MAANPEITEKASVIT - LUO VEHREÄ PIHAPIIRI

Jos puutarha on kolmessa tasossa ja täynnään viettäviä rinteitä, luiskia, rappuja, liikaa nurmikkoa ja hurmaavien, mutta todella isojen lehmusten takia, osittain siimeksiä ja varjoja, mitä tuleekaan mieleen kaivata? Maanpeitekasveja!

Jos piha on pieni ja siellä kasvaa perenna siellä, toinen täällä ja sitten on tehty pientä laattapolkua, mutta kaikki välit puskevat heinää, voikukkaa ja nokkosta, mitä tulee mieleen kaivata? Maanpeitekasveja!


Tyhjiöllä on taipumus täyttyä ja ellet itse valitse, millä tyhjiö täyttyy, kasvien oma valtataistelu täyttää tyhjät tilat juuri vaikka voikukalla, mutta asiaan voidaan vaikuttaa omaksumalla aivan uusi näkemys tyhjiöön eli luomme tyhjiöstä kauneuden ja käytännöllisyyden liiton, jossa rikkaruohot eivät juhli, eikä ruohonleikkuukone säksätä, jossa ei juhli tylsä nurmikko, vaan kukkivat mitä hurmaavimmat maanpeittokasvit.

Kirsi Tuominen ja Olavi Niemi ovat tehneet kirjan Maanpeitekasvit – Luo vehreä pihapiiri (Minerva 2012), jossa kerrotaan sekä kuvin että sanoin kahden vahvan ammattilaisen opein, miten toteutetaan pihapiiri, jossa varjotkin kukkivat, nurmikko vähenee, puutarhan hoito helpottuu, rumat, tyhjät kohdat saavat pärjääviä kukkijoita ja samalla muutkin kasvit alkavat voida paremmin, sillä maanpeitekasvit estävät veden haihtumista ja samalla parantavat veden imeytymistä maahan. Tässä jutussa esitellyt kuvat ovat puutarhaharrastaja, valokuvaaja Olavi Niemen ottamat, mutta kirjasta löytyy myös hortonomi Kirsi Tuomisen kuvia, joista esim. kivimuurista kasvava verikurjenpolvi on yksi viehättävimpiä.

Maanpeitekasvit –kirjan yleisilme on tehokas ja antava. Minä, muka kokenut puutarhuri, luin hämmästyksestä ymmyrkäisenä, mitä kaikkia kasveja sitä voikaan istuttaa ja mitä ihmeellisimpiin paikkoihin. Siis tämä on ehdottomasti tietokirja eli mieletön määrä asiaa monen, monesta kasvista runsain kuvin. On otettu huomioon kasvuolosuhteet, mahdolliset tuholaiset, maaperä, helppohoitoisuus, vyöhykkeet, pienilmasto ja monta, monta muuta asiaa.

Istuta maanpeitekasveja talon seinän viereen, puuaidan vierukselle, polkulaattojen väleihin, kallioiden koloihin, rinteisiin, masentavan nurmikon tilalle, maakellarin katolle, varjoihin ja jopa puiden ja marjapensaiden juurelle, sillä marjapensaat vain pitävät oikeista kasveista juurellaan kosteutta pidättämässä. Ja tässä yksi kasvi, jota en väsy teille ylistämästä, vaikkakin minun lukuisista köynnöshortensioistani vasta yksi on maanpeittotehtävissä:

Tämän lisäksi muistakaa kärhöt, sillä niiden ei tarvitse välttämättä kiivetä vanhoja luumupuita ja mongolianvaahteroita , kuten minulla, vaan myös clematikset toimivat tehokkaina ja kauniina maanpeittokasveina vaikka kivikkojen yllä tai matalissa pensastoissa, mutta eivät tietenkään kestä tallomista. Tässä kivikkokilkka, joka minulla kasvaa yhdellä seinän vieruksella, mutta ei niin onnistuneesti kuin eräällä naapurilla, jolla se kukkii jo aikaisin ja on yli puolimetriä korkea, tiheä matto.

