Hei!
Torstai on toivoa täynnä tai sitten ei! Sitä on ihan kuin jyrän alle jäänyt, kun kauhea viikko kulminoitui siihen, että huomasin yöllä, että vieressäni on tyhjä vuode. Ryntäsin ylös ja katsoin puhelintani, ei mitään viestiä! Sitten valvoinkin aamuun asti, kunnes lentokentillä myöhästyneiden lentojen sekä työn takia uupunut mieheni saapui kotiin. Ohjasin hänet välittömästi vierasmakkariin, jossa on mahdollisuus nukkua täysin rauhassa ja myös hämärässä.
Hän oli lähettänyt viestin, mutta joskus minun uusi koneeni 'piilottaa' sen, enkä minä osaa sitä etsiä...
Otan nyt pienen, lyhyen aikalisän ja lepäämme vähän, ihan hiukkasen vain. Minulla on teon alla kolme kirjaa ja toivon voivani tehdä ne kaikki ennen kuin vieraamme Kanadasta saapuu.
Minulle tuli yksi idea mieleen ja Unelma sen heti Lumikarpalon puolella 'siunasi'. Sitähän käy usein kiinnostavissa blogeissa, mutta aina ei ole ko. postaukseen välttämättä mitään uutta/kiintoisaa/innoittavaa sanottavaa, mutta olisi kiva jättää joku merkki. Miten olisi tämä ♥ tai tämä: Moi! tai tämä: Voi hyvin♥
Voikaa hyvin♥
Olen takaisin ennen kuin huomaattekaan...ja kun olen tehnyt ihan vain pari työtä, alan vaeltaa teidän blogeissa ja etenkin heidän, jotka olen haastanut edellisessä postauksessa. Tiedän jo nyt, että Scarlett oli oikeassa: "Tomorrow is another day."
Leena Lumi
PS. Sydän on alt + 3 !!! (siis kolmonen sieltä oikealta, numeronäppäinosiosta, mutta semmoinen outo kuin Num Lock pitää olla päällä)♥♥♥
kuva Pekka Mäkinen
Sain tämän haasteen Lumiomenalta. Kiitos! Ja vaikka eräät jo tietävätkin, että elän taas päiviä, jolloin kadun kaikkea liikaa lupaamaani, sillä eihän voi etukäteen tietää, millainen viikosta tulee, niin silti otin tähän nyt hetken ja yritän…
Kuka?
Liekkisydän. Tulisielu. Suuren puutarhan pitäjä. Vanhan koiran omaishoitaja. Kiireisen liikemiehen puoliso. Ikuisesti Lukija & Kirjoittaja. Levoton tuhkimo, jota on haastateltu lehtiin kaikesta mahdollisesta alkaen sisustuksesta puutarhaan, Bo Carpelaniin ja kaikkea siltä väliltä. Hulluna koiriin, mereen, suvisateeseen ja syksyyn. Arvostaa aviopuolisoaan, jonka viistopallot tuovat suhteeseen jännitystä ja haastetta. Entinen perfektionisti, nykyinen boheemi. Monenlaisen musiikin ja hyvän ruoan ystävä.
Mitä?
Blogi, blogi, blogi. Luen ja kirjoitan. Osallistun myös kirjoituskilpailuihin. Mitään vapaa-ajan ongelmia ei ole vaan pitäisi saada vuorokausi tuplana. Pääasiassa kirjablogi, mutta myös muuta elämää eli Kirjoja & Elämää.
Missä?
Harjukaupungin äärimmäisellä saarella, arkkitehti Alvar Aallon huvilasaarella. Isolla tontilla, jossa puutarha sekä oma puisto, kaunis lehto, vanhat lehmukset. Valkoisessa kivitalossa, vihreässä huoneessa, joka on toimisto/kirjasto ja jonka piti olla siivottu tänään puoleenyöhön mennessä, mutta…
Millä?
Intohimolla, joka saa tietokoneenkin toimimaan, vaikka kovalevy olisi hajalla. Näin tein kerran kaksi viikkoa ja siitä on tullut osa harjukaupungin urbaanilegendaa.
Milloin?
Aina vaan. Aamulla, kun kahvi tippuu, joskus suden hetkellä, useimmiten aamupäivällä ja illalla, mutta ehdottomasti liikaa. Aina.
Mitä mielessä nyt?
Todella paljon! Miten selviän after Olga. Milloin saamme aikaa/energiaa tehdä pari kovasti odottamaani remonttia. Mitä todella aiomme tehdä muutaman vuoden kuluttua, kun mieheni jää pois työelämästä eli lähdemmekö Euroopan kiertolaisiksi, kuten olemme jo kauan suunnitelleet vai… Millä mielellä äiti menee seuraavaan syöpäkontrolliinsa. Miten viihdytän ensi viikolla Kanadan vierastamme, kun hän valitsikin nyt suven sijasta maaliskuun tulla meille. Miten selviän kaikista ihanista kirjoista niin että näkyy ja tuntuu vain intohimo, ei työ, mitä niiden eteen on tehty. Mihin perustan uuden kukkapenkin valkoisista särkyneistä sydämistä. Miten osaan olla riittävän kiitollinen siitä, että ympärilläni on etäystäviä, joista yksi eli Soolis teki kollaasin tähän haasteeseen, sillä Päämies vasta soitti Frankfurtin kentältä, että…Miten muistan nukkua edes joskus ja jokohan kohta on aika siirtyä lukemaan kirjaa, jota en edes aikonut ottaa. Kurkistin sitä vain kaupassa, luin ensimmäisen sivun, luin toisen…ja sitä jatkuu nyt vaan, eikä tämä saisi ikinä, ikinä loppua tämä lumoava kirja, joka saa minut öisin valvomaan ja aamulla katsomaan syvälle Olgaa silmiin, jotka ovat kuin meripihkaa...
Ojennan tämän helpon haasteen edelleen Soolikselle, Jaelille, Mirkalle, Saralle, Valkoiselle kirahville, Hannelle Virtaukseen, Pepille sekä Hannelle Valkoiseen leinikkiin ja Ahmulle Vinttikamariin sen kunniaksi, että teemme Ahmun kanssa tuskin koskaan samoja kirjoja, mutta sitten kun teemme se onkin luokkaa Geraldine Brooksin Kirjan kansa.
Tämä on sitä Tytöt tahtoo pitää hauskaa…, joten osallistukaa!
Because The Night
kollaasi Soolis
Suosittelen teitä nyt menemään Jaelille ja lukemaan mausteiden lumosta. Menkää sinne, missä pippuri kasvaa!
Ja lukekaan sen lisäksi vaihteeksi myös kommentteja postauksestani Yrttimaa. Siellä on innoittava vilaus kirjan antiin. Pitäähän minun saada huonekasvi, joka on tyylikäs, kukkii pienin valkoisin kukin, tuoksuu hurmaavasti ja liittyy Evelyn Waugh'n ihanaan Mennyt maailma -kirjaan, tv-sarjaan kuin myös elokuvaan. Voin kuvitella luottopuutarhuri ilmeen Viherlandiassa kun lähden kysymään Sitruunaverbenan eli Lippian tainta...Onnistun yllättämään hänet joka kevät;-)
Yrttien maailma on kuin maagista realismia!
Millä yrtillä on yhteys Evelyn Waugh’n ihanaan Mennyt maailma –romaaniin? Mitä yrttiä istuttavat kauneutta janoavat herkkusuut? Miltä yrtiltä tuoksui Anna-täti, joka seisoi vielä 80-vuotiaana joka päivä hetken päällään? Mikä yrtti parantaa sekä vatsakipuja että yskää ja myös laihduttaa? Mikä yrtti on jumalten mauste? Mikä yrtti matkasi Mayflowerilla ensimmäisten englantilaisten siirtolaisten mukana 1620 Amerikkaan? Mikä yrtti oli antiikin ajan onnensymboli? Mitä yrttiä käytettiin ainesosana mystisissä lemmenjuomissa?
Kaikkiin näihin ja moneen muuhun kysymykseen antaa vastauksen Agneta Ulleniuksen Yrttimaa – Ruukku- ja puutarhaviljelijän opas (Örtgården, Minerva 2011, suomennos Anna Maija Luomi). Kirjan kuvat on ottanut Jurek Holzer ja ne ovat puutarhahullulle suorastaan vaaralliset! Minä päätin nyt laittaa koko ison kesäpöydän terassille täyteen yrttejä, en tyydy enää vain basilikaan ja laventeliin, vaan istutan myös rosmariinia, sitruunamelissaa ja tietysti tilliä. Nämä tulevat ruukkuihin, niin vältyn kitkemiseltä ja kun terassinovi on auki, niin yrttitarhani tuoksuu keittiöön asti, kuten kuuluukin. Sen sijaan kurkkuyrttiä istutan jonnekin, missä toivon sen leviävän kuin riivattu. Kurkkuyrtti on juuri herkkusuiden silmänilo. Kun näin nämä Runotalon kuvat kurkkuyrtistä, nimesimme ne taikatähdiksi ja syystä. Kurkkuyrtti on niin koristeellinen, että se on ollut tavanomainen aihe keskiaikaisissa kirjontatöissä. Ruotsissa ja Pohjois-Euroopassa kukkaa kutsuttiinkin nimellä Stofférblomma, saksan kaunistusta merkitsevän sanan mukaan.
