sunnuntai 10. lokakuuta 2010

SUNNUNTAIEHTOO PUTOO JA...

Sinä, Lukijani!

Sunnuntaiehtoo putoo ja uusi viikko tekee tuloaan. Ilmassa on talven tuoksua ja äsken kauppapuutarhalla käydessä kaipasin jo käsineitä, sillä tuuli oli kylmä, kylmä...Blogissani kukkivat kaikki kukat villeinä, joten ensi viikolla olemmekin sitten jo sodan haavoittamassa lapsuudessa. Soitin aiheen tiimoilta myös äidilleni, sillä hänen kotinsa jäi aikanaan pakkoluovutettuun Karjalaan. Aihe on valmis vasta loppuviikosta, sillä hidastan nyt tietoisesti tahtia ja parin viikon sisällä saanemme lukea blogistani enemmänkin tästä tahdin hidastamisesta ja siitä, että joka junaan ei tarvitse nousta.

Kerrankin odotan marraskuuta, jolloin ajattelin olla vieläkin hitaampi. Ehkä minusta on tulossa vaihtolämpöinen eläin;-) Aion ostaa yhtä aivan ihanaa, pehmoista villalankaa ja alkaa kutoa. Kutova nainen rauhoittaa miestä, olen lukenut jostain. Marraskuussa myöskään puutarha ei vaadi enää mitään. Täydellinen talven taika putoaa ja elämään tulevat kaakao, pehmeät fleece-huovat, villasukat, kynttilät, hämäränhyssyt, elävä tuli leivinuunissa harva se päivä, ensimmäiset joululahjat kääriytyvät, välikatolla Feetu kollaa ja lintujen talvisyötön voi aloittaa nyt.

Ensi viikko on sirpaleinen, mutta paljon aivan erilaisia asiota tuon tarjolle. Toivottavasti viihdyt kanssani laidasta laitaan, kirjasta kirjaan, runosta runoon, arjesta juhlaan, ilosta vakavaan, pimeästä valoon...Elämä on kuitenkin se riepumatto, jossa ne kirkkaat raidat eivät erotu ilman niitä tummia.

Vahvaa tulevaa viikkoa!

♥:lla Leena Lumi

ne me quitte pas

20 kommenttia:

  1. Sinulle ja tänne blogiinkin on tulossa näköjään kaikenlaista mielenkiintoista:-) Täällä on nyt pari päivää ollut vähän miellyttävämpi ilma,24-25 astetta mutta viikon puolivälissä kuuma aavikkotuuli lähestyy taas joten kuumaa tiedossa....
    Mahtavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  2. Jael, toivottavasti kiinnostaa. Minusta tämä mennyt viikko on ollut vauhdikas. Olen ihan nuttu tyhjänä, mutta nyt suurin kiirus on ohi.

    Kuumaa aavikkotuulta minä kutsun preeriatuuleksi ja se on taas peitesana eräälle asialle...;-) "Preerialta tuulee - kuumasti."

    Kiitos samoin!

    VastaaPoista
  3. Marraskuuta odotellaan täälläkin. Olen jo ostanut yhdet valosarjat, ja laitoin ne maljakkoon. Parvekkeelle en vielä oikein kehtaa valosarjoja laittaa, ne jotenkin siellä yhdistetään niin siihen joulun odotukseen. Kotona sensijaan palavat tuikut ja kynttilät. Varpaita hieman palelee, joten sukat pitäisi kai opetella kotioloissa laittamaan ;D

    VastaaPoista
  4. Soolis, se valosarja maljakossa on ihastuttava juttu. No, me aiotaan laittaa ulos talvivalosarjan heti kun ehdimme;-)Lumimies teki suvella lisää niitä, mihin se valosarjan mötikkä laitetaan, mikä se nyt on...teki kaapelit ja systeemit, että saadaan kahta puolta taloa. Kyllä heti marraskuulla voit laittaa parvekkelle, sehän on vuoden pimeintä aikaa, eikä luntakaan vielä valoa tuomassa.

    Kuka olisi ikinä uskonut, että odotamme marraskuuta!