Maanpeitekasveja voivat olla myös sipulikukat ja perennat, joita kirjassa mainitaan useita. Perennoista varmaan etenkin hankalissa paikoissa käytetyin on vuorenkilpi, mutta kannattaa muistaa myös kuunliljat, jotka ovat todella viehättäviä, kun vain löytää sen ’oman lajinsa’. Näiden välistä ei pääse rikkaruoho tunkemaan läpi. Sipulikukista mainitaan mm. daaliat, gladiolukset, kannat, rusko- tai tiikerinliljat, mutta varmaankin monelle varjon viehkoin kaunotar on tämä:

Puun siimeksessä kasvavien maanpeitekasvien seassa kaunis varjolilja (Lilium martagon) ihastuttaa kukinnallaan heinäkuussa. Se kasvaa reilun metrin korkuiseksi, joten puun alimmat oksat kannattaa ottaa huomioon varjoliljoja istutettaessa.

Minä näen jo unta, että lehdossamme kukkivat ensi suvena valkoiset varjoliljat…

Ja sitten peittokasveja ovat tietysti myös laukat, krookukset, narsissit ja tulppaanit, muscarit, scillat eli kaikki nämä tutut, joista jo löytyy värejä jokaiseen makuun, mm. scillaa vaaleanpunaisena.

Kirja on niin tehokas ja silti helppo aloittelijallekin, että kasvisuositukset esitellään vaikkapa näin: Kivikkoon ja paahteeseen sopiva kasveja ja sitten tulee pitkä luettelo näistä kasveista. Sitten on oma luettelo Kivikkoon sopivia kasveja tai Savimaassa viihtyviä kasveja tai Happamassa maassa viihtyviä kasveja. Viime mainitussa viihtyvät mm. sammalleimu, ruohokanukat, rönsytiarella, tuoksumatara, varjoyrtti, vuorenkilpi, kääpiömänty, vuorimänty, matalat katajat ja tuivio. Muistatte, ehkä viimekesäisen puutarhavierailuni Kirstin puutarhassa: Siellä oli hyvin vatkatun vispipuuron väristä sammalleimua, jonka jälkeen olin ihan myyty – värin takia. Nyt minulla kasvaa tuota ihanuutta vähän ja tarkoitus olisi lisätä. Tässä Olavi Niemen kuva sammalleimusta kirjasta Maanpeittokasvit:

Maanpeittokasvit on sitten todella helppo hoitaa. Pitää vain muistaa jättää sen verran askelpaikkoja, että pääsee nyppäämään vielä nuoresta istutuksesta satunnaisen rikkaruohon, tekemään istutuskastelun ja siinäpä se melkein onkin, sillä kasvien ylle syksyisin putoavat lehdet maatuvat maanpeitekasvien ravinnoksi ja laattakiviltä mahdollisesti lakaistu hiekka putoaa jo seuraavan sateen aikana maahan ja vain parantaa maaperää, sillä usein multa, jossa on hiekkaa joukossa, on monelle kasville (myös unikoille!) paras kasvualusta.

Kauheasti ei kannata lannoitteilla juhlia etenkään kivikkokasvien kanssa: Kävimme kerran Bessun kanssa ostamassa kunnon satsit kivikkokilkan taimia ja vasta myöhään illalla muistin soittaa ja kertoa, että ’ei sitten mitään kanankakkarakeita sinne kilkkarinteeseen’. Innostuspuuskassaan hän oli kuitenkin jo kovasti kanankakkaa istutusmultaan sekoittanut ja sitten kunnolla kastellut…

Suosittelen tätä kirjaa kaikille, joille nurmikko on pakkopullaa, varjot ja siimekset ovat rakkaita, kivet ovat osa puutarhasisustusta ja vanhat korituolit kärhöjen uusi koti. Heille, joille vain taivas on kattona sille, missä kaikkialla puutarhassa voi löytää uuden paikan lumoavalle rönsytiarellalle tai patjarikolle, pienen kulman ketoneilikalle tai puna-ailakille, heille, joille lemmikkiniitty, on todeksi tullutta unelmaa ja kevätpikkusydän saa kasvaa, missä ikinä haluaa ja levitä yhtä villinä kuin luonnonmukaisen pihan keijukukat, akileijat.

***

Lisää lukemiani puutarhakirjoja löydät täältä