Kirja on täynnä toinen toistaan hurmaavampia ideoita, vai mitä sanotte tästä:
Bearnaise-kastikkeelta maistuvaa viinietikkaa saa, kun täyttää pullon muutamalla tuoreella rakuunanoksalla, kirvelillä ja sileälehtisellä persiljalla ja täyttää sen sitten valkoviinietikalla. Pullo asetetaan muutamaksi viikoksi aurinkoiselle ikkunalaudalle. Lehdet siivilöidään pois kahvinsuodattimessa. Kun etikkaa säilytetään viileässä, se säilyy pitempään.
Tai tästä:
Ikivanha laihdutusohje kuuluu näin: Keitä fenkoliteetä yhdestä teelusikallisesta fenkolinsiemeniä, lisää hieman appelsiinin kuorta antamaan makua. Juo ennen jokaista ateriaa ruokahalun vähentämiseksi. Kylmää teetä voi käyttää myös kasvovetenä.
Myönnän, että minulla ei ole ruokaa ilman yrttejä. Keksin joitakin vuosia sitten jättää suolan pois ja tilalle toin yrttejä. Yrttimaan anti on siinä, että kirjan tekijä on itse niin innostunut yrttien kasvattamisesta ja kertoo, miten hän ensin niitä kasvatti ja miten sitten yrityksen ja erehdyksen kautta löytyi se kultainen keskitie. Agneta on valinnut tähän kirjaansa yrttejä, jotka ovat joko ylivoimaisia ruoanlaitossa tai sitten vain kauniita tai helposti viljeltäviä. Siis sellaisia, joita ilman ei voi elää.
On aivan makuasia, kasvattaako yrtit ruukuissa vai perustaako puutarhaan kunnon yrttimaan. Voi tehdä myös molemmat! Ja toinen kasvattaa kaiken siemenistä ja toinen ostaa valmiit taimet. Minä en voi kuvitella alkusuvea ilman laventelin taimia, jotka suuresti nauttien hankin lähikauppapuutarhaltani ja vieläkin enemmän iloiten istutan ruukkuihin. Siinä hetkessä on paljon kauneuden toivoa ja intohimoa!
Joitakin yrttejä voi alkaa kasvattaa tosissaan. Silloin kyseeseen tulee meillä ruukkuviljely, jolloin yritit siirretään syksyllä ruukuissa kellariin, kuten nyt teemme pelargonioille. Kun puhutaan yrttien iästä, rosmariinista muistetaan mainita, että yrtti elää 33-vuotiaaksi eli yhtä vanhaksi kuin Jeesus. Agneta tuntee erään eteläruotsalaisen yrttiviljelijän, joka on pitänyt ruukkurosmariininsa elossa jo yli 16 vuotta! Rosmariinin pitkään säilyvä tuoksu symboloi muistoja ja uskollisuutta.
Ja niinkin tavallinen ja tuttu yrtti kuin tilli oli viljelykasvi Egyptissä jo viisituhatta vuotta sitten. Munkit toivat sitten tillin pohjoiseen ja sen yleisin käyttötapa oli tuolloin rohtona. Sveitsin St.Gallenin benediktiiniläisluostarissa kasvoi jo 800-luvulla samoja yrttejä, joita me edelleen käytämme: fenkolia, kuminaa, lipstikkaa, minttua, rosmariinia ja salviaa.
Agneta Ulleniuksen kanssa pääsemme heittäytymään yrttien kiehtovaan maailman samalla kun jatkamme monituhatvuotista yrttiviljelyn perinnettä nauttien joka sekunnista tuoksuvassa yrttitarhassamme, hellien omia suosikkejamme, juuri niitä, joita ilman emme voi elää♥
*****
Yrttimaasta on kirjoittanut minun lisäkseni ainakin Kirjava Kammari
Prologi
Bräutigams, Göteborg 1962
Arvid nousi ja veti Elinille tuolin. Elin oli vieläkin kauniimpi kuin Arvid muisti. Vaaleat hiukset oli koottu ylös, ja hänellä oli yllään hihaton sininen mekko, jossa oli rinnan alla vyö. Hän hymyili Arvidille, ja kaikki ympärillä tuntui katoavan. Arvid näki itsensä Elinin vihreissä silmissä, joissa oli häivähdys meripihkaa.
”Tuntuu kuin aika olisi pysähtynyt”, hän sanoi. ”Tarkoitan…tuntuu kuin olisin hengittänyt ulos eikä minun tarvitsisi enää koskaan hengittää sisään.”
Ann Rosmanin esikoisteos Majakkamestarin tytär (Fyrmästarens dotter, Bazar 2011, suomennos Anu Koivunen) kantaa mukanaan kaikkia niitä elementtejä, joista hyvät kirjat on tehty: loistava tarinankerronnan taju, salaperäisyys, yllätyksellisyys, kaksi aikakerrostumaa, persoonalliset ihmistyypit, vanhanaikaista romantiikkaa, menneisyyden piilotetut synnit ja etenkin niiden paljastuminen. Tämän päälle bonuksena tulee vielä sopiva tahti, ilman pakotettua toiminallisuutta ylilyönteineen sekä kaikkialle ulottuva meren ja levän tuoksu.
Tapahtumien näyttämönä toimii monen turistinkin kokema ja ihailema Marstrandin saari. Ja tapahtumat saavat alkunsa, kun vuonna 1868 rakennettu Pater Noster –majakka aiotaan siirtää alkuperäiselle paikalleen pienelle saarelle Marstrandin kupeeseen. Rakennustöissä olevat puolalaiset tekevät rakennuksen kellarissa kaamean ruumislöydön ja sen lisäksi löytyy sormus…
Tapauksen saa hoitaakseen rikostutkija Karin Adler, joka aloittaa hänestä kertovan dekkarisarjan lumoavasti sekä menneen ajan että suolaisen meren tuulissa liikkuvalla rikostapahtumalla, jonka alkujuuret ovat kuitenkin romantiikassa sekä toisen maailmansodan tapahtumissa, jolloin idealistinen pariskunta päättää perustaa yrityksen auttaakseen kolmannen valtakunnan hirviöiden tuhoamisleireiltä paenneita juutalaisia. Kukaan ei voi kuitenkaan aavistaa, miten pitkälle pahan juuret yltävät...
Kirja on täynnä kiinnostavia henkilöitä, mutta kuin tarkkailijaksi nousee loppuunpalamisen vuoksi sairaslomalla oleva Sara, joka oli ollut työssään niin tehokas, että hänen jälkeensä tehtäviä tuli hoitamaan kolme konsulttia. Saran olotilaa ei mitenkään paranna se, että hänen anoppinsa on varakas ja häikäilemätön Siri von Langer. Nainen, joka suosii mistään piittaamatta vain tytärtään Dianea ja tämän perhettä jättäen kahden muun sisaruksen perheet ja lapsenlapset täysin osattomiksi niin huomiosta kuin taloudellisesta avustaan. Saran mies Tomas ei kykene kertomaan äidilleen, miten väärin hän tekee ostaessaan Dianen perheelle arvokkaan kiinteistön ja Saran olo vain pahenee. Kuvaukset Saran käynnistä vakuutusvirastossa, jossa ei tajuta hänen sairauttaan sekä henkisen pahoinvoinnin ja uupumuksen vaikutukset fysiikkaan ovat kuin suoraan todesta.
Hän seisoi flanellipyjamassa keskellä kuistin lattiaa eikä kyennyt rauhoittumaan sen vertaa, että olisi käynyt istumaan. Hänen ruumistaan raastoi edelleen. Tuttu paine rinnassa palasi sellaisella voimalla, että hän lysähti polvilleen ja haukkoi ilmaa lyhyin hengenvedoin. Ahdistus ryöppysi säälimättömästi hänen ylitseen ja tunkeutui pienimpäänkin soluun. Tarkoitus? se kysyi. Mikä on elämäsi tarkoitus? Elämällä ei ole mitään tarkoitusta.
Sara tunsi vatsansa alkavan herätä. Hän nousi, ja kun silmissä pimeni, hän joutui ottamaan tukea seinästä. Silmissä musteni vaikka hän nousi todella hitaasti, sillä se oli hänen syömiensä lääkkeiden sivuvaikutus. Hän ehti juuri ja juuri istahtaa pöntölle ja vetäistä peltiämpärin syliinsä. Tuntui kuin hän olisi pissannut, vaikka hän ulosti. Uloste ryöppysi samaan aikaan kun hän oksensi ämpäriin. Kylmä hiki sai otsan kiiltämään.
