"Nykyinen julkkiskulttuuri suosii romaaneja, joissa kirjailija kertoo verhotusti enemmän tai vähemmän tunnetuista henkilöistä kaiken sen mitä lukija on aina epäillytkin - ja paljon muuta. Tällä lajilla on pitkä historia ja sen nimi on avainromaani, roman à clef.
Avainromaanin keskeisillä henkilöillä ja heidän elämäänsä liittyvillä tapahtumilla on tunnistettavia vastineita todellisuudessa. Henkilöt esiintyvät kokonaan tai osin muunnellun nimen verhoamana. Heidän täyy olla riittävän tunnettuja, jotta fiktiivisen ja todellisen välille syntyy jännite."
Juttu on pitkä ja kiintoisa sisältäen lukuisia esimerkkejä. Minä kuitenkin toin tämän esille nyt lähinnä siksi, että olen lukenut Helvi Hämäläisen avainromaanit Säädyllinen murhenäytelmä (WSOY 1995) sekä Kadotettu puutarha (WSOY 1995), mutta koska en ehdi niitä nyt uudelleen lukea tarkemmin teille elämystä rakentaen, totean vain: Lukekaa molemmat kirjat! Ketä kiinnostaa helsinkiläisen sivistyneistön pikkuporvarillinen elämä ennen sotia, saa vastetta kiinnostukselleen. Säädyllinen murhenäytelmä, joka alunperin julkaistiin jo 1941, oli niin suuri skandaali, että sen jatko-osa, Kadotettu puutarha, sai luvan tulla julkisuuteen vasta 1995.
Sen verran paljastan, että kirjojen Artur on Olavi Paavolainen, joten liikumme Tulenkantajien, mutta myös äärimäisen säädyllisyyden äärellä. Suvaitsemattomattomuus oli ajan henki ja tämän sai Helvi Hämäläinen karvaasti kokea, kun Helsingin ns. sivistyneistö eristi hänet tuttavuudestaan. Takuulla Helvi oli tämän ottanut lukuun, mutta silti se ei liene kalkin karvautta vähentänyt. Helvi Hämäläisestä ja/tai Olavi Paavolaisesta kiinnostuneet tietävät, että Helvi ja Olavi olivat rakastavaiset, mutta romanssilla ei ollut onnellista loppua. Voisi kysyä, rakastiko Narkissos muuta kuin omaa kuvajaistaan kannakselaishuvilan puutarhan lammessa...
Helvi Hämäläisen tuotannon olen lukenut ja niistä kovasti pitänyt. Hänen viimeisensä Sukupolveni unta minun mielestäni on kuitekin ylitse muiden. Jo odotinkin, milloin Leena otat Helvi Hämäläisen esille. Ehkä Säädyllinen murhenäytelmä oli aluksi hieman pitkäveteinen lukea, mutta imaisi sitten mukaansa. Lempikirjailijoitani on ehdottomasti, vaikkakin varsinainen lempi on Lempi Jääskeläinen. Hänen koko tuotantonsa on rivissä hyllyssäni ja luettuna kannesta kanteen.
VastaaPoistaSäädyllinen murhenäytelmä tuli kerran sarjana tv:stä. Sitä oli mielenkiintoista katsella.
VastaaPoistaOlen lukenut Helvi Hämäläiseltä aika paljon sekä runoja että proosaa. Hän on ollut ilmeisesti aikansa radikaali. Ja hänen järjenvalonsa on kestänyt kirkkaana vanhuuteen saakka.
Liisu
Anja, sinulla olikin syytä ihmetellä;-) En tiedä, mutta olen aina ja viime aikoina vielä enemmän lukenut käännettyä kirjallisuutta. MUTTA: Minulla on paljon ennen blogia vahva tausta suomalaisten naiskirjailijoiden lukijana. Joenpellon Lohja-trilogia on kulunut käsissäni, sillä olenhan itse kauppiaan tytär. Elän ne kyläkaupan kaikki vaiheet täysillä. Sitten on Helvi Hämäläinen, Aila Meriluoto, Eeva Kilpi, Eeva Illoinen, Eila Pennanen, Maila Talvio, Kaarina Helakisa, Aino Kallas, Satu Koskimies, Lempi Jääskeläinen, Mirkka Rekola, Sirkka Selja, Katri Vala, Edith Södergran, Leena Lehtolainen, Sisko Ylimartimo...
VastaaPoistaLempi Jääskeläiseltä minulla on muutamia valtavan paksuja opuksia, joísta etenkin Weckroothin perheen luin jo päälle 10-vuotiaana, sillä se oli minusta jännittävä. Nämä kirjat olen saanut, kun äitini perkasi isän kuoleman jälkeen kirjastoaan vähemmäksi.
Minusta Säädyllinen murhenäytelmä ei ollut yhtään pitkäveteinen, sillä siinähän oli paljon sitä hidasta tekemättömyyttä, jossa pikkuporvarisrouva nyppii kuihtuneita kukkia ja samalla ajatusket kihisevät kuin käärmeet luolassa. Pidin tavasta, jolla Hämäläinen iskun antoi;-)
Liisu, se oli tosi kiinnostava. Katsoin sen henkeä pidätellen kuten oli laita myös Huojuvan talon, jossa Sara Paavolainen teki elämänsä roolin.
VastaaPoistahelvi Hämäläisen runoihin en ole vielä ehtinyt, mutta muuten kyllä. Näin hänestä tv-haastattelun ja kovasti oli kirkas ajatus. Hänessä on jotain erikoisen vahvaa ja näkevää.
Moi Leena!
VastaaPoistaOlen 1990-luvulla lukenut kaikki käsiini samat Helvi Hämäläisen kirjat, myös Säädyllisen murhenäytelmän ja katsonut siitä tehdyn elokuvan teeveestä. Tunnen Hämäläisen vaiheet, hänhän eli avoliitossa Olavi Paavolaisen kanssa, mutta sitten sota-aikana muiden naisten kova kiinnostus Paavolaisesta sai Helvin ärsyyntymään niin pahasti, että Helvi katkaisi suhteensa Paavolaiseen. Naiset suurin joukoin sekä kirjoittivat Paavolaiselle rakkauskirjeitä ja lähettivät hänelle paketteja. Paavolainen oli Narkisos, kuten sanoit, ja arviosi Hämäläisestä ovat ihan oikeaan osuvia.
Olen lukenut useaan kertaan H.H:n runot, jotka ovat tosi väkeviä ja kantaaottavia. Hän kirjoittaa sydänverellään etenkin kansalais-/vapaussodan kaatuneista miehistä. Joitakin kertoja olen esittänyt H.H:n runoja itsenäisyysjuhlissa, ja eräs pappi sanoi, että hänellä juoksivat kylmät väreet pitkin selkäpiitä kuunnellessaan.
Nyt olen lukenut Joenpellon Lohjasarjaa udelleen. Menossa on toinen osa lopuillaan. Joskus voin palata siihen<3
Säädyllinen murhenäytelmä odottaa minua kirjahyllyssä. Sain sen joskus pilkkahintaan kirppikseltä. Siellä se odottaa sopivaa hetkeä, jolloin aion tarttua siihen :)
VastaaPoistaMoi Aili!
VastaaPoistaHyvä ettet ole vielä Egyptissä;-) niin saatiin sulta tämäkin kommentti.
Ja siihen eroon oli muistaakseni sekin syy, että Helvillä oli lapsi, poika, jota Paavolainen ei jaksanut/välittänhyt etc. Se loukkasi Helviä syvästi. Varmaan naiset kiinnittyivät Paavolaiseen...
Oivoi, miten nyt ehdin Hämäläisen runoihin. Toisaalta minua ahdistaa kauheasti tuo vapaussota, sillä kaukainen Kanadan sukulaisemme on nyt usein Suomessa tuon asian tiimiolta,enkä millään jaksaisi sitä asiaa enää. En millään. Aulikaan ei saa rauhaa, kun isoisä teloitettiin. Pitää mennä vielä sukupolvi tai kaksi, niin hiljenee. Siinä aiheessa ahdistaa kaikki. Linnan kirjat on luettu ja elokuvat nähty monasti. Minä ikten jo kun kuulen laulun, joka tuo mileeen viimeisen sodan ja isäni eli se laulu, jonka nimi on...odotas hetki...
...jonka nimi on Veteraanin iltahuuto. Se soi nyt ja minä alan kyynelehtiä...
VastaaPoistaLohjasarja on oivallinen. Siinä on palanen mun lapsuutta! Kaikki niin tuttua, vaikka kertoo varhemmasta ajasta.
"Kohta poissa on veljet, muistakaa...kertokaa lapsenlapsille..."
Amma, kun olet lukenut Säädyllisen murhenäytelmän, alat metsästää Kadonnutta puutarhaa. Lupaan sen!
VastaaPoistaSäädyllinen murhenäytelmä on yksi suursuosikkini. Kun menin yliopistoon lukemaan kirjallisuutta, en ollut vielä lukenut Säädyllistä murhenäytelmää, mutta Hämäläisen persoona kiinnosti minua jo lukiossa (jolloin lumouduin Waltarista ja Tulenkantajista, siten Paavolainenkin tuli tutuksi).
