Jane Harper: Kuiva kausi

Miten armottomalta Aaronista tuntuukaan palata Kiewarran pikkukaupunkiin ystävänsä Luken hautajaisiin. Paikkaan, josta hänet ja isänsä oli kerran ajettu ulos kuviteltujen syytteiden perusteella. Miten Mal Deaconin pick-up olikaan uhkaavasti ajanut heidän takanaan kuin varoitus pahemmasta, mikäli he eivät lähtisi. He olivat muuttaneet Melbourneen ja yrittäneet unohtaa koko Kiewarran. Sitten kahdenkymmenen vuoden jälkeen tapahtuu karmea surmateko, jossa on murhattu Luke, hänen vaimonsa ja pikkuinen Bill. Aaron ei voi kieltäytyä Luken isän käskystä ilmestyä hautajaisiin, vaikka aavistaa, että kaupunkilaiset eivät vieläkään ole unohtaneet Ellien kuolemasta liikkuneita huhuja. Olihan häntä pidetty Ellien poikaystävänä...

Jane Harperin esikoisdekkari Kuiva kausi (The Dry , Tammi 2019, suomennos Mari Hallivuori) vie lukijan ahdasmieliseen, helteestä hikoilevaan australialaiseen pikkukaupunkiin keskelle perhesurmatragediaa, joka sammuttaa ihmisten lopunkin kestävyyden ja järjellisyyden kahden vuoden kuivuuden käristäessä mieliä ja elantoa. Raatokärpäset ovat paikalla ensimmäisinä, sen jälkeen vihaiset, järkyttyneet uteliaat, joiden järkeen ei voi mahtua, miksi tämä tapahtui? miksi piti murhata vielä lapsikin? Vain vuoden ikäinen Charlotte oli jätetty pinnasänkyynsä vahingoittumattomana. Syytökset kohdistuvat Lukeen!

Melbournessa poliisina työskentelevä Aaron Falk ei voi olla suostumatta Luken isän pyyntöön alkaa avustaa paikallista poliisia Greg Raconia oikean syyllisen löytämiseksi. Ei siltikään, vaikka hän saa hyvin pian huomata ennakkoluulojen elävän Ellien sukulaisten ylläpitäessä hänestä kuvaa tytön surmaajana. Viha ja kauna seuraavat varjona, kun Falk aloittaa tutkimuksensa yhdessä Gregin kanssa. Tehtävä ei ole mieluisa, mutta Aaronille Luken perhe oli aina ollut läheinen ja Luken äiti kuin hänen edesmenneen äitinsä sijainen, lämmin syli pikkupojalle, jonka äiti oli menehtynyt synnytykseen.

Kuiva kausi polttaa armotta kuin pilvetön taivas. Hiki, viha, himo, kosto ja ikävä kutoutuvat tutkimuksiin häiriten, sotkien ja harhauttaen. Ei pisaraakaan sääliä, ei pisaraakaan vettä taivaalta. Pellot kuivuvat, katkeruus kasvaa viljan sijasta ja eläimiä kuolee veden puutteeseen. Kaikki se, mistä Aaron on jo osan unohtanut, palautuu mieleen ja hän on ainoa joka tunsi Luken sekä Ellien salaisuudet. Vain yhtä Ellie ei ollut kertonut, eikä kukaan ymmärtänyt kysyä...

Jane Harper kirjoittaa vahvaa ja polttavaa tarinaa. Sanat ovat itsestään syttyviä pensaita, jotka leviävät armottomina yli kaupungin, kuiskuttelevat, uhkailevat, kätkevät. Kykenevät kaikkeen sellaiseen, mikä pikkukaupungin tulehtuneessa tuttuudessa, huhujen sekä valheiden seiteissä vetää vertaa jättihämähäkkien ansaverkoille. Palovaroitusmerkeistä ei kukaan enää perusta, kun kyseessä on omien uskomusten oikeaksi todistaminen, oman vihan oikeutus polttaa kaikki tieltään. Ja eikös tätä Aaronia juuri epäiltykin Ellien murhasta ja nyt sitten tämä hänen ystävänsä Luke on murhannut vaimonsa ja lapsensa!

Tässä joessa Luke ja hän olivat sukellelleet kesäisin, temmeltäneet ja roiskineet veden viileydestä nauttien. Tämän joen pintaa hän oli katsellut tuntikausia aurinkoisina iltapäivinä, seurannut siimojen hypnoottista liikettä isänsä kylkeen nojaten. Tämä joki oli tunkeutunut...

...kakadut kahisuttivat lehviä ja huusivat kohti punaisena hohtavaa taivasta. Yksin, keskellä sitä valtavaa haavaa, Falk upotti päänsä käsiinsä ja yhtyi kuoroon parahtaen kerran.

*****

Dekkarit Leena Lumissa