Saran mies Tomas ei myöskään mitenkään ymmärrä pidemmän päälle vaimonsa kotona oloa ja ihmettelee, että mitä kummaa nainen voi tehdä kotona kaksilapsisessa perheessä neljäkymmentä viikkotuntia, joka on laskettu kulumaan sen kokoisen perheen huoltoon. Tomas olisi voinut olla täysin huoleti vaimonsa joutenolosta, sillä oudosti Sarasta tulee salaisuuksien paljastaja, joka yhtäkkiä liikkuu paljon vaarallisimmilla vesillä kuin voi ikinä edes kuvitella. Ja anoppinsa suhteen hän on tarkkavaistoisempi kuin kukaan muu. Hänestä tulee tahtomattaankin oiva apu Karinille, jonka keskittymistä verottavat yksityiselämän ja ikävän työparin harmit.
Mutta kuka on kellariin muurattu ruumis? Mikä on pitkä numerosarja, joka häneen on tatuoitu? Mitä on tapahtunut majakkamestarin tyttärelle Elinille? Ja mikä on kirkonmiehen, Simon Neveliuksen osuus tarinaan, hänen joka toimi Marstrandissa pappina 1960 –luvulla? Ja mitä olivat kultalaivat, jotka matkasivat Bergenistä New Yorkiin?
Ann Rosmanin esikoisteos on vievä ja minulle tuli yksi valvottu yö elämäni kirjaöihin lisää. En vain voinut lopettaa! Pidän vanhanaikaisista dekkareista, joissa on vähän mystiikkaa, historiaa ja paljon salaisuuksia. Koin Majakkamestarin tytärtä lukiessa samoja fiiliksiä kuin lukiessani Öölannin saarelle tarinansa sijoittavan Johan Theoronin Hämärän hetkeä tai Yömyrskyä. Kummankin kirjailijan kirjoissa menneisyyden varjot pimentävät nykyisyyttä, kummankin kirjoissa on sukudraaman aineksia sekä tietysti rikos tai useampia. Ann Rosman asuu Marstrandin pikkukaupungissa ja tuntee saaristonsa hyvin, sillä hän rakastaa merta ja purjehdusta, mikä näkyy selkeästi hänen suolan ja levän tuoksuisessa esikoisessaan.
Epilogi
Kaiken parantava lääke on suolavesi
- hiki, kyyneleet tai meri.
- Karen Blixen -
Ann Rosman
*****
Minun lisäkseni tästä kirjasta ovat kirjoittaneet ainakinTuulia Norkku, Hanna ja Linnea.
Hei!
Anteeksi, että häiritsen tähän aikaan sunnuntaipäivää! Olen maalaislikka eli oikealta maalta kotoisin ja tiedän, että nyt ei saisi muuta kuin olla vaan eikä ainakaan visiteerata muuta kuin korkeintaan kirkossa ja hautuumaalla. Nyt on kuitenkin force majeure, sillä haluan tiedottaa kirjallisille ihmisille, että FST lähettää klo 14.50 uusintana kolmiosaisen dokumenttisarjan norjalaisesta, Nobel-palkitusta kirjailijasta, Knut Hamsunista. Tänään tulee osa 1/3. Olen lukenut aikanaan paljon Hamsunia, mutta kauan, kauan ennen blogia. Sarjassa vilahtaa myös Paul Auster...
Sunnntai on ulkoilupäivä, tiedän, tiedän, mutta meillä nyt on Päämies flunssassa etc. ja ehkä joku muukin on sitä ja ehtiihän vielä hiihtämään, kun nopeasti lähtee. Ja onhan myös tallentimet keksitty... Knut Hamsun oli monella tapaa aikaansa edellä ja myös varsin erikoinen ja kiisteltykin persoona.
Toinen asia. Uusimmassa Kodin Kuvalehdessä on paitsi tuleva sohvani, jos sellaisen vielä hankin, myös juttua 50 vuotta täyttäneistä naisista eri puolilta maailmaa. Woman poweria!
Kolmas asia. Tulevan viikon kirjallinen ohjelma on seuraava: Ensin tulee yllättävä esikoisdekkari, sitten huippukirja lapsille, unelmainen teos yrteistä ja viikon päätökseksi tarjoan esikoisrunoilijan lumoavan kauniin teoksen.
Nauttikaa elämästä, joka on kuin lyhyt uni ja ohitse ennen kuin huomaammekaan!
teidän
Leena Lumi
Tämä on se yö
jolloin mikään ei pimene.
Minun Pegasokseni tanssii
vasten ikkunan kyltymätöntä valoa.
Mitä jos työnnän käteni lasin läpi?
Veren purskahdus.
Vai aamurusko auringon sylissä.
Mistään, mistään ei ole niin vaikea kirjoittaa kuin runosta. Miten arvostella runoa? Runo on tunnetila, joka ei arvostelua kaipaa. Se joko syttyy sinussa tai ei. Joissakin ei koskaan. Minussa aina vaan. Ja nyt oikein rankasti, sillä edessäni on Aila Meriluodon uusin Tämä täyteys, tämä paino (WSOY 2011). Ensin havaitsin: Kerrankin täydellisen onnistunut kansi! Sitten: Luin ja luin uudestaan. Tuli hiljaisuus ja se pysähtynyt hetki, joka odotti. Nukuin yön ylitse ja luin uudestaan ja sitten…kaikki aukeni kuin kukat aamussa ja tunnen raivoisaa onnea: Hän teki sen taas! Helvetti: Aila tanssii! Aila tanssii omien runojensa musiikissa ja lukija lähtee mukaan. Hetkellistä surumieltä, hiukan tummuutta, jossain haurautta, mutta se vain syventää sointia. Kaikki on tallella ja kaikki toimii, minkä pitääkin: rohkeus, itsensä näkeminen ja nähdyksi tuleminen, havainnointi, intohimo, myöntäminen, uhma ja pieni pirskahteleva Aila-nauru.
Minä olen kuiva
sinulla ei seiso.
Oi mikä rakkaus, intohimo, rakkaus.
Nyt se vasta toteutui
vasten kuolemattomuutta.
Siis kaikkihan sen tietävät, Aila sekoitti pääni kun olin teini. Ja hän tekee sitä vieläkin. Listasin vähän aikaa sitten Sata naiskirjailijaa Leena Lumin tyyliin ja luonnollisesti Meriluoto loisti läsnäolollaan. Hän olisi ollut mukana lyhyemmässäkin listassa. Vuoden 2010 Elämystusinassa Aila Meriluodon Tältä kohtaa oli kolmanneksi paras kirja kaikista yli sadasta vuoden aikana luetuista ja paras suomalainen teos! Kun sain kerran tehdä pohjoismaiden suurimpaan piha- ja puutarhalehteen artikkelin omasta puutarhastani, tiesin heti, että haluan Meriluodon runokokoelmasta Kimeä metsä runon Frances puhui iiristen mustelmansinisistä nupuista, painettavaksi upeimman kuvasivun päälle. Ja sitä ennen oli elämys Vaarallista kokea, jolloin kauheassa ikäkriisissäni tajusin yhtäkkiä, että kaikki muu on oleellista, vain ikä ei. Kiitos Ailan olen iätön!
Jos luette tuota ensimmäistä runoa, se on ainakin minulle riemastuttava ja helposti aukeava. Aamurusko auringon sylissä on varmaan jokaiselle lukijalle omanlaisensa juttu, mutta…Ja tuossa runossa on minun eniten tuntemani Aila. Tiedän, että tästä ei runoilija Meriluoto pidä, mutta sanon sen kumminkin: Sairas tyttö tanssii – vieläkin.
Ja kun mennään tuohon toiseen valintaani, jonka tein hyvin tietoisena, että lukijakuntani ikähaitari on laaja, koin valaistusta: Noin juuri se menee. Me puhumme rakkaudesta ylettömästi ja naimme itsemme läkähdyksiin ja nautimme kun kaikki toimii, seisoo ja orgasmit, mutta rakkaus, mutta rakkaus…eikö rakkauden kirkastus, timantti, ole vasta intohimon sokeiden, huohottavien hetkien jälkeen.
Aila Meriluoto on ihan hän itse, mutta nyt kun olen kiitos kirjailija Pasi Ilmari Jääskeläisen, saanut Mirkka Rekolan Kootut runot, löydän heissä jotain ihanaa samaa. Molemmat ovat suoran sanojia ja intohimon kuningattaria, mutta Rekolaa on vaikeampi heti tajuta, Aila haluaa ihan tieten tulla ymmärretyksi, rakentaa kokonaisempaa, kun Rekola heittää sanoja ja haastaa lukijansa. Vaan haastaa Ailakin, omaan tyyliinsä:
Luet minua, hajamielisenä, tympääntyneenä.
