LESKI VUODEN VERRAN

Leski vuoden verran (A Widow for One Year, Tammi, 1998) teos on omistettu: Rakkauskertomus Janetille! Jo kirjan omistus paljastaa, että luvassa on John Irvingin mielipuolisten tapahtumien lisäksi romantiikkaa ja onhan sitä. Minun mielestäni tämä on Irvingin vaikuttavin, viehättävin ja romanttisin kirja. Irvingin runsaaseen tyyliin (ihmettelen usein millaiset aivot Irvingillä mahtaakaan olla…) kaikki kuitenkin tapahtuu monessa tasossa, mutta henkilöitä ei koskaan ole liikaa, joten lukija pysyy mukana huolimatta siitä, että kaikki mukana olevat roolitukset ovat vaikuttavia, ei vain yksi tai kaksi, vaan kaikki.

Tarinan yksinkertainen ingressi voisi mennä vaikka näin: Kirjailija Ted Colen perheeseen Long Islandille palkataan kirjailijan autonkuljettajaksi kesällä 1958 16-vuotias Eddie O’Hare, koska kuuluisa lastenkirjailija ryyppää melkein aina korttinsa ’kuivumaan’. Poika saapuu taloon, jonka kaikkien huoneiden kaikki seinät on päällystetty perheen auto-onnettomuudessa kuolleiden poikien valokuvilla. Vain Tedin työhuone on kuvaton. Perheessä on 4-vuotias tyttö Ruth, joka on ’tehty’ vain laastariksi vanhempien suruun. Vanhemmat ovat asumuserossa asuen kahta vierekkäistä taloa ja yöpaikkoja vaihdellaan tiuhaan, sillä Ruthista halutaan huolehtia kaikin tavoin. Kaikkien yrityksistä tai estelyistä huolimatta kesästä ’58 alkaa draama, jolle ei löydy kirjallisuudessa vertaa, kun otetaan huomioon henkilökuvauksien tarkkuus, monitasoisuus, huumori, tragedia ja uskomaton, uskollinen rakkaustarina.

Se että Ruth Colesta varttui arvostettu kirjailija ja kansainvälisesti menestynyt bestselleristi – harvinainen yhdistelmä – oli vähemmän merkillistä kuin se että hän ylimalkaan onnistui varttumaan aikuiseksi. Valokuvien komeat nuorukaiset olivat varastaneet suurimman osan hänen äitinsä kiintymyksestä, mutta äidin hyljintääkin sietämättömämpää oli kasvaa vanhempien keskinäisessä kylmyydessä.

Ruthista tulee siis kirjailija. Ruthin kaikkia muita, paitsi omaa vaimoaan, ’häntivä’ alkoholisti-isä oli jo kuuluisa kirjailija, perheen äiti oli opiskellut yliopistossa aineita, joilla tähtäsi kirjailijaksi ja kaiken huipuksi perheeseen kesäksi palkattu 16-vuotias Eddie halusi tulla vain kirjailijaksi. Tätä päämäärää silmällä pitäen hän kuului koulunsa kirjallisuuslehden toimittajakuntaankin ja myös suostui kesätyöhön kuuluisan kirjailijan perheeseen. Kokematon Eddie ei vain tajunnut, mihin työhön oudot aivot omaava Ted oli hänet todellisuudessa palkannut.

Perheen äiti Marion on kaunotar. Viehkeä aikuinen nainen, joka kietoutuu mielellään pinkkiin kashmirvillatakkiinsa, eikä käytä rintaliivejä. On väistämätöntä, että oudossa kahden talon asumismuodossa tulee yö, jolloin nuoren miehen testosteronia pursuava Eddie ja aikuisen naisen nälän ja hellyyden omaava Marion kohtaavat. Eddie on kuudentoista, kun 39-vuotias Marion kuiskaa hänelle: ”Minä näytän sinulle mitä merkitsee täydellinen.”