    VastaaPoista
  5. Uusi viikko on ovella ja minulla työt. Kirja Viikonloppu on lopuillaan ja huomenna saan kirjastosta uusimman Leena Lehtolaisen kirjan. Mielenkiintoisia kirjoja olet esitellyt, lukulistalle menevät.

    Minäkin haluaisin ostaa uusia lankoja, mutta olen päättänyt kutoa/neuloa ensin kerien loput. Niistä riittää vaikka mihin.

    Olen poltellut tuikkuja sekä sisällä että ulkona. Ystävät olivat pari yötä ja oli mukavaa.
    Tänään kävimme kävelemässä Aulangolla, sää oli mitä parhain.

    Hyvää alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Marjatta, voisit kommentoida Viikonloppu -kirjan postaukseni, mitä olet kirjasta mieltä. Olisi oikein kiva!

    Mukavaa, jos löydät blogistani lukuvinkkejä.

    Minä tein kerien loput islannin hevosen loimeen. Rollaa vähän alaspäin, niin näet erään sitkeyden osoituksen;-)

    Sinähän olet paljon ehtinyt eli antoisa viikonloppu ollut. Kävin ostamassa tänään vihoviimeiset callunat ulkoruukkuihin.

    Kiitos samoin, Marjatta!

    VastaaPoista
  7. Leena, tahdotko jo luettavaksi ensimmäisten joukossa sähköpostiversiona tulevaa. Ilmoita vain sähköposti kun en saanut aukeamaan tuolta sinun profiilista sitä, niin laitan salaisuuksia jo matkaan.
    Ilona

    VastaaPoista
  8. Ilona, Lumimies testasi juuri, että se mun sähköposti toimii. Odota hetki, meilaan sulle.

    VastaaPoista
  9. Kiitos Leena viihdyn hyvin ja voin salaisuutena kertoa että neljäs tytärkin löysi tänne:)
    marraskuuta on hyvä odottaa kun rakastaa villasukkia,hämäränhyssyä,kynttilöitä sekä punaviiniä
    maria

    VastaaPoista
  10. Maria, siis löysi sinne Salaiseen Paikkaan, jonne kävin yöllä kurkkimassa. Sinä ja sun tytöt, miten ihanaa! Olisin itse halunnut monta tyttöä...

    Niin, nyt minäkin alan rakastaa marraskuuta, enkä tiedä, miten voin enää julkaista rakkaudenjulistukseni syksylle, kun se päättyy: Mutta marraskuu.

    Marraskuun eväät ovat meillä samat ja yhtä ihanat!

    VastaaPoista
  11. Hieno kuva!

    Nyt syyslomalla ajattelin ensimmäisen kerran pitkään aikaan lukea ... mutta sekään ei nähtävästi kovastikaan onnistu sillä huomenna - joka muuten on 11.10. päivä :) - lähdemme Tukholmaan!

    Oi, minäkin odotan jo joulua...! Kaupungilla on niin kaunista kun on jouluvalot. Mutta ensin nautin syksyn ruskasta, joka on tähän aikaan kuukaudesta kaikista hienoimmillaan.

    VastaaPoista
  12. Kiitos!

    Tuure, minä muistan, että huomenna on vuoden merkittävin päivä! Saako muistaa hassulla kirjoituksella, jos ehdin ja sopii etc.? Tuli yksi asia mieleen...Onhan sulla kannettava mukana?

    Minäkin myös odotan joulua. Sitä ihanaa vudoen ainoaa juhlaa, joka on jotain enenmmän...Tuure, aina on kaunein ruska lokakuun 11. pnä!

    VastaaPoista
  13. Heh :) saa muistaa, kiitos jo etukäteen! Laiva lähtee viiden aikoihin, en ota kannettavaa mukaan matkalle mutta sitä ennen saan kyllä luettua viestisi :)

    Mukavaa, hiljaista sunnuntai-iltaa sinnepäin!

    VastaaPoista
  14. Miten sä saatkin marraskuun kuulostamaan houkuttelevalta kuukaudelta! Villasukat jalassa, lämmin viltti ja kirja. Voi, kun ei tarvitsisi ollenkaan mennä ulos marraskuussa. Paitsi tietysti koiralenkille. Tulimme juuri sisään Timin kanssa, ilma on kirpeän kylmä, mulla oli pipo ja hanskat. Ja mies pitämässä koiraa ;) Älä unohda heijastimia ulos mennessäsi. Hyvää alkavaa viikkoa, Leena!

    VastaaPoista
  15. Krisu, ei ennen näin. Kaikki on nyt toisin. Tajusin marraskuun mahdollisuutena hiljaisuuteen ja semmoiseen omaan sisäiseen...johonkin.

    Oi, minä kaipaan reippaita koiralenkkejä tuulessa ja tuiskussa. Nyt ei enää. Me vain puutarhassa touhuamme kaikenlaista, mutta joka päivä Green Housen terassilla, mulla Robertsin suklaakahvi ja Olgalla oma superherkku: Juhlimme syksyä ja sitä, että vielä.

    Lumimies vie Olgan aamuvarhain ja iltamyöhään, muuten minä kaiken muun.

    Näytin Timin tänään Lumimiehelle. sen ihastuttavan mustavalkokuvan.

    Kiitos samoin, Krisu!

    VastaaPoista
  16. Mitä mielenkiintoista sinulta nyt saammekaan odottaa..Minä olen jotenkin pudonnut kärryiltä vissiin jo aikaa sitten. Pää on niin täynnä opiskelua että piuhat taitaa mennä solmuun. Ja koko viikonloppu meni töiden merkeissä, että päivät on sekaisin taas vähäksi aikaa:

    Kun olin viime talvena pitkällä saikulla jalkaleikkauksen johdosta, opettelin neulomaan sukkia, ihan tosi- ja se oli oikeasti hieno tunne kun sai kantapään aikaiseksi (äidin puhelinohjeilla!) Pitäisikö tässä taas etsiä ne kutimet esille ja löytää uudestaan se riemu:) Eli jälleen hyvästit ikkunanpesulle, niitä ei taida keritä tänä vuonna pestäkään:)Mutta huomenna on vapaapäivä, ja sen omistan urheilulle ja ehkä vähän opiskelulle!
    Ps. Ihanko tosi huomenna on vuoden kaunein ruska..pitää tutkailla kun huomenna olen saimaan aalloilla soutamassa:)

    VastaaPoista
  17. Tuure: Heh!!!

    Kiitos samoin! Se hiljaista kuulostaa hyvältä...

    VastaaPoista
  18. Keijukainen, sä olet nyt jäänyt junan kyydistä, mutta älä huoli: uusia tulee aina. Tänään oli kiinnostavaa, ensi viikolla vain sirpaleita ja takuulla huomenna on vuoden upein ruskapäivä ja siihen on yksi syykin...

    Minä jätän ikkunat. Halusin ottaa siivoojan ja Lumimies tuli ihan oudon näköiseksi. So? Hän on pessyt pari ikkunaa, jatkoa tässä odottelen...Elämän hukattuja tunteja: ikkunan pesut, pölyjen pyyhkiminen, alituinen pyykkishow.

    Huomenna sun piuhat aukenee Saimaalla. Ehkä syöt herkullisia muikkuja lounaaksi. Lumoavaa Saimaan ruskaa!

    VastaaPoista
  19. Ihanaa, jotain mukavaa on varmasti taas tulossa. Tuon marraskuun taika lumoaa minutkin. Joulua odottaa varmasti monikin ja sitä oikeaa valkoista sellaista.
    Tänään mökillä olin metsässä noukkimassa vielä puolukoita ja raekuuro jätti maan valkoiseksi. Olen vähän myöhäisherännäinen näiden metsämarjojen suhteen näemmä.
    Mukavaa alkavaa viikkoa:)

    VastaaPoista
  20. Hanne, myöhäisheränneet ovat nyt in, sillä he selvästi osaavat 'flow' and 'slow'. Taidat olla muotilajien Kuningatar! Niihin minäkin pyrin.

    Suppilovahverot vasta aloittavat.

    Kiitos samoin, Hanne!

    VastaaPoista