Onpa mietoa.
Tai äkkiä luet itseäsi. Maistuu.
Minä haastan sinut kaikin aistein.
Tervetuloa.
Sanotaan, että kirjoittaja on lukemiensa summa. Olet mitä luet. Aila Meriluoto toi elämääni Rainer Maria Rilken runouden, vaan en uskalla enempää runoilija Meriluotoa verrata, mutta miettikää vähän, te Rilken lukijat. Ja Rilken mukana tuli Eve Rehn ja Tahto tahtojen/ Der Grosse Wille. Luin jostain, että Aila ihailee Rilkeä ja sitten lähdinkin Suomen Ateenan kirjastoon etsimään suomennoksia ja niitä oli hävyttömän vähän, kunnes törmäsin Eveen ja loppu onkin teille tuttua Even tänä vuonna tapahtuneeseen aivan liian varhaiseen poismenoon asti. Kuka tiesi, että Eve aikoi kääntää Rilkeä lisää? Kuka tiesi, että minä vokottelin häntä kääntämään Emily Dickinsonia myös? Aila Meriluodon runoteoksessa Kimeä metsä on lopussa kymmenen Dickinson käännöstä ja nyt minä haastankin Ailan:
Aila, olet jossain lehtihaastattelussa arvellut, että saattaisit kääntää Emily Dickinsonia kokoelmaksi asti. Ole ystävällinen ja tee se. Käännä Emilyn kaikki 1775 runoa tai edes sata, sillä meitä on monia, jotka sitä odotamme. Minä olen rukoillut kustantajia tekemään asialle jotain, mitään ei kuulu. Nyt minä rukoilen sinua kääntämään edes niin monta Dickinsonin runoa kuin vain mahdollista! Jaksan elää kaikki elämän pitkät tunnit odottaen…hetkeä, jolloin erämaa kukkii.
Tämä täyteys, tämä paino on Aila Meriluodon neljästoista runokokoelma. Meriluodon kirjallinen tuotanto on hyvin laaja, sillä hän on paitsi runoilija myös lahjakas prosaisti, joka on saanut lukuisia palkintoja. En ole lukenut, mitä joku muu on ehkä jo ehtinyt sanoa Meriluodon uusimmasta runokokoelmasta, mutta koen näin: Tämä täyteys, tämä paino näkee tarkemmin, soi kirkkaammin…kuulen runot pianomusiikkina tai tilhien tiukuina, jääurkuina ja… niin Ailana♥
Nyt minä hengitän.
Ennen läähätin,
hengästyin, kakistelin.
Sinun huokuvaa poveasi vasten
olen löytänyt rytmini.
Tämä on valtameri
rannaton rauhallinen.
Meille se riittää, tämä yhteinen hengitys,
itsemme kokoinen.
Pelkkä rakkaus.
*****
Osallistun tällä kirjalla Ainon Runotalon ovet auki -haasteeseen.
Vaaleanpunainen korostaa hellyyttä ja epäitsekästä, maailmaa syleilevää rakkautta. Se on myötätuntoa huokuvien ihmisten mieliväri, joka rauhoittaa sekä mieltä että kehoa. Sanotaan, että se auttaa toteuttamaan unelmat. Vaalea ruusunpunainen eli roosa yhdistetään usein idealistiseen romantiikkaan. Räväkkä vaaleanpunainen, pinkki, innostaa ja kohottaa. Pinkkiin mieltynyt etsii kaikesta ja kaikista parhaat puolet. Suosi vaaleanpunaisia kukkia, kun kaipaat tai tahdot levittää lempeää lämpöä.
Tämän kevään puutarhakirjojen sarjan aloittaa Värien lumoa puutarhaan – Ainutlaatuinen opas kasvien valintaan (Gummerus 2011). Tämä on juuri sitä, mitä olen aina halunnut puutarhaani tuoda: värien harmoniaa! Nyt saamme ammattilaiset auttamaan värien ja kasvien valinnassa, sillä kirjan tekijät ovat alan konkareita. Teos on koottu pohjoismaiden suurimman piha- ja puutarhalehden ViherPihan artikkeleista, jolloin kirjoittajina ovat puutarha-alan ammattilaiset. Mukana ovat Kiti Andrejew, Leena Raivio, Anna Aho sekä Anne Joutsenlahti-Lankinen, jonka tekstillä vaaleanpunaisesta aloitimme väripuutarhamme sommittelun.
Teoksen kuvien houkuttavuus ja monipuolisuus on selviö! Itselleni tuli ViherPiha kauan ja olen saanut sinne jopa kirjoittaa artikkelin omasta puutarhastani. Kuvatarjonta on siis yltäkylläinen ja myös asemointi on taidokasta, selkeää ja runsaan informaation helposti aloittelijallekin tajuttavaksi tekevää. Jokaisesta väristä kerrotaan oma tarinansa ja sitten valitaan sen mukaisia kasveja aina kukista pensaisiin ja puihin. Aivan yksityiskohtainen kasvimahdollisuusluettelo on kunkin väritarinan lopussa. Oli muuten paljon uutuuksia minullekin, vaikka olen nyt isoa puutarhaani harrastanut hyvin aktiivisesti yli neljännesvuosisadan!
Joku voi aiheellisesti kysyä, että miksi värit ovat niin tärkeitä? Ne ovat! Minulle tämä on ollut alun alkaen se Iso Juttu. Mieheni kyllästymiseen asti kuultu kestovitsi onkin, että minun värisommitteluhimoni takia meidän olisi alun perin kannattanut istuttaa kaikki kasvit useisiin kottikärryihin ja siirrellä niitä sitten paikasta toiseen. Yksi kottikärry olisi sisältänyt sinisiä kukkia, yksi vaaleanpunaisia ja ainakin kolme kärryä olisi ollut valkoisia, kuutamopuutarhan lajeja…No, myönnän, että värimakuni muutokset tappoivat puutarhan kuningattareksi kutsutun pionin, mutta minulle riittävät noin kolmesataa jäljelle jäänyttä kasvia aivan hyvin. Pioni ei siis pidä siirtämisestä! Värit kuitenkin vaikuttavat meihin muutenkin, ne eivät ole vain vaihtelunhalua, vaan ehkä sisäistä tarvetta saada omaan puutarhaan tila, jossa mieli rauhoittuu, sielu lepää.
Värit vaikuttavat
- ajatuksiin, tunteisiin, tunnelmiin
- kehoon, mieleen ja sieluun
- olotilaan, terveyteen ja sairauteen
Luvussa Miten värit vaikuttavat Kiti Andrejew kertoo:
Silmän takaosassa olevasta verkkokalvosta hermoimpulssit kulkevat aivojen näkökeskukseen ja edelleen aivolisäkkeeseen ja käpyrauhaseen. Niiden kautta värit vaikuttavat tiedostamatta moniin elintoimintoihin ja erityisesti hormonitoimintaan. Värit säätelevät osaltaan esimerkiksi kehon lämpötilaa ja verenpainetta, unen rytmiä, lihasten toimintaa ja seksuaalista halua.
Paitsi silmillämme aistimme värit myös ihon ja hengityksen kautta. Tämä selittää, miksi värit puhuttelevat sokeitakin. Värejä voi myös ajatella, muistella visualisoida mielessään. Niitä voi jopa syödä ja juoda. Puutarhasta saadut värikkäät hedelmät ja kasvikset ruokkivat ihmistä myös henkisesti.
Väreistä ensimmäisenä kerrotaan keltaisesta, ilon ja valon väristä, joka usein yhdistetään kevääseen ja syksyyn. Voin vakuuttaa, että sydämestä otti, kun katsoin kuvan kultasadetta…ei toivoakaan tällä kasvivyöhykkeellä. Keltaisesta tulee erityisesti mieleen vastaväri, joka on lila ja tästä taas tulee mieleen keväinen krookuspenkki, jossa on kullankeltaisia ja liloja krookuksia. Minusta keltainen tarvitsee taltuttajan ja käytän siihen esimerkiksi keltapäivänliljojen kanssa sinisiä iiriksiä. Molemmat pärjäävät suunnilleen samoissa olosuhteissa. Kirjan mukaan keltainen on optimististen, uteliaiden ja aktiivisten ihmisten väri. Keltainen voi olla myös tällainen kaunis haalea.
Kirjan eniten minua koskettava väritarina on luku Vaaleanpunainen sopii uneksijoille, josta jo heti alussa todetaan
Lempeä vaaleanpunainen tuo puutarhaan ripauksen sadun taikaa. Se antaa kepeyttä askeliin ja siivittää ajatukset ruusunpunaisiin unelmiin.
