Tästä annoksesta söimme hyvin kaksi kertaa eli määrä riittää hyvin vaikka kulinaariseen iltaan ystäväpariskunnan kanssa. Lisukkeena oli vain tuore patonki, hyvä valkoviini sekä jäävesi. Tässä ohje herkkujen herkkuun:
2-3 kuhafilettä
1 pss tuoreita simpukoita
3 dl valkoviiniä + 2 dl vettä
1 kalaliemikuutio
1 iso sipuli viipaloituna
3 isoa valkosipulinkynttä
(1 punainen chili hienonnettuna)*)
1 dl oliiviöljyä
1 tlk tomaattimurskaa
3 rkl silputtua persiljaa
1/2 sitruunan mehu
50 g kuorittuja manteleita jauhettuna
12 raakaa jättikatkarapua
sahramia maun mukaan
suolaa, mustapippuria
Poista kuhafileistä ruodot. Mausta kevyesti suolalla ja anna maustua huoneenlämmössä. Kuumenna viini ja kalaliemi kattilassa. Pese simpukat ja lisää ne kalaliemeen. Peitä kattila kannella ja keitä pari minuuttia välillä kattilaa ravistellen. Ota simpukat liemestä, säästä keitinliemi.
Kuumenna oliiviöljy laakeassa paistokasarissa. Lisää sipuli ja hienonnetut valkosipulinkynnet. Kuullota sipulit (ja chili), lisää tomaattimurska, persiljasilppu, sitruunamehu ja simpukoiden keitinliemi. Keitä kokoon parikymmentä minuuttia. Mausta suolalla, pippurilla ja sahramilla.
Lisää paloitellut kalat ja jättikatkaravut. Anna kiehua hiljalleen 5-10 minuuttia. Lisää simpukat ja kuumenna. Silppua ruoan päälle lehtipersiljaa. Tarjoa zarzuela hyvän leivän kanssa.
*) Chili jää meillä tästä upeasta ruoasta pois, koska...: Pilkoin chiliä, kosketin ajatuksissa huuliani ja sitten alkoi mieletön kirvely ja huuleni turposivat ihan ilman botoxia törölleen. Olin kuin Angelina Jolie jostain kohtaa, R. kehtasi nauraa samalla kun siveli kipeään kohtaan maitoa, joka on kuulemma just oikea apu jos näin käy. Onneksi kipu lakkasi ja saimme keskittyä romanttiseen herkutteluumme. (Onneksi ei käynyt kuin eräälle tutulleni, jonka chiliateria vei vuorokaudeksi sairaalaan, sillä häneltä paloi...)
Paljastan nyt vielä, että Annan kuvassa tämä ruoka tarjoiltiin niin upeasta kulhosta, että nyt meidän astiasto meni uusiksi. Miksi kaikki astiani ovat moderneja, vaikka olen sielultani country&cosy...Uuden astiastomme ensimmäinen lautanen on kuvassa. Mutta se kulho siinä kuvassa...ah!

Jos olet eläinsuojelija, ostat simpukat kaupan pakastekaapista. Eettisenä herkkusuuna, valitsen mieluummin nopeasti ja tuskattomasti kaasutetut simpukat ja ravut, en kuumaan veteen eläviltä heitetyt, sillä tuskallinen kuolema on yllättävän pitkä. Ei haittaa maussa, Kukaan ei ole erottanut!
Tämä on niin herkullista, että....en sanotuksi saa.
Guten Appetit♥
Leena Lumi
Ruokareseptit Leena Lumissa

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti