"Joskus sanat loppuvat, mutta on pakko kirjoittaa. Tämä on niitä hetkiä. Miki Liukkonen oli rakas ystäväni, sydämellinen kuuntelija ja mielestäni sukupolvensa lahjakkain kirjailija, jonka kanssa minulla oli ilo tehdä työtä viiden romaanin, kolmen runokirjan ja yhden lastenkirjan parodian verran. Ne elävät vielä kauan, mutta en pysty hyväksymään sitä, että niiden tekijä on poissa. Mutta menetys on rakkauden kirjanpitoa, sen mittayksikkö aivan kuten metri koostuu senteistä, ja nyt on tilinteon päivä.
Miki sanoi minulle usein, että elämä on hänelle liikaa. Tätä tunnetta hän purki romaaneihinsa, joista mestarillinen Elämä: esipuhe (2021) näytti kaiken mikä oli inhimillistä vuolaasti, hauskasti ja niin tarkasti, että sen kirjoittaja tuntui kantavan sisällään monta elämää, monta persoonaa, monta maailmaa. Nyt ne kaikki ovat poissa. Tämä on klisee, mutta joskus meillä ei ole muuta: Lepää rauhassa, Miki.”
- Samuli Knuuti -
kuva Tero Ahonen/ WSOY
<3 Lepää rauhassa Miki <3
VastaaPoistaAini, tähtipolkujen rauha...
PoistaEn tuntenut enkä lukenut, mutta on kyllä surullista, miten rakkaus voi tuhota hienon ihmisen. ♥
VastaaPoistaMarianne, luovat ihmiset, kirkkaimmat liekit...♥
PoistaJo Eino Leino kirjoitti jumalten keinusta.
VastaaPoistaRauha Mikin muistolle.
Observer, ja Lauri Viljanen tähtikeinusta: Leinoa laitan Mikin muistolle koohta..."Keinu heilahda kultainen
Poistapitkin yöllistä Linnunrataa!
Usmat tähtien ylhäisten
unhon valkeaa vihmaa
sataa...
Näin en silmäisi loistavan
koskaan nähnyt,
mun armahaini,
heräät paareilta kuoleman
tähtikeinuun mun rinnallani.
Keinu heilahda taivainen
pitkin hiljaista Linnunrataa!
Usmat yöllisen korkeuden
unhon valkeaa härmää
sataa...
Katso, armahin, kimmeltää
tuolla sininen aamutähti!
Vuos jo miljoonas vierähtää,
illan tähdestä tie kun lähti.
Keinu, heilahda hiljemmin
hiilenmustalla taivahalla!
Armas, muistatko kyynelin
keinun vaahterapuiden
alla - ?"
- Lauri Viljanen -
Kootut runot (WSOY 1979)