Kirjan liepeessä lukee faktaa: "Aila Meriluoto, s. 10.1.1924, on kotoisin Pieksämäeltä. Kaksikymmentäkaksivuotiaana hän julkaisi esikoiskokoelmansa Lasimaalaus, josta tuli sodanjälkeisen runouden bestseller. Ennen Ruotsiin muuttoaan Aila Meriluoto oli kahdeksan vuotta naimisissa kirjailija Lauri Viidan kanssa." Tämä on faktaa, kuten monta yhteistä lasta Viidan kanssa, mutta faktaa on myös se, että julkaisemalla päiväkirjansa Vaarallista kokea -teoksessa, hän antoi ja antaa kyytiä kaikille mukahurskaille ja kauhistelijoille uskaltamalla rakastua ja syöksyä intohimon syövereihin piittaamatta muusta kuin tunteen palosta.
Sivulla 21 Aila paljastaa ytimen: Mutta tarvitseeko olla olemassa? Olla itse? Eikö riitä jos on vain sokea kiihko, edes ajoittainen, joka syytää itseään paperille. Itseään, niin. Kiihkokin on jo itse.
Tuntui uskaliaalta lukea Vaarallista kokea 1996, kun oli teininä elänyt hänen runonsa sielu vereslihalla. Ja taas hän yllätti! :Vaarallista kokea. Sitten sitä kulkee ja muistaa, sanoi Sandemose, yksi Aila Meriluodon tärkeimmistä kirjailijoista. Hän kosketti minua jälleen muullakin kuin rohkeudellaan ja toi elämääni Aksel Sandemosen, josta hän lausuu alkusanoissa: Toinen toistuva sana on Jante, jantelaisuus. Se taas pohjautuu Aksel Sandemosen kirjaan Pakolainen ylittää jälkensä, jossa sääntöihin sidottu ja latistava lapsuuden miljöö nähdään kuin lasiseinänä minän ja todellisuuden välissä. En väitä että minun Janteni olisi yhtenevä Sandemosen Janten kanssa, mutta sama pohjavire on molemmissa: ”...älä luule että SINÄ olet jotain, älä luule että olet enemmän kuin ME..."
Kirjaa voi lukea paljastuskirjana jos haluaa. Siitä vaan! Toisaalta kirjaa voi lukea Janten lakia uhmaavan naisen elämänkertana tietyltä hänen elämänsä jaksolta. Sivuilla vilahtelevat paitsi Ailan rakastetut myös monet kuuluisuudet, lähinnä kirjailijat. Kirjan kauniissa mustavalkokuvissa näkyy Sirkka Selja, jonka kaikki Taman laulut tuhannesti muistin. Kihlareessä istuu ihailemani malli Elina Ylivakeri tulevan miehensä kanssa ja sitten on aivan viehättävä kuva Ailasta vuodelta 1971. Aila nauroi paljon, itki paljon, mutta rakasti vielä enemmän!
Kirjoittaessani vuonna 2003 juttua Intohimolla puutarhasta Viherpihaan, halusin upeimman, yli sivun kuvan päälle, Ailan runon lempikukistani iiriksistä: "Frances puhui iiristen mustelmansinisistä nupuista./ Katselin käsivarsiani:/ Niissä oli iiriksensinisiä mustelmia./ Minun vanha silkinohut ihoni, / siniset suonet kohollaan./ Miksei./ Minä kukin iiriksiä./ Helvetti, minähän kukin!”
Aila on esikuvani monessa, mutta ennen kaikkea elämisen, sanomisen ja rakastamisen rohkeuden pioneerina. Hän on rohkein suomalainen raja-aitojen kaatajaNAINEN! Minä olen lukenut Vaarallista kokea ja minä aion kokea vaarallista! Sinä myös?
”Det är farligt att uppleva något. Man går omkring och minns det.”
- Sandemose -
*****
Tämän kirjan on lisäkseni lukenut ainakin Susa
Minäkin luin 1990-luvulla kirjaston hankkiman Meriluodon teoksen, Vaarallista kokea. Varmasti tämä intohimoinen heittäytyminen rakkauden ohjailtavaksi on erityisesti hänen ikäluokalleen ollut vaarallista, mutta myös meille hieman nuoremmille kaikki seksuaalisuuteen liittyvät kokemukset olivat aikoinaan vaarallisia. Ailahan lähti muistaakseni Ruotsiin ukkomiehen matkaan, ja he asuivat yhdessä samassa talossa, Aila perheineen yläkerrassa, ja mies vaimoineen alakerrassa. Ja jos en muista väärin, mies oli pappi.
VastaaPoistaYleensä intohimo haaltuu ennen pitkää, ja niin taisi käydä Ailallekin.
Oikein hyvää viikon alkua sinulle Leena t. Aili-mummo<3
Aili, muistat aivan oikein. Sitä kesti 12 vuotta!
VastaaPoistaNiin, se voi haaltua yhteen kohtseeseen, mutta sitten tulee uusia;-) Lueppa Ailan uusin eli Tältä kohtaa, jonka esittelen tämän jälkeen.
Kiitos samoin, Aili!
En oikein tiedä, uskaltaisinko lukea tämän uudelleen. Niin voimakkaasti se vaikutti minuun kaksikymppisenä. Pelkään, että nyt, melkein 15 vuotta myöhemmin, olisin jo liian kyynistynyt nauttimaan kaikesta siitä tunteesta, avoimuudesta ja rohkeudesta, mitä sivuilta löytyy.
VastaaPoistaKaroliina
Karoliina, Ailan uusimmassa eli Tältä kohtaa, on pitkä jakso Ailan mieteitä juuri vanhojen, aikanaan luettujen kirjojen lukemisesta, että miten erilaisia ne ovatkaan vaikka 20 vuoden jälkeen. Hänellä on siellä oikein esimerkkejäkin ja eräitä niistä en unohda varmaan ikinä, sillä ne koskevat Aksel Sandemosea. Nyt odotan vain, käykö minulla samanlainen uudelleenarvotus Sandemosen kirjojen kanssa, kun olen Ailan ikäinen.
VastaaPoistaLuin muuten Sinuhen uudestaan edellissuvena, ja sama oli tunne edelleenkin, mikään ei ole muuttunut. En voi tuoda Sinuhea tai Turmisia blogiini, sillä ne ovat osa vertani, sieluani, kaikkeni...Vain pätkä sieltä, toinen täältä ja tunnelmia niistä.
Karoliina, jollain keinoin kyynistyminen olisi ehkä vältettävissä...luulen...otaksun.
Tietenkin toivon, etten ole kyynistynyt, mutta en tiedä. Jotenkin uskon, että ihmisen - ainakin naisen - on helpompi heittäytyä luonnonlapseksi taas vähän vanhempana. Tämä ikä ja elämäntilanne vaativat välillä sellaista inhorealismia.. Vaikka arkeni on varmasti boheemimpaa kuin monella muulla ja pidän kiinni arjen pienistä iloista hyvin tiukasti.
VastaaPoistaPoikkean jo aiheesta, mutta tutustuin vähän aikaa sitten vividry-harjoitukseen, vai olisiko se melkein elämänfilosofia. "Heightened sensation of a moment". Sitä minä olen aina tehnyt, mutta yritän keskittyä siihen entistä enemmän.
Karoliina
Karoliina, on tosi, että etenkin naisella on elämässään vaihe, jolloin lasten ollessa pieniä, tuntuu elämä olevan enempi sitä järkielämää, ei heittäytymistä. Ailahan taisi saada nämä kaikki kuitenkin enmpi tai vähempi kunnialla yhdistettyä. Meikä alkoi boheemiksi, kun Meri, kuopus, lensi pesästä. On the other hand: Meri on kuitenkin kiitellyt sitä, että mulla oli vain pari tiukkaa periaatejuttua, muuten olen Summerhillin kannalla eli vapaa kasvatus ja kodin ovet auki lasten kavereille. Sisälläni asuu entinen hippi, jonka olen nyt voinut vapauttaa täysin, mutta siitä tulikin boheemieläjä, joka haluaa vain hulluna lukea ja kirjoittaa. Kaksikymmnetä vuotta täydellistä kotia ja puutarhaa on nyt ohi!
VastaaPoistaVoi, voi Karoliina, miten sanot tuollaisia 'Heightened sensation of a moment' ja sitten et kerro enempää...Minä olen jo kauan 'flow'...Ja nämä ns. elämänhallintajutut kiinnostavat minua yhtä hyvin kuin pysähtyminen pieneen hetkeen, sillä meillä jää kiireessä helposti oleellinen kokematta. Voisit nyt kyllä avata oman blogin!
Aila meriluoto on minunkin suosikkejani. Ja Jante eli toiselta nimeltään kyläelukka niin kovin tuttu.
VastaaPoistaKiitos todella mielenkiintoisesta blogista, mukava kun pääsin tänne. Täytyypä kirjautua vakiolukijaksi.
Anonyymille:Niilivaaraan Kiirunan kupeeseen Aila kuskymmentäluvulla muutti ja siellä kirkkoherran talossa lapsineen asui. Kannattaa lukea Panu Rajalan Lasinkirkas Hullunrohkea.
Avletto, Aila on ihana ja Jantesta tulen minäkin!
VastaaPoistaEikös Aila sanonut ihan itse tuon Niilivaaran päiväkirjoissaan. Ainakin se on tässä uusimmassa, jossa on sellainen osio, jossa esitellään hänen elämänvaiheensa.
Tervetuloa lukijaksi, Avletto! Teen monenmoisia kirjoja, sillä lukijahaitarini on 16 vuotiaista iättömiin.
Minä olen iätön kalastaja ja kirjojen ystävä. Varmasti tulen täällä viihtymään.
VastaaPoistaAvletto, ja minä olen iätön kalan ja kirjojen ystävä;-) Ikä on vain tilastoharha, totesi Ailakin uudessa kirjassaan.
VastaaPoistaHaravoidessa juuri muistin, että pitää ajoissa tilata joulun merisiika, että saa graavia aattona. Merenrannalta kun olen kotoisin, en meinaa muistaa, että merisiika ei Keski-Suomessa ole mikään itsestäänselvyys. Ja merisiikaa siski, että se on kunnon kokoista veistellä upeita fileitä.
Ei täällä aina ole ihan näin vilkasta...Jos tulee tylsäksi lähde kollaamaan alusta;-) Siellä on monta ihmeellistä juttua ja kaikki eivät koske kirjoja...
Kiitos sanoistasi, Leena. Toivotaan, että ensi vuoden aikana saan oman kirjoitusalustan pystyyn - kunhan tuo romaanikäsikirjoitus tuosta valmistuisi. :)
VastaaPoistaKaroliina
Karoliina, ole hyvä vain! Sinä niinkuin aloitit kiinnostavasta asiasta ja siitä et sitten enempää;-) Voisit nyt jo ottaa pienen vihon, johon listaat asioita, joista kirjoitat. Minuatällaiset jutut kiinnostavat. Kun tein Hellstenin kirjan Pysähdy - Olet jo perillä, joku sanoi, ettei tuollaisia kirjoja tarvita. Minä siihen, että minä ainakin tarviin. Unohdan aina pysähtymisen ja keskittymisen mahdollsiuuden. Opin Hellstenin mainiosta kirjasta, että 'kun kampeloita perataan, perataan kampeloita'. Yksinkertainen ja hyvä ohje, mutta vaikea noudattaa tällaisen, joka tekee kymmentä asiaa samanaiaikaisesti ja aina sataa.
VastaaPoistaHeh, en tarkoituksella ole mystinen, mutta minulla ei ole paljon syvempää sanottavaa vividrysta. Tarkoitus on pysähtyä kulloiseenkin hetkeen aistimaan. Erityisesti kiinnittää huomiota, miltä nyt tuoksuukaan, näyttäkään, kuulostaakaan, maistuukaan... Ettei vain touhota kaikkien aistinautintojen ohi elämässään. Tätä siis yritän -- että _todella_ huomaisin ruskan kauneuden, maistaisin punaviinin vivahteet ja kuulisin laulun heleyden.
VastaaPoistaHyvää viikonloppua, huomenna varmaan nähdään!
Karoliina