maanantai 6. heinäkuuta 2009

NOTTURNO

Ah yöhyt hellä, joka lempeydellä
maan huolit huntuus iankaikkiseen,
näin maata suo maailman sydämellä
sa lapses, unelmiinsa uupuneen,
kuin sallit, ett’ on tupa tähtösellä
ja laineell’ liikkuvalla linna veen,
myös piha pitkä ilman pilvyellä
tai talo nousta taivaan autereen;
tyyssija heillä tyyni on, - mut kellä
on rauha riutuvalla rakkauteen?

Ah, armas, kuule, kuink’ yön sykkehellä
on niin kuin kaiku kaukokanteleen,
kuink’ alkaa hiljaksensa helkähdellä
kuin jää yks-öinen ääneen hopeiseen!
Syyskylmät saapuu, suo mun lämmitellä,
en muuten kestä uuteen keväimeen,
suo sydänlämpöäs mun lähennellä,
mun tuta riemu rinnan syttyneen,
kun kaikki sammuu, katoaa, - mut kellä

on helkatulta arkeen ainaiseen?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti