Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät

Osaatteko kuvitella, hän kysyi, millaista on seisoa vyötäröään myöten mortadellan keittoaltaassa kahdeksen tuntia päivässä? Osaatteko kuvitella, millaista on saada kätensä haavoille ruhonpaloittelussa? Osaatteko kuvitella, millaista on kulkea edestakaisin kahdenkymmenen pakkasasteen kylmävarastossa ja saada tunnilta kymmenen liiraa – kymmenen liiraa kylmälisää? Jos osaatte, niin mitä te luulette voivanne oppia ihmisiltä, joiden on pakko elää sillä tavalla? Naisten pitää sietää mukisematta, että työnjohtajat ja miespuoliset työtoverit kourivat heidän takapuoltaan. Jos nuori tehtaanomistaja tuntee siihen tarvetta, jonkun naisista täytyy seurata häntä kypsytyshuoneeseen – sen tavan hän on perinyt isältään, ehkä jo isoisältään – ja ennen käymistään naisen  kimppuun hän pitää tutun pikkupuheensa siitä kuinka makkaroiden haju kihottaa häntä. Sekä miehet että naiset joutuvat...

Elena Ferranten Napoli-tetralogian odotettu kolmas osa Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät (Storia di chi fugge e di chi resta, WSOY 2018, suomennos Helinä Kangas) nostaa kahden naisen, Lilan ja Lenún, ystävyyden sekä heitä ympäröivän kiihkeän elämän sfääreihin, joissa vuoksi ja luode, elämä ja kuolema, rakkaus ja viha vain kiihdyttävät tempoa vangiten antautuvan lukijansa itsevaltiaalliseen syleilyynsä. Vihdoinkin pelottavan pakkomielteinen Michele Solara astuu esiin varjoista vakuuttaen minut siitä, että...Tosin sitä ennen Lila on joutunut pestautumaan Bruno Sovaccion makkaratehtaalle töihin ja tullut vedetyksi mukaan vaaralliseen politiikkaan, jossa yksi väärä puhe tai paljastus voi viedä hengen. Naisten välisestä ystävyydestä tulee trapetsi, jossa ensin välimatka helpottaa, kunnes Lila sairastuu, Lenú saapuu ja sairas ystävätär esittää tärkeän kysymyksen. Tilanne haalistaa naisten välistä kaunaa hetkellisesti ja Lenú saa Lilan hoitoon ja etenkin pois tulenaralta poliittiselta kentältä, jonka konkretia kirjassa on Sovaccion makkaratehdas. Lilan raivoisa luonne ei yhtään helpota tilannetta, mutta onneksi hänellä on vierellään rauhallinen Enzo ja poikansa vaalittavana. Heikkona vuodepotilaana Lila Lenúlle:

”Vartio minua, kunnes nukahdan. Vartioi minua aina, silloinkin kun lähdet Napolista. Kun tiedän, että näet minut, olen levollinen.”

Kun Lenú pohtii, miten erilaista kaikki olisi ollut, jos he olisivat lähteneet yhdessä yliopistoon, eläneet yhdessä, jakaneet kaiken kuten parhaat ystävättäret tekevät, hän tajusi sen mahdottomaksi. Lilan kuuma, ehdoton luonne, hänen itsensä kasvu kiltistä tytöstä uskaltavaksi aikuiseksi naiseksi, joka avioituu, saa lapsia, mutta kirjoittaa rohkean kirjan: Kaikki tai ei mitään oli aina heidän ystävyytensä välissä. Lila päättää palata Napolin kortteleihin ’hyvästä syystä’ ja siksi, että kokee olevansa turvassa vain siellä, missä he ovat kokeneet yhteisen lapsuuden ja nuoruuden, vaikkakin rankan ja väkivaltaisen, mutta kohtasivat he siellä muutakin. Se muutakin saattaa olla neljännen kirjan yksi jakolinja, joskin se ei tule jäämään siihen. Palaako Lila kortteleihin niiden kuningattarena ja valmiina tekemään todella uskomattoman ratkaisun, vain koska kovista kovin on valmis asettumaan matoksi hänen terävän korkonsa alle? Vai valmistautuuko hän ottamaan sen, mitä hän ja Elena eivät ole valmiita jakamaan?

Menossa ovat kuohuvat vuodet. On Vietnamin sota, yhteiskuntaluokkien taistelu, ehkäisypilleri, vapaampi keskustelu seksuaalisuudesta ja yleensä naisen asema suhteessa miesten hallitsemaan maailmaan. Kirjan henkilöt elävät ristivedossa, jossa sekä suositaan että halveksitaan sovinnaisuutta. Lenú eli Elena elää vaikutusvaltaisen Airotan perheen pojan puolisona Firenzessä, mutta rauhaa hän ei saa edes kultivoidun seurapiirin heijastuksessa. Kaiken huipuksi hänen miehensä Pietro ystävystyy Giovanni Sarratoren eli Ninon kanssa ja tuo hänet heille kotiin...Siitä hetkestä peilien kuiske kiihtyy, kauniit kuvat kaatuvat ja taas lukijan sydän on altistunut toivolle, pelolle ja kyynelille.

Elena Ferranten kerronta on häikäisevää ja tohdinko sanoa, että jos Loistava ystäväni oli pala sydäntäni, Uuden nimen tarina tyttöjen kasvutarina ja kertomus erilleen kehittymisestä, niin Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät kokoaa kaksi aikaisempaa yhteen tavalla, jossa ennalta-arvattavuus ei ole nimittäjä. Pidän tätä tähän mennessä parhaana, mutta kokonaisuus on osiensa summa, joten suuri tarina tarvitsee polkunsa. Odotan kaikkien aikojen finaalia, koska tämä viimeksi suomennettu jäi kohtaan, jonka jälkeen tulkoon tulivuorenpurkaus!

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Annika/Rakkaudesta kirjoihin  Kirjaluotsi  Tuijata. Kulttuuripohdintoja  Donna mobilen kirjat  Arja/Kulttuuri kukoistaa Katja ja Hannan Kirjokansi  Kaisa Reetta T