maanantai 25. lokakuuta 2010

TÄLTÄ KOHTAA - PÄIVÄKIRJAT VUOSILTA 1975 - 2004

1.1.1979

Ihmisen, yhden, minä kumminkin vielä haluaisin. Niin pysyvän kuin voi. Tulee aikoja jolloin ei jaksa kirjoittaa. Ja silloin on enemmän yksin kuin siinä ehdottomassa kirjoittamisyksinäisyydessä. Ristiriitainen asia, koska miespuoliset ihmiset eivät yleensä kestä sitä vaihetta jolloin naiskirjailija tietoisesti yksinäistyy työtään varten. Eikä niitä miehiä sitten taas enää ole saatavissa kun tarvitsisi!


Näin kirjoittaa päiväkirjaansa vuoden 1979 ensimmäisenä päivänä elämäni majakka Aila Meriluoto kirjassaan Tältä kohtaa – Päiväkirja vuosilta 1975-2004 (Siltala 2010, toimittanut Anna-Liisa Haavikko). Jos muistatte tässä kuussa tekemäni postauksen Kirjailijaesikuviani, siellä oli etuoikeutetusti mukana Aila Meriluoto. Hän on kulkenut mukanani koko elämäni. Hänen Lasimaalauksensa räjäytti aikanaan tajuntani, mutta Sairas tyttö tanssii aiheutti täydellisen villiintymisen. Katsoin kirjan lupakirjaksi villeimpään teinielämään, mitä ikinä on koettu! Halusin olla rohkea kuin Aila, kirjoittaa kuin Aila, tehdä mitä itseä huvittaa, kuten teki Aila – vaan ’tietyt’ realiteetit kuitenkin matkassa.

Kun luin Vaarallista kokea – Päiväkirja vuosilta 1953-1975, jonka teille nyt juuri muistinvirkistykseksi uusin, tajusin jääneeni Ailasta jälkeen, sillä ikinä en olisi uskaltanut julkaista omia päiväkirjojani editoimatta pois kaikkea eroottista ja sittenhän siinä ei kovin paljoa kiinnostavaa olisi lukijalle enää ollutkaan. Ja nyt, nyt Aila uskalsi pitkän pohdinnan jälkeen julkaista jatkon. Vaikeaa se oli hänelle nyt ja myös varmasti ensimmäisen jakson kohdalla vielä enemmän, sillä hän sai suorastaan sokin luettuaan omatahtoisesta vahvasta elämästään. Kirjassa Tältä kohtaa Aila kertoo, miltä tuntui luettua:

7.2.1993


Pitemmälle en jaksanut lukea, enkä myöskään aikaisempaa. Oli päästävä eroon, juuri sillä hetkellä, ei sekuntiakaan myöhemmin. Suihkussa pesin itseäni yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes maailma jotenkin vinksahti paikoiltaan, hiukan vain mutta niin että yhteydet hämärtyivät. Palasin jalat täristen ja pakotin kuvat taas liukumaan yhteen. Pelottavaa.

Tältä kohtaa on äärettömän voimakas ja uskalias kertomus naisesta, joka kulkee omaa tietään vielä ikääntyneenä ja jo hauraana. Kirja alkaa ajasta, jolloin professori Jouko Paakkanen ei ollut vielä kuvioissa, mutta tuli kohta. Kun Jouko ja Aila menivät yhteen, syntyi jättiperhe, jossa yhteensä kymmenen lasta, vain Joukon kolme nuorinta olivat enää alaikäisiä parin avioituessa. Aikuiset lapset tekivät kansantaloustieteen proffasta ja boheemista kirjailijasta isovanhempia ja pian kesäasunnolta löytyi ruokapöydästä iloinen ja aina vähintään kahdenkymmenen hengen Paakkas- ja Meriluotoklaani. Sama tapahtui melkein joka joulu.

Tältä kohtaa päiväkirjojen uskallus ei lakaise maton alle aviomiehen viehättävyyttä, mutta ei myöskään hänen maanisia kausiaan. Rikkalapioon eivät joudu myöskään pariskunnan varsin hallitsematon rahan ja alkoholin käyttö, eivät seksuaaliset huipennukset kuin eivät myöskään niiden alavireet. Mitään ei Aila kätke luurankona kaappiin, ei yhtään säästele itseään, vaan laittaa likoon myös oman naiseutensa kertomalla vavahduttavia yksityiskohtia vanhenemisesta ja sen mukanaan tuomista värisyttävistä harmeista, jopa kauhuista. Silti: Kaikkeen väliin mahtuu hohtoa ja myös jopa glamouria, sillä olihan pariskunta Paakkanen-Meriluoto Helsingin kulttuurikermaa ja itseoikeutettuna läsnä monessa. Myös Linnan juhlissa, josta vain Aila rohkenee kommentoida näin:

10.11.1995


Paska reissu mutta tulipahan tehtyä.

Aila paljastaa nyt vahvemmin kuin koskaan, miten hänellä on tahto ja halu puhua asiat halki, näyttää ja ’todistaa’. Häntä innoittavat eniten vääryys ja epäoikeudenmukaisuus, jotka saavat hänet kuohumaan. Tästä pääsemmekin sitten kirjailija Aksel Sandemoseen, sillä onko suurempaa vääryydestä kertovaa kirjaa kuin Sandemosen Jante-kirja Pakolainen ylittää jälkensä. Aila lukee myös Kadonnut on vain unta sekä Ihmissuden ja huomaa, miten on aikaisemmin arvottanut kaksi viime mainittua ohitse Jante-kirjan, mutta nyt Pakolainen ylittää jälkensä vie häntä täysillä ja hän toteaa ihmetellen:

14.3.1996


Merkillistä että ihminen ylipäänsä selviytyy lapsuudestaan.

Tähän kohtaan on sanottava, että vain kiitos Ailan, löysin Aksel Sandemosen tuotannon, josta onkin tullut kirjallisen minäni peruskallio. Ihmissuden Felicia Venhaug on alter egoni ja Kadonnut on vain unta, yksi maailman parhaista kirjoista ja Pakolainen ylittää jälkensä pitäisi liittää koulujen opetukseen, että saataisiin estettyä uudet Jantet.

Aila analysoi ja pohtii paljon omia tuntemuksiaan ja reaktioitaan, arvoaan kirjailijana, mutta myös miehet saavat paljon muistelusta, mutta todesti ja kuumasti on vain Jouko:

3.10.1980


Mistä johtuu…? Miten on mahdollista…?


Siis sanat yhä puuttuvat. Mutta miten se voi yhä vaikuttaa näin, pelkkä ajatuskin, niin että koko alaruumis kouristuu. Ja minä olen vajaan neljän vuoden päästä kuudenkymmenen. Ikä on harhaa, yhteiskunnallista painetta. Ei muuta.

Aila elää ikäisekseen innostunutta ja vilkasta elämää. Hän kirjoittaa paljon, mutta myös lukee ’hillittömästi’. Paitsi uudelleen Sandemosea, hän innostuu Peter Høegin Lumen tajusta ja myös Bo Carpelanin Axelista, jota analysoi hyvin kiinnostavasti. Luvussa ovat myös mm. Helvi Hämäläinen, Philip Roth, Aino Kallas ja Günter Grass. Aila tekee myös runsaasti käännöstöitä, sillä rahaa kuluu. Siellä täällä vilahtaa Emily Dickinsonin kääntäminen, jota hän tekeekin, mutta aika rasittuneena, sillä Emilyn kielihän on osin muinaisenglantia ja hän viis veisasi kielioppisäännöistä. Työnsä puolesta näen Ailan jatkavan Emilyn kääntämistä. Kahdenkymmenenviiden vuoden avioliitto Paakkasen kanssa päättyy puolison kuolemaan ja on samalla myös Tältä kohtaa päiväkirjojen lopetus. Joku tie kuljettiin loppuun, mutta uusia aukeaa.

Pöydälläni on The Compelete Poems of Emily Dickinson,  Kanadasta lahjana saatu ja minä en ikinä selviä kirjan antaumukselliseen hurmioon ilman Ailan apua. Siis olen peilannut vahvasti itseeni, mutta muuta en voinut, sillä sairaanakin on tanssittu, mekot ovat menneet taululle, Peter-Peteriä on tapahtunut, pahoja unia on nähty ja vaarallista on koettu, joten miten olisin muuta voinut…, mutta Tältä kohtaa on vain Ailan uskallusta: rohkeaa, herkkää, alastomista alastominta…


18.9.1995


On niin huikean kaunista ettei koskaan. Aamu syntyy sumusta, se on maidonvalkoinen kauttaaltaan. Parvi vesilintuja lentää saunalahden perukasta, ohuen harson läpi näkee niitten menon suoraan paksuun läpitunkemattomaan valkoisuuteen. Puolenpäivän maissa usva alkaa hälvetä ja yhtäkkiä kirkkaus on siinä, sinisen sininen taivas, kultainen aurinko, sininen vesi, kultaiset puut.

Ja jossain soi kimeä metsä. Tuuli kääntää Rainer Maria Rilken runosivuja ja Aila muistaa miten...

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Jokke Jaana ja Karoliina.

31 kommenttia:

  1. Luin Vaarallista kokea muutamaan kertaan. Nyt se on säílöön pakattuna siellä koti-Suomessa. Tämä on nyt vähän asian vierestä, mutta jos minulta olisi kysytty keskellä yötä mitä runoilija Meriluodosta muistan olisin sanonut, että hänellä oli paljon ongelmia hampaidensa kanssa.

    Mietin nimittäin aikoinani kuinka paljon hammaskivut ja -vaivat vaikuttivat tuotantoon...

    Täytyy hankkia käaiin uusimmat päiväkirjat.

    VastaaPoista
  2. Johanna, ei ollenkaan asian vierestä, sillä tämä 'hammaskauhu' huipentuu tässä uusimmassa kirjassa. Minäkin tahkosin tänään niin että;-)

    Siis sitähän minä ihmettelin, että sitä hammasvaivaa niin paljon. Ääneen oikein ihmettelin Lumimiehelle, sillä niin tiukkaa heillä ei ollut ja Hesassa parhaat hammasklinikat. Minä myös kuitenkin ihailen hänen rohkeuttaan kertoa tuostakin - hammasongelmistaan. Ja monesta, monesta muusta...

    Pyydä Suomen Jouluopukilta lahjaksi!

    VastaaPoista
  3. Oi, hammasongelma saa jatkoa! Nyt entistä enemmän tuntuu, että pakko saada tämä kirja. Joulupukille jo kirjettä värkkään :)

    Muistelisin, että siinä Vaarallista kokea runoilijatar asuin Ruotsissa ja siellä myös etsittiin hammaslääkäriä. Olen miettinyt (anteeksi, tiedän että Aila on ehkä Sinulle vakavampi juttu) kuinka paljon intohimoa ja paloa on runoihin tullut proosallisesti vain hammassärystä.

    Ihailen kyllä Meriluodon rohkeutta. Hän oli omana aikanaan poikkeuksellinen, rohkea ja päättäväinen. Ihmiset hänen elämässään olivat poikkeuksellisia, Viita ja Koskenniemi. Tuntuu, että se on mennyttä maailmaa, romanttista ja hurjaa, jota ei enää telluksen päältä löydä. Samalla kertaa modernia ja viktoriaanista. Tässä alkaa tulla itsellekin ihan runollinen olo pelkästä ajatuksesta...

    VastaaPoista
  4. Aila Meriluoto on kirjailijana esikuvallinen, en ollenkaan ihmettele, että nostit hänet esille jokin aika sitten. Tässä on yksi kirja, jonka haluaisin lukea. Luku- ja kirjalahjatoivelistani kasvaa. Tai kenties teen hankintoja kirjamessuilta :)

    VastaaPoista
  5. Kiitos tästä. Viimeistään nyt vakuutit, että olen jäänyt paljosta paitsi kun en ole näitä lukenut, oikein ymmärtänyt olevan olemassakaan. Ehkä minun pitää aloittaa alusta. Miten hullua onkaan kertoa itsestään ja miten vapauttavaa tuo rehellisyys voikaan olla.

    VastaaPoista
  6. Johanna, en Ailaa voi, eikä hän varmaan itsekään sitä haluasi, nostaa millekään pyhimysjalustalle. Jos hän olisi sitä halunnut, hän olisi sivuuttanut monet arjen jutut, kuten terveysongelmansa, niin omansa kuin miehensä. Ei hän tunnu kätkeneen mitään, tai jos on, sen kuulukin olla hänen omaansa.

    Saan kiittää Ailaa Rilkestä, Sandemosesta, nuoruuden villeistä vuosista, muutamista Emily Dickinsonin käännöksestä, näistä ihanista kirjoista sekä kohta vieläki´n paremmista hampaista, sillä järkytyin eräissä kohden niin, että ajattelin ryhtyä käymään hammaslääkärillä kahdesti vuodessa yhden sijaan!

    Johanna, en edes tiedä mikä minulle olisi vakavaa ja pyhää, piatsi lasten, naisten ja eläinten suojelu. No, olen loukkaantunut, kun jotkut eivät ole ymmärtäneet Ian McEwanin teosten ylivertaisuutta;-) Yritin kieltää niiden lukemisen alle 40 -vuotiailta, kunnes tuli yksi Pekka, joka muutti mieleni, koska hän oli ymmärtänyt McEwanin kirjat jo 34 -vuotiaana ja enhän minä voi paljastaa, että eräät nuoret naiset eivät...

    Johanna, Aila asui siellä Ruotsissa 12 vuotta, joten takuulla etsittiin hammaslääkäriä.

    Johanna, kyllä tämä kirja on erinomainen joululahjakirja, sillä Aila kuitenkin osoittaa, että kaikki on mahdollista vielä yli 70 ja jopa yli 80 vuotiaana. 'Ikä on vain tilastoharha.'

    Lumiomena, osta kirjamessuilta! Aila esiintyy klo 11 Kullervo salissa. Meillä on Bessun kanssa nyt hengen ja elämän kysymys ehtiä sinne, löytää tuo paikka.

    Anni, no Suomessahan vaietaan kaikesta kahdella virallisella kielellä, siksi Aila on kuin raikas tuulahdus. Minä aina vain jaksan ihmetellä, miten hän uskalsi jo silloin...niin nuorena.

    Suoruuden sanojana minulle tuli mieleen Herta Müller. Jotain samaa heissä on...Mutta Ailan runot Lasimaalauksessa ja Sairas tyttö tanssii teoksessa olivat niin aikaansa edellä ja rohkeita, että sinun kannattaisi kyllä tutustua kirjailija/runoilija Aila Meriluotoon.

    VastaaPoista
  7. Oi! Meriluoto on ilmeikäs runoilija. Luimme viime vuonna äidinkielen tunnilla mielenkiintoista runoa, jossa käytettiin siltaa metaforana... harmi etten muista lainkaan mikä runo se oli – upea kuitenkin!

    VastaaPoista
  8. Tuure, nyt en minäkään voi auttaa, sillä minulla on häneltä enää RUNOteoksia vain Kimeä metsä. En tajua, missä on Sairas tyttö tanssii...Hän on ilmeikäs, rohkea ja jotenkin aina paitsi aikansa lapsi myös aikaansa edellä.

    VastaaPoista
  9. Leena,en tiedä jos huomasit,mutta blogilistallani Ailan sukulaistyttö Jenni kirjoitti tuosta kirjasta,jossa hän itsekin on mainittu

    http://havingloving.blogspot.com/2010/10/loysin-itseni-kirjasta.html

    VastaaPoista
  10. Jael, yritän mennä tuonne. Kiinnostavaa! Etkö voi mitenkään meilata mulle valmista linkkiä, kun nyt en edes tiedä, kenestä Ailasta puhut...Katson ehdinkin vetää tuota linkkiä tuosta...nyt on ensin kiireellisempää...Kiitos!

    VastaaPoista
  11. Siis Aila Meriluodon tietystikin,enhän minä kenen tahansa Ailan serkuntytön blogia tässä tarjoile;D
    Kopioi tuo rimpsu ja laita googleen ja pääset sinne.

    VastaaPoista
  12. Jael, no miten sattuikaan: Minulla pyörii mielessä yksi toinenkin Aila...

    Yritetään...Miksen voi mennä sinne sun blogin kautta...

    VastaaPoista
  13. Meriluoto on todella mielenkiintoinen. Meillä oli täällä suomalaisen seurakunnan kirjallisuuspiirissä kerran päivän kestävä seminaari Lauri Viidasta ja Aila Meriluodosta.

    VastaaPoista
  14. Leena, kopioi tuo Jaelin lähettämä linkki, mene sen jälkeen vaikka googleen ja liitä se siihen. Paina enteriä. Siten löytyy nopeasti ja helposti.

