sunnuntai 17. lokakuuta 2010

ANNAN JÄÄHYVÄISET

Samana päivän, jolloin kirjailija Lucy Maud Montgomery kuoli, 24.huhtikuuta 1942, hänen kustantajansa sai koneella kirjoitetun käsikirjoituksen. Teksti oli ja on Maudin kirjallinen testamentti, jossa hän ensimmäistä kertaa vapaana kuin tuuli kirjoittaa omana itsenään. Vuosikausia hän oli kirjoittanut sieluaan rakkaisiin tyttöihinsä, Annaan, Emiliaan, Saraan ja Patiin ja kaikissa hän soi eri asteikolla. Annassa löytyi se temperamenttinen puoli, joka löi rihvelitaulun rikki Gilbertin päähän, Runotyttönä hän oli romanttinen Emilia, Sarana hän kertoi tarinoita ja oli myös iloisempi kuin myöhemmin Patissa, nuoressa tytössä, johon kulminoitui hänen pettymyksensä ja melankoliansa. Etenkin kirjassa Pat – Vanhan kartanon valtiatar, luemme jo rivien välistä Maudin sisintä ja syvintä.


Käsikirjoitus julkaistiin kuitenkin vasta 1974, mutta ei muodossa, johon hän oli sen tehnyt, vaan toisena. Mysteeri toisensa jälkeen on estänyt meitä pääsemästä Montgomeryn omimpaan, siihen, joka hän todella oli ja jona hän halusi jäädä jälkipolville muistiin samalla näpäyttäen hänet naiviksi romantikoksi luokittelevia kriitikoita. Anna kuitenkin vain odotti oikeaa hetkeä ja nyt hetki on tullut:


L.M.Montgomeryn Annan jäähyväiset (The Blythes Are Quoted, WSOY 2010, suomennos Marja Helanen-Ahtola) on Maudin kirjallinen testamentti ja samalla yhdeksäs Anna-kirja. Kiintoisaa on, että hän halusi lähteä temperamenttisena Annana, mutta asuihan kirjailijan sisällä kahlittu tuli. Vasta niinä päivinä, kun hän oli päättänyt lähteä elämästä, hän oli vapaa kirjoittamaan kuten halusi. Annan jäähyväiset on samalla Maudin jäähyväiset meille, jotka olemme eläneet hänen kirjojensa lapsuuden ja nuoruuden. Ensimmäistä kertaa saamme kokonaisuutena lukea, mitä Montgomery halusi meidän vielä tietävän itsestään, Glen St. Maryn yhteisöstä ja tietenkin Blythen perheestä. Teoksen muoto on erikoinen ja kirjan esipuheen kirjoittaja Elizabeth Rollins Epperly toteaa siitä ja vähän muustakin:


Mitä Montgomery halusi kirjansa kertovan tai kyseenalaistavan? Miksi hän valitsi nämä tarinat ja runot satojen joukosta ja asetteli ne välinäytöksineen juuri tähän järjestykseen?


Kenties meidän on tarkoitus havaita, että Montgomery karttoi helppoja vastauksia. Kukaan, joka lukee nämä runot ja kokee novellien huolellisesti jäsennetyt vaihtelut toiveikkuudesta ankeuteen, ei erehdy pitämään tätä kirjaa minkään asian auliina kannattajana – olipa kyse sodasta tai romantiikasta. Kirjan puoliskot kommentoivat toisiaan, ja tarinat, runot ja dialogit herättävät kaiken aikaa kysymyksiä siitä, mikä kestää, mikä on väistämätöntä ja minkä täytyy muuttua.


Taiteilija Montgomery loistaa tämän viimeisen kirjan muotoilussa. Annan tarinalle ei ole helppoa päätöstä, ja meille on tärkeää tietää miksi ei.