VastaaPoistaKadotettua puutarhaa en ole lukenut. Onko Kylänruusut sinulle tuttu? Se on hieno kirja, pieni romaani hämäläisestä kylästä, jossa naiset muuttuvat kesäyönä ruusuksi ja saavat tietenkin niskaansa joukon miehiä ja kateellisia. Metaformoosiromaani parhaasta päästä. Oi, pitää lukea Hämäläistä uudelleen, kun lukulomani marraskuussa alkaa.
Lumiomena, Hämäläisestä ollaan oltu vaikuttuneita 'kautta linjan/vuosien'. Hänet ehkä löytääkin juuri Tulenkantajien tai Olavi Paavolaisen kautta, mutta toki myös itsenään. Viime mainittuhan oli hyvin ristiriitainen persoona, johon liittyi paitsi narsismia, myös erityisen kiinteä äiti-poikasuhde, vähän kolmatta valtakuntaa yms.
VastaaPoistaKylänruusuja en ole edes kuullut. Kadotettu puutarha on mielestäni onnistunut jatko Säädylliselle murhenäytelmälle, johon jäikin odottamaan: Mitä heille tapahtui sitten?
Minä olen aina ajatellut niin, että oli Hämäläisen onni että romanssi Paavolaisen kanssa tyrehtyi. Vaikka Paavolainen on mielenkiintoinen ja jännittävä persoona, niin mielestäni Hämäläinen ansaitsi parempaa. Jännät miehet tuppaa olla renttuja, runoilijoita tahi ei.
VastaaPoistaHämäläisestä olen pitänyt enemmän ihmsienä kuin kirjailijana ja runoilijana. Mieleeni on jäänyt haastattelu, jossa hän totesi että yli 100 vuotta elävä ihminen on kuin vieras, joka ei tajua lähteä kutsuilta ajoissa.
Johanna, ja kun Astrid Lindgren täytti 90 vuotta, toimittajat kysyivät häneltä, millaista on vanheneminen. Päivänsankari vastasi: Pelkästään paskamaista!
VastaaPoistaJuu, niinhän se on, että runoilijat saavat kaikki naiset, mutta he myös haluavat KAIKKI naiset. Ole siinä sitten! Ja jos multa kysytään, kumpi mies, hän joka leipoo lauantaina korvapuusteja (kun vaimo ei osaa leipoa) vai mies joka viikonlopun ryyppää, niin valinta ei ole vaikea. Ja se leipova mies voi olla myös paljon enempi mies ja sellainen vähäpuheinenkin, mutta osaa tarvittaessa antaa näytön, että hiljaisissa vesissä ne...;-)
Voi, voi, meidän suvussa on aina yksi satavuotias...
Muistan tuosta tehdyn ,Kaisa Rastimon ohjaaman,elokuvan,joka on jäänyt kovasti mieleen.
VastaaPoistaJael, liekö ollut sama joka tuli televisiosta, vai olikohan eri. En muista mitään ohjaajasta...ulkomaisista filmeistä taas muistan eka ohjaajan...
VastaaPoistaKyllä se näin vain on. Mutta ihmettelen, kun saarikosket ja paavolaiset aina sen uhrautuvan puolison rinnalleen löytävät.
VastaaPoistaOlen samaa mieltä, että miehisyys, miehekkyys eivät ole niin machokuoreen paketoituja asioita. Hiljaisten vesien kalat ovat aina olleet kiehtovia!
Johanna, toiset löytävät hiljaisten vesien salaisuuden vasta kokemuksen kautta, toiset lyövät päätään seinään (lue: renttuihin) kerta toisensa jälkeen ja ehkä sitten jotkut, jotkut harvat, voisiko olla mahdollista, saavat siitä jotain auvoa. Minä kuulun kokemuksesta oppineisiin ja osaan arvostaa, mitä nyt on.
VastaaPoistaKun luet Ailan uusimman, huomaat jotain...tästäkin asiasta.
Upeat kannet kirjoissa. Tulenkantajiin liittyvät asiat ovat mielenkiintoisia: ) Minulla on hyllyssä tuo Säädyllinen murhenäytelmä, en ole vielä lukenut, mutta nyt kiinnostaa!
VastaaPoistaTuure, niin ovat. Valitettavasti omani ovat vanhempaa painosta...
VastaaPoistaSinua takuulla kiinnostaa, miten Helsinki eli kun Säädyllinen murhenäytelmä tapahtui.