehdä puutarhatöitä. Välillä janotti ja kävin parikin kertaa hörppäämässä Valion uutuusmeheua Appelsiini-persikka -gefilusmehu, joka on niin hyvänmakuista. No, siitä meni sitten pari tuntia kun alkoivat vatsakivut. Niitä oli nyt ollut muutaman viikon ajan, enkä tajunnut syytä, sillä olin poistanut käytöstä tuotteet, jotka sisältävät sorbitolia, xylitolia, aspartamiinia, mannitolia, maltitolia sekä E420, joka on Sorbitolin 'salakoodi'. Nyt päivästä tuli niin vaikea, että aloin miettiä, mikä oli muuttunut, enkä keksinyt muuta kuin tämän valion uuden mehun:



Olimme tarkasti tutkineet, että siinä ei ollut yllä mainittuja minulle sopimattomia lisäaineita. Otin purkin tarkkaan syyniin, kun olin saanut vatsakivut pois. Nyt googlasin ravintokuidun, jonka nimi on oligofruktoosi. Mitä löysinkään: Monet olivat saaneet siitä vaikeitakin vatsavaivoja eli jälleen kerran Valio teki tämän minulle ja monelle muulle! Pitää palata Viiden hedelmän mehuun toivossa, että siihen ei ole nyt purkkien uudistuksen myötä, lisätty jotain myrkkyä kuten vaikka aspartamiinia, joka on toisissa maissa jo kielletty aine!

tiistai 3. tammikuuta 2017

Anna Ahmatova Leena Lumissa


Siihen nähden, miten paljon Anna Ahmatova on vaikuttanut elämääni, on teemakirjasto-osuuteni hänen kohdallaan vasta vain neljän teoksen mittainen. Toisaalta noista kirjoista jokainen tuo uuden kuvakulman tarkastella Anna Ahmatovan elämää ja tuotantoa samalla kun kertomukset alkavat soida hänen runojaan...ne alkavat soida musiikkina.


Anna Ahmatova Fontankan talossa

Runo ei ole erakko, sen kumppani ovat kuvat, tarinat, kyyneleet, kuolemat ja himot. Mistä muusta kannattaa kirjoittaa kuin rakkaudesta ja kuolemasta! Sitä täynnä on tämä kaunis kirja, jonka teksti on Pirjo Aaltosen, valokuvat Anne Hämäläisen ja kollaasit ja ulkoasu Sanni Sepon. Kirjan tekijöiden yhteistyö on tuonut esille Stalinin ajan erään taiteilijakohtalon, mutta monta muuta siinä ohessa. On tavoitettu rujon kauneus, nälän kyyneleet, pelon kipu, öiset koputukset ja lähdöt ja myös se pahin eli pienen Valjan kohtalo, jota…



Juon sydänvertani lukiessani Anna Ahmatovaa. Hänen runonsa ovat musiikkiani, hänen sanansa elämäni pitkospolkuja. Ahmatovan kaunis ankaruus on lumottua lumen tomua ja tekee lukijansa vain janoisemmaksi. 

Nyt kun päätän tätä kirjoitusta ja odotan postin millä hetkellä tahansa tuovan minulle ikioman Anna Ahmatova – Valitut runot teoksen, sydämeni värisee ahmatovalaisesti, koen monia sivuvärinöitä ja minussa huojahtaa:  Juon pyhästä lähteestä lukiessani Ahmatovan runoja!  Kiitos Anna Ahmatova, kiitos Marja-Leena Mikkola On suvi ja ehkä minun pitäisi päättää tekstini vaikka runoon Kesäpuisto, mutta en voi sillä eräs toinen on kaiverrettu viimeiseen kiveeni:

Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen –
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan –
mihin mahdamme mennäkään…
....


Kaksoissiskonaan Ahmatova piti runoilija Marina Tšvetajevaa, joka oli vastentahtoisesti palannut Ranskasta Neuvostoliittoon miehensä ja tyttärensä perässä. Näen heidät seisomassa lumisateessa, kaksi runoilijasisarta, joista toinen, Marina, ennustaa kaiken tuhon, mikä on tuleva ja varoittaa ystäväänsä. Toinen, Anna, ojentaa suoran ryhtinsä niin, että hän on melkein takakenossa ja ilmoittaa kohtalokseen toimia todistajana.

