torstai 28. lokakuuta 2010

SAVANNI HENGITTÄÄ

Olen intohimoisesti aina hokenut, että olen eurooppalainen ja loppuelämäni seikkailu on yrittää tavoittaa mahdollisimman monet rakkaan, vanhan mantereeni aarteista: Eurooppa on maailmani rajat. On kuitenkin poikkeus, joka vahvistaa tuntoni. Viisivuotiaana halusin aivan hirveästi omaa, oikeaa apinaa. Kymmenvuotiaana olin jo lähdössä valkoiseksi noitatohtoriksi Afrikkaan ja myöhemmin olenkin katsonut kaiken mahdollisen niin fiktion kuin faktan ja niiden sekoitukset Afrikasta. Afrikka aina sisälläni. Ja nyt minulla on kummityttö Ghanasta, verhot kuin Karen Blixenillä…ja iso unelma päästä tapaamaan sumuisten vuorten gorilloja.

Sipoolaisen biologin Mauri Leivon upea kuvateos Savanni hengittää (Minerva 2010) ei mitenkään helpota Afrikka-unia näkevän tuskaa, sillä yli vuoden yhtämittaisella kokemuksella oikeasta Afrikasta, joksi kirjassa lasketaan Saharan eteläpuolinen alue, Leivo kuvailee juuri kaikkea sitä, mitä unet ovat kertoneet. Nyt joku kysyy, miksi biologi ei katso esimerkiksi Egyptin olevan Afrikkaa ja vastaus on tässä:


Aion käsitellä tässä kirjassa ainoastaan Saharan eteläpuolisen Afrikan luontoa, toisin sanoen etiopialaista luonnonmaantieteellistä aluetta. Miksikö? koska Afrikan pohjoisosat ovat sekä luonnonoloiltaan, eläimistöltään ja kasvillisuudeltaan että kulttuuriltaan, kieleltään ja väestönpohjaltaan paljon lähempänä Eurooppaa kuin varsinaista mustaa Afrikkaa. Sahara on raja, jonka pohjoispuolella liikutaan Välimeren arabikulttuurin piirissä ja palearktisella eliömaantieteellisellä alueella. Vasta Saharan eteläpuolella saavutaan etiopialaiseen Afrikkaan, siihen mantereen osaan, joka yleisesti mielletään Afrikaksi ja josta Afrikkana puhutaan. Tervetuloa luontomatkalle Afrikkaan! Karibu sana Africa!


Ja tästä alkaakin sitten seikkailu, jossa saamme olla mukana. Pysähdymme maailman suurimmalle nurmikolle, savannille, jossa heti havaitsemme haaskalla valtavat korppikotkat, savannin puhdistustyöläiset. Ehkä meiltä jää havaitsematta kaikkein ansiokkain ahertaja, lantakuoriainen, jota ilman savanni hukkuisi paskaan. Miljoonat pillerinpyörittäjät, sittisontiaiset ja muut lantakuoriaiset syöksyvät salamana sontakasoihin heti kun ne läjähtävät maahan. Kun kohotamme katseemme uudelleen kohtaamme valtaisat gnulaumat, kylläisen leijonaperheen ja jossain soivat miljoonat linnut. Puusto ei ole yhden puulajin puupeltoa kuten Suomessa, vaan yhdellä sademetsähehtaarilla voi kasvaa yli 300 eri puulajia. Ja yksistään Kongon sademetsässä esiintyy yli 10 000 kasvilajia, joista puolta ei tavata missään muualla.

Kohtaamme rannikon albatrossit, viivähdämme pingviinirannalla, jolta siirrymme kosteikoille, joilla jättimäiset virtahevot jäävät toiseksi esihistoriallisia ja hyvin suuria haikaroita ihaillessa. Näin käy etenkin matkaoppaallemme, jonka ylin kiinnostuksen kohde ovat linnut. Hän hurmioituu marabujen hahmoista iltataivaalla, kun ne kauhovat kohden punaisia ja violetteja sävyjä ja siivet kohahtelevat kuin yömusiikki, jota säestää virtahepojen yltyvä hörähtely. Matkan jatkuessa biologimme hurmioituu taivaasta, joka muuttuu kokonaan pääskyiksi ja vaatii seuralaisiaan mukaan laskentaan, joka johtaa lukuun viisi miljoonaa törmäpääskyä!


Mauri Leivo on koonnut tähän kirjaansa monta matkaansa, joiden aikana hän on vieraillut yli viidessäkymmenessä afrikkalaisessa kansallispuistossa ja suojelualueella. Nyt kun puhutaan lentämisen yhteydessä hiilijalanjäljestä, niin Leivo tuo kuitenkin kantanaan esiin sen, että ainoa keino säilyttää Afrikan luonto elinvoimaisena ovat ehtymättömät matkailijavirrat. Jos suojelualueet eivät tuota rahaa, ne ovat mennyttä.


Matka jatkuu ja Mauri opastaa meitä osoittaen aavikon kauneuden, oranssin kukkameren, silmänkantamattomiin neidonsilmiä, Ursiniat. Näky on niin uskomaton, että nykyisin kevään kukintatilanteesta voi kysyä lisätietoja ’Kukkatiedotuksesta.’ Toiset ajoittavat matkansa neidonsilmien kukinnan mukaan. Savannilla kohtaamme sarvikuonoja, lehmäantilooppeja, savannikorppikotkia, urosnorsuja mittelemässä voimiaan, hyeenoja, puhveleita ja koko ajan lintuja, mielettömästi lintuja, joiden ääniä oppaamme innokkaana nauhoittaa. Hauskin linnun nimi on ehdottomasti bulbuli!

Tämä kirja on innoittava seikkailu ihmisen alkukotiin, mutta ehkä myös samalla matka omaan itseen, sillä nyt tapaamme ihmisapinat, ape, jotka ovat eri kuin marakatit ja muut tavalliset apinat, monkey. Ensin kohtaamme simpanssit, joista osa on tottunut ihmisiin. Laumojen luokse päästetään paikallisen oppaan johdolla vain hyvin pieni ryhmä kerrallaan, sillä hermostuessaan simpanssit voivat olla vaarallisia. Pian tapaammekin jo niitä rauhallisempia eli gorilloja ja muistamme Dian Fosseyn työtä Virungavuorilla Ruandassa. Ja nyt lintubongarimme liikuttuu, järkyttyy, kokee flown, sillä hän kohtaa katseen:

Kun sen silmät kääntyivät katsomaan suoraan silmiini, tunsin kylmät väreet selässäni. Tummien, verestävien silmien huolellinen, kiusaantumaton tuijotus teki oloni melkein tukalaksi, kun mieltä alkoi painaa synnintaakka ihmisen aiheuttamista harmeista gorilloille. Toisaalta oli hienoa kohdata katseiden välityksellä viidakon keskellä vertaisensa inhimillinen olento, kaukainen mutta samalla niin kovin läheinen sukulainen.


Nyt on niin, että gorillaturismi on yksi tärkeimpiä keinoja auttaa vuorigorilloja. Tälle turismille on laitettu kunnon hintalappu ja se on aivan oikein. Nyt asenteet gorillojen suojeluun ovat muuttuneet ja gorilloilta ei enää viedä niiden elintilaa. Gorilloja voi myös adoptoida. S:n blogia rollaamalla täällä löydätte kuvia hänen adoptiogorillastaan AmystaTässä S. esittää 'päivän asun'!


 S.:llä on adoptiotodistus ja hän saa kerran vuodessa kuvia ’lapsestaan’. S. on itse biologi ja tajuaa, miten tärkeä hänenkin antamansa tuki on näille sukulaisillemme. Ilman turismia ja muuta tukea Keski-Afrikan vuorilla olisi yhä sumuja mutta tuskin gorilloja.


Tätä kirjaa suosittelen hänelle, joka rakastaa eläimiä ja jonka sielussa asuu Afrikka. Afrikan värit, öiset äänet, tuoksut, kielet, se outo taika, joka on aina houkuttanut katsomaan kohti omaa itseään, mutta sumuisilla vuorilla, vapailla savanneilla, ei eläintarhoissa, vaan siellä missä gnut vaeltavat ja virtahevot hörähtelevät ja iltataivaalle piirtyy ohittavan kirahvin elegantti silhuetti – kaikki vapaana ja villinä, mutta ihailtuna, rakastettuna ja oudosti kaivattuna.

17 kommenttia:

  1. Minulla on myös ollut kova Afrikka-into päällä etenkin nuorempana. Joskus lukioikäisenä innostuin nimenomaan Saharan eteläpuolisen Afrikan eläimistöstä, josta luin kaiken mahdollisen ja tein esitelmiä koulussa. Myöhemmin kiinnostus laajeni myös muihin Afrikka-aiheisiin, ja opiskelinpa vuoden Afrikka-tutkimustakin yliopistossa Englannissa.

    Meilläkin on afrikkalainen kummilapsi, Keniasta, ja ihan oma lapsi tulossa toivottavasti jokusen vuoden kuluttua Etelä-Afrikasta.

    Karoliina

    VastaaPoista
  2. Karoliina, minuakin kiinnostaa siellä moni asia, sillä olen myös botanisti. Pidän gorilloista, olen lukenut Blixenistä paljon, haluan auttaa Afrikan tyttöjä, rakastan Afrikan värejä...Miten näin arkitisessa ihmisessä voikin asua ikuinen jano alkukotiin. Ja sitten tietty musikki. Ihan erilainen Afrikka on kirjassa Sade lankeaa (käytä hakua), mutta se vain lisäsi tarvetta tehdä jotain.


    Miten ihanaa, että saatte lapsen Afrikasta♥ Minua värisyttää - ihanasti.

    VastaaPoista
  3. Minulle Afrikka on (hiukan kyllä tylsästi) yhtä kuin Karen Blixen ja Minun Afrikkani. Ja etenkin elokuvaversio. Robert Redford ja Meryl Streep. Suurin kohteliaisuus jonka olen koskaan saanut oli, että olen kuin Meryl Streep Minun Afrikkani -elokuvasta. Siis aksentti. Täydellistä.

    VastaaPoista
  4. Johanna, se ei ole yhtään tylsästi. Tietäisitpä monastiko olen tuon filmin nähnyt. Siitä sitten innostuin Blixenistä etc.

    Varmaan muistutatkin Meryliä!, jos tuo pikkukuva yhtään on sinua.

    (Ja tämä kuiskaten ettei kukaan kuule: Blogissani on Helen Mirrenistä nuorena otettu kuva, jossa hän muistuttaa minua samanikäisenä...Mehän ollaan melkein filmitähtiä, eikun näyttelijöitä;-)

    (Lähden lauantaiaamuna, melkein yöllä Hesaan, koska voin laittaa Halloween kuvan?)

    Vielä Afrikasta. Johanna, eihän kaikkien tarvitse olla näin intomielisiä. Ja pelkään, että tässä on kuitenkin mukana väärää romantisointia, vaikka olen lukenut sieltä myös aivan kovia, rankkoja tosielämän kirjoja, kuten Sade lankeaa.

    VastaaPoista
  5. No jopas sattui! Eilen tuli postista tämän vuoden adoptiopaketti. Laitan postauksen kunhan ehdin, kuvannut olen jo. Kirja vaikuttaa ihanalta.
    Kiitos linkityksestä...jälleen kerran!

    VastaaPoista
  6. Upeita kuvia...
    Minäkin olen nyt viime kuukausina oppinut arvostamaan omaa mannertani, ja eurooppalaisuuttani. Silti, haluaisin joskus kokea kaikki muutkin mantereet. Kuten Yhdysvallat. Afrikassa minua kiehtoisi erilaiset elämäntavat ja luonto tietenkin.
    Hieno kirjoitus.

    VastaaPoista
  7. Kiitos Afrikasta. Kyllä tekisi mieli käydä, vaikka ei minulla sellaisia intohimoja ole kuin teillä. Ja olisi siinä riskinsä.

    Luulisin Afrikan olevan mahdotonta jäsennellä.Saattaisi olla vaikeaa löytää tarpeeksi pelkistetyt puitteet,impulsseja olisi niin paljon. Sehän voisi sekoittaa kokonaan suomalaismetsästä tai jopa norjalaisesta yhden vieraan puulajin istutuspöheikkömetsiköstä innostuvan kalastajan.
    Kävin toissapäivänä poimimassa suppilovahveroita(Ainakin kymmenen kiloa) alueelta, joka paikallisten mukaan on pelkkä tunturikoivikkojen tilalle tehty puupelto.
    Minusta se on tosi kaunis ja siellä on sieniä ja ihan oma mystisen hämärä tunnelmansa.

    Kun enhän minä voi tietää millaista siinä vuorenrinteeellä oli ennen.
    Se on minun metsäni, ja kylän lasten metsä. Hekään eivät muista koivikoita, eivät jaksa niitten häviämistä murehtia.
    Kun siellä se sitkankuusikko on aina ollut.

    VastaaPoista
  8. Nonnii.. postaus on (jopa päivän asuineen ;-)) ja myös linkitin tänne!

    VastaaPoista
  9. S., eipä kestä ja kiitos vastalinkityksestä, jonka huomasin toisessa kommentissasi.

    Tuure, kiitos! Sinä ehdit kokea kaikki mantereet, onhan Lumimieskin ehtinyt muun paitsi Afrikan. Mutta Eurooppa on mulle aina ykkönen. Silti...Afrikka.

    Avletto, Afrikka on totisesti riski;-), mutta onhan se myös houkutus, ja juuri koska sitä on mahdotonta hallita, saada mahtumaan yhteen kopraan, yhteen muottiin, yhteen ajatukseen.

    Se metäjuttu oli biologin pohdintaa, mutta olen minäkin lukenut, että hden puulajin metsiköt ovat tautialttiimpia kuin runsaslajisemmat. Meiltä ihan likellä menee vaellusreitti ikikuusikossa ja se on kuin sadusta. Mitään ei kasva kuusten alla ja vasemmalla ovat kalliomuodostelmat, joissa luolastoja.

    Suppikset ovat munkin suuri herkku!

    S., mikä päivän asu? Se päivä näreen kiertää, että MINÄ alan esittelemään päivän asuja;-)

    VastaaPoista
  10. Pikaisesti vain haluan toivottaa Sinulle - ja kaikille muillekin joilla on sama suunta - mukavia kirjamessuja, ihania löytöjä ja mieleenpainuvia keskustelua! Itse jatkan työsuman purkua.

    VastaaPoista
  11. Päivän asu,no se gorillapaita päälläni, kerran vuodessa laitan kuvan siitä mitä pidän päälläni. Vitsinä kutsun sitä päivän asuksi. Joissain blogeissahan päivän asu on henki ja elämä. ;-)

    VastaaPoista
  12. S., ai se. Nyt sinun PITÄÄ esitellä päivän asu;-)

    VastaaPoista
  13. Helena, kiitos paljon! En näe messuista paljoakaan, sillä tapaamisia, tapaamisia...,mutta tänä vuonna näin, ensi vuonna enempi muuta.

    Mukavaa viikonloppua, Helena!

    VastaaPoista
  14. Pikkukuva on menneeltä kesältä. Jos valot himmentää, katsoo peilin kautta toista silmää siristäen ja pistää vielä toisen silmän kieroon, niin olen ihan ilmi elävä Meryl! Muuten on vähän heikompaa.

    Minulle riittävät meidän kaksi myrkkyhämähäkkiä ja kolme myrkkykäärmettä. Kuumat kesät vievät heromot ja järjen. Joten Afrikkaa voisin harkita vain ja ainoastaan todellisen luxusmatkana.

    VastaaPoista
  15. Johanna, ja minut pitää kuvata sitten sivuprofiilta ja suodatinta käyttäen.

    No, minä löysin sellaisen matkan ja se oli siis hirväen turvallinen ja omat, panssarilasiset seinät mökeissä, joissa yövytään. Leijonat katsovat sinua seinän läpi ja voit melkein koskettaa sitä...Ehdotin Lumimiehelle, että nyt myydään talo ja lähdetään luxussafarile. Hän on niin hämäläinen...visionääri, joka näki meidät palattua rutikyöhinä ja minä kun näin meidät monia muistoja rikkaampina eli hän ei suostunut!

    VastaaPoista
  16. Oih ja voih, nyt iski taas suunnaton ikävä. Afrikassa vuosia asuneena ei voi muuta sanoa kuin että sydänhän sinne jäi. Niistä vuosista minulla on elämäni hienoimmat muistot.

    VastaaPoista
  17. Omenaminttu, sinulle kävi sitten kuin kirjan kirjoittaneelle biologille, sillä hän toteaa juuri samoin: Sydän jäi Afrikkaan!

    Lähden kohta etsimään Afrikka-tarinoitasi...jos niitä vaikka löytyisi.

    VastaaPoista