Kirjan alkusanat on kirjoittanut Tommy Hellsten, joka on itse kirjoittanut mm. huomiota paljon saaneen Virtahepo olohuoneessa kirjan. Tommy kertoo itse nähneensä alkoholismin sen kaikessa kauheudessa ja monista näkökulmista. Pariskunta Aschanin kirjasta Tommy toteaa:
He kuvaavat matkaa, jossa elämä murenee käsiin ja jossa tuska lopulta on niin suuri, ettei ulospääsyä näytä olevan. Kirja on rankkaa luettavaa mutta se on niin totta, koska alkoholismi perheessä on rankka sairaus. Siinä on lopulta kyse elämästä ja kuolemasta. Lukija ymmärtää, että sairaus etenee hitaasti. Hän näkee myös, että juuri tämä hitaus on syynä siihen, ettei sairautta osata käsitellä, vaan siihen sopeudutaan.
Tämä kirja. Tämän voi ottaa niin monella tavalla riippuen, mitä on itse asiasta kokenut ja/tai mieltä. Alkoholismilta kaikin tavoin varjeltuneelle tämä on kaunis ja varoittava selviytymistarina, jossa Henrik, alkoholisti, kokee pohjakosketuksen useasti, mutta siitä piittaamatta, kunnes:
Herään Mikkelin keskussairaalasta marraskuun lopun harmaana aamuna. Makaan sairaalan käytävällä sairaalasängyssä, tiputusletku käden selkämyksellä. Kummallinen kokemus. Miksi minä olen täällä? Onko tuo letku tosiaankin minun kädessäni? Havahtuminen on mieleenpainuva. Nyt on päättynyt jokin outo uni, jota olen koko ajan elänyt totena. Lähete kädessäni suuntaan suoraan Moision sairaalaan katkaisuhoitoon.
Ja mitä miettii Tuulevi, josta jo alkusanoissa Hellsten toteaa:
Kirjassa näkyy myös Tuulevin oma problematiikka; taipumus kantaa vastuuta ja olla vahva oman itsensä kustannuksella sekä se, miten juuri tämä problematiikka tekee mahdolliseksi sen, että alkoholismi kaappaa hänetkin. Hänestä tulee sairauden mahdollistaja.
Niin, alkoholistien vaimoja syytetään tavan takaa alkoholismin mahdollistamisesta. Heitä syytetään myös vahvuuteen sairastumisesta, liiasta vastuunkannosta ja jopa vallanhalusta. Heitä syytetään alituisesta varuillaanolosta ja siitä, että he haistavat hengitystä vaivihkaa, kuuntelevat aukeaako kaljapullon korkki talossa, narahtaako kirkkaan korkki, vai onko puoliso muuten vain levoton, josta tietää, että perjantai-iltana se lähtee ja sunnuntai-iltana saapuu runsaasti yhteistä tiliä käyttäneenä. Heitä syytetään siitä, että he tietävät tasan tarkkaan, että jonkun on kannettava vastuu lapsista, taloudesta ja yleensä elämän jatkumisesta, kun juoppo juo. Tai eihän ole juoppoja, on vain ’sairaita’, joita tulee ymmärtää. Olisi ollut kiinnostavaa kokea tämä kirja niin, että perheen alkoholisti olisikin ollut nainen. En ole koskaan kuullut naisen juomisesta syytettävän aviomiestä, en millään adjektiivilla. Päinvastoin! Sillä kun nainen juo, hänen katsotaan laiminlyövän perheensä ja etenkin lapset, hänet syyllistetään heti sataa ja hänelle lyödään vielä otsaan häpeän leima. Ja nyt ei olekaan enää kysymys sairaudesta, vaan piittaamattomuudesta muita kohtaan. Monet juovat naiset ovat joutunueet suljetuiksi mielisairaaloihin. Näin tapahtui mm. runoilija L Onervalle. Miehensä, Madetojakin, oli juoppo, mutta hän meni vähän vain lepäämään johonkin Huvitukseen tai mikä sen paikan nimi nyt olikaan.
Sanotaan, että alkoholisti keksii aina syyn juomiseensa. Niin tekee myös Henrik toistuvasti ja minua järkyttää eniten, että hän tekee sen poikansa rippijuhlissa saatuaan puhelinsoiton, että isänsä on kuollut. Mikä tahansa riittää juopolle syyksi juomiseen: Omaisen kuolema, ei tullutkaan lottovoittoa, vaimo on liian kaunis, sataa, vaikka on kesäloma, vaimo puhuu, vaimo ei puhu, kukaan ei ole silittänyt paitoja, Suomi hävisi jääkiekossa Ruotsille…Näitä syitä juomiseen ja selityksiä löytyy miljoona potenssiin ääretön ja yleinen, nyt vallalla oleva käsittelytapa vielä ruokkii alkoholistin selityslistaa, sillä nyt myös vastuunsa kantava vaimo, joka huolehtii lapsista, on syyllinen. ’Sivistynyt’ empatiakeskustelu alkoholismista sairautena tekee juoposta uhrin ja muista juomisen mahdollistajia. Myös Tuulevi tutkailee syvästi omia tuntojaan ja kulkee kuin heikolla jäällä alati varuillaan:
Kotiudut katkolta väsyneenä ja hauraana. Olen varovainen. Kävelen lähelläsi ohuella jäällä, joka rasahtelee joka askeleesta. En tiedä, mitä ajattelet mistäkin asiasta, miten suhtaudut itseesi tai meihin perheenä. En tiedä mitä on jäljellä.
Ja katkolta tullut Henrik puolestaan on usein kuin pikkupoika, joka odottaa punaista mattoa ja erityiskohtelua:
Kaiken kukkuraksi näyttää siltä, että kukaan ei oikein pidä tätä minun uutta ’linjaani’ minään ihmeellisenä urotyönä. Sitä ei noteerata mielestäni oikein millään lailla. Luulin raitistumisen olevan suurempikin saavutus, aiheuttihan juomiseni niin paljon negatiivista puhetta ympäristössä ja sitä pidettiin niin turmiollisena ja tuomittavana. Silti kukaan ei aplodeeraa minulle millään lailla.
Juuri tällainen on liikaa juovan ego. Pohjalla on huomionhakuisuutta ja heikkoa itsetuntoa, jota sitten on vuosia hukutettu viinaan. Erittäin paha on tilanne, jos vaimo on paremmin tienaava ja menestyvämpi kuin miehensä. Lisäsyntinä on sanavalmius, hyvä ulkonäkö ja näkyvä asema työelämässä.
Tuulevi on kuitenkin päiväkirjapohdinnoissaan hyvinkin kiltinoloinen. Suorastaan anteeksipyytävä. Huolehtii kaikesta, eikä kertaakaan todella pamauta vyön alle, minkä moni muu samassa tilanteessa oleva olisi takuulla tehnyt. Hän kestää Henrikin repsahdukset ja äreydet ja omat sisäiset syytöksensä. Ja hän saa palkintonsa, sillä Henrik raitistuu ja pronssihääpäivää juhlitaan oikein ystävien kanssa ja kaikki on niin kaunista ja täydellistä:
Ystäviä ja rakkaita ihmisiä on tulossa eri puolilta Suomea juhlimaan. Moni heistä oli aikanaan, kaksikymmentä vuotta sitten häissämme. Ajamme Parikanniemen pieneen riihikirkkoon, jossa tapaamme vieraat. Tuttu, Kanadaan muuttanut pappisystävämme Jouko Jyrkämä siunaa meidät. Ystäväni Sanna Pulkkinen tulkitsee Anna-Leena Härkösen sanoittaman laulun Yhä uudelleen kanssasi lähtisin. Kirkosta suunnistamme meille tänne kotiin juhlimaan. Alkaa sataa vettä, mutta se ei haittaa. Olohuoneessa aaltoilee nauru ja kuistilla muistellaan yhteisen matkan mukavia hetkiä.
Tämä on hyvin kaunis ja ymmärtäväinen kirja, jossa on hieno idea kummankin puolison päiväkirjamerkinnöistä. Tämä kirja ei muistuta Märta Tikkasen Vuosisadan rakkaustarinaa, sillä tässä ei:
Hidastettu filmi
sinä kohotat kättäsi
joka tulee lyömään minua
Aivojeni läpi
ennättää kulkea paljon
ennen kuin kätesi
on perillä ja osuu
Yhteistä on kuitenkin se, että mies juo ja kummankin miehen nimi on Henrik. Minun ei ollut, mutta sekin joi. Vaikka nimi ei ollut Henrik.
Leena,
VastaaPoistaetsin kuin runonsyntyä matkallani. Pidin Tuulevin Selviytymistarinaa kädessäni Voimauttavan valokuvan -kurssilla. Minua on paukutettu päähän ja puristettu tunnustamaan menestymistarinani. Sitä ei minusta ei ole löytynyt.
Olen selviytynyt lähtemään vapaaehtoistyöhön syöpälasten hyväksi. On jo kiire pakata viikonloppua varten. Pitäisi viestittää ryhmälle näkyvyydestämme ja kuuluvuudestamme ympäri maan. Olen perillä, valokuva voimautti minut lähtemään ja kaikki asiat loksahtivat kohdalleen.
Loppuelämä kirjoittamista, Rudolf Steinerin sosiaalisen peruslain noudattamista ja tarpeettoman roinan poisheittämistä mielestä ja kellarista. Sinullakin on oma osuutesi tähän suursiivoukseen.
Aurinko on noussut, huomenna on Ilonan nimpparit, elämänsä ensimmäiset. Se on suuri ihme.
Mammamia, mikä sen hienompaa kuin valokuvaus ja kirjoittaminen.
VastaaPoistaSuursiivouksen jälkeen on helpompi hengittää. Minäkin tein sen ja luuta lakaisi ns. ystäviä myöten.
Ihanaa, että olen saanut mukana auttamassa sinua matkalle löytämään omat juttusi, omat vahvuutesi.
Ilona on niin kaunis nimi. Olen kerran ollut kastejuhlassa, kun pieni tyttö sai nimen Tuike Ilona. Siinä on iloista tuiketta vanhemmille loppuelämäksi. Onnea Ilonalle! ja seuraava kommentoijakin on Ilona;-)
Vahvaa, Luovaa Elämää, Mammamia♥
Kirja vaikuttaa kiinnostavalta selviytymistarinalta. Luin Aschanin pariskunnan haastettelun jostain naistenlehdestä, mutten enää muista mistä.
VastaaPoistaMärtä Tikkanen taas on lukulistallani. On ollut jo kauan.
Kommentoin vähän lyhyesti, kun kuume yllätti ja vielä vapaapäivänä.
Lumiomena, se haastattelu oli Annassa nro 38. Luin sen lehden vasta viime yönä, kuten kaksi muutakin, sillä en ole ehtinyt...edes lehtiä lukea.
VastaaPoistaMinä näin televisiosta, kun Märta luki tuota Vuosisadan rakkaustarinaa. Voit vain kuvitella, mitä tunsin ja...kyynelien valtameri.
Ota aikasi, ota aikasi. Hoito-ohjeita meilissä. Parane, toivu, lepäää♥
Olen niin innoissani seuraavasta kirjasta, että Lumieskin jo sitä eilen hauskasti kommentoi...en voi kertoa vielä.
En taida haluta lukea tätä kirjaa, liippaa liian läheltä. Minä jätin poikieni isän, koska hän rakasti kaljaa ja viinaa enemmän kuin meitä.
VastaaPoistaKrisu, ymmärrän. Minäkin tunsin lukiessa, että olen aivan väärä henkilö tästä kirjoittamaan. Tuli kaikki taas mieleen...Onneksi ohi on!
VastaaPoistaKaunis arvio kirjasta. Olen lueskellut alkoholismista viime aikoina. Pitää kai tähänkin vielä tarttua. Alkoholismi ei ole sinällään aikuisiällä mitenkään valtavasti koskettanut minua, sillä olen pystynyt hallitsemaan omaa juomistani. Mutta isäni on alkoholisti, sellainen salajuoppo ja sen tajuaminen jossain vaiheessa teini-iässä oli rankkaa. Hän salasi juomistaan hyvin ja lapsena ei osannut huomata niitä merkkejä. Välillä vain persoona muuttui kummallisesti tai oli joku outo haju. Ei ollut niitä rankimpia kokemuksia, sillä isäni ei ole täysi hulttiojuoppo eikä koskaan väkivaltainen. Pientä epävarmuutta vain lisäsi elämään.
VastaaPoistaOlen juuri palannut kuukauden matkalta Thaimaasta ja siellä moni kyseli paljon, miksi en juonut matkustaessani. Olen pohtinut tätä viime aikoina, että miten tällaiseen vastataan. Matkaajien alkoholismi on jotain, mitä on vaikea hallita. Vaikka monet suomalaiset menee ulkomaille juomaan itsensä aikaiseen hautaan. Tuo on nykyään kun matkustetaan yhä enemmän aina isompi ongelma. Eläkeläiset menee Espanjaan ja Thaimaahan juomaan ja nuoret matkaajat samoin ottavat liikaa.
Janita, kiitos. Tätä on luettu nyt noin 2000 kävijän verran Leena Lumissa eli ilmeisesti tälle kirjalle on kysyntää. Lapsuutesi kokemus on varmaan monen muunkin tarina, sillä molemmat muut ääripäät, abolutismi tai täysjuoppous ja siihen liittyvä väkivalta kai lienevät onneksi vähemistössä.
PoistaOlen kuulut, miten moni on alkoholisoitunut elääkkeellä Espanjassa. Tuleeko siellä aika liian pitkäksi, onko viina liian edullista ja helposti saatavilla, vai tuleeko siitä vain kuin sosiaalisen seurustelun muoto, joka karkaa tahdon alta.
Kiitos linkistä, katson sen kohta. Hienoa, että koit toivottavasti upean matkasi pää ja mieli kirkkaana. Pidän itse viinistä ja nyt iän myötä niistä osaa oikein nauttia, mutta täytyy pitää varansa, että 'parempaa vähemmän.' Selävsti maku kehittyy, sillä meillä 'talon viini' vaihtui jouluna pysyvästi 5 euroa tyyrimpään. Sitä siis vähemmän;) Siis juttu on viini&ruoka, jotka täydentävät toisiaan.
Upeaa, vahvaa jatkoa sinulle, Janita♥