 Eräänlainen onnenpesä löytyi kuitenkin kirjailijaliiton 1955 Ahmatovalle antamasta pienestä huvilasta Komarovon (Kellomäen) kylästä Karjalasta. Kun luen miten Kuzmina kirjoittaa Annan siitä lähtien viettäneen siellä melkein kaikki kesät ’ahmatovalaisen askeettisesti ja ahmatovalaisen täyteläisesti’ en voi välttyä näkemästä hänen seuranaan kaksoissisarta Marina Tšvetajevaa...



Kaiken aikaa Anna tunsi hyvin vahvasti ennen ja jälkeen vallankumoksen, miten heitä aina oli neljä: Hän, Marina Tsvetajeva, Osip Mandelštam sekä Boris Pasternak. Kun Mandelštam vietiin, Anna oli silloinkin sattumalta paikalla. Luin kauan sitten Nadežda Mandelštamin kirjan Ihmisen toivo, joka kertoo hänen miehestään Osipista... Mandelštam kuoli leirillä. Tsvetajeva palasi Neuvostoliittoon, mutta teki myöhemmin itsemurhan. Jäljellä olivat Anna Ahmatova ja Boris Pasternak, kaksi, jotka eivät halunneet lähteä, vaikka heitä ja etenkin Annaa, vainottiin rankasti. Jollakin tavalla tulee Heliötä lukiessa olo, että Boris oli jo vain olemalla olemassa Annalle suuri tuki. Kirjan ihana nyanssi on se, kun Boris lukee Annalle ensimäisiä lukuja Tohtori Živagosta.


Anneli Heliön teos Anna Ahmatovasta on kattava ja uniikki. Heliö on myös saanut tavata ihmisiä, jotka ovat tunteneet Ahmatovan! Tunnettua kuitenkin on, että kun joku aihe vie, siinä ei pidättele mikään, vaan janoaa lisää. Niinpä suosittelen tämän kirjan lisäksi lukemaan myös Anna Ahmatova.Valitut runot, toimittanut ja suomentanut Marja-Leena Mikkola,  Pirjo Aaltosen, Anne Hämäläisen ja Sanni Sepon Anna Ahmatova Fontankan talossa sekä Jelena Kuzminan Anna Ahmatova koditon. Kaikki täydentävät toisiaan, lepattavat kuin lumen tomu tai Nevan aallot toisiinsa liudentuen, Anna Ahmatovasta, unohtumattomasta kertoen.


Anna Andrejevna Ahmatova kuoli maaliskuun 5. päivänä 1966.

Puun lehti lentää, tuuli / ujeltaa yksikseen / jäänpintaa pitkin.


******

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Juhli kanssani tätä lumista yötä kuin viimeistä....


Juhli kanssani tätä lumista yötä
kuin viimeistä vuosipäiväämme.
Katso, tänään on palannut ensimmäinen -
se timanttitalvemme.

Tsaarin talleilta nousee sumua,
Moika upposi pimeään.
Joku himmensi kuunvalon tahallaan -
mihin mahdamme mennäkään.

Kahden keisarihaudan väliin
on eksynyt puisto takkuinen,
ja vankilahoureesta nousseet lyhdyt
antavat hautajaisvalaistuksen.

Mars-kentän uhkaavat jäävuoret
ja Joutsenkanavan kristalli...
Kun sydämessä on pelko ja riemu,
mihin voisin verrata osaani?

Sinun äänesi lepattaa olallani
kuin ihmeiden lintu. Ja äkkiä
säde sytyttää eloon lumen tomun,
se hohtaa hopeista lämpöä.

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova Fontankan talossa (Into 2012)
suomennos Marja-Leena Mikkola

perjantai 30. joulukuuta 2016

Toivotan teille kaikille lumen timantteja, tähtisadetta, puuterilunta ja kaikkea toivomaamme todeksi vuodelle 2017!


Tässä kohtaa piti olla juttu viime vuoden tyyliin, mutta olen ihan voimaton/saamaton. Ensin oli Lumimies flunssassa ja sitten se tuli minuun. Se alkoi jo jouluviikolla ja annoimme nuorillemme varoituksen, josta he viis veisasivat. Jotenkin selvisimme joulusta, mutta nyt olen vain väsynyt. Neljä vuotta olen elänyt vilustumatta kiitos mm. runsaan D:n syömisen, mutta nyt ei auta. Takana on myös vuosi, jota en jää kaipaamaan, sillä kuten tiedätte, liikaa on tapahtunut ja sitten on jotain kertomattakin. Kaikki aikanaan. Päätin nyt sitten olla terveesti itsekäs ja vain levätä. Miettikää nyt, että tämä nainen ei jaksa edes lukea...En usko itsekään tätä todeksi.


Ja suunniteltu yllätykseni teille meni pilalle. Odotin niin kiihkeästi paljon lunta. Olisin antanut Lumimiehen kuvata tämän kuvan uusiksi! Miettikää nyt vähän: vuosia välissä, ei enää Olgaa, ei enää otsatukkaa, mutta muuten olisi yritetty samaa. Eri korvikset, eri meikki, sama lumen leikki...Lumikeijutkaan eivät olleet puolellani: Vain ohut jäinen, valkoinen kalvo peittää kaiken. Tämä kuva on otettu eräänä jouluna, joten tuskin jaksan tähän enää keväällä innostua. Aion nukkua kuin Ruusunen kunnes alkaa sataa kevään uusia kirjoja. Joukossa on muuten eräs, jonka takia jatkoin blogiani silloin kun olin jo lopettaa...En paljasta, en paljasta! Minä vain vartosin ja sitten sain tietää, että tulevana keväänä se ilmestyy...Vain kustantaja ja kirjan tekijä tietävät, mikä kuume minulla nyt on.


Vaikka yskittää ja uuvuttaa, niin naisista, jotka lukevat ei ikinä tiedä. He voivat yllättää tavalla jos toisella. Lähiyllätykseni on se, että aion raahautua R:n kanssa katsomaan niitä lukuisia elokuvia, joita meillä on näkemättä ja jäihän meiltä tänä jouluna katsomatta joululeffojen klassikko


Eräs joulutarina, joka on yksi parhaista. Kun toiset katsovat joka vuosi Lumiukon, me katsomme Eräs joulutarina. Matka leffateatteriimme on vain raput alas ja huomenna se alkaa. Herkkujakin on koossa ja hiukan alkaa jo tuntua siltä, että voisi maistua. Leffoja tuli myös lahjaksi, joten katsottavaa riittää.


Kummikoiruutemme perhe muisti meitä tällä kortilla, jossa Lunamme istuu oikealla. Sitten on hänen äitinsä Ninni, isänsä Easy ja siskonsa Lulu. Kiitos Lunan hoviväelle monesta ja hyvää uutta vuotta♥




Kiitos 'lapset', että halusitte tulla tänne kotisaarelle, vaikka tautivaroitus annettiin. Joulu ilman teitä olisi kuin se tylsä pihapolku ilman ehtoista emäntää. Ihana vävy, ihanin tytär ja hauskat koiruudet♥ Ja rakas oma mussukkani, joka hollasi sen illan, kun tämän naisen kaatoi flunssa♥


Ihana vävymme Sami♥ Ainoa joulukuva, jossa näkyy kuusikin ja valkoinen, kukkiva joulukaktus. 


Kiitos siskolle vuoden naurusta♥ On lupa kertoa! Muistattehan, että äiti ja Merja olivat täällä syyskuussa. Päätimme sitten mennä sunnuntaina Viherlandiaan sekä kasveja 'katsomaan' että syömään. Siskoni raahaa usein olkapäällään sellaista valtavaa laukkua. Minä ja Merja olimme menossa katsomaan luumupuita ja äiti vävynsä kanssa hortensioihin. Minä kuljin edellä ja yhtäkkiä kuulin kaamean kiljunnan ja samanaikaisesti tunsin, miten koko takapuoleni eli farkut kastuivat. En tajunnut ottaa jalkoja alleni vaan käännyin katsomaan, mitä pikkusisko kiljuu....mikä virhe! Valtava vesisuihku kasteli kashmirponchoni! No, Merjan laukku oli onnistunut avaamaan kasvien kasteluhanan täysille ja siinä me seisoimme kuin toopet paitsi minä aloin kiertää hanaa kiinni. Merja yritti vaatia hakemaan hänelle kuivia vaatteita, mutta äiti, joka tuskin naurultaan pystyi puhumaan, laittoi kuopuksen vessaan täyttämään housut käsipaperilla ja antoi vielä muovipussinkin....Minä puristelin liikoja vesiä ponchostani ja mietin, miten turhaa on edes yrittää olla lady tässä seurassa. Söimme herkullisesta noutopöydästä ja keskityimme nauttimaan. Jotenkin Lumimies alkoi pitää outoja ääniä ja sitten hän totesi, että 'katsokaa Merjaa'. Siellä siskoni käveli tyynesti ottamaan lisää ruokaa samalla kun lahkeesta tippui maahan käsipyyhkeitä ja farkun vyön yläpuolelle alkoi nousta muovipussi. Yritimme vaieta, mutta emme kauaa voineet, sillä tilannekomiikka oli niin vahva. Onneksi siskon pokka piti kaikkien katseet ja etenkin meidän naurumme!


Kiitos teille kaikille kuluneesta vuodesta♥ Kiitollisuutta ymmärrän tuntea, sillä niin paljon olen saanut teiltä välisarjan kesäni aikana ja sen jälkeenkin. Kiitos, että olette innoittuneet kirjoista ja kiitos monista innoittavista palautteista♥


Toivotan teille kaikille tähtisadetta, lumen timantteja ja puuterilunta vuoden vaihteeseen ja kaikkea toivomaanne todeksi vuodelle 2017♥

Leena Lumi

Happy New Year

urpiaiskuva Pekka Mäkinen

torstai 29. joulukuuta 2016

Meri, Meri....eli kun meidän aurinko, kuu ja tähdet täyttää 30 vee!


Tänään äiti ja isä elävät tunnemyrskyssä, kun kuopuksemme täyttää pyöreitä. Sehän oli vasta eilen, kun Meri syntyi...olihan se. Jouluna vietimme paitsi joulua, myös hääpäiväämme sekä esijuhlimme kuopustamme. Tyttären isä oli toipumassa flunssasta ja sitten se iski tyttären äitiin, joten joulukuvia ei jaksettu ottaa. Sen sijaan eilen kuvasimme albumeista vanhoja kuvia ja rakentelimme kollaaseja. Albumeita plaratessa sitten tietty suuria tunteita ja ihmettelyä ajasta, että minne se aika oikein rientää...



Tässä nyyttimme, jonka saaminen ei ollut mikään itsestäänselvyys. Oli ollut leikkausta, keskenmenoa ja vaikka mitä, kunnes sitten kaikki pelko oli poissa ja kävimme kohden meriseikkailuamme...Ensimmäisen matkansa neiti teki kuitenkin äidin kohdun suojassa ja lääkärin luvalla Irlantiin suvella 1986.  Laskettu aika oli tammikuussa 1987, mutta neiti tuli maailmaan tasan kaksi viikkoa etuajassa kuten oli tehnyt esikoinenkin.


Tiitiäinen metsäläinen...


Äitionnea!



Isoveikan kanssa Korpilahden mökillä.



Meri oli ja on aurinkoinen, mutta tässä rahtilaivan kannella matkalla Saksaan nähtiin myös tulevan temperamentin merkit eli kun neidin alahuuli rullautuu isin viedessä kohti kameraa, kun toinen suunta olisi ollut niin paljon kiinnostavampi....


Vuonna x St. Moritzissa.



Se suvi kun sensitiivinen, mutta tervetahtoinen suuriruhtinatar Olga tuli taloon...Olgan suuri hupi oli roikkua helmoissa.


Ensimmäinen joulu.


Joulumuisto....


Joulumuisto...


Uimasta tultua.



Meri jossain päin Saksaa pellolla...


Meri hienona!


Neiti kesäheinä...


Meri ja Olga Paljaspäällä.


Jouluaattona joskus Meri ja Olga lumen ihmemaassa...



Neito peilin kautta Füssenissä.



Meri Espanjassa...


Meri heittää palloa...



Meri veneilee.



Meri Turun saaristossa Samin kanssa. Jotenkin aika hippityylinen kuva...






Meri&Dina.



Meri&Taika.


Isä ja tytär.

Suloinen soittajamme....



ja edelleen vain suloisuutemme on suloisin. Ei hän soita enää pianoa, mutta on uskontotieteen kandi, joka aloittelee graduaan, jonka toivomme valmistuvan erääseen juhlapäivään mennessä eli xx. Vaan ei paineita...



tärkeintä on elää omatahtistaan ja hyvää elämää. Sitä voi tehdä vaikka mitä suunnitelmia ja sitten kaikki heittääkin kuperkeikkaa. Kuvia olisi todella, todella paljon, sillä olen tehnyt Merin jokaisesta vuodesta oman albumin, mutta kun emme ole toimeentuneet kuvaamaan niistä kuin murto-osan digille. 



Party time Sunshine♥

Love
äiti&isi

Gimme!Gimme!Gimme!

Dancing Queen

Rosanna