torstai 11. kesäkuuta 2009

SUOMI ON ELÄINSUOJELUN TAKAPAJULA


Kuulin juuri yhdeltä blogiystävältä, että Ruotsissa koira ei saa olla yksin 6 tuntia pidempää aikaa! Siis edelleen olemme takamaa jossain Siperiassa...Suomessa on aivan tavallista, että koirat ovat kotona yksin 9-12 tuntia ilman mitään mahdollisuutta päästä tarpeilleen! Toivon, että tällaiset koiran omistajat joutuvat syömään omaa soppaansa eli olemaan ilman vessaa 12 tuntia!


Olen ihmetellyt muutamille tutuille, kun heidän koirat ovat kotona aamusta iltamyöhään, kun työpäivää vielä jatketaan ruoka- sekä muotiostoksilla, että 'miksi ihmeessä hankit koiran, kun sinulla ei ole aikaa sille?' Vastaus: Kun lapset halusivat! Vastaus ei kelpaa, sillä aikuinen on aina vastuussa eläimestä ja lapset, jotka kovasti toivovat koiria muuttavat Suomessa hyvin usein pois kotoa 18 vuotiaina ILMAN koiraansa.


Toinen kauhistus ovat yötä päivää ulkona häkissä ulvovat ns. metsästyskoirat, jotka eivät pääse häkistään pois kuin syksyllä. Naapurit eivät välttämättä häiriinny meluhaitasta vaan yleensä eläimen kärsimyksestä. Tiedoksi, että koira on laumaeläin ja kaipaa laumaansa eli perhettä. Toisekseen, oikaisen nyt sen harhakäsityksen, että ajokoiraa saisi pitää häkissä ympäri vuorokauden ympäri vuoden. EI SAA! Sitä ei saa tehdä, vaikka olisi tuhat sähkölämmitintä, sillä ajokoira kuuluu jo luonteensakin puolesta perheen pariin ja sen metsästysominaisudet eivät tästä kärsi. Paras jäniskoira, jonka tiedän, jakaa vuoteen isäntänsä kanssa!


Kolmanneksi, suvi on tullut ja mikä voi olla kirotumpaa kuin nähdä kurkustaan kiinni olevaa koiraa vedettävän pyörällä keskellä kuuminta päivää. Ensinnäkin koiraa ei saa viedä pyörällä ellei siihen ole asianmukaisia välineitä, jolloin suojataan mm. koira mahdollisilta niskavammoilta, toisekseen, valitkaa nyt ihmeessä se vuorokauden aika paremmin ja nostakaa laiska itsenne ylös pedistä aamuvarhain ja kolmanneksi, eikö se liikunta tekisi hyvää vetelälle koiran omistajallekin! Toivon, että tällainen koiraa kurkusta kuumana päivänä pyörällä pakkojuoksuttava rääkkääjä kokeilee itse, miltä tuntuu olla koiran paikalla!


En lakkaa koskaan ihmettelemästä, miksi elävän koiran ottavat laiskanpulskeat, hyvin vähän liikkuvat ihmiset. Koira ei myöskään kuulu tiukkapipoille, sillä koiran kanssa pitää olla pilkettä silmässä ja sielussa. Kaupassa myydään lelukoiria, tyytykää niihin! On äärimmäisen itsekästä ottaa koira omaksi huviksi ellei pysty täyttämään tämän vaativan lemmikin tarpeita.


Ja kaikki huom!: Laittakaa puhelimeenne valmiiksi oman alueenne eläinsuojeluvalvojan puhelinnumero hätätilanteiden varalta. Esimerkiksi koiran pahoipitelyyn pitää puuttua heti!


Koira on niin älykäs eläin, että ansaitsee arvoisensa omistajan! Ja minä en lepää ennen kuin Suomen laki muuttuu vähintäinkin Ruotsin tasolle!

7 kommenttia:

  1. Koirahan on serallinen eläin, itsekästä pitää koiraa, jos ei ole aikaa.

    Autossa on ihan rikollista pitää koiraa, edes lyhyt aika kaupassa käydessä.

    Eikä saa enää koirat kulkea vapaana Göteborgissa, kun muutaman vakava tapaus hyökkäämisestä lja puremisesta lasten päälle. On monta koiranomistajaa, joilla ei koiraa pitäisi olla.

    VastaaPoista
  2. Autossahan voi lämpötila helposti nousta melkein saunaksi kesällä, täyttä eläinrääkkäystä koira sinn ejättää.

    VastaaPoista
  3. Suomessa saavat kai jättää kauppareissun ajaksi koiran autoon, mutta ellei ikkunat ole auki, joku tekee taatusti ilmoituksen vaikka tavaratalon neuvontaa, jolloin auto kuulutetaan.

    Pitääkö sitä koiraa raijata mukana autossa vai ollaanko aina menossa kesämökille!

    Koira saa todela helposti lämpöhalvaksen ja pienet koirat kuolevat siihen tosi nopeasti.

    Olen sitä mieltä, että suurimmalla osalla ihmisistä ei pitäisi olla koiria. Ja olen niin pahoillani, kun kennelien pitäjät eivät välitä kenelle myyvät, kun on kyseessä busines. Ja jotkut kyllä välittävät, mutta heillä ei ole taas intuitiota nähdä 'esittämisen' läpi.

    Ruotsissa silti paremmin!

    VastaaPoista
  4. Poliisi on monen auton ikkunat rikkonut, eläinrääkkäykseen lasketaan. Vaikka ikkuna auki, voi kesällä lämpötila lähennellä +50° C autossa.

    Kukaan ei lastansa jättäisi sinne..
    Joissain kaupoissa on varjoisat parkkipaikat koirille.

    VastaaPoista
  5. Ihminen on peto ja eläin uhri.

    Meillä on ollut isolla avoparvekkeellakin tuo lämpötila ennen kuin istutimme vaahteran varjostamaan...

    VastaaPoista
  6. Hyvä kirjoitus jossa paljon oikeata asiaa!

    VastaaPoista
  7. Jael-kulta, toivoin, että siinä olisi KAIKKI oikeaa asiaa;-), mutta minä katson nyt tuota lausetta lävitse sormieni, koska teet vapaaehtoistyötä Israelin kulkukoirien hyväksi ja olet antanut yhdelle hylätylle eli Bambille, kodin.

    VastaaPoista