Myönnän auliisti, että vaaleanpunaiset kukat ovat suosikkejani. Ristinummiruusukin kukkii vain pari viikkoa, mutta tämän Vaatimattomuuden Lumon kukkiessa, minä aivan liimaannun kasviin. Siirrän puutarhalukutuolini aivan kiinni puskaan ja siinä pysyn. Kun puutarhastani tehtiin kuvausta Ihana piha –ohjelmaan, totesin heti, että ’minut kuvataan ristinummiruusun vieressä’. Tarina ja kuvia ristinummiruususta löytyy täältä Värien lumoa puutarhaan mainitsee rusokirsikan kauneimmaksi Suomessa menestyvistä koristekirsikoista. Löysin kirjasta minulle uuden syysleimulajikkeen ’Rosa pastel’, joten uutta on tiedossa…Vaaleanpunainen on loistava kumppani punaisille ja valkoisille kukille ja sinisten ja lilojen kukkien kanssa syntyy suorastaan harmoninen liitto.
Sinisen värin rauhoittavuus on kaikille tiedossa ja sinisen kukkameren katsominen vaikuttaa kuin meren katsominen ja ehkä myös vaikutus aivoihin on sama, sillä tutkijat ovat todenneet aivojen lepäävän ja elpyvän meren katselemisesta. Kovasti stressaantuneen kannattaakin suosia sinisiä kukkia. Aion istuttaa ainakin kurkkuyrttiä, jonka kuva on kirjassa, mutta jonka hurmaavat kuvat löydät myös täältä Runotalon kuvista. Nämä ovat niiiiin hurmaavia taikatähtiä....
Punainen on energiaväri ja viestii rohkeudesta ja itsevarmuudesta. Punaisten listalla huomasin muuten tuurenpihlajan (Sorbus ’Dodong’), jonka syysväri ei ole tästä maailmasta. Me istutimme sitä jo useita ja keväällä jatkuu.
Sarin puutarhan innoittamana minun oli helppo innostua kuutamopuutarhoista, sillä valkoiset kukat ovat ihan ’must’ Värien lumoa puutarhaan mainitsee osuvasti syyshortensian luvussa Valkoinen korostaa pihan kauneutta. Syyshortensiat ja nyt myös mustilan- ja kuutamohortensia ovat pihani loppusuven valtiattaria. Kirjassa on muuten todella lumoava kuva lumikelloista…Valkoisesta kirjassa sanotaan, että
Valkoinen hohtaa puhtautta ja viattomuutta. Sitä kannattaa suosia silloin, kun kaipaa elämäänsä selkeyttä ja uusia ajatuksia. Sanotaan että valkoinen kaapii pois karstaa kehosta, sydämestä ja sielusta. Se lohduttaa, suojelee ja antaa toivoa.
Olen ilahtunut, että kirjassa on mukana valkoinen lupiini, joka on yksi suosikkejani sekä valkoinen ukonkello. Kannattaa muistaa myös valkovuokot...
Kirjan muut värimaailmat puutarhaan ovat oranssi, hopea, tummat kasvit, violetti, jonka kohdalla muistan aina kärhöt, ja lopuksi tarjotaan estoton kirjavakukkainen puutarha. Kirjopikarililja on yksi värikimarapuutarhan lajeja. Siitä löytyy hyviä kuvia täältä
Tällä kirjalla on nyt hyvä aloittaa puutarhan uudet suunnitelmat, sillä veikkaanpa, että moni löytää puutarhastaan kasveja, joita ystävälliset vieraat ovat tuoneet, mutta jotka eivät ole ominta itseä. Jollekin toiselle ne voivat olla pala autuutta. Itse olen onnessani saatunani viemä vuonna blogiystävältä valkoisen varjoliljan siemeniä…Nyt on mitä odottaa! Ja kohtahan kukkivat jo vaaleanpunaiset scillat..
*****
Puutarhakirjat Leena Lumissa
Tämä kirja on syntynyt palavasta intohimosta sisustamiseen. Minulla on ollut suuri ilo ja kunnia saada vierailla upeissa suomalaisissa kodeissa kuvaamassa arjen kauneutta sekä vierailla myös valloittavan kauniissa puutarhoissa. Näitä kaikkia koteja sekä puutarhoja yhdistää rakkaus wanhoihin huonekaluihin ja esineisiin.
Tämän esipuheen on kirjoittanut Riitta Tiitu kirjaansa Wanilla Country Chic, joka on täysin Riitan omaa jälkeä niin tekstin kuin kuvien puolesta. Kirja on sekä suomeksi että englanniksi, joten tässä on loistava lahjakirja ulkomaiselle ystävälle. Kirja on rauhallinen, vaikka kuvia on todella, todella paljon: 460 kuvaa! Kuvat ovatkin sisutuskirjan parasta antia. Riittää kun avaa tarinan kotiin, mihin mennään vierailulle ja näin juuri Riitta on tehnyt. Mietin vähän aikaa, miten tämän teille tarjoaisin, sillä miksi minä ryhtyisin nyt ylen vuolassanaiseksi muuta kuin ehkä huokailemaan ’ihanaa, lumoaavaa, tätä minäkin haluan’, ja sitten päätin tehdä sen näin: Vierailemme kaikissa kodeissa lyhyesti, toisissa kuvalla, toisissa ilman. Kirjan hankittuanne huomaatte, että kuvia on kaikista kodeista sekä niiden puutarhoista kiitettävän paljon ja kuvat ovat laadukkaita, tunnelmallisia, sisustusnälkää lisääviä, uusia ideoita tarjoavia.
Wanhat kivipylväät johdattavat meitä vuonna 1870 rakennetun kartanon pihaan. kesäpäivän pysähtynyt hetki, jossa katse viipyy heinäseipäissä, komeassa pässissä ja kauempana näkyvässä ladossa. Sisällä sama rauhan tunne jatkuu ja silmä löytää pönttöuunin, vanhan hopean, kaappikellon ja lattialankut, joita vielä sata vuotta sitten viistivät naisten pitkät helmat, piiskasivat ahkerat askeleet…Country Treasure.
Piipahdamme kerrostalokolmiossa, jonka tyyli on Shabby Chic. Tästä esittelen kuvia myöhemmin, sillä yllättäen tämä olikin yksi omista suosikeistani, vaikka olenkin maalaistyttö.
Ja takaisin maalaistunnelmiin, jossa upeassa puutarhassa sammaloituneet patsaat kertovat meille menneiden aikojen muistojaan. Kaikkialla ajan patinaa, ruostetta, puuta täynnä elämänjälkiä, kaakeliuuni ja sali…Country Style.
Man’s Kingdomissa kohtaamme jokanaisen unelman eli käsistään kätevän entisöijämiehen, jonka suuri rakkaus ovat wanhat huonekalut. Siis tuunauksen mestari!
Country Gardenissa nautimme pergolan varjossa suvijuomaa ja kypsyvien omenoiden ja päärynöiden tuoksu huumaa. Valloittava punaturkkinen noutaja tervehtii katsoen suoraan silmiin kauniilla meripihkasilmillään, maakellaria verhoaa villiviini.
Seuraavassa kerrostalokodissa kohtaamme ranskalaisen runsauden vanhan patinan ylistämänä. Valo leikkii kristallikruunussa ja kahvipöydän herkutkin ovat kuin elokuvasta…French Chic.
Romantic White tulee hurmaamaan lukijani, sen tiedän. Talossa on tomera emäntä, jolla suuri into erilaiseen remontointiin. Isäntäkin on ja koiruus sekä tyttäriä. Tästä löytyy niitä yksityiskohtia, joita tarjoan teille myöhemmin. Keittiö on hurmaava: modernia tyyliä taidolla yhdistettynä vanhaan. Kodista löytyy myös värejä, mutta ne ovat luonnosta ja valkoisen lukuisia eri vivahteita. Sivustavedettävä vuode, useita kristallikruunuja, kaakeliuuni, pitkiä valkoisia verhoja, jotka kevyesti tanssivat ulkoa siivilöityvässä valossa. Yksityiskohtana romanttinen leikkimökki puutarhassa.
Sitten vierailemme Garden Inspirationissa, joka on tunnelmallinen rivitaloasunto täynnä idearikkaita yksityiskohtia niin sisällä kuin puutarhassa. Mansikan maku suussa siirrymme Rauhalaan, jossa kaikki Madonna-aiheen ihailijat kokevat suurta tyydytystä, sillä White Dreamsin rouvan keräilyharrastus keskittyy juuri Madonna-esineisiin. Paljon ajan patinaa, kauniita tyynyjä sekä romanttinen katosvuode.
Seuraava kohteemme onkin wanhan maalaistalon pihapiiri, joka on kuin paluu mammalan kesiin aina maitotonkkarivistä kauniisiin valkoisiin lakanoihin sekä ikkunoiden ruudutuksiin. Matkalaukut tuovat viestiä kaukomatkoista…Country Flavours.