    *

    Meriluoto on rohkea ja tyttömäinen, vieläkin. Erittäin viehättävältä vaikuttava persoona, mutta myös vahvan oloinen.

    VastaaPoista
  15. Allu, molemmat todella kiinnostavia, siis Aila ja Lauri. Yritän ehtiä tapaaman häntä la. Olen puhunut pari kertaa puhelimessa. Piti tavata Tommykin, mutta se ei nyt onnistu...

    VastaaPoista
  16. Soolis, olen jo Jennin vakilukija;-)

    Tiedät, miten mua alkaa huimata, kun näen tuollaisia pitkiä rimpsuja ilman ettei sitä voi siitä klikata auki...

    Soolis, aika tyhjentävästi määrittelit. Kiva, että huomasit tuon tyttömäisyyden, sillä Ailassa on todella sitä. Näimme ehkä saman kivan haastettelun hänestä.

    VastaaPoista
  17. "Lasimaalaus" sykähdytti myös minua ja vieläkin...
    Hänen runojaan ole lukenut..
    Minuakin alkoi kiinnostaa hänen elämänkertansa..

    VastaaPoista
  18. Luin vuosia sitten Aila Meriluodon siihen astiset, Peter Peterinkin kahteen kertaan jopa. Silloin pidin Meriluotoa tosi rohkeana, ja sitä hän on edelleenkin. Nämä päiväkirjansa haluan myös lukea.
    Aila Meriluoto näyttää paranevan vanhetessaan viinin tavoin. Hän näyttää todeksi sen, että ikä ei ole mikään ongelma, ellei sitten satu olemaan juusto! No tämä oli vähän köpsä loppuhuipennus...

    VastaaPoista
  19. Hanne, takuulla Ailan päiväkirjat kiinnostavat sinua! Tunnen jo sun makus;-)

    Anja, tiedämehän, mitä sanotaan parhaista viineistä ja eikö samaa vertausta käytetä myös ainakin homejuustoihin;-)

    Aila on paras osoitus siitä, että ikä on pelkkä tilastoharha!

    VastaaPoista
  20. En hanki tällä hetkellä juuri uutuuksia, koska hylly on niin täynnä lukemattomia vanhoja kirjoja, mutta tämä täytyy ehdottomasti saada.

    Minulla on Ailan jälkipolveen kahtakin kautta eräänlainen side, ja asia tuntuu edelleenkin hassulta, kun Aila on minulle lähes myyttinen hahmo. Niin typerää kuin se onkin.

    Karoliina

    VastaaPoista
  21. Karoliina, huomasitko, miten suomen kieli käyttäytyy lauseessasi: 'En hanki tällä hetkellä juuri uutuuksia, koska hylly on niin täynnä LUKEMATTOMIA vanhoja...' Siis et ole lukenut kirjojasi!

    Ailassa on myyttisiä ja osin pelottaviakin aineksia. Kerran olet lukenut tuon ekan ja ehkä sen myös omistat, toki hankit tämänkin. Sinä et nimittäin usko, että hänen 'tatsinsa' on entinen ja vieläkin enempi. Uskomatonta, ajattelin yön tunteina, kun tätä luin.

    VastaaPoista
  22. Aila on muuten kirjoittajana ja ihmisenä sellainen ihminen, että häntä voi vain inhota tai rakastaa. En usko, että on välimuotoja. Perheessänikin on henkilö, joka ei voi sietää häntä. Ja aikoinaan ensimmäisen poikaystäväni äidin ystävätär alkoi uudenvuodenhumalassaan minulle tilittää, kuinka lapsellinen Aila onkaan kaikkine pikku-ukkoineen. Minulle hän on kirjoittajana ja rohkeana persoonana esikuva, samalla kuin myös kaukainen sukulainen.

    VastaaPoista
  23. Isthella, juuri niin. Hän jakaa mielipiteitä, mutta minulla on aina ollut vain yksi. Enkä löydä hänen ja minun niistä mieltymyksistä, joita olen päässty seuraaman kuin yhden eroavuuden ja se taas koskee miestä, jota MINÄ en voi sietää.

    Aialla on tässäkin pikku-ukkoja ja se on vain hauskaa. Hän tilittää niistä/heistä monenmoista.


