Sisko Savonlahti: Kai minä halusin tätä

Siinä missä nainen on hukassa itsensä ja ympäristönsä kanssa likempänä nelikymppistä, ei pitäisi olla mitään naurettavaa. Hänen itseluottamuksensa vaikuttaa suorastaan olemattomalta ja hän pakenee pahaa oloaan yksin ja etenkin myöhään yöllä tarpeettomiin ostoksiin, kuten Kiinasta tilattuun kirsikankukka vessaharjaan.  Osto-onni on vain lainaa eli se on jotain kolmekymmentä minuuttia ja taas kaikki tuntuu vaikealta. Ja miksi poikaystävät lähtevät hänen luotaan noin kahdessa kuukaudessa. He eivät ehkä kestä hänen todellisuuttaan? Tai hän on niin ruma tai sotkuinen tai muuten vain huono…

Sisko Savonlahden Kai minä halusin tätä (Gummerus 2021) tuntuu jatkavan siitä mihin jäi Savonlahden romaani Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu, joka oli uutta ja erottuvaa kirjallisuudessamme. Ihan esikoiseen tämä uusin ei yllä, mutta koska luin kirjan, ei se huono ole. Jos kustannustoimittaja olisi hivenen tiivistänyt tarinan naisen masentunutta toisteisuutta ja Savonlahti olisi kirjoittanut tarinaan yhden kunnon muutoksen, teos olisi vetänyt vertoja esikoiselle. Toisaalta Siskon uniikki tapa kirjoittaa on edelleen vetävää. Hän kirjoittaa ihan kuin suodatin olisi hajonnut ja kirjan nainen toimii sen mukaan. Paitsi, että nyt on alkanut ilmetä masennusta, ylinukkumista ja ikäkriisiä, joita hän puhuu auki parhaalle ystävälleen Samulille, eikä kanssaan asuvalle Valtterille, joka haluaisi kuunnella. Koska Valtteri myös arvostelee, ei nainen sitä kestä. Malmin hautausmaalla syvässä lumessa tai taidenäyttelyissä on tuttua ja turvallista purkaa Samulille omia ongelmiaan:

”Pelkään, että olen Valtterin seurassa oma itseni. Ymmärrän hyvin, jos hän ei pidä siitä.”

”Haluaisin olla parasta, mitä hänelle on tapahtunut”, huokaisin, ja pysähdyin. ”Mutta pelkään, että Valtterista alkaa tuntua että olen hänelle pelkkä kivireki.”

”Ehkä voit olla jotain jotain siitä välistä”, Samuli sanoi ja katseli kysyvän näköisenä edessämme olevaa maalausta. Minä pidin siitä. Punatukkainen nainen istui mustissaan selkä kumarassa. ”Ehkä voit olla paras kivireki, jota Valtteri on ikinä vetänyt.”

”Ehkä olenkin”, vastasin.

”Minä en ymmärrä, miksi ihmiset pitävät niin paljon Helene Schjerfbeckistä”, Samuli sanoi. ”Kaikki hänen työnsä näyttävät siltä, että ne ovat jääneet kesken.”

Kaikkien Samulin kanssa käytyjen keskustelujen välissä naisemme nukkuu, käy lääkäreissä, shoppailee ja on yhä enemmän hukassa. Hän ottaa iltaisin puolikkaan Ketipinoria saadakseen nukuttua ja tekee sen mahdollisimman hiljaa ettei Valtteri kuulisi.

Malmin hautausmaalla Samulin kanssa:

…edessäni hautakivi jossa luki AAVIKKO ANJA ORVOKKI.

”Nuori”, totesin.

”Niin”, Samuli sanoi. ”vaikka muistan kyllä ajatelleeni silloin kun Armi kuoli, että hän oli aika vanha.”

”Niin minäkin”, vastasin.

Hautakiveen oli kiinnitetty kultainen enkelipatsas.

”Sano minun sanoneen”, totesin. ”Jonain päivänä Suomessa tullaan vielä ihmettelemään sitä, miten suhtauduimme Dannyyn ja hänen naisjuttuihinsa.”

”Ihan varmasti”, vastasi Samuli.

Kaksi näytettä, miten helppo naisemme on kertoa Samulille kaikesta. Melkein kaikesta. Tuntuu kuin ostaminen olisi ahdistuslääkettä, jota päähenkilömme nauttii. Lopulta hän menee psykiatrille ja todetaan vaikea masennus. Ketipinoriin tulee mukaan Venlafaxin. Jotain kivaa ja karvaista tapahtuu sen seurauksena, mutta muuten lukuun ottamatta finaalia tietty ’savonlahtinen’ toivottomuus jatkuu. Erityiseksi sen tekee lukea juuri tuo suodatinvajaus eli kaikki on kuin suoraan pään sisältä vedettyä mitään kaihtamatta. Tyytymättömyys ja alituinen pelko kelpaamattomuudesta on ajanut naisemme asuntoonsa. Aika ikävältä tuntui, että hän jäi jouluksi yksin sekamelskan keskelle, vaikka Valtteri oli kutsunut hänet perheensä joulunviettoon.

Toivon tälle kirjalle jatkon, jossa voisi syntyä vaikka vauva. Ne kaksi nuorta naista, jotka lukivat hulluina nauraen Savonlahden edellisen kirjan, ovat toinen jo äiti ja toinen on saamassa vauvan marraskuussa. Tämä teos lähtee viime mainitulle, jolla kohta alkaa äitiysloma. Hän antaa sen sitten bestikselleen vaikka joululahjaksi taikka muuten vain kun ystävä järjestää ’baby showerin’. Ensimmäisessä heillä oli enemmän samaistumista kuin tässä eli odotin finaaliin vauvaa. Tulevat 'nonnat' saavat olla näin mahdottomia!  Niin siitä joulusta yksin…

Kun rullailin viihdelehden nettisivua alas näin videon. Panin sen pyörimään. Videolla Danny pukeutui joulupukin asuun.

Voin pahoin.

Miksi olin kotona yksin?