Annan jäähyväisten novellit ovat paljon rohkeampia kuin mitkään aikaisemmat Montgomeryn tekstit. Silti niissä on tuttu montgomerylainen viehätys. Tarinoissa saavat yksi toisensa jälkeen loppunäytöksen monet aiemmissa kirjoissa lukemamme kertomukset. Kohtaamme Kotikunnaan ja tietysti Blythen perheen, mutta myös Omenakummun, joka remontoidaan kauniisti ja sielläkin solmitaan erään kudelman päät:


Sillä siinä hän oli, ylitti kuun valaisemaa nurmikkoa kevein askelin, jotka olivat aina tuoneet mieleen ”tanssivan tähden alla syntyneen” Beatricen. Siinä samassa hän seisoi ovella takanaan tummat puut ja purppurainen iltataivas.


Hänen suloiset kasvonsa, silmänsä, tummat hiuksensa kasvoja kehystämässä…samanlaisina, muuttumattomina.

Ette ikinä arvaa, mikä tarina yllä saa uskomattoman ja suloisen ratkaisunsa!


Teoksen novelleissa tapaamme Lumotun puutarhan, joka vetää erästä puoleensa täydenkuun öinä, tapaamme Pitkän-Alecin, jonka talossa paikkakunnan uusi pastori, nuori Curtis, joutuu ratkomaan järkyttävän ja talon väkeä piinanneen kummittelun, kohtaamme Glen St. Maryn tutun sosiaalisen hierarkian, jossa on rahvasta ja sitten ’meitä muita’…tapaamme kaiken tutun, mutta…ilman usvan huntua, sillä nyt näkyy kirkkaammin, koskee kovemmin, satuttaa sulommin. Rakastan, rakastan näitä Maudin kertomusten loppunäytöksiä!


Kaikkein kiinnostavinta ovat kuitenkin Anna Blythen runot, joita hän lukee perheelleen ilta illan jälkeen ja sitten perhe kommentoi niitä. Blythen perheen dialogit ovat hyvin valaisevia. Gilbert, johon aikanaan hullaannuin sokeana, osoittautuu varsin arkiseksi tohtori Blytheksi, joka ei osaa liitää vaimonsa tunnemaailmoissa. Hän on ystävällinen, mutta jotain puuttuu ja sen on Anna tajunnut jo kauan sitten. Neljäntenä runoiltana Anna lukee runonsa Kaivatulle ystävälle ja yllättäen kommentoijien joukkoon liittyy Ääni, jota kukaan ei kuule:


Walter, ajattelee: ”Kunpa minäkin tapaisin sellaisen ystävän jonain päivänä.”


Ääni, jota kukaan ei kuule: ”Tapaat sinä. Ja hänen nimensä on Kuolema.”

Nyt kun matkaamme jälleen Prinssi Edwardin saarelle, löydämme kaiken tutun, mutta vain tummemmin ja todemmin. L.M.Montgomery, jolta on ilmestynyt kaksikymmentä romaania, runsaat viisisataa novellia, viisisataa runoa, kymmenen päiväkirjaa ja lukuisia esseitä, haluaa meidän nyt kulkevan hänen kanssaan saaren tarinoissa silmät ja sielu auki. Nyt kurkistamme kulissien taakse ja kohtaamme aviorikosta, aviottomuutta, epätoivoa, naisvihaa, kostoa, ikääntymistä ja kuolemaa, mutta myös huumoria. Viime mainitusta on oivallinen esimerkki novelli Sovitus, jossa ikäneito Shelley lähtee kävellen pitkälle matkalle antaakseen Lisle Stephensille anteeksi sen, että tämä ryösti häneltä Ronald Evansin kolmekymmentä vuotta sitten. Hän aikoo ihan vilpittömästi antaa anteeksi, mutta kuinkas sitten sattuukaan…Ihan aito Annan ’alter ego’ vauhdissa!

Kirjan Jälkisanoissa Benjamin Lefebvre kertoo siitä, miten hän löysi Guelphin yliopiston arkistosta L.M.Montgomeryn konekirjoitetun Annan Jäähyväiset. Ja nyt saa selvityksensä se, miksi niin paljon kysyttiin tämän kirjan perään, kun tein Sisko Ylimartimon Anna ja muut ystävämme. Nyt vasta ilmestynyttä sekoitettiin kirjaan The Road to Yesterday (suom. Tie eiliseen 1976), jonka muuten löysin vain pari viikkoa sitten omasta kirjastostani!: Tie eiliseen on lyhennetty versio Annan jäähyväisistä. Hyvin merkittäviä osia oli poistettu ja ne olivat juuri niitä vinjettejä ja runoja, joilla Maud oli halunnut meidän tajuavan oman elämänsä varjon: Syvän alakulon ja täysin epäonnistuneen avioliittonsa, joiden johdosta hän päätyi itsemurhaan samana päivänä kuin Annan jäähyväiset kokonaisuudessaan saapui kustantajalle.

Ilman Annan jäähyväisiä emme tavoita oleellisinta Maudista. Vasta tämä kirja on se Sateenkaarinotkon silta, joka surumielisesti, mutta yllättävän rohkeasti kaartuen nivoo yhteen koko Montgomeryn tuotannon. Tämä on myös se tuuli ja tuli, joka asui meidän rakkaassa kirjailijassamme, se sisin ja syvin, jonka hän nyt ojentaa meille voidaksemme lukea häntä lävitse vuosikymmenten ilman usvan harsoa. Näethän: Maud vaeltaa Prinssi Edwardin saaren rantojen tuulissa ja kantaa mukanaan myrskylyhtyä...


Pientä salaista porttia etsin,
joka auki lennähtää
alla auringonlaskun pilven
tai kun noustessa eteeni jää.
Tai kenties loimussa keskipäivän
näen varjoissa siitä häivän.


Yöperho kai tähtenä ohjaa
ja metsä poluin hämyisin,
tai jokin ihana minua kutsuu
kuin sulotuoksuisin sävelmin…

***

Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Jenni, Norkku,  Sara ja Katja/Lumiomena.

***

Osallistun tällä kirjalla Sinisen linnan Marian Tyttökirjahaasteeseen.

15 kommenttia:

  1. Sunnuntai-iltaa Leena!

    Sydäntä koskettavasti osaat esitellä tämän Montgomeryn viimeisen teoksen. Jo oli aikakin tulla sen vihdoin luettavaksemme! Vasta nytkö aika on kypsä ottamaan nämä tunnustukset vastaan?

    On riipaisevaa, että tämän hienon naiskirjailijan piti päätyä itsemurhaan, mutta uskon että se oli häneltä harkittu teko. Älkäämme siis tuomitko häntä, hän eli kauan ennen meidän aikaamme, joten tuskin koskaan tajuamme kokonaan hänen syitään. Hienoissa kirjoissaan Montgomery on antanut suurenmoisen lahjan kaikille meille, jotka olemme lukeneet ja rakastaneet hänen teoksiaan. Myös uudet sukupolvet tulevat näistä teoksista onnellisiksi<3

    Annoin muuten pojantyttärelle syntymäpäivälahjaksi Runotyttö-teokset tänään. Hän on yhdeksän vuotta<3

    Mahtavat kiitokset Leena tästä ihanasta esittelystä<3

    VastaaPoista
  2. Aili, kiitos! Sydän soitti minussa, kun tätä kirjoitin. Ja kuka meistä voisikaan tuomita, sillä emme osaa punnita toisten taakkoja. Ihmeellistä on, miten luova hän kykeni olemaan. Ehkä juuri tuo luovuus kannatteli, kunnes jää lopulta särkyi...

    Tiedätö, kun luin tuon Pat - Vanhan kartanon valtiatar, tunsin vaikka mitä. Siinä oli itse Maud ristiriitoinen, vaikka hän ei sitä vielä halunnutkaan tuoda julki.

    Tämä kirja on kuin Maud, mutta nyt ilman mitään miellyttämisen halua, mitään viehkoilua, mitään siitä ei näy, mistä kriitikot olivat häntä moittineet, mutta lukijat eivät. Ja tarinat vievät!

    Pojantytär, 9 vee, sai upean syntymäpäivälahjan. Toivotaan, että hän löytää Runotytön maailman.

    Arvaa, Aili, onko kiva kuulla kehujasi: Ihanaa♥

    VastaaPoista
  3. (Nyt meni hermot Bloggeriin. Kirjoitin pitkän kommentin, lähetin sen ja Blogger ilmoitti "Service unavailable", että kiitos vaan taas näille palvelimille!)
    Nyt itse aiheeseen, aiempaa lyhyemmin: Oi! Pakko huudahtaa heti alkuun. En tiennyt, että tämä on nyt suomennettu. Ja kuten tiedät, en yleensä lue arvioita kirjoista, jotka aion takuuvarmasti lukea ja arvioida itsekin, mutta nyt en voinut lopettaa sinun kirjoituksesi lukemista. Oli pakko saada tietoa tästä kirjasta, ja kuinka hienosti kirjoititkaan!

    Annan jäähyväiset vaikuttaa samaan aikaan koskettavalta, rohkealta, suloiselta,syvälliseltä ja Annan arvoiselta. Ja kuinka koskettava onkaan tarina Annan jäähyväisten, Lucy Maudin jäähyväisten, taustalla.

    Tätä kirjaa en tule toivomaan joulupukilta. Tämän aion marssia ostamaan sinä marraskuisena päivänä, jolloin jään (luku)lomalle ennen tutkimusvapaani alkua.

    Kiitos tästä.

    VastaaPoista
  4. Oh Annan jäähyväiset! Luin tuon kirjan englanniksi kauan sitten ,ja se oli ihana kokemus Lucy Maud Montgomeryn kirjojen ihailijalle! Kauniisti kirjoitettu Leena...

    VastaaPoista
  5. Huomenta! Ihanasti kirjoitettu! Aion kyllä lukea tämän!

    Sitä tulin sanomaan, että linkitin Näkymätön-postauksesi, kun luin sen kirjan itse. :)

    Mukavaa uutta viikkoa!

    VastaaPoista
  6. Lumiomena, tunnen syvästi tuon turhautumisen tunteen, kun ensin kirjoitat pitkästi ja sitten vastataan *service unavailabe'!

    Kiitos kehuista♥ Nautin tämän yhtäsoittoa, sillä en pystynyt lopettamaan.

    Tämä Annan jäähyväiset on suomennettu tosi nopeasti, sillä kirja on painettu Montgomeryn tarkoittamassa muodossa vasta vuonna 2009!

    Hyvä ajatus aloittaa 'loma' hemmottelemalla itseä erinomaisella kirjalla.

    Jael, tätä sinä et ole voinut lukea millään kielellä kauan sitten, sillä tämä kokonaisuus, siis käsikirjoitus, jonka kustantaja sai Montgomeryn kuolinpäivänä, painettiin vasta 2009 ja saatiin jo nyt suomeksi.

    Olet lukenut ehkä Tie eiliseen (The Road to Yesterday), jossa vain puolet siitä, mitä Montgomery halusi jättää lukijoilleen. Tämä kirja kuului äitini kirjastoon ja on sieltä tullut minulle, kun äitini halsui 'vähemän kirjoja'.

    Nyt sinulla on ihana tilaisuus lukea The Blythes Are Quoted!

    VastaaPoista
  7. Ilse, kiitos ja kiitos, molemmista♥♥

    Kiitos samoin!

    Ja minun mielestäni tämä kirja on Montgomeryn kirjoista paras. Olen aina tykännyt syvimmin Tummana päilyvästä aallokosta ja Hopeisesta kuusta ja Kuiskausten kujasta...siis Maudin sisimmästä.

    VastaaPoista
  8. Eilen kun olin rakkaan ystävän kanssa kaupungilla pyörittelin tätä käsissäni ja sanoimme toisillemme tämä PITÄÄ saada!Kiitos Leena.Vahvistit päätöksen:)
    Maria

    VastaaPoista
  9. Maria, jos osa sielusta on Prinssi Edwardin saarella, ei voi olla ilman tätä kirjaa. Tämä pitää saada - OMAKSI.

    You're welcome♥

    VastaaPoista
  10. Upea arvostelu Leena! Olet ollut todella vaikuttunut ja siirrät sen lukijoillesi. Hienoa että kirjailijan viimeinen tahto on täyttynyt. Synkissä vesissäkin uiva hieno teos. Pientä salaista porttia etsin...

    VastaaPoista
  11. Kiitos, Anne♥

    Jo oli aikakin Maudin kirjallisen tahdon tulla esille ja samalla sen Maudon, jota vähemmän tunsimme. Sykissä vesissäkin voi olla viehätystä, sillä ainahan on Hopeinen Kuu, jonka valossa kylpeä...

    Se Salainen Portti on Lumotun Puutarhan oikeassa yläkulmassa, siinä vanhan luumupuun vierellä.

    VastaaPoista
  12. Uskot varmaan, että Montgomeryn kirjallisuus on lähellä sydäntäni. :)
    Odotan kirjaa niin paljon. haluan lukea sen ehdottomasti joulun pyhynä aimo annos suklaata suussani.

    Itse olen aina samaistunut eniten Emiliaan, oma nimeni on hauska sattuma, mutta kertoo jotakin myös äidistäni, tyttökirjojen ahmijasta.

    Oma maailmankuvani, määrätietoisuuteni ja oikukkuuteni on mahdollisesti peräisin Montgomeryn tyttöhahmoista. Nuorempana uskoin, pelastavani koko maailman ja pistavani siitä kaiken pahan. Kuten tytöt kirjoissa, niin minäkin olen huomannut, että voin vain kantaa oman korteni kekoon.


    Voi, miten odotankaan niitä välipäiviä ja suklaakonvehteja! :)

    VastaaPoista
  13. Emilia, tiedänhän minä, että sinä Olet Uudenkuun Emilia;-) ja minä olen Vihervaaran Anna.

    Tämä on täydellinen kirja joulun pyhille! Ja tietysti mukana suklaata, kiireettömyyttä ja sitä viehätystä, joka syntyy joulun taiasta kera Montgomeryn kirjan.

    Oi!, kunpa voisikin jo toivottaa Suloista joulua!, Joulun Rauhaa, Joulun Taikaa...

    VastaaPoista
  14. Lumiomenan blogista tulin tänne ja kommentoin nyt tähän, johon linkki johdatti.

    Montgomeryn tytöt ovat rakkaita ja puhkiluettuja. Odotan mielenkiinnolla tätä kirjaa ja sen mukanaan tuomia ajatuksia. Ehkä tämän jälkeen vanhatkin Annat saattavat ( ainakin paikoitellen ) tuntua lukiessa hieman erilaiselta ?

    Kiitos mielenkinntoisesta kirja-arvostelusta. Tulen uudelleen.

    VastaaPoista
  15. Petriina, kiva että löysit. Lumiomena tietää, minkä shokin sain, kun kaikki olivat kuin mitään erikoista ei olisi tapahtunut, kun tämä kirja ilmestyi. Tämä on sensaatio!

    Olet aivan oikeassa, kun luin tuon Sisko Ylimartimon kirjan ja sen lisäksi syvän jutun jostain Eevasta tms., jossa kerrottiin koko totuus Maudista, aloin lukea kirjoja ihan eri tavalla. Hänen surumilisyytensä tai jopa jo masennuksensa, mutta siis kuitenkin Iso Pettymys elämään, näkyikin sitten minulle jo kirjassa Pat - Vanhan kartanon valtiatar. Annan jäähyväisissä se oli jo kaikki ilmiselvää. Ja kirjan alkusanoissahan ei säästelty lukijaa, vaan kerrottiin, mitä oli tapahtunut.

    Tule, Petriina! En tiedä, löydätkö aina kiinnostavaa, sillä lukijahaitarini on 16 - 96 vuotta eli teen laidasta laitaan, mutta ei täällä yleensä tylsää ole ollut ainakaan;-)

    Mukavaa viikonloppua, Petriina!

    VastaaPoista