    Ihanaa,e ttä sulla on Aila sukulaisena. Muista muistaa häntä jouluna! Yllätä!

    VastaaPoista
  24. Juu, huomasin kielen leikin jo kirjoittaessani. Kirjoja on sekä lukuisia että ei-luettuja. :)

    Odotan kovasti tämän lukemista.

    Karoliina

    VastaaPoista
  25. Karoliina, ei ihme, että suomea pidetään ulkomaalaiselle vaikeana kielenä. Meillä on Lumimiehen kanssa tapana oikein etsiä sanoja, joilla on monia merkityksiä kielessämme. Usein ne ovat vielä melkein vastakohtia, jolloin sanomisen aiottu merkitys todellakin vääristyy/muuttuu.

    VastaaPoista
  26. Terveisiä Ailalta!

    Aila on hyvin iloinen siitä että välitätte hänen sanoistaan.

    "Tässä minä istun, taas jossakin ajassa. Ja ajattelen. Koen. Hei, jälkeen tuleva joka joskus luest näita sanoja - onko meillä yhtään samoja ajatusta? Ajatuksen yhteyttä? Ymmärrättkö edes murto-osaa tästa mikä on nyt ympärillani, mikä on minussa? Oletko kumppani?"

    Sami

    VastaaPoista
  27. Hei Sami!

    Minä enenmmän kuin välitän, minä elän Ailaa!

    Aila!

    Ja tässä minä istun marraskuun maidonvalkoisena sumuaamuna ja ajattelen, että meillä on aina ollut sama kaikenvoittava tahto rakastaa, kirjoittaa, kokea - hillittömästi. Silti: Olemme purtaneet myös arkea, lapsia, tuskaa, ymmärtämättömyyttä ja kaikesta selvinneet - huikeasti!

    Yritin tulla viime viikonloppuna kuulemaan sinua, mutta kun saavuimme paikalle, jono luoksesi oli valtaisa ja... Minä en anna kuitenkaan ikinä periksi, joten yritän huomenna tai ensi vuonna uudestaan. Silloin voit tunnustella/haistella/aistia, ymmärränkö mikä on ympärilläsi, mikä sinussa on, olenko kumppani, olenko eri.

    ♥:lla Leena

    Sami, pidä äitisi 'peeisssä', sillä valitsen about kuukauden kuluttua vuoden parhaat kirjat.

    VastaaPoista
  28. En tiedä uskallanko kommentoidakaan, sillä tuntuu olevan paljon vähemmän sanottavaa kuin teillä kellään. Jotain ehkä kuitenkin pitää, kun tänne eksyin. :)
    Googletin nyt Meriluotoa hänet vasta lähivuosina "löydettyäni" ja on mukavaa löytää muitakin hänestä pitäviä. Itse luen tavattoman vähän noin muuten ja olenb suorastaan sivistymätön moukka, mitä tulee kirjallisuuteen, mutta nyt minuakin alkoi kiinnostamaan yllä puhuttu ja Ailankin usein mainitsema Sandemose. Kannattaisikohan häntäkin etsiä käsiinsä...?

    No mutta terveisiä ja kiitos näistä arvioista!

    VastaaPoista
  29. E-S, me kirjabloggaajat ollaan niin runsassanaisia. Ei siitä kannata pelästyä.

    Minusta sinun kannattaa lukea Sandemosea. Helpoin on Ihmissusi, ja siitä olen löytänyt toisen alter egoni eli Felicia Venhaugin. Elämäni kirj aon kuitenkin Sandemosen Kadonnut on vain unta, joka on niin uskomaton rakkaustarina ja vähän muutakin.


    Kuuluisin Sandemoselta saattaa olla Pakolainen ylittää jälkensä ja se alkaa kuuluisalla Janten lailla, jonka löydät vaikka googlettamalla. Kirja on taidokas ja haasteellisin. Sitten on Felician häät ja monta muuta, jotka löydät vaikka googlettamalla Aksel Sandemose, josta löytyy koko tuotanto.

    Kaksi ensin mainitsemaani jo kertoisivat sinulle, sytytkö ko. kirjailijan tekstille.

    Ole hyvä vain ja mukavaa syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  30. Hieno postaus :) Linkitin tämän oman juttuuni.

    VastaaPoista