Ruokakirjat Leena Lumissa

Tämän kuvan alle tulevat keittokirjat, jotka olen tehnyt Leena Lumiin 2009 alkaen. Mukana ovat myös jouluun liittyvät kirja, joissa paljon reseptejä. Tällä tavalla ne, joita kiinnostavat vain keittokirjat, löytävät helposti omansa. Eikä tarvitse muistaa edes hakusanaa, sillä tämä menee oikeaan palkkiini.

1.  Herkuttele huoletta - GI-ruokaa juhlahetkiin

2.  Kiehuu! - Uusi suomalainen keittiö

3.  Taivaallinen munakoiso

4.  Tapas

5.  Edustuskeittiö - Linnan juhlista kodin kutsuille

6.  Sienionni

7.  Kausiruokaa kasviksista - 40 ruokaideaa kotimaisista aineksista

8.  Hyvän olon keittiö - Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin

9.  Gluteenitonta ruokaa koko perheelle    Jo 2 213 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015

10. Sata soppaa

11. Syksyn makuja

12. Metsän makuja

13. Tee itse Herkulliset Hillot, hyytelöt ja marmeladit

14. Isoäidin hillokirja

15. Suuri nuudelikirja - yli 100 herkullista reseptiä Kiinasta, Japanista ja Kaakkois-Aasiasta

16. Grilli kuumana

17. Helppo japanilainen keittiö - Makumatkoja Japanin rikkaaseen ruokakulttuuriin

18. Risotto  

19. Lahjoja keittöstä - 100 vastustamatonta lahjaa kaikkiin tