sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

SITÄ SUN TÄTÄ - KIRJOJEN HÖYSTEENÄ

Huomenna palaamme kirjojen pariin. Välillä on hauskaa tehdä muutakin kuin lukea ja olenhan luvannut lukuelämysten ohessa tarjota kaikkea mahdollista koirista lintuihin, romantiikasta puutarhaan tai jotain sinne päin. Pääsääntöisesti haluan kuitenkin olla lukuelämysten tarjoaja.  Nyt ajattelin huomisesta alkaen tehdä koosteen L.M.Montgomerysta ja se tarkoittaa paluuta Prinssi Edwardin saarelle. Ja tätähän kaikki odottavat!

Pakko kerta, että Elämäni Pahin Vihollinen eli Tekniikka on jälleen ongelmana. Älkää ihmetelkö, jos kommentoinnissa on viivettä, sillä teidän kommentit ilmestyvät sähköpostilleni nopeasti, mutta viivästyvät hallintapaneelissa tunnista vuorokauteen! Toivon, että harmi on ohimenevä. Onkohan kellään muulla ollut vastaavaa harmia, vai olenko minä taas ainoa Tekniikka Paholaisen uhri?

Muuten on menossa ajat, jolloin kaikki paikat täyttyvät idätysastioista, kerran ei ole sitä 'ruukutushuonetta'. Olen myös ulkona enempi ja pääni aivan pursuaa puutarhaideoita. Teen ahkeraan muistiinpanoja sekä parhaiden ruokareseptieni kirjaan kuin myös puutarhakirjaani. Molemmat ovat siis kirjoja, joissa puhtaat sivut kunnes minä täytän ne 'kuolemattomilla' kehitelmilläni...;-) Tiedän, että kaikki suorastaan janoavat nyt sisustusta ja yritän sitäkin tyydyttää, jos en muulla niin sisustusideakuvilla.

Toivotan kaikille mukavaa ensi viikkoa ja muistutan, että tänään alkaa televisiosta uudet jaksot kotimaista sarjaa Helppo elämä, jota aion seurata. Sikäli harvinaista, että tätä ennen muistan seuranneeni kotimaisista sarjoista vain Ilman kavaluutta, jossa Niina Nurminen veti upean roolin expoikaystävänsä velkojen takaajana maksajaksi joutuneena nuorena naisena.

Tämän päivän Keskisuomalaisessa elokuva-arvostelija Marko Ahonen mainitsee sarjasta Helppo elämä näin:
"Piti ihan pysähtyä miettimään, miksi uusin jaksoin jatkuva Helppo elämä tuntuu virkistävän erilaiselta ja laadukkaalta draamasarjalta.
Ei pelkästään siksi, että kyseessä on kaikin puolin taidolla toteutettu tv-sarja. Vaan siksi, että perhe- ja ihmissuhdekuvioiden lisäksi mukana on kerrankin myös muuta sisältöä, varsinkin jännäri- ja rikoskuvioita.
Helpon elämän katsojasuosio on osoitus siitä, että maailmasta löytyy ajoittain myös oikeudenmukaisuutta."

9 kommenttia:

  1. Minä en alkanut katsoa "Helppoa elämää"..
    Vääntäydyn kohta sänkyyn, kirja kainalossa...
    öitä ihania sulle!

    VastaaPoista
  2. Hanne, jakso olikin nyt aika kova ja älyttömästi mainoksia välissä. Ei mikään ihme, että useat ostavat sarjat heti kun ne ilmestyvät DVD:lle. Carl-Kristina Rundman on suosikkinäyttelijäni ja hänen vaimoaan sarjassa näyttelevä Anu Jotain on kuin 'rooliin syntynyt'.

    Kirjan kanssa minäkin nyt...

    Öitä!

    VastaaPoista
  3. Anu Sinisalo. Hyvä näyttelijä, kovaa kielenkäyttöä sarjassa, huomasin, kun lapset pyörivät tässä ympärillä..Minua ärsytti suunnattomasti se mainosten määrä. Kylläpä oli nyt maikkari myynyt kovasti mainoksia, sillä sarjaa on nyt rummutettu joka tuutissa viime viikot. Se on herättänyt sitten mainostajatkin, mikä katsojan kannalta on tosi kurja juttu.

    Ilman kavaluutta-sarjan Niina Nurminen on myös persoonallinen, ja myös persoonallisen näköinen suomalainen näyttelijä.

    VastaaPoista
  4. Ostin tuon perunankuorikirjan Helsingistä. Kivaa viikon alkua sulle!

    VastaaPoista
  5. Soolis, luin jostain, että nyt saavat laittaa mainoksia enempi ja lyhyemmin välein. Minua suututti niin tuo mainosten määrä ja tiheä toistuvuus, että ajattelin: Tämäkin sarja pitäisi osta, eikä katsoa telekkarista. Minkä takia me maksamme jotain tv-lupamaksuja!

    Anun kielenkäyttö oli eilen överiä, mutta siinä tilanteessa ymmärrettvää. Tämä sarja on sen verran kova,e ttä eikö tässä ole ikäsuositusta?

    Olen nähnyt Ilman kavaluutta KOLME kertaa;-)

    Allu, hyvä ostos! Kiitos samoin sinulle!

    VastaaPoista
  6. Ikäsuositus voi olla, mutta se tulee klo 21, joka jonkun mielestä on jo myöhä, muttei meidän taloudessa ainakaan.. Parempi lähetysaika olisi klo 22 alkaen.
    Aiemmin se muuten jo klo 20, silloin kun pyöri se ensimmäinen kausi.

    VastaaPoista
  7. Minä en katso mitään klo 22, silloin minä luen. Nyt pidin lähetysaikaa hyvänä, sillä klo 20 on liian aikaisin kouluikäisten perheissä. Meillä Merin piti olla vuoteessa klo 21 koulupäivää vasten iltana, mutta lukea sai vielä tunnin. Minusta tässä olisi sopiva sama ikäsuositus kuin oli leffassa Oman elämänsä sankari eli 13 vee.

    VastaaPoista
  8. Siis tuo sarja on ihan loistava. Ikäraja on k13v eli ihan niinkuin Leena ajattelit. Meillä pienet lapset on tuohon aikaan kouluaamuina sängyssä kirjan tai akkarin kanssa, monesti jo unessakin. Miran kanssa sarjan katsoimme yhdessä ja hyvä niin kun oli vähän raju. Näyttelijäsuoritukset jälleen hyviä.Ainut sarja mitä nyt seuraan, eka tuotantokausi on mun mielestä jo dvd. Muksaa viikkoa!

    VastaaPoista
  9. Anne, hyvä että huomasit tuon. Ajattelinkin, että P. on silloin jo vuoteessa kuten myös T.;-)

    Eilinen jakso oli aika raju, mutta sehän tässä srjassa onkin, että roolimiehitys on täydellinen ja sitten on muutkain kuin sitä iänkaikkista ihmissuhdehöpinää.

    Mukavaa viikkoa ja nautitaan vielä, kun on lunta ja hankikantoa!

    VastaaPoista