tämän.
Tiedäthän miten siinä käy:
jos katselen
kuun kristallista kirkkautta,
hiipivän syksyn punaista oksaa
akkunani alla,
jos hipaisen takkatulen ääressä
tuhkan haituvaa tai
karahkan karheata pintaa,
se kaikki ohjaa minua luoksesi,
ikään kuin kaikki oleva,
aromit, valo, metallit,
olisivat pikku pursia matkalla
kohti saariasi jotka odottavat minua.
Mutta kuitenkin:
jos rakkautesi minuun vähitellen hiipuu,
hiipuu myös minun rakkauteni sinuun vähä kerrassaan.
Jos äkkiä
unohdat minut,
älä enää etsi minua, sillä
minäkin olen jo sinut unohtanut.
Jos elämäni läpi puhaltava,
lippuja hulmuttava tuuli
on sinusta mieletön ja uuvuttava,
ja päätät
häätää minut sydämestäsi
johon olen juurtunut,
ajattele
että sinä päivänä,
sinä hetkenä,
kohotan käteni,
ja juureni tempautuvat
etsimään uutta kasvumaata.
Mutta
jos joka päivä,
joka hetki,
tunnet että
kuulut ikuisesti minulle
täynnä järkähtämätöntä hellyyttä:
jos joka päivä huulillesi
puhkeaa kukka huhuilemaan minua,
silloin, rakkaani, silloin
vanha tuli polttaa minua taas,
mikään ei sammu eikä unohdu,
rakkautesi ruokkii minun rakkauttani,
ja niin kauan kuin elät, se pysyy sylissäsi
eikä kaikkoa käsivarsiltasi.
- Pablo Neruda -
Kapteenin laulut (Los versos del Capitán, WSOY 2008, suomennos Jyrki Lappi-Seppälä)
kuva Tuure
Puhutteleva ja kaunis kuvaus elämästä ja rakastamisesta. Hieno kuva,miten ikävöinkään Päijänteen kuutamoöitä.. Ihaanaa viikonloppua kauniille saarelle kotilinnaanne. Halaus <3
VastaaPoistaAnne, eikö vain! Eilen illalla ja viime yönä saari taas näytti parastaan.
VastaaPoistaKiitos samoin Siniseen Kotiin järven rannalle.
A big hug♥
Neruda sopii aina.
VastaaPoistaKaikkea ja/tai kaikkia ei voi unohtaa. Peikko tiätää.
VastaaPoistaAllu, juuri niin: Sateenkaaren tuolle puolen. Olen aina levoton, kiihkeä teini, kun luen Nerudaa!
VastaaPoistaIsopeikko, tiedät kovin osuvasti, sillä näinhän se on. Ja monet muistothan ovat kultaa kantaa, vaikka hohto tulisikin kyynelistä.
Tätä en ollut Nerudalta lukenut, mutta sanojen virratessa tiesin jo...
VastaaPoistaMinulle, ennen juurettomalle, tässä oli koskettavaa symboliikkaa.
Neruda ja intohimo kuuluvat syksyyn. Ruokkikaamme rakkautta ja pitäkäämme tulta yllä.
Pikkupaju, niin, tämä ei ole kokoelmasta Andien mainingit, joka on aiemin Suomessa ilmestynyt ja varmaan myös tunnetumpi. Kapteenin laulut on jotenkin kypsempää, mutta sama intohimon tuli palaa edelleenkin. Rakkaalle Matildelleen Pablo nämä runot kirjoitti, hänelle, joka ensin oli rakastajatar ja salarakas, sitten myöhemmin Pablon puoliso.
VastaaPoistaJos rakkauden tulen päästää sammumaan, on elämä ohi! Ellei sitä ole vielä tavoittanut, sitä voi odottaa, etsiä, tavoitella. Ilman tulta: Syväjäädytettyä!
Hienoa, että löysit vastasointua. Minulle usein juuri sama. Runous on kuin happi, en voi elää ilman sitä.