Claire Keegan: Kasvatti

Petal on hiljainen tyttö, joka kuin varjosta seuraa muita: ihmisiä ja ympäristöä. Hän näkee liitujen vetämät pilvet taivaalla, hän tuntee äitinsä Maryn olevan jälleen raskaana ja tajuaa, miten se vaikuttaa koko perheeseen. Kaikki on taas tiukempaa. Ruokaa vähemmän. Isä John on enempi seura- kuin peltomies ja hänestä Petal joutaa jo tekemään töitä. Kotona kaikki on uupumuksen sotkua. Naurua ei kuulu vaan senkin edestä raskasta hiljaisuutta tai vauvan itkua. Petal ei tiedä paremmasta, mutta sitten...

Claire Keeganin Kasvatti (Foster, Tammi 2024, suom. Kristiina Rikman) kertoo alle sadalla sivulla timanttisen tarinan, sellaisen jossa värit vaihtelevat meren sinisestä yön mustaan. Petalin vanhemmat päättävät viedä tytön joksikin aikaa toiseen perheeseen kasvatiksi ihan kuin siksi, että silloin syöjiä on köyhässä irlantilaiskodissa vähemmän. Kasvatuskodin nainen, Edna, on pitkä kuten äitikin. Kun isä on lähtenyt paluumatkalle, nainen antaa Petalille puhtaat vaatteet ja pesee tytön hyvin. Petalin äiti on antanut vain tilkkasen vettä ja kaikki peseytyvät samassa vedessä. Nyt Petal saa kylpeä ammeessa. Nainen pesee hänet joka paikasta ja kaivaa liatkin kynsien alta. 

Sitten hän käskee minun nousta ja saippuoi minut joka paikasta pesulapulla. Hänellä on samanlaiset kädet kuin äidillä, mutta on niissä jotain erilaistakin, jotain mitä en ole ennemmin kokenut ja jota en osaa nimetä. Sanat tuntuvat karkaavan, mutta tämä on uusi paikka ja täällä tarvitaan uusia sanoja.

Nainen ei kovasti utele, mutta ihmettelee kun heinää ei ole heillä vielä niitetty. Tyttö sanoo suoraan, että äidillä ei ollut rahaa niittäjille. Tytöstä nainen on iloinen, mutta jostain surullinen. Salattu suru.

Petal menee nukkumaan ja yrittää saada niin paljon pissaa pottaan ettei vain vuode kastu. Joskus yöllä tyttö kuulee naisen tulevan huoneeseen ja hän teeskentelee olevansa jo unessa.

"Jumala sinua varjelkoon, lapsi", hän sanoo, "Jos olisit minun, en ikinä jättäisi sinua ventovieraiden huomaan."

Ihastuin kovasti Claire Keeganin vähäeleiseen kerrontaan lukiessani häneltä Nämä pienet asiat. Sama tunnelma tulee iholle Kasvatissakin. Tyttö elää nyt talossa, jossa kaikki on erilaista kuin hänen kodissaan. Siistiä, ystävällistä ja hellää. Eihän hän voinut tietää mitään hellyydestä, kun ei ollut sitä ennen saanut kokea. Rivien välitkin huohottavat ihmettelystä: Voiko tällaista olla? Erityisen hieno kokemus on juoksu talon isännän, Kinsellan, kanssa rantahiekalla pimeän jo pudottua. Petal saa olla lapsi, ainokainen edes hetken. Köyhissä taloissa lasten oli vartuttava nopeasti auttamaan talon töissä ja hoitamassa sisaruksiaan. 

Irlantilainen maagisuus kulkee tässäkin mukana. Siitä minä pidän! Eikä sitä selitetä auki. Lukijalle jää valta löytää tarinan salaisuus. Ehkä on vain yksi salaisuus tai sitten monta. Liikutaan siellä, missä hyljenaiset nousivat rannalle.

Minun jalkani takovat soratietä, juoksen pitkin sen keskellä kasvavaa heinää. Välitän vain yhdestä asiasta ja jalkani kiidättävät minut sinne....Minä en piittaa mistään, juoksen vain häntä kohti ja kun tavoitan hänet...

Loistava, loistava Claire Keegan!

******

Hiljainen tyttö on nyt katsottu ja kiitän kaikkia teitä, jotka ylistitte elokuvaa minulleTäydet pisteet ja voimakkaat tunteet aina herkistymisen reunoille asti Perustuu Claire Keeganin kirjaan Kasvatti (Foster) ja noudattaa hyvinkin tarkasti kirjan tarinaa paitsi Petalin nimi....Sanoiko vain isä niin. Ehkä. Mistä saimme? Elisalta ja maksoi 7 euroa ja saa katsoa niin kauan kuin filmi heillä on. Oi noita nuotiotulien ja maagisen saaren tarinoita