Helsingin ydinkeskustassa tavoitamme French Atmospheren korkeissa huoneissa, joissa asuu wanhojen esineiden keräilijä, käsitöiden harrastaja, vaalean vaalija. Mårbacka ikkunalla…
Valkoista tiilitaloa asuu romanttinen perhe, joka rakastaa lukuisia lemmikkejään, kiveä, rautaa, suurta puutarhaansa ja ikkunasta leijuvat wanhan pianon kepeät helähdykset...Romantic Home.
Comfort Cottagessa meidät vastaanottavat komeat salkoruusut. Wanhan mökin rauhassa sielu ja silmä lepää. Savusaunassa rentoudumme ja sormi hyväilee vanhan hirren vuosisataisia uurteita. Aamulla vierailemme omakotitalossa, jonka isäntäväki on vuosien saatossa kerännyt rakkaita aarteita Ranskasta. Kaunis kynttilänjalka kukkii liljoja…ranskalaisia, sillä olemmehan nyt French Feelingissä.
White Charmissa kohtaamme isäntäparin, jossa rouvan on valloittanut valkoinen sekä kauniiden asetelmien luominen. Isäntä puolestaan harrastaa puutöitä verstaallaan. kaunista puutarhaa ’vahtii’ pieni Leevi-koira. Aikaa mittaa taskukello, basilika tuoksuu.
Englantilaishenkinen koti herättää henkiin My English Dream –ajatukseni ja vaellankin kuin unessa kosketellen kauniita esineitä, vanhojen huonekalujen pintoja, haluan tietää vanhempien makuuhuoneen seinien värisävyn ja takorautaportti on jo tilauksessa…English Style.
Tuija’s Garden tuo mieleeni jotain…erään blogiystäväni! Täällä asuu Tuija, jonka intohimona on puutarha ja senhän kautta toisemme löysimmekin, sillä Tuija paitsi pitää upeaa puutarhaa, myös osaa kuvata kukkiaan erinomaisesti. Wanhoja tavaroita ja tuoksuvaa jasmiinia, joka kauniisti somistaa viehättävää patsasta. Puutarhan kuningattaret, pionit antavat parastaan – Tuijalla.
Nuorenparin French Passion on täynnä menneen ajan tuulta sekä ranskalaisuutta. Tästä minä pidän, sillä tietty minimalismi suo rauhaa ja antaa tilaa harkiten valikoitujen yksityiskohtien tulla esiin. Kaunis nojatuoli ja tämä
Pia’s Garden kutsuu levähtämään suven kuumimpaan hetkeen. Varjossa istuen ihailemme digitalisten värejä, annamme itsemme pysähtyä ja ajan näyttää vain kissankello
Viimeinen kohteemme on Wanilla Home, jossa sekä wanha, romanttinen että keräily on hallittu tyylikkäästi, joten mitään ei ole liikaa. Astiat ovat kauniisti esillä avohyllyillä, josta ne on helppo ottaa käyttöön. Ja sitten interiööri, joka piti kuvata, mutta kuvaajani on nyt muualla…Siinä on lamppu, jollaisen olin ostaa ihan vähän aikaa sitten ja se kaikki muukin…tähän palaamme, lupaan sen!
Tässä siis loistava, herkullinen matka läpi sisustajan paratiisin, Wanilla Country Chic –teoksen, johon palaamme aika ajoin sisustusnälän yllättäessä. Saitte muutaman kuvan 460:stä, mutta matka jatkuu…Kiitos Riitta♥
Nyt tulee pieni informaatioisku, sillä tein jo edelliseen postaukseen niin monta jälkikirjoitusta, että päätin postata naistenpäivää vähän jatkoilla.
Tämä ruusukuva on Virtauksen Hannen ja menkää sinne nyt lukemaan naisten hyvinvoinnista. Miten voisimme kaikki päästä hänen kurssilleen...tulisi kyllä tarpeeseen. Hanne löytyy täältä
Katsokaa edellisestä postauksesta, miten tämä haasteellinen uros osaa palvoa naista! Hän kirjoittaakin suoraan naisen ihon alle ja hänen nimensä on Pasi Ilmari Jääskeläinen. No, se linkki on tässä
Sain Avlettolta tämän The Gorgeous Bloggerin. Kiitos♥ Koska olen tämän tunnustuksen kysymyksiin jo vastannut täällä, tyydyn nyt vain iloitsemaan tästä, enkä myöskään jaa, sillä tämä on jo kiertänyt niin monessa blogissa, että...Ai siis, että kuka Avletto? No, menkääpä tänne päästäksenne oikealle kalastusalukselle, meren suolaisiin tuuliin ja jopa valassafarille. Safarioppaana voi toimia vaikka alakuvan merikarhu
Tämä lisäpostaus naistenpäivän tiimoilta on oiva osoitus siitä, että ilman miehiä meillä voisi olla hiukan tylsää. Miettikää nyt, kuka se on, joka hemmottelee, kun olet sairas, kuka puhaltaa pipin pois? Kuka kestää naisen kiukuttelun ja pitää sitä vain rakastavan naisen kujerruksena! Kuka se on, jonka tähden saamme välillä nauraa itsemme läkähdyksiin...Ja kuka mies paitsi Tommy Tabermann kirjoittikaan naisen lantion kaaresta näin:
Oi Jumalani älä suutu minulle
että ylistän luomaasi
enemmän kuin sinua.
Sinun lantiosi
kaari saattaa
Mozartin sonaatit
epätoivon valtaan.
Mutta voi lantiosta runoilla muutakin:
Sinun lantiosi, naisten vaivoista paljon kärsineet
uumasi painautuvat kaakeliuunia vasten,
siinä sinä seisot, ilottoman rauhallisesti tuijotat
miestä aivan kuin huonekalua tai patsasta.
Hameesi on antelias karamellipussi täynnä
tuttuja suloja. Älä pane pahaksesi jos
mies luulee ymmärtäneensä sen minkä on käsittänyt väärin.
(Vaikka rakkauden kiemurainen tie on jo saanut hänet
huohottamaan.)
Ja tämä torjuttu ilo: niinkuin happo
yhtyy metalliin, himokkaasti, kylmästi.
- György Petri -
Yhteisessä sateessa
(WSOY 2006, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Sateenkaarentaa
Rakkaat Ihanat Naiset♥
Koska olen huomenna varattu silloin kun te käytte kurkkaamassa, mitä Leena Lumi tänä vuonna sanoo naistenpäivänä, niin saatte tämän vähän ennakkona.
Siis minun sydämelläni on niin paljon nyt liikaa etten tiedä, miten tämän muotoilisin…
Toivon niin kovasti, että
Jokainen meistä löytää elämäänsä iloa, sisäistä rauhaa ja tasapainoa♥
Jokainen meistä alkaa hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, unohtamatta silti lempeästi huolehtia itsestään♥
Jokainen uskaltaa olla oma itsensä ja oppii sanomaan ’ei’ ja ottamaan aikaa itselle♥
Jokainen ohittaa muiden mielipiteet, tulivat ne sitten miehiltä tai naisilta, siitä millainen pitäisi olla ja antaa niiden valua kuin vesi sorsan selästä♥
Jokainen löytää aina silloin tällöin jonkun uuden asian, jota kokeilla, uuden polun jota kulkea♥
Jokainen poimii terveys- ja dieettikirjoista vain sen, minkä todella tuntee omakseen, mutta muistaa samalla, että elämä ei ole viiden tai kymmenen kilon päässä, vaan tässä ja nyt♥
Jokainen muistaa, että se tavaratalon kallein ryppyvoide ei ole autuuden ovi, vaan hetkellisesti pintaturvotusta aiheuttava voide, jonka vaikutus ryppyjen poistoon perustuu vain tähän♥
Jokainen on kaunis, kun säteilee sisäisesti, kokee asiat kiinnostaviksi, elää täysillä ja ennen kaikkea varmana itsestään♥
Jokainen muistaa silloin tällöin Carlos Geblerin lauseen:” Menneisyyttä ei voi muuttaa, mutta ymmärtämyksellä siitä voi joskus imeä myrkyn pois.”♥
Jokainen on sen verran rohkea, että ymmärtää tehdä välillä suursiivouksen ystävä- ja kaveripiirissään, sillä toiset ovat kuin luotuja vähättelemään ja syömään toisten energiaa, joten ryhdy toimeen♥
Jokainen tajuaa, että minä en kerro siitä, mitä minä olen, vaan siitä, mihin tähtään. Minäkin kiipeän vuorelle ja välillä liukastun ja olen hyvin pettynyt, uupunut ja joskus ihan vailla inspiraatiota♥
Jokainen säilyttää terveen suhteen elämään ja tajuaa, että onni ei tule ostamalla, vaikka se joskus vähän piristääkin ja on tyttöpäivien ohjelmassa, mutta silti: onni ei asu rahassa♥
Jokainen säilyttää empatiakykynsä heikompia kohtaan, sillä kyky tuntea myötätuntoa on ihmisyyden ylin mittari♥
Siis minä ja moni muu on nyt kiipeämässä vuorta niin henkisesti kuin ruumiillisesti. Löysin erään samassa tilassa olevan blogiystävän ja suosittelen teitä kaikkia lukemaan, mitä Mirkalla blogissa Uuden kuun aikaan on mielessä. Se ei ole vain yksi postaus vaan monta. Olen nyt hyvin herkkänä Mirkan jutuille. Kohtasimme oikeasti eka kerran kun hän tajusi Ian McEwanin Rannalla –kirjasta jotain mikä minulta oli mennyt tajuamatta. Sen jälkeen Mirka on ollut mielessäni paljon. Ja nyt tämä
Kuvateksti tähän Mirkan kuvaan kuuluu: Kyllä tästä vielä pyörä tulee. Tämän kuvan postauksessa on uuden RP-puolueen perustamisohjelma. Sinne vaan liittymään ja aletaan kiivetä yhdessä kaikin tavoin ja toistamme tukien. Ja kiitos sinulle Mirka elämäni tärkeimmistä kukista sekä tästä asiasta, jota nyt teemme♥
Jos haluatte lukea enemmän näistä naisten elämän askelista, suosittelen Pirkko ja Antti Arstilan kirjaa Vahvaa Elämää Aikuinen Nainen. En tiedä, onko sitä enää myynnissä, mutta kirjastosta tai huutonetistä saattaa löytyä. Sen lisäksi edelleen suosittelen Susan West Kurzin ja Tom Monten kirjaa Herätä kauneutesi, joka on kaikkea muuta kuin meikkiopas. Maaliskuun Kauneus & Terveys –lehdessä alkoi myös kolmiosainen sarja Elämäsi lempein laihdutus – Arvosta itseäsi. Ensimmäisen jutun nimi on Pakko pois, iloa tilalle! Mitä meiltä enemmän puuttuukaan kuin iloa! Me olemme täynnä velvollisuutta ja ylisuorittamista ja unohdamme ilon. Saadaksemme pakenevasta ilosta kiinni, meidän on suojeltava omia voimanlähteitämme ja sanottava ’kiitos ei’ energiasyöpöille!
Voi ei! Minun piti edes yrittää olla hauska;-) Siis perjantaina tapahtui Syntiinlankeemus 2. Ostolakkoni repsahti, sillä ostin uudet korkkarit suvi mielessäni, katso ensimmäinen kuva, sekä uuden kevättakin, katso kuva alla.
Se ei kuitenkaan päättynyt ihan tähän, vaan hankin myös mustan puseron takin alle ja sellaiselle on aina tarvetta. Sain myös ostamista vastustavan Lumimiehen valitsemaan itselleen paidan, jossa on lilaa, valkoista ja PINKKIÄ. Pitäähän miehen olla sävysävyyn naisensa kanssa.
Koska on meidän Kaikkien Ihanien Naisten Päivä, saatte huomenna esittelyn kirjasta Vanilla Country Chic, jonka tekijä on Riitta Tiitu. Riitan löydätte täältä Vakuutan, että syötte Riitan ottamat kuvat, joissa siirrymme hurmaavasta interiööristä toiseen. Minulta meinasi hengittäminen unohtua, kun leijuin Shabby Chicistä French Chiciiin, English Stylestä Romantic Homeen, lumoavasta kuvasta toiseen.
Ja sitten loppuviikosta kerron teille kevään ensimmäisestä puutarhakirjasta, joka on Värien lumoa puutarhaan – Ainutlaatuinen opas kasvien valintaan. Kirjan kansi on niin onnistunut että kulkee yksi yhteen kirjan sisällön kanssa.
Yksi asia vielä puuttuu. Toivon, että hän ilahduttaa teitä yhtä paljon kuin minua. Voiko kukaan kuvitella Naistenpäivää ilman miestä;-)
Ja nyt Arvon Naiset, Elämyksellistä & Vahvaa Naistenpäivää♥
♥:lla
Leena Lumi
Feeling Good
PS. Löydät Sata naiskirjailijaa Leena Lumin tyyliin täältä
PPS. Ja näin palvoo Pasi Ilmari Jääskeläinen naista♥
Ajattelin kevyttä naistenpäivän aattoa eli postaan teille nyt, mitä sain eräältä ystävältäni sähköpostilla. Itse tulin juuri puu- ja lumisavotasta, sain kuulla saavani huomenna yllätysvieraan ja aion viettää nyt pari tuntia lumoavan sisustuskirjan parissa samalla kun nautin 'a nice cup of tea'.
Alla oleva teksti ei ole mitenkään minun mielipiteeni, sillä siinä on monta asiaa, jotka jäävät vaivaamaan. Onneksi joku on tehnyt sinne omia lisäkommenttejaan;-)
Teksti on siis miehen eli Andy Rooneyn ja kuvan kaunotar on useasti maailman kauneimmaksi 40+ -naiseksi nimetty näyttelijä Sela Ward, jota seurasin hartaasti sarjassa Vielä kerran (Once and again). Ja näin Rooney:
Yli nelikymppinen nainen ei
ikinä herätä sinua yöllä kysyäkseen 'mitä
mietit?', sillä häntä ei
todellakaan kiinnosta mitä mietit.
(No ei todellakaan!)
Jos yli nelikymppinen
nainen ei halua katsoa matsia, hän ei istu
valittamassa siitä. Hän tekee
jotain, mitä haluaa tehdä. Ja se on yleensä jotain
paljon kiinnostavampaa.
(Luultavasti hänellä on eroottinen tapaaminen jonkun kanssa, jonka mielestä lemmenleikki voittaa matsin.)
Yli nelikymppinen nainen tuntee itsensä
tarpeeksi hyvin ollakseen varma
siitä, kuka hän on, mitä hän haluaa ja
keneltä sen haluaa.
(Juuri niin!)
Harvat yli nelikymppiset naiset vähät
välittävät siitä, mitä sinä mahdat
ajatella siitä, mitä he tekevät.
(Vain siinä tapauksessa, että olet lakannut olemasta kiinnostava.)
Yli nelikymppiset naiset ovat arvokkaita. He harvoin
aloittavat huutotappelua kanssasi oopperassa tai ravintolassa.
Tietenkin, jos aihetta on, he eivät epäröi ampua sinua, jos heillä vain on
mahdollisuus selvitä siitä seuraamuksitta.
(Nainen on aina nainen, iästä viis.)
Naiset eivät
kitsastele kiitoksissaan, jopa ansaitsemattomissa sellaisissa.
He tietävät millaista on olla aliarvostettu.
(He eivät todellakaan nyt tiedä tätä ollenkaan, sillä täytettyään 40 heille alkaa tapahtua uskomattoman lumoavia asioita ja he tuskin muistavat olemassaoloasi.)
Yli nelikymppisellä naisella on pokkaa esitellä sinut
ystävättärilleen. Nuorempi nainen, jolla on mies, usein
jättää parhaan ystävänsäkin huomiotta, koska ei luota mieheensä
muiden naisten seurassa.
(Yksi syntymäpäivä ei tuhoa aivoja!)
Yli nelikymppistä naista ei voisi vähempää kiinnostaa,
jos olet ihastunut hänen ystäväänsä, koska hän tietää, etteivät
hänen ystävänsä petä häntä.
(Vain siinä tapauksessa, että sinä et kiinnosta enää naista.)
Naisista tulee selvännäkijöitä, kun he
ikääntyvät. Sinun ei koskaan tarvitse
tunnustaa syntejäsi yli nelikymppiselle naiselle.
He tietävät ne jo.
(Juuri niin, mutta tuskin sinun tekosesi häntä kiinnostvat, sillä elämässä on niin paljon muuta...)
Yli nelikymppinen nainen näyttää hyvältä kirkkaanpunaisessa
huulipunassa. Kun hän pääsee henkisesti yli
muutamasta rypystä, on yli nelikymppinen nainen
rutkasti seksikkäämpi kuin hänen nuorempi vastineensa.
(Hanki uudet silmälasit: Kuka on nähnyt ryppyisen 40 -vuotiaan NAISEN!)
Yli nelikymppiset naiset ovat suorasukaisia ja rehellisiä. He
kyllä kertovat suoraan, että olet nuija, jos käyttäydyt kuin nuija.
Sinun ei koskaan tarvitse miettiä, mitä mieltä he sinusta ovat.
(Vain jos vielä kiinnostat häntä.)
Kyllä, me ylistämme yli nelikymppisiä naisia hyvin monista
syistä. Valitettavasti se ei ole molemminpuolista. Jokaista
tyrmäävää, fiksua, pärjäävää, seksikästä yli nelikymppistä naista
kohti on kalju, pönäkkä, epäsiisti muinaisjäännemiekkonen
verkkaripöksyissään tekemässä itsestään idioottia jonkun
parikymppisen tarjoilijattaren kanssa...
