maanantai 5. lokakuuta 2009

ELÄKÖÖN PEKKA TÖPÖHÄNTÄ

Olethan sinä tietenkin kuullut juttuja Pekka Töpöhännästä? Pekka Töpöhännällä ei ole häntää, semmoinen pieni töpö vain. Sen hännän puraisi poikki rotta silloin kun Pekka oli vielä Pekka ja pikkuinen ja asui maalla.

Kun Pekka muutti sitten kaupunkiin, niin muut kissat alkoivat heti tehdä hänelle kiusaa. "Pekalla ei oo häntää, Pekalla ei oo häntää", he huusivat pyörien piirissä Pekka Töpöhännän ympärillä.

Kaikkein häijyin kissoista oli Monni. Hän yritti koko ajan petkuttaa Pekkaa ja keksiä Pekalle kaikenlaisia harmeja.

Pekka on kiltti kissa, mutta ei hän mikään tassukka ole. Ja usein käy sitten niin että Monni saakin pitkän nenän.

Näinhän alkaa jokaikinen Pekka Töpöhäntä -tarina ja jatkosta muistamme, että Monni, Pilli ja Pulla saavat aina pitkän nenän ja Maija Maitoparta ihailee Pekkaa aina vaan.

Pekka Töpöhäntä (Gummerus, 2009) on Juhlakirja, joka tekee kunniaa Töpöhännän 70 vuotta kestäneille seikkailuille. Kirjaan on koottu Gösta Knutssonin viisi Töpöhäntä tarinaa samoihin kansiin. Mukaan ovat päässeet Pekka Töpöhännän jännittävä juhannus (Pelle Svanslös firar midsommar), Pekka Töpöhäntä urheilukilpailuissa (Pelle Svanslös på tävling), Pekka Töpöhännän silakkaretki (Pelle Svanslös fiskar strömming), Pekka Töpöhäntä ja lumiukko (Pelle Svanslös och snögubben) sekä Pekka Töpöhäntä tivolissa (Pelle Svanslös på tivoli).

Pekka on aivan ihastuttava henkilöhahmo, sillä hän vie niin aikuista kuin lasta. Mutta lasta nimenomaan niin että tarinassa on jätetty tilaa lapsen omalle mielikuvitukselle ja kissojen seikkailut alkavat tuntua hyvin todelta. Pidin nyt itse eniten tarinasta Pekka Töpöhäntä ja lumiukko, mutta parhaiten muistin tarinan Pekka Töpöhäntä urheilukilpailussa jo vuosien takaa. Itse luin näitä lapsena ja myöhemmin omille lapsille ja nyt taas ihan itselle...;-) Siellähän olivat sitten myös Rauha, Risto ja Rolle ja myös Konrad, joka oli melkein yhtä häijy kuin Monni...

Mutta Pekka Töpöhäntä kirjoissa paha saa aina palkkansa ja niinpä Lumiukko -tarinassakin Monni vilustuu pahan kerran ja 'monta viikkoa hänen oli pakko maata ihan surkeassa kunnossa!'

Kirjan kuvitus on Lisbeth Holmberg-Thorin käsialaa ja aivan herkullista. Näitä kuvia moni lapsi katselee ilokseen ja yrittää myös piirtää samanlaisia. Me piirrettiin voipaperin läpi silloin...ihan vähän aikaa sitten;-)

Aikuiset, muistakaa lukea lapselle ääneen ihan pienestä alkaen ja jatkakaa iltalukemista vielä kun lapsi jo osaa lukea. Se on lapsiperheen tyydyttävin vuorokauden hetki, joka kokoaa perheen mukavalla tavalla yhteen kokemaan paitsi yhteenkuuluvuutta ja rauhoittumista, myös lukemisen ihmettä.

Eläköön Pekka Töpöhäntä!

8 kommenttia:

  1. Hi, I read your blog with great interest. it is a good idea, and really worth to check

    out. I would definitely recommend my friends to visit your blog. let's exchange our

    opinions in future, be glad to see you at my Blog -
    Tanchiki online

    VastaaPoista
  2. Hi, Shiko! Nice to meet you here in my blog. My blog i mainly about books but also dogs, furnishing, renovations, garden, cooking, music and happenings. Later perhaps my travel writings from different countries...

    I tryed to open you blog, but opened only partly...what is the exact blogaddres? I'll try to use the different route. Notice: I'm not the technical genius;-)

    VastaaPoista
  3. Lapsena Pekka Töpöhäntä kirjat kuuluivat suosikkeihin;minulla oli koko sarja!

    VastaaPoista
  4. Jael, toivottavasti säästit ne...Minäkin palasin ihan lapsuuteen saakka, kun näitä luin.

    VastaaPoista
  5. Jossain lukikin että Uppsallan kiltein kissa on 70-vuotias :)

    VastaaPoista
  6. Tuure, niinhän asia onkin! Kuvittele 70 vee!

    VastaaPoista
  7. Enkös minä tähän kommentoinutkaan. Ainakin mielessäni kommentoin.. Piti sanoa, että Pekka Töpöhäntä on sekä minun että lasteni IKISUOSIKKI ! Ihana!

    VastaaPoista
  8. Ehkäpä hän on ollut myös vanhempiesi suosikki...

    VastaaPoista