perjantai 17. syyskuuta 2010

Gulassi - Leenan paras lihapata


Nyt on juuri sopiva aika herkulliselle gulassille, sillä lumoavat syyssateet ovat alkaneet ja metsä aivan pursuaa sieniä. Siis: Tässä herkkusienet voi korvata vaikka kantarelleilla. Tiedän, että tuntuu kalliilta ostaa sisäpaistia tai –fileetä, mutta minä ostan sen aina tarjouksesta ja laitan pakastimeen odottamaan valmistusta. Ja huomatkaa, että lihan voi pyytää suikaloituna. Toki taitavat kokit suikaloivat itse. Tämän ruoan yksi etu on myös se, että se on ns. pitkä ruoka: Kun perjantaina tekee, on viikonloppuna runsaasti aikaa muuhun.

1 kg naudan sisäpaistia tai –fileetä suikaloituna (tai hirveä)
3-5 rkl vehnäjauhoa
juoksevaa Oivariinia (se on sydänystävällistä!)
1-2 sipulia hakkeluksena
3-5 valkosipulinkynttä pieninä paloina 
2 punaista paprikaa pieninä paloina
1-2 dl hillosipuleita
1 prk kokonaisia herkkusieniä (200/115 g) tai muita sieniä, esim. kantarelleja
1 prk tomaattimurskaa valkosipulilla
noin 4-5 dl punaviiniä
2-3 dl kiehuvaa vettä
2 lihaliemikuutiota
runsaasti Herbes de Provence yrttimaustetta
1-2 rkl kantarellifondia


Kääntele lihat jauhoissa ja ruskista kevyesti kahdessa erässä kuumalla pannulla nopeasti. Ellei pannu ole riittävän kuuma, lihasta ei tule 'suussa sulavan' mureaa. Jauhot jotka jäävät lihojen kääntelystä, kannattaa paistovaiheessa lisätä pannulle ja imeyttää mukaan: tulee herkullisempaa ja mukavamman näköinen rakenne. Siirrä ruskistuneet lihapalat uunivuokaan., jonne myös liha/kasvisliemikuutiot ja päälle kuuma vesi. Juuri tämä järjestys, että suurukset pysyvät hyvinä. Ruskista sipuli-, valkosipuli- ja paprikahakkelus. Sekoita ne lihapalojen joukkoon. Pyöräytä pannulla myös valutetut hillosipulit ja herkkusienet, kunnes ne saavat hieman kevyttä paistopintaa. Kaada pataan. Lisää mukaan tomaattimurska, punaviini sekä Provencen yrttimaustetta. Lisää lopuksi fondi. Paista 125 asteessa noin 3 tuntia tai 100 asteessa 4 tuntia tai 150 asteessa 3 tuntia. Hämmennä muutaman kerran ja tarkista nesteen riittävyys. Lisää tarvittaessa punaviiniä tai kiehautettua vettä.

Tarjoile perunamuhennoksen tai keitetyn riisin (Arborio) ja patongin kanssa. Valitse tuhti lihaviini. Sytytä kynttilät!

Guten Appetit!

*****

Ruokareseptit Leena Lumissa

7 kommenttia:

  1. Leena, näistä herkkupostauksista tulisi mulle kamala kriisi, jos en pääsisi viikonlopuksi nauttimaan Schwarzwaldin keittiön herkuista.

    VastaaPoista
  2. Allu, sinä olet puukko haavassani;-) Henkinen kotini on komiossa, joka koskettaa kolmea maata: Saksaa, Itävaltaa ja Sveitsiä! Olen tuskassa saksankieleni kanssa, sillä se on se tai blogi. En pysty molempiin. Nyt jo loppuvt vuorokauden tunnit...

    Minulla on ihania, intohimoisia muistoja Schwarzwaldista kera Lumimiehen...ja siis tietysti myös herkkumuistoja.

    Sinä onnellinen, ihanaa viikonloppua♥

    VastaaPoista
  3. Herkkuja, herkkuja! Näistä ja varsinkin tuosta ranskalaisesta lihapadasta tulee mieleeni kolmen viikon kiekikurssi Nizzassa, jolloin asuin perheessä. Madame teki mahtavan hyvää ruokaa ja ruoka-aika oli melkeimpä pyhää aikaa. TV suljettiin ja varsin nopeasti ymmärsin kertoa perheelleni Suomeen, että ei saa soittaa kello 19.30 ja 21.00 välillä.
    Muistan myös kaksi piknik-iltaa, jolloin kasattiin ruoat ja viinit koreihin, grilli tietysti mukaan. Ajettiin meren rantaan ja pystytettiin "leiri". Toisella kerralla olimme Antibesin lähellä ja seuraavan aamun lehdestä luin, että mm Nelson Pique oli ankkuroinut veneensä lähelle.
    Oi aikoja, kiitos Leena taas. Herkullista viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  4. Marjatta, sinulla on ollut upea kokemus ja täytyy sanoa, että olen nyt alkanut tuntea itseni jotenkin vajaaksi, koska en osaa ollenkaan ranskaa.

    Serkkuni teki minulle vuosi sitten yhden sisustustestin ja siinä mun sisäiseksi sisustukseksi tuli ranskalainen! Olisin luullut, että Laura Ashley tai joku tanskalainen...Tunnustan heti, että monet ranskalsien keittiön herkut vievät melkein tajuntani.

    Marjatta, minusta tuo 'pyhä' asenne ruokailuun on oikea! Meillä on viikonloppuisin, ollaan kahdestaan, omien nuorten tai ystävien kanssa, puhelimet kiinni, kynttilöitä kaikkialla ja syödään KAUAN.

    Sait minut muistamaan, että laitan Nizzan listalleni...,mutta ensin Amsterdamiin.

    Marjatta, matkat ovat elämän kultaa, jota eivät syö kateus, inflaatio, eikä edes kiima;-)

    VastaaPoista
  5. Marjatta, sinulla on ollut upea kokemus ja täytyy sanoa, että olen nyt alkanut tuntea itseni jotenkin vajaaksi, koska en osaa ollenkaan ranskaa.

    Serkkuni teki minulle vuosi sitten yhden sisustustestin ja siinä mun sisäiseksi sisustukseksi tuli ranskalainen! Olisin luullut, että Laura Ashley tai joku tanskalainen...Tunnustan heti, että monet ranskalsien keittiön herkut vievät melkein tajuntani.

    Marjatta, minusta tuo 'pyhä' asenne ruokailuun on oikea! Meillä on viikonloppuisin, ollaan kahdestaan, omien nuorten tai ystävien kanssa, puhelimet kiinni, kynttilöitä kaikkialla ja syödään KAUAN.

    Sait minut muistamaan, että laitan Nizzan listalleni...,mutta ensin Amsterdamiin.

    Marjatta, matkat ovat elämän kultaa, jota eivät syö kateus, inflaatio, eikä edes kiima;-)

    VastaaPoista
  6. Onneksi saan kohta kurpitsakeittoa ja suppilovahveropiirakkaa muuten varmaan ryntäisin jääkaapille syömään mitä tahansa eteen osuvaa... kuulostaa niin hyvältä tämä ! Kauppalistalle paprikaa ja hillosipuleita siis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, suppispiirakkaa....

      Tiedätkö, kun tätä tekee ja levylautasella vaikka Adele, on ruonlaitto oikein inspiroivaa. Teen tätä kunnon satsin ja liha 'juo' pullon punkkua;-)

      Minulla on hillosipuleita kotona aina kaksi purkkia - kaiken varalta.

      Seuraavana viikonloppuna tätä eli aloitamme talivruokia, mutta välillä vielä toki grillaamme ulkona lohta. Nyt täytyy kohta rynnätä kaupoille...

      Mukavaa viikonloppua!

      Poista