(Tämä ei naista voisi vähempää kiinnostaa, sillä moinen tyyppi ei kuulu hänen lähipiiriinsä.)
- Andy Rooney -
You are so beautiful
Luin kerran yhdestä isosta aviisista erään mieskriitikon kirjoittavan, että kaikki pohjoismaiset naisdekkaristit ovat yhtä samaa mössöä, joita ei toisistaan erota mikään! Onnettomuudekseen hän jatkoi rakastuneena omiin sanoihinsa niin kauan, että huomasin hänen puhuvan kirjoista, joita hän ei ollut edes lukenut. Hän oli lukenut vain muutaman ja minä olin lukenut ne kaikki! Tein valituksen päätoimittajalle kriitikosta, joka kirjoittaa asiantuntemattomasti ja aivan väärin yleistäen. Ja minä pystyin myös perustelemaan kritiikin kritiikkini!
Lempeästi loiventaen sanotaan, että jopa minä olen vuosien myötä kypsynyt pariin jännityskirjailijaan, enkä heitä enää lue, mutta Inger Frimansson ei ikinä voi kuulua heihin. Olen tehnyt häneltä Kissa joka ei kuollut (Katten som inte dog, Like 2009) sekä Rotanpyytäjä (Råttfångerskan, Like 2010), mutta lukenut jo ennen blogia Varjo vedessä (Skuggan i vattnet, Like 2007) sekä Pimeyden jäljet (Mörkerspår, Like 2006) ja tavoitteenani on tehdä myös nuo erinomaiset puuttuvat aikaa myöten. En voi olla sanomatta, että Varjo vedessä teki minuun valtaisan vaikutuksen. Uskaltaisin melkein sanoa, että hipoo jo Minette Waltersin Kuvanveistäjää. Nyt kuitenkin olen jo matkalla täydentämään puuttuvia Frimanssonejani, sillä voitin Annin arvonnassa Inger Frimanssonin Parempi elämä (Ett mycket bättre liv, Like 2009, suomennos Anu Koivunen) ja siihen sukellamme nyt ja suoraan erotiikkaan, jota Frimansson käyttää teoksissaan yllävästikin, mutta aina syystä, ei itsetarkoituksellisuudesta.
”Etkö halua, mikä sinun on?” Hän nyyhkäisi, ja nainen tarttui hänen lanteisiinsa ja piti häntä paikoillaan.
”Toki, ystävä rakas, haluan toki. Mutta ensin saat luvata minulle yhden asian. Sinun pitää luvata minulle tytär!”
Kennet kuuli äänestä, että nainen oli tällä kertaa tosissaan, ja hän nyökkäsi, koko hänen päänsä nyökkäsi – lupaan tehdä kaiken minkä ikinä haluat minun tekevän, olen orjasi ja sinä minun valtiattareni.
Silloin lihasten rautaseinä pehmeni, nainen avautui ja salli Kennetin tulla sisään.
Parempi elämä on psykologinen trilleri yhdestä kauheimmasta asiasta, mitä voi tapahtua. Lapsi katoaa. Pieni, neljävuotias, Angelica katoaa rattaistaan päiväkodin retkellä. Hoitaja, nuori Magda on poissa vain hetken, mutta kun hän palaa, hän löytää vain tyhjät rattaat. Tästä alkaa painajainen, jonka kertojina toimivat Magda, Daniel ja siepattu Angelica. Lapsen vanhemmat ovat eronneet, mutta pitävät sopuvälejä ja asuvat lähekkäin. Silti Magdan oloa ei yhtään helpota se, että hän on rakastunut Angelican romanialaiseen isään, Florianiin ja on tämän rakastaja sekä samalla juuri se nainen, jonka syytä on rakkaan tyttären katoaminen.
Ja jossain kaukana, syrjässä, sijaitsee outo, omavarainen kollektiivi, jossa pelätään kännyköiden säteilyä, jonne halutaan vain tyttölapsia, omia tai muiden, pääasia, että he ovat tyttöjä, poikia siedetään vain vaivoin ja heidän olonsa on kuin kurituslaitoksessa ja kaikkea johtaa hyvännäköinen nainen, joka tuntuu hallitsevan kaiken paitsi temperamenttinsa. Nainen, joka sairastaa vahvaa miesvihaa ja sallii miesten olemassa olon vain yhtä tarkoitusta varten.
Kuin vahingossa Jannan tielle osunut Daniel joutuu täysin naisen lumoihin ja näin hänestä tulee yksi silminnäkijöistä, joka ei pitkään aikaan tajua muuta kuin alituisen himonsa Jannaan. Janna on matrarkka, joka hallitsee miten huvittaa ja haluaa tulla tiineeksi ja saada tyttölapsia. Paljon tyttäriä. Siihen asti Angelica, nyt Noraksi nimetty, saa tyydyttää tyttölapsimaniaa. Ellei tarina olisi niin rankka, voisi jopa nauraa tilan aikuisia hahmoja, kuten lapsenpäästäjä Lillemoria, jonka miehenpuute on huutava. Niin pakottava, että hän päättää lääkekasveillaan huumata Danielin saadakseen miestä, vaikka Daniel estelee
”En halua olla…Janna ja minä..”
Lillemor seisoi niin lähellä, että Daniel tunsi hänen hengityksensä. Sieraimista purkautuvan hennon ilmavirran, kun Lillemor pureskeli jotain, joka tuoksui mintulta ja eukalyptukselta.
”Janna ja Janna. En ole saanut miestä yli kahdeksaan kuukauteen…ja sitten sinä tulet niin pirun komeana, et kyllä…tämä on epäreilua…”
Siis mikä tekee Frimanssonista niin kiinnostavan kirjailijan? Se, että hän kuvaa ihan tavallisia ihmisiä, sinua ja minua, ja sitä miten meistä kaikista voi tulla sieppaajia, murhaajia, kavaltajia…Päässä vain vähän räsähtää, koska elämä on ollut niin epäoikeudenmukaista, tai on lapsena joutunut koulukiusatuksi (Varjo vedessä) tai vain sattuma aiheuttaa kuoleman, mutta järjetön käytös saa peittelemään asiaa ja siitä alkaa lumivyöry, jolle ei loppua näy. Inger kirjoittaa hyvin tavallisista, usein ns. pienistä ihmisistä, kuten vaikkapa tämän kirjan Lillemor, jolla kasvaa karvoja leuassa, on ylipainoa ja hengitys haisee pahalle, mutta miestä vain pitäisi saada. Tai hän kirjoittaa viisikymppisestä Hilja Agnevikista (Pimeyden jäljet), naimattomasta ja lapsettomasta, hieman yksinkertaisesta, joka sattumalta näkee tapahtuman, joka suistaa hänet täysin raiteiltaan…
Hallandspostenin arvostelusta poimittu lause: ”Frimansson kuvaa hyvin keski-ikäisiä naisia, joissa on jotain sairasta, jotain mikä näkyy vasta paineen alla, tietyn rajan ylityttyä.”
Toki hän kuvaa lapsiakin, sillä Parempi elämä kirjan nelivuotiaan Angelican kuvaus on laaja ja laadukas. Miten upeasti kirjailija piirtää kuvaa tytöstä, joka turvautuu mielikuvitusmaailmaan ja kaksoispersoonaan selviytyäkseen itkemättä (sillä Janna ei halua kuulla itkua), selviytyäkseen tulematta hulluksi, selviytyäkseen näyttämättä, mitä tapahtumista ajattelee ja mitä muistaa. Kuvaus on kaikin osin kohdillaan ja jopa mahdollista tapahtua, kun tutustuu tarkemmin Angelican ajatuksiin ja
Nyt hän oli Nora. Hänen oli pakko olla. Hän tunnusteli käsillään, ja joka paikassa oli karheaa ja multaista. Sitten löytyi aukko, käytävä. Sinne hänen pitäisi mennä. Hän ymmärsi sen.
Angelica vikisi hänen kurkussaan, mutta hän ravisti Angelican pois – turpa kiinni, itkupilli, älä vain pilaa tätä juttua. Nyt sisään käytävään siitä.
Toivottavasti en ole paljastanut liikaa. Siinä pitää aina varoa, kun tekee dekkaria. Halusin nyt valottaa hieman laajemmin, mutta vieläkin suppeasti, sitä maailmaa, jossa Inger Frimansson operoi mestarillisesti. Häntä ei voi niputtaa muihin, sillä hän kantaa psykologisen trillerin kuningattaren viittaa luodaten kaunaisten ihmismielten kostoa janoavissa syövereissä, harhaisten ihmisten ankeissa päivissä ja niiden tuhoisissa lopputulemissa. Lukija ei koskaan tiedä, mille teille häntä viedään ja mitä on perillä, mutta yksi on varmaa: Lopussa odottaa aina yllätys. Parempi elämä dekkarin loppu on yksi uskomattomampia, joita olen lukenut…