Kysyin mieheltäni, joka luki tämän kirjan, mikä hänelle jäi päällimmäiseksi mieleen tästä erittäin monisyisestä kirjasta. Hän sanoi, että tapaus, jossa Tedd yritti päästä eroon rouva Vaughnista. No, tässä Irving tuttuun tapaansa liehuttaa keskellä tragediaa huumorin hurjaa lippua, sillä moista näytöstä harva ohittaa ääneen nauramatta. Teddhän harrasti runsaasti naisia, paljon itseään nuorempia naisia, mutta mielellään äitejä. Hän aloitti suhteen pyytämällä äitiä ja lasta mallikseen. Lopulta mallina oli vain äiti ja lopullisissa kuvissa mallin sukuelimet oli kuvattu niin pornahtavasti, että heikompia hirvittää. Tedd ei vain osannut laskea, että joku nainen saattaa olla suhteessa tosissaan ja tunnettuahan on, ettei mikään ylitä petetyn naisen raivoa. Tämä hauska, mutta uskalias kohtaus päättyy siihen, kun koko asujamiston kadut, suihkulähteet, talojen pihat ovat täynnä Teddin törkeitä piirustuksia rouva Vaughnin sukupuolielimistä ja rouvan puutarhuri tekee kuolemaa roikkuessaan pää alaspäin likusteriaidasta vailla toivoakaan avun saamisesta.

Ja samaan aikaan Marion kerää seiniltä kuolleiden poikiensa kuvia ja jättää tyttärelleen Ruthille vain yhden kuvan, iloisen kuvan, jossa Marion on pariisilaisessa hotellissa ja vielä vuoteessa nauraen iloisesti ja paksujen peitteiden alta näkyy kaksi lapsen jalkaa, kummankin kuolleen pojan yksi jalka. Marion pakkaa ja katoaa kodistaan ja perheensä elämästä 37 vuodeksi tuntemattomuuteen.

Minä pidän toiseksi eniten kirjan siitä kohtauksesta, jossa squashin mestaripelaaja Ruth Cole hakkaa mailalla murskaksi suuren kusipään ja juristin Scott Saundersin polven. Ruthin treeni ja lämmittely uima-altaalla ennen tapahtumaa ovat unohtumattomat. Kerrankin sikamies sai juuri mitä ansaitsi! Ja sen teki kirjailija Ruth Cole.

Myös Eddiestä oli tullut kirjailija, joten ennen pitkää Ruth ja Eddie tapaavat. Mutta Ruth kulkee omia polkujaan aina Amsterdamiin asti ja joutuu siellä rikoksen silminnäkijäksi tutustuen tätä kautta ylikonstaapeli Harry Hoekstraan, joka yli kaiken rakasti vuoteessa lukemista ja vähän ajan kuluttua myös Ruthia.

Harry oli valinnut Yeatsin runon Ruthin ja hänen vihkiäisiin. Ruth rakasti Harrya sen takia entistä enemmän. runo kertoi köyhyydestä, ja köyhähän Harry (Ruthiin verrattuna) oli, ja hän luki runon yhtä jyrkästi kuin poliisi lukee rikolliselle tämän oikeudet:

Jos omistaisin taivaan kirjokankaat,
kudelmat kultavalot, hopeaiset
yön, aamun, hämäränkin sinivaatteet
himmeät ja tummat,
ne levittäisin alle jalkojesi:
vaan köyhänä on mulla unelmani vain,ne levitän mä alle jalkojesi.
Siis: käy keveästi, unelmillain käyt.

Vain Eddie on yksin. Hän asuu asunnossa, jota tulevat ja menevät junat tärisyttävät. On kiitospäivän viikonlopun sunnuntai, vuoden kaikista sunnuntaista yksinäisin. Eddie odottaa viimeistä eli junaa 23.17 ja menee nukkumaan vasta sen jälkeen. Eddie seisoskelee kuistillaan kuunnellen jo loittonevaa junaa. Luoteistuuli toi jo mukanaan talven tuntua. Joku nainen lähestyi sumusta. Pimeässä ja sumussa nainen näytti iättömältä. Haluamatta pelästyttää naista Eddie sanoi: ”Anteeksi. Voinko auttaa?”

”Hei Eddie”, sanoi Marion. ”Kyllä, sinä voit varmasti auttaa. Minä olen miettinyt ikuisuudelta tuntuvan ajan, miten kovasti haluaisin sinun auttavan minua.”

Mistä he puhuivat kolmenkymmenenseitsemän vuoden jälkeen? Mitä väliä sillä on! Vain sillä on väliä, että Eddie oli odottanut Marionia kaikki nuo vuodet.

Siis tämä kirja todistaa, että naisen elämä voi alkaa 76-vuotiaana! Kirjan unelmia kantavin kohta:

Kaksitoista yli kuuden junan jälkeen he rakastelivat hyvin varovasti ja nukkuivat taas sikeästi kunnes itäänpäin menevä juna toivotti heille aurinkoista, kylmää, kirkasta hyvää aamua kello 10.21.