Ette ikinä arvaa, mitä teen tänään ja mikä soi sisälläni!

Olen addikti The Affair -sarjaan, joten takuulla katsomme kera herkkujen. Uimaankin ehtii vielä.

Kaksi pakastinta on niin täynnä marjoista, että viisi litraa mustikoita enää mahtuu...kuulemma, joten nyt on aika relata ja unohtaa myös kastelut tässä järkyttävässä kuivuudessa, jossa emme ole vesipisaraakaan nähneet aikoihin.

Neljäs tuotantokausi katselussa ja viideskin on jossakin tai ainakin tulossa: Hurraa!!!

Sisälläni soi meri

relaterveisin
Leena Lumi

Camilla Grebe: Horros

Olimme ihan tavallinen perhe. Se oli ihan tavallinen aamu.

Tarinan alku kuulostaa pahaenteiseltä. Nykyaika ei noteeraa mitään tavallista, vaan kaiken pitää olla kuten nettimaailmassa: äärimmäistä. Niillä saadaan huomiota ja klikkauksia. Tosin hakeeko tavallinen perhe tavallisena aamuna extremeä? Vai haluaako tavallinen perhe vain selvittää, kumpi jää tänään tekemään kotiin töitä ja samalla pitämään huolta perheen pienestä  ja vilustuneesta Nadjasta? Haluaako tavallinen perhe vain selvitä taas kerran yhdestä tavallisesta arkipäivästä? Tänä tavallisena aamuna rikostutkija Manfred Olsson tasa-arvon nimissä päästää vaimonsa Afsanehin lähtemään. Hän jää kotiin päivänä, joka ei myöhemmin muistu häneen mieleensä tavallisena päivänä, sillä...

Camilla Greben trilleri Horros (Dvalan, Gummerus 2019, suomennos Sari Kumpulainen) heiluttaa voitonriemuisesti haastavan dekkarikuningattaren viittaa, sillä vaikka muuta pelkäsin, Horros panee paremmaksi esikoiselle, Kun jää pettää alta ja siitä seuraavalle Lemmikille. Horros on näiden kirjojen itsenäinen jatko-osa. Tässä kohtaa olen yleensä kokenut notkahduksen eli se on noin kolmannessa teoksessa, mutta ei Camillalla!

Sanon suoraan, että huumekirjat eivät kiinnosta, mutta onneksi en ottanut kirjan ennakkomainontaa ihan todesta, sillä onhan  teos melkein kuusisataasivuinen. Luin kolmessa päivässä, enkä sitten paljon muuta tehnytkään. Horros on äärimmäisen selkeästi kirjoitettu monista kertojista huolimatta tai juuri heistä johtuen, sillä väistämättä kiinnyt toiseen ja arvostelet toista, löydät arvaamattomia yhteyksiä heidän välilleen vaikka niitä ei pitänyt olla ja lopulta tajuat, että täysin toivottomana pidetyn ja huumesotkuihin vaarallisten venäläisten kanssa sotkeutuneen työttömän Samuelin ihan tavallinen äiti, Pernilla, on kirjan tammi, se johon tarina turvallisesti nojaa, se minkä takia tarina tulee liki lukijaa, jolle action ei olisi kovinkaan kiinnostavaa, vaan se tärkein:  toivottoman hankalan teinipojan ja hänen äitinsä viha-rakkaussuhde. Aluksi etenkin viha tai äitikiukku, sillä Pernilla ajaa saamattoman Samuelin ulos heidän asunnostaan, mitä tosin aika pian ymmärtää katua. Samuel on kuitenkin silloin jo saanut työpaikan kaukaa, eristyneestä talosta, jossa haisee vauraus ja sairaus. Samuel kohtaa Rakelin, joka on suunnilleen Pernillan ikäinen, mutta järisyttävän kaunis. Urheasti Rakel hoitaa koomassa tai horroksessa olevaa poikaansa Jonasta, mutta hän tarvitsee Jonakselle päiviksi seuraa, vaikka tämä ei näytä mitään tajuavankaan. Palkkaan kuuluu hulppea huone, ruoka ja kuukausipalkka, joten Samuel ottaa työn vastaan. Mitä muuta hän olisi voinut tehdä, kun venäläinen huumejengi jahtaa häntä.

Manfred puolestaan tutkii huumerikoksia, joissa hän tapahtumien edetessä väistämättä törmää Samueliin ja Pernillaan, mutta myös minun Grebe –suosikkiini profiloija Hanne Lagerlind-Schöniin. Hannen intuitio toimii vahvasti ja hän kääntää kauniiden kuvien taustat esiin. Hän lataa armotonta faktaa, joka on meidän jokapäiväistä elämäämme narsistisessa maailmassa: Näkyä sosiaalisen median eri kentillä, haalia seuraajia hinnalla millä hyvänsä, mutta ennen kaikkea näkyä niin, että erotut ja sinut huomataan.

Mikä ihmisiä oikein vaivaa?

Pidin Horroksesta todella paljon. Tarina on niin jännittävä ja uskomaton, toisaalta taas niin tätä päivää, että ei voi olla tekemättä vaikutusta. Rakkauden ja pahan tulinen tango, jossa kaunis kääntyy päälaelleen kuin photoshopatut kuvat, joista ihmistä ei tunnista itsekseen. Pernilla on kaukana photoshoppauksesta, mutta kruunaan hänet tarinan kuningattareksi. Minulle hän on sitä kaikellaan, koska kantaa mukanaan syvää äitirakkauttaan, vaikka vähän joskus väsyikin, mutta ikinä ei luovuttanut!

Polveeni sattuu ihan helvetisti, ja ihmiskuntakin on kai tuhon partaalla, koko ajan yleistyvän narsismin armoilla.

Mutta mitä väliä sillä on?

Katson Afsanehia.

Hän hymyilee ja vetää syvät henkoset. Sitten hän kallistaa päätään taaksepäin ja puhaltaa nautiskellen savua kohti vaalenevaa kesätaivasta.

Olemme ihan tavallinen perhe. Tämä on ihan tavallinen aamu. Ja vaikka mikään ei ole entisellään, elämä jatkuu.

*****

Dekkarit Leena Lumissa

- tulisit vaikka tuskassa sydänyön...

- tulisit vaikka tuskassa
  sydänyön hetkenä
  niin että pimeys verhoo itkun 
  tulisit ahdistukselta salaa
  vailla sanojen tai 
  seurustelemisen velvoitusta
  kuin ottaisit lomaa itseltäsi

  ja minä 
  ottaisin sinut vastaan pimeässä
  siirtäneenä itseni syrjään
  vailla kasvoja kuin yö
  kuin ei-kukaan
  vain yötä ja hiuksia

  painautuisit minuun 
  lievittäisit itsesi minussa
  antaisit minulle lievityksen
  ja lähtisit hiljaa
  puhdistuneena liiasta tuskasta
  kuin minä, yö

- Sirkka Selja -
Aurinko on tallella, Valitut runot 1942-1985 (WSOY 1988)
George Yepes Axis bold as love

Endless Summer - tätä ei pitänyt tapahtua enää, mutta...ja rrrrakastan hortensioita!

Aina on tilaa vielä yhdelle hortensialle, mutta enpä olisi uskonut, että se voisi taas olla Endless Summer! Kun mainittu hortensia tuli markkinoille, laitoin sen etupihalle. Kukkien värit vaihtuivat sen mukaan, millä kastelin etc. Yllättäen huomasimme, että etupihallamme alkoi seisoa aivan vieraita ihmisiä kasvia ihailemassa....Tästä kulki silloin toisinaan bussi turisteja kohti Alvar Aallon huvilaa. Jossain vaiheessa sitten siirsin sen alapuutarhaan ja mitä sitten tapahtui, en muista, mutta ehkä se ei pitänyt siirrosta tms. Nyt tämä ei ole enää sensaatio, joten istutin sen etupihan kukkapenkkiin, jossa leimukukat eivät enää viihdy, kun niitä varjostaa yksi kapea kuusi. Tämä tuli siis puolivarjon paikkaan ja sen vastapainona vasemmalla on köynnöshortensia. Jotkut ovat sanoneet, että terassihortensiat voi istuttaa syksyllä ruukusta maahan ja ne nousevat keväällä. Taimipihan puutarhuri sanoi, että eivät nouse. Äitinikin oli yrittänyt länsirannikolla ja oksat jaksoivat suojaisalla pihalla nousta, mutta ei kukan kukkaa ja äitini on huima viherpeukalo. Kerroin, että en nyt halua mitään isoa hortensiaa, niitä on monta ja tämä tulisi penkkiin. No hän sitten tarjosi heti Endless Summeria, joten kokeillaan taas. (Jutusta Meriharakoita, lukuvinkki, ja vieläkin...)

Näin sitä sitten tuliin kotiin jalkojen välissä vaaleanpunainen Endless Summer, jossa on tosi paljon nuppuja.

Siis paljon nuppuja ja runsaat kukat ovat muuttuneet hennon lilaksi. Myönnän, että oli aika erikoinen ratkaisu istuttaa tämä päädyn kukkapenkkiin, mutta kun siinä eivät enää varjostavan kuusen takia viihtyneet esim. syysleimut, päätin näin. Oikealla tämä kaunotar ja vasemmalla kiipeää köynnöshortensia.

Tässä atsalean takana näkyy alkusuven kasvu eteläpäädyn käynnöshortensiasta, otamme uusia kuvia kohta. Nyt paistaa aurinko täysillä: Silloin en kuvaa ja huomenna olen menossa...

Kuvasin viistoon lounaasta päin, koska eteläseinä ei vielä kukkinut. Me aiomme siis tosiaankin peittyä köynnöshortensiaan ja joukossa on villiviiniäkin eli värikimaraa on odotettavissa.

Uhkeaa runsautta, mutta varret ovat nyt tanakat.

Paljon nuppuja ja tässä näkyy valkoinen seinä, joten penkissä kukka on.

Runsautta...

Pieni pensas siinä, jota ei helposti enää kukkapenkkinä pidä paitsi keväästä unikoihin.

Kaunis katseenvangitsija hän on, oih, hortensia vieköön♥

Tässä sitten yksi vanhempi terassihortensia..., jossa oli kauniisti limeä ja punaisen eri sävyjä. Ei ole mikään ihme, että hortensiaa pidetään sisustuksellisempana kukkana ikinä.

Pieni osa Cellen hotellin Fraun hortensioista syksyllä 2015.

Vähän vanhojen syyshortensioiden kokoa eli toiseksi jään.

Kukista raskaana.

Ja sisällä vaikka sitten näin eli tämä monet arvonnat läpikäynyt kuva.

Tästä sitten jatketaan, mutta toivottavasti syksyn kirjasato alkaa kypsyä sitä ennen. Dina ja Taika ovat meillä taas lomailemassa just syyshortensioiden kukkiessa♥

hortensiaterveisin
Leena Lumi

Leena Lumin puutarhassa

Musiikki helisi puutarhassa...

Musiikki helisi puutarhassa
sanomattoman surullisesti.
Jäämurskassa tuoreet osterit
mereltä tuoksuivat kirpeästi.

Hän hipaisi pukuani ja sanoi:
"Olen uskollinen ystävä!"
Hänen käsiensä kosketus
on hyväilystä etäällä...

Noin silitetään lintua, kissaa,
noin katsellaan hoikkaa ratsastajaa.
Kullanvaaleiden ripsien alla
tyynessä katseessa naurua.

Viulujen alakuloiset äänet
laulavat usvan noustessa:
"Kiitä taivasta, olethan vihdoin
kahden rakkaasi seurassa."

- Anna Ahmatova -
Anna Ahmatova - Valitut runot (Tammi 2008, suomennos Marja-Leena Mikkola)
kuva P. Koivuranta

Mansikoita, mustikoita, uimavedet helliä, kantarelleja, hämärtyviä iltoja, trillereitä...

Nyt on alkanut 'minun kesäni'. Se tarkoittaa aamiaista, jossa suklaakahvin ja kauraleivän jälkeen saa jogurttia tuoreilla mansikoilla ja mustikoilla...Suonenjoen mansikkaa on säilötty tosi paljon, joten nyt vain tuoretta niin kauan kuin sitä saa. Päätimme opetella nauttimaan pensasmustikoista tuoreina sekä talvella soppana vadelmien kera. Uimavedet ovat niin lämpimät, että saan Lumimiehenkin mukaani ja tarvitsen häntä, sillä uin matkaa. Vähän on mielessä, että pitäisi ehtiä Yyteriinkin: Nuoruuden rannat, jotka pitää käydä joka suvi. Siskon kanssa polskitaan meressä tunteja, Lumimies vähän vähemmän. Käytän uimalaseja, sillä opettelen nyt vapaauintia ja siinä niille on tarvetta ainakin minulle.

Tiirat ovat lintujani kuten lokitkin eli meri aina sisälläni! Lankomiehen Pekka Mäkisen ottama kuva. Trillereitä, niitä, joista olen unohtanut murhaajan, menee paljon. Nicci Frenchin dekkarit ovat hyytävää jännitystä, joka takuulla pitää otteessaan. Helle vaatii Kylmän kosketusta. Metsän kulta, kantarelliaika on täällä. Sateella voimme poimia niitä omasta lehdosta, mutta ei ole näkyvissä kuin hellettä vaan vielä ehtii...Joka heinä-elokuu ystävän kanssa Pöllöwaarin viinipihalle, jossa myös herkutellaan. Oman kotiterassin hämärtyvissä illoissa yökiitäjät, auringon lasku Päijänteeseen, lepakot, suih, suih, hiljaisuus ja siilien suhinat ruokakupeillaan. Parasta ikinä: Savonlinnan oopperajuhlat!

Helleterveisin
Leena Lumi

PS. Loma jatkuu, loma...

Annetaan myös koiriemme nauttia vilvoittelusta ja lähdetään lenkille aamulla varahin ja illalla myöhään vaikka kohti uimaleikkejä. Kuvassa vedestä nauttivat Ninni ja Luna <3 span=""> 

kuva Jyrki Äikäs 

Rakkautta, Pulmusia, nostalgiaa ja heinäkuun morsiuspari!

Meidän mussukat, toinen toisilleen aurinko, kuu ja tähdet, uinti yhdessä pitkin kuunsiltaa, Meri ja Sami: Kaunotar ja Komistus, tässä lähdössä ystäviensä Jennan ja Juhan häihin. Mieluinen vävyehdokas, rento, hauska, tyylikäs, perherakas, kaikki huomioiva, mutta itsevarma leijona, joka tuntee arvonsa silleen kivasti, vähän latinotyyliin ja sehän Merille on kuumaa laavaa. Meidän pieni, pikkarainen Meri:

Oih, en sanotuksi saa...♥

'Pulmusen pariskunta' saa meidät aina nauramaan. Kun he tekivät lähtöä meiltä Jennan ja Juhan häihin, kaikki oli viime tipassa. Sitten kun herra Pulmunen oli kerran jo jotain mutissut tapahtui, että rouva Pulmunen tajusi ripsivärinsä jääneen Jaguarin leirivarusteiden alle. Herra Pulmunen alkoi jäkättää, että 'me siis marssimme kirkon käytävää yhdessä hääparin kanssa.' Rouva Pulmunen oli sukeltanut tavaratilaan ja näky oli aika hauska, mutta ehkä vain meistä. Herra Pulmusen hermo ei kestänyt, vaan hän tarttuu itse ripsarin hakuun. Otin mahtavan kuvasarjan, mutta sen esittämistä minulle ei sallittu...Viimeinen kuva on paras, sillä siinä ovat 'selviytyjät', tosin herra Pulmunen epäilee vieläkin, ehtivätkö he ajoissa, mutta rouva Pulmunen viis veisaa, sillä kaikki julkisuus on hyvästä!

Nostalgiaa sisältyy paljon Merin ystäviin. Muistan ne monen monet kerrat, kun kuulin yöllä teinien istuvan meidän keittiössä syömässä jääkaappia tyhjäksi. Monet heistä tosin istuivat meillä myös ruokapöytään etenkin viikonloppuisin, jolloin Lumimieskin oli paikalla. Kynttilät paloivat ja me keskusteltiin ja keskusteltiin. Ihania aikoja! Jenna tosin ei ollut tässä joukossa, sillä hän asuu Laukaassa. Jennan Lumimies ja minä muistamme eräästä kauniista lumisateisesta illasta. Olimme porukalla Hemingwayssa. Juu, just se mahtava Hemppari, missä nuori poika soitti kitaraa ja lauloi minulle Sweet Sixteen, vaikka taisi olla muut synttärien jatkot kuin kuusitoista vee. Kaikkien aikojen ilta eli olimme syöneet Pöllöwaarissa ja sitten Hemppariin ja sen jälkeen vielä...Niin, siis Jenna -iltana istuimme Hempparissa tavanomaisilla paikoillamme kadun ison ikkunan edessä, kun pimeydestä, lumisateeseen ilmestyi kaunis nuori tyttö suloisen lapinkoiran kanssa. Lähdimme tervehtimään siltä sekunnilta ja sillä tiellä ollaan eli ystävyydet ovat kuin tähtisumua, aina olemassa vaikka harvoin tavattaisiinkin. Oi noita suloisia, suloisia nuoria naisia♥ Oi heitä silloin ja oi heitä nyt♥

Jenna&Juha♥ Match made in heaven♥ He aina vain ja jo kauan, toistensa silmiin ja kaikkeen♥

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea
polttava, nopea.

Näetkö ne kaksi 
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät.
Vedessä palaa.

- Mirkka Rekola -
Runot 1954-1978 (WSOY 1979)

Jennan kimpun sai sitten nopea Meri! Jotain kivaa taitaa olla odotettavissa...Jenna on kukka-alalta ja kimppu on täältä Kimppu on nyt kuivumassa meillä ja siinä on valkoisia ruusuja, pionia, vihreää eustomaa, harsokukkaa ja eucalyptusta.

rakkausterveisin
Leena Lumi

kuva Jenna ja Juha by Ninni Tarvus

kuva minä ja Meri  by Pekka Mäkinen

Sormustinkukka - cottage gardenin kuningatar, sydänsuven valtiatar!

Kun ajattelen kuumaa sydänsuven korkeaa hetkeä, mieleni alkaa kukkia sormustinkukkia! Digitalis purpurea on erittäin myrkyllinen, mutta niin ovat monet muutkin kauniit kasvit, eikä näitä siis ole tarkoitus syödä. Luin kerran puutarhajuttua jostain taiteilijapihasta ja oli se unohtumaton tarina. Puutarhan vaalija sanoi, että sormustinkukka tietää itse, missä se on kaunein. Sitä ei määräillä, ei komennella, eikä hetken hurmassa siirrellä. Olen senkin virheen joskus tehnyt ja se oli sitten vain Bye, Bye Digitalis...Nyt olen oppinut.

Viime vuonna pohjoisrinteemme näytti tältä, kun olin ymmärtänyt olla puuttumatta sormustinkukkien vaelteluun. Aika kiva, eivätkä tässä tietenkään näy ne monet, joita kasvoi siellä sun täällä.

Meidän nurmikon kadottamisprojektimme alkoi etupihalta ja vuonna 2016 jutussa Luna esittelee: Nurmikosta kukkaniityksi ensimmäistä villikukkasuveamme. Vakuutan, että villikukkaniitty ei synny tuosta vain, vaan sitä on vähintäinkin kitkettävä, maata voi joutua köyhdyttämään ja toisia kukkia, joiden haluaa voivan hyvin, voi joutua kastelemaan, tosin viime mainittua on vähemmän, kunhan ensimmäiset hetket ovat ohi. Eikä siis missään tapauksessa lannoitetta! Olimme siinä onnnekkaita, että sekä valkoista että sinistä lehtosinilatvaa oli pilvin pimein. Oli yksi puutarhaesittely varhain keväällä ja ostin hädissäni valmiita taimia ja nyt ne ovat paljon enemmän kuin tuplaantuneet eli kannatti. Myös monenmoista akileijaa on omasta takaa kiitos lehdon. Myös samasta syystä kieloja, vuokkoja, esikoita...

Tämä kuvattu tänään aika tarkkaan samasta kohtaa kuin edellinen kuva, hiukka vasemmalle. Takana vanha syyshortensia, joka kukkii edelleen syksyisin upeasti. Sen röpelöisten oksien eteen olen istuttanut äidiltä saadun pensaan Amber Jubileen, joka vaihtaa lehtien väriä. Vaatii muuten sitten muhevuutta eli tätä joutuu etupihalla kastelemaan. Vielä kukkivat lehtosinilatvat ja eräät kellokukat, puna-ailakit ovat jo lopettaneet, mutta onkin sydänsuven valtiattaren, digitaliksen aika. Mikä mahtava kukka houkuttamaan pölyttäjiä!

Etenen epäkronologisesti, mutta kun luettelin noita kukkia, joita käytämme etupihalla nurmikon sijasta, ei voi unohtaa tuhatta valkoista ja sinistä scillaa! Lisää juttua täällä

Myönnän, että keskityn scillojen lisäämisen nykyisin kuin kapiainen: Otan sellaista aitareunusta, jonka asetan johonkin kohtaan, sellaiseen, jossa sen jälkeen scillat saavat kukkia 4-ever. Tavallista kukkamultaa ja sitten valkoista ja sinistä scillaa koloihin, multaa päälle ja istutuskastelu. Kehikko siksi, että vierailevat, rakkaat koiruudet eivät talloisi etc., mutta ei mitään kohopenkkiä enää seuraavana vuonna eikä aitoja: Scillat ovat sitten kevään villejä aloittajia kera esikkojen, joita olen jakanut varmaan kaikille ystävillekin, sillä niitä riittää. Ei muutenkaan mikään rikkaruoho vielä kasva, mutta ei tule kasvamaankaan eli ei tarvita mitään ruohonleikkuria etupihalle: Hus, hus, mene pois! Mikään ei ole yhtä kiitollinen leviäjä kuin scilla, joten satsaan helposti siihen erikoisuuksien sijasta. Scillassa miellyttää kaikki, jopa se, että se ei vaadi paljoakaan eli salattu mukavuudenhaluni saa jatkaa eloaan: Kukat vain kukkivat ja nainen lukee kirjaa...

Tunnelmissa♥

Etupihalta kohti nuorinta kartiovalkokuustamme ja siitä pudotus kallionauhusrinnettä kallion keltakurjenmiekkoihin ja kuunliljoihin. Huomatkaa kaikkensa antanut atsalea Northern Hi-Lights.

Atsaleat - sydämeni lumoojat, Sissinghurstin arvostetut, metsäkauriiden herkut ja ripaus japanilaista puutarhaa

Minusta tuntuu, että tästä tulee sellainen 'neverending story' (Die Unendliche Geshichte), sillä kun klikkaan kuvan isoksi ja näen nuo helman pienet pilkut/kuviot, olen mennyttä naista.

digitalisterveisin
Leena Lumi

Vieläkin kuvaan sormustinkukkia, osa niistä oli vain myöhässsä.

Etenkin näitä valkoisia, mutta...

myös tällaista herkkää, softia lilaa.


Leena Lumin puutarhassa

Meriharakoita, lukuvinkki, vieläkin yksi hortensia ja....

Meriharakoissa on jotain vetoavaa! Asuessani vielä länsirannikolla Luvialla, en muista näitä silloin nähneeni siellä enkä myöskään Kuivalahden mökillämme. Joutsenia sitten senkin edestä. Lankoni Pekka Mäkinen on nämä kuvannut Luvialla, joten lajit siirtyilevät. Näistä linnuista tuli mieleeni lukuvinkki:

Tässäpä kirja, jota ilman en voinut olla. Annoin pois jossain arvonnassa, mutta halusin lukea aina uudestaan ja sitä paitsi kirjastoni suorastaan huusi Fletcherin Meriharakoita. Tässä kirjassa on sitä jotakin...

Aina on tilaa vielä yhdelle hortensialle, mutta enpä olisi uskonut, että se voisi taas olla Endless Summer! Kun mainittu hortensia tuli markkinoille, laitoin sen etupihalle. Kukkien värit vaihtuivat sen mukaan, millä kastelin etc. Yllättäen huomasimme, että etupihallamme alkoi seisoa aivan vieraita ihmisiä kasvia ihailemassa....Jossain vaiheessa sitten siirsin sen alapuutarhaan ja mitä sitten tapahtui, en muista, mutta ehkä se ei pitänyt siirrosta tms. Nyt tämä ei ole enää sensaatio, joten istutin sen etupihan kukkapenkkiin, jossa leimukukat eivät enää viihdy, kun niitä varjostaa yksi kapea kuusi. Tämä tuli siis puolivarjon paikkaan ja sen vastapainona vasemmalla on köynnöshortensia. Jotkut ovat sanoneet, että terassihortensiat voi istuttaa syksyllä ruukusta maahan ja ne nousevat keväällä. Taimipihan puutarhuri sanoi, että eivät nouse. Äitinikin oli yrittänyt länsirannikolla ja oksat jaksoivat suojaisalla pihalla nousta, mutta ei kukan kukkaa ja äitini on huima viherpeukalo. Kerroin, että en nyt halua mitään isoa hortensiaa, niitä on monta ja tämä tulisi penkkiin. No hän sitten tarjosi heti Endless Summeria, joten kokeillaan taas. Vaikka on mukavan viileää, on järkyttävän kuivaa, joten paljon kastelua, sillä uusia istutuksia lisätty. Seuraava projekti on sekoittaa hiekkaa, oikeaa hienoa santaa multaan ja vetää virta sitä alas pohjoisen japanilaista rinnettä. Sitten villikukkien siemeniä eikä missään tapauksessa lannoitusta!

Tässä Luna esittelee etupihan projektia Nurmikosta kukkaniityksi!

Nyt alkaa jo olla aika tiheää. Takana vanha, syksyisin hyvin kukkiva syyshortensia ja vasemmalla äidiltä saatu lehtien väriä vaihtava kivankokoinen pensas purppuraheisiangervo Amber Jubilee.

Mukavaa suven jatkoa♥ Me tänään grillaillaan, chillaillaan ja silleen...

Love
Leena Lumi

PS. Mitä kertoo dekkarista se, että luin sen blogiini viime vuonna, kirja meni jossain arvonnassa ja nyt ostin sen lukeakseni uudelleen. Yöt valuvat kuin kuuma laava...Kaikkein erikoisinta, että Karen Clevelandin trilleri Koko totuus on agenttitarina,mutta se on sen lisäksi erittäin jännittävä avioliittoromaani!

Elämäkerroista ja Kim Wallin muistolle

Kirjallisuuden ystävät ryhmä facebookissa on antava, sillä siellä kuka vain esittelee omia mieltymyksiään, tarjoaa lukuvinkkejä sekä myös esittää kysymyksiä. Jokunen päivä sitten siellä joku, anteeksi, että en muista enää nimeä, joten tarkkaa sanamuotoa kysymykselle en muista, mutta jotenkin näin: Mikä on ollut sinulle koskettavin elämäkerta, minkä olet lukenut? No, näihin kysymyksiin monikaan ei pysty vastaamaan yhdellä kirjalla, en minä ainakaan, mutta päätin kertoa vain yksitoista! Kysyjän adjektiivi ei ollut koskettava eikä traaginen, mutta se oli joku synonyymi noille adjektiiveille, siksi valikoitui minultakin kerran nopea lista:

Delphine de Vigan: Yötä ei voi vastustaa

Bengt Jangfeldt: Axel Munthe - tie Caprin huvilalle

Tara Westover: Opintiellä

Marcel Reich-Ranicki: Eurooppalainen

Anne Delbée: Camille Claudel Kuvanveistäjän elämä

Bo Carpelan: Axel

Karin Ehrnrooth: Vinoon varttunut tyttö

Jelena Kuzmina: Anna Ahmatova koditon

Ray Connolly: Elvis Presley Legendan elämä 1935-1977

Marilyn Monroe: Välähdyksiä, sirpaleita  (Lue myös Marilyn Monroen monta elämää)

Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina

Tämä nopeasti ja tunteella -lista ei ole elämäni parhaat elämäkerrat. Onneksi, sillä sitäpä olisikin vaikea laatia, mutta tämä on lista, joiden kirjoja lukiessa olen jopa itkenyt ja en ole helposti itkupilli.

Maailmassa on muutama rikostarina, joista en vain pääse yli. Kaksi niistä on Suomesta ja kolmas nyt tämä Kimin tarina.

Kim Wallilla oli tapana kirjoittaa juttuja, joilla hän saattoi vaikuttaa asioihin, viedä niitä paremmiksi ja eteenpäin. Kun hän onnistui, hän näytti voitonmerkkiä. Haluan tehdä tuosta Kimin 'tunnarista' nyt viestikapulan, jolla emme fanittele omia menestyksiämme vaan teemme voitonmerkin Kim Wallin muistolle! Kimin vanhemmat ovat mielestäni tehneet oikein, kun ovat jättäneet murhaajan kuin sivuun, sillä Kim oli jotain, ei hänet tuhonnut henkilö. Tosin vanhemmillakin oli 'tarpeensa' ja se oli se, että mennessään oikeudenistuntoihin, he pakottivat heidän tyttärensä murhaajan katsomaan heitä silmiin. Kirjaa ei ole kirjoitettu sensaation takia, vaan Kimin säätiön kasvattamiseksi. Säätiön varoilla yhä useampi toimittaja voi tehdä työtään turvallisesti. Minusta kannatettava asia.

Elämäkerrat ovat muuttaneet käsitystäni monista ihmisistä. Ikinä en olisi uskonut, että Elvis olisi listallani, mutta lukekaa kirja niin tajuatte. Toki Nikolai II oli traaginen hahmo, mutta annoin nyt tilaa muille ja minusta ansiosta. Liz Tayloristakin tuli kirjan myötä eri, mutta ei tähän listalle mielestäni kuuluva. Toki nämä ovat makuasioita ja kukin tavallaan.

Elämäkertaterveisin
Leena Lumi

Elämäkerrat Leena Lumissa