Ingrid&Joachim Wall: Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina

Kuka meistä voisi ikinä unohtaa rikosuutista, jossa kerrottiin nuoren, lahjakkaan ruotsalaisen toimittajan, Kim Wallin,  murhasta ja ruumiin häpäisystä. Tuskin kukaan. Ahdistus nostaa päätään: Tämä ei voi olla todellista. Silti haluan tietää kaiken tapauksesta, sillä minua on aina kiinnostanut luomakunnan ainoa peto, ihminen, jolla ainoana on kyky tietoiseen pahaan ja miten usein hän siihen ryhtyy. Yritän myös vältellä ikäviä uutisia, mutta Kimin ohittaminen ei käynyt päinsä. Hän oli toimittaja ja toimittajan työ on listattu yhdeksi  vaarallisimmista nykymaailmassa. Heitä murhataan, siepataan, kidutetaan. Koska olen myös itse aikanaan saanut elantoni toimittajana sekä vakituisena että freenä, juttu osui suoraan sydämeen tikarina, joka vuotaa kauan. Kim oli oman tyttäreni ikäinen kuollessaan, joten asetun isosti myös vanhempien tuntoihin. Ihmettelin miehelleni juuri, että ’miten he jaksavat jatkaa?’, ’miten he löytävät syyn nousta aamuisin?’

Elokuun kauniina iltana 2017 Kim Wall astuu Kööpehaminan rannalla omatekoiseen sukellusveneeseen. Kim on jo jonkin aikaa koittanut saada haastattelua tanskalaiselta keksijältä Peter Madsenilta. Juuri nyt kun Kim ja hänen poikaystävänsä, tanskalainen Ole ovat valmistamassa ystävilleen jäähyväisjuhlia ennen muuttoaan Kiinaan, Madsen onkin halukas tapaaman Kimin. He pähkäilevät suuntaan ja toiseen, mutta lopulta Kimin kunnianhimo voittaa ja hän miettii, että sukellusveneessä menee vain pari tuntia. Me kaikki muistamme miten hän seisoi sukellusveneen kannella hymyillen ennen kuin alus sukelsi...

Ingrid&Joachim Wall Kun sanat loppuvat Kim Wallin tarina (Boken om Kim Wall – när ården tar slut, WSOY 2019, suomennos Ida Takala, artikkelit, sitaatit ja puheet alun perin englannin kielestä  ruotsin kieleen on kääntänyt Ingrid Wall) ovat päättäneet ettei Kimiä muisteta rikoksen uhrina vaan loistavana ja upeana naisena, josta oli esimerkiksi monelle. He ovat perustaneet säätiön Kim Wall Memorial Fundin, josta jaetaan avustuksia nuorille naistoimittajille tukemaan näiden työtä ja toimintaa. He kiertävät puhumassa ympäri maailmaa Kimistä ja siitä mitä suunnitelmia Kimillä oli maailman parantamiseksi. Kim ei ollut viihdetoimittaja, vaan hän halusi vaikuttaa pienten ihmisten elinoloihin sekä maailman ympäristön tilaan ympäri maapallon. Hän oli tehnyt jo monta reportaasia ja saanut ne myytyä. Hänellä oli ystäviä ympäri maailman ja häntä muistetaan kaiken aikaa jossakin. Kim ei unohdu!

Kimin perhe lienee ollut hänelle sysäys toimittajaksi, vaikka hän ensin aikoikin ihan muulle alalle. Äiti on toimittaja, isä on lehtikuvaaja samoin veli Tom. Jo hyvin varhain Kim ilmoitti meneväns IB-lukioon vaikka koulumatka pidentyi siitä huomattavasti. Myöhemmin kun Kim reissasi pitkiä matkoja juttujen perässä, hän piti aina yhteyttä kotiin. Kirjassa on myös kuvia ja eräs on erittäin koskettava. Perheellä oli tapana kerran vuodessa ottaa kotipihalla kuva heistä yhdessä ja perheen koira mukana. Nyt sattumalta kuva otettiin juuri vuorokautta ennen kuin Kim katosi jäljettömiin...Melkein nyt sanat loppuvat minultakin.

Kirja Kimistä on kirjoitettu niin, että siinä kerrotaan vuoroin hänen elämästään ja koulutuksestaan, urahaaveistaan sekä niistä, mitä hän oli ennättänyt jo saavuttaa. Vuoroin menossa olevasta rikostutkinnasta. Kim ei ollut yltiöuhkarohkea, mutta hän oli sinnikäs. Hän tunnisti vaaran olemassaolon ja oli saanut mm. lähitaistelukoulutusta. Minua, ehkä jotain muutakin, on jäänyt vaivaamaan se, miten Madsen avaruusrakettisuunnitelmineen oli niin kiinnostava? Mikä ihme Peter Madsenissa veti Kimin illasta ystäviensä kanssa sukellusveneelle etenkin kun edessä oli vuoden ero heihin? Olen jo kirjoittanut kunnianhimon ja sinnikkyyden, mutta koska olen hyvin kiinnostunut rikollisten profiloinneista, törmään Madsenissa aina johonkin käsittämättömään, jolle en löydä sanoja. Hänhän oli todella, todella outo ihminen, jollainen voi olla myös hyvin kiinnostava haaste etenkin nuorelle toimittajalle.  Madsen oli monen mielestä erikoinen persoona. Jos olisin itse ollut nousukiidossa oleva Kim, mitä olisin tehnyt? Olisiko intuitio tullut avuksi vai olisinko noussut tuntemattoman miehen sukellusveneen kyytiin mieluummin kuin jäänyt viettämään grilli-iltaa parhaiden ystävien kanssa? En spekuloi syyllistämisellä, vaan mietin nyansseja, jotka johtavat valitsemaan meistä itse kunkin yhden tien toisen sijasta.

Kim pyörittelee vaihtoehtoja Olen kanssa – haluaako Ole tulla mukaan? Vai jääkö Kim juhliin? Lopulta he päätyvät siihen, että Kim lähtee sukellusvenematkalle, Ole jää vieraiden luo – kysehän on vain parista tunnista.

Kim lähettää Olelle viestejä:

Olen yhä elossa. Rakastan sinua.

ja

Hän on jopa ottanut kahvia ja keksejä mukaan alukseen.

Sen jälkeen tulee hiljaisuus.

Myönnän itkeneeni kun seurasin ruumiskoirien työtä, myönnän itkeneeni tämän asian äärellä aina kun kuulin siitä, näin kuvia Kimistä tai hänen murhaajastaan. Millainen ihminen tekee tällaista? Tätä ei voi verrata pariin maailman kuuluisimpaan sarjamurhaajaan, ei. Kunnioituksesta Kimiä kohtaan, en halua heidän nimiään nyt tähän. Tämä on Kim Wallin tragedia. Kimin äiti haluaa kirjassa painottaa:

Kimin suhde Madseniin oli puhtaasti ammatillinen. He eivät olleet koskaan aiemmin tavannnet, sopimus haastattelusta tehtiin  sähköpostitse, ja tuo sähköpostikeskustelu on kokonaisuudessaan tallessa. Kim ei ollut naiivi. Hän treenasi nuorena karatea ja oli kouluttautunut kohtaamaan väkivallan uhkaa. Hän osasi ennakoida vaarallisia tilanteita.

Monet naispuoliset toimittajat ovat kertoneet kantanaan: ”Mekin olisimme menneet sukellusveneseen, me olisimme tehneet juuri niin kuin hän. Se olisin voinut olla minä!”

Löydätte kirjasta kaiken ihanan, mitä Kimillä oli perheensä kanssa. Jännittäviä matkoja jo toisella ikävuodella aina Meksikoon asti. Joka vuosi jotain erikoista, jolloin Kim tajusikin jossain vaiheessa, että hän ei aio asua loppuelämäänsä Ruotsissa, mutta pitää tietysti yhteyttä rakkaaseen perheeseensä, joka oli myös valmis matkustamaan häntä tapamaan kauemmaskin. Kimiä kiehtoi erityisesti Aasia. Kim oli myös iosäiti Lillyn Mumlan, joka rakasti tehdä peitoista pesiä ja käpertyä niihin kuin pikkulintunen tai joku hassu pesäolento. Myöhemmin Kimistä tuli reissaaja hyvinkin vaikuttaviin kohteisiin, mutta hän kantoi aina perheensä valokuvaa mukana. Se oli kuin talismani tai symboli, sille mikä oli tärkeintä.

Tämä kirja piti kirjoittaa nähdäksemme valon erottuvan synkimmästä pimeydestä.

Kimin nimi oli Kim Isabel, joten oli luonnollista, että Kim Wallin muistotilaisuudessa kuullaan Björn Afzeliuksen laulu Isabelle, jonka Björn kirjoitti omalle tyttärelleen ja jonka mukaan Kim sai toisen nimensä:

”Aurinko  hehkuu hiuksissasi, kukat nousevat maasta siellä missä kuljet...”

*****

Kim Wallilla oli tapana kirjoittaa juttuja, joilla hän saattoi vaikuttaa asioihin, viedä niitä paremmiksi ja eteenpäin. Kun hän onnistui, hän näytti voitonmerkkiä. Haluan tehdä tuosta Kimin 'tunnarista' nyt viestikapulan, jolla emme fanittele omia menestyksiämme vaan teemme voitonmerkin Kim Wallin muistolle! Kimin vanhemmat ovat mielestäni tehneet oikein, kun ovat jättäneet murhaajan kuin sivuun, sillä Kim oli jotain, ei hänet tuhonnut henkilö. Tosin vanhemmillakin oli 'tarpeensa' ja se oli se, että mennessään oikeudenistuntoihin, he pakottivat heidän tyttärensä murhaajan katsomaan heitä silmiin. Kirjaa ei ole kirjoitettu sensaation takia, vaan Kimin säätiön kasvattamiseksi. Säätiön varoilla yhä useampi toimittaja voi tehdä työtään turvallisesti. Minusta kannatettava asia


*****.

Elämäkerrat Leena Lumissa