torstai 12. tammikuuta 2023

Lumen ikävä ja torstai on toivoa täynnä

Sataa vettä. On kaljamoista eli hyvin liukasta. Olen edelleen flunssassa, en koronassa enkä influenssassa. En näe hitaita puuterilumihiutaleita...Olen lukenut hitaasti hyvin kiinnostavaa true crime -kirjaa Tyttö maissipellossa, joka kertoo keuruulaisen piikatytön erikoisen kohtalon Kanadassa, jonne hän suurin toivein lähti syksyllä 1913. Kustantaja on Docendo ja kirjoittaja on Jenni Stammeier. Tilasin tämän ihan itselleni joululahjaksi, mutta haluan jakaa, mitä tässä nyt jaksan. Vaikka tiesin siirtolaisvirrasta, niin en tiennyt mitään Keuruun Haapamäeltä Murtomäen tilalta lähteneestä piikatytöstä Anna Jokinen. Kun hän löytyi jo talven tullessa hyvin huonossa kunnossa maissikuhilaan sisältä ja tilan isäntä kantoi hänet lämpimään. Anna oli ollut kadoksissa 17 päivää. Koko sitä aikaa hän ei ollut voinut olla kuhilaassa, sillä yöt olivat jo todella kylmiä. Lääkärin saapuessa paikalle, Anna teki jo kuolemaa eikä häntä voitu auttaa. Kirja sisältää monien suomalaisten piikatyttöjen järkyttäviä kohtaloita. Olen vasta vähän yli puolen välin, sillä olen pitkästä aikaa vilustunut.

Vahva suositus!!!!

Kirja, jota olen kauan odottanut, on ilmestynyt. Toivottavasti on jo matkalla luokseni. Anneli Heliön Anna Ahmatovan elämä on suurtyö, jota lukenen kevään mittaan. Edellinen Annelin suurtyö oli Anna Ahmatova Olen äänenne Kootut runot 1904-1966. Sivuja kirjassa on 835 ja kaikki on luettu. Muutama on luvalla julkaistu, satoja sulattelen. Jutussani jo ikääntynyt Anna lukee Kesäpuistoa...

Dekkareissa voisi olla vähemmän kuin kolmen kirjan matskut. Jouduin kahdesta paksukaisesta viime vuonna kirjoitusjumiin. Mikä minut pelasti? Lyhyt paussi ja Patricia Highsmithin alle 300 sivuiset todella jännittävät dekkarit omasta hyllystä. Ketä Patricia kiinnostaa, kannattaa katsoa tai tallentaa ensi la klo 20.00 sveitsiläisen Eva Vitijan Patriciaa koskeva "rakkkauselämäkerta" Patricia ja rakkauden kaipuu. Teema&Fem

Jos jollain on myydä minulle Sirkka Turkan Tule takaisin, pikku Sheba, olisin kiinnostunut kirjasta, joka olisi hyväkuntoinen ja kohtuuhintainen. Bloggariystäväni, jonka kanssa löysimme toisemme vuosia sitten, laittoi yhden Turkan runon kommenttikenttääni ja nyt olen ihan myyty. Olen ollut yhteydessä myös kustantamoon kahdesta syystä, että jos varastosta löytyisi tai otettaisiinko uusi painos♥

Vaikka en ole voimissani, kaipaan tätä...

ja tätä. Keski-Suomen parhautta ovat olleet kunnon lumitalvet.

Kuuma lääkejuomani saapui. Siirryn ihanan joululahjaksi tyttäreltäni saaman ison, pehmeän filtin alle♥ 

Leena Lumi

Urpiaiskuva Pekka Mäkinen

6 kommenttia:

  1. Toivottavasti saat Shebasi <3

    VastaaPoista
  2. Tuosta Anna Jokisen tapauksesta luin lehtijutun juuri muutama päivä sitten. Järkyttävä kohtalo hänellä. Mitähän ihmettä hänelle oli tapahtunut? Pikaista paranemista sinulle! ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjarikas elämäni, missä lehdessä juttu oli? Minulla ei ollut aavistustakaan, miten paljon suomalaispiioista joutui valkoisen orjakaupan uhriksi. Kiitos♥♥

      Poista
    2. Se juttu oli Ilkka-Pohjalaisessa. Kamalaa tuollainen orjakauppa. Ja että niin moni suomalaispiika joutui sen uhriksi...

      Poista
    3. Kirjarikas elämäni, kumma kun en ole Helsingin sanomissakaan huomannut...Heitä oli paljon ja niin nuoria...Viikonloppua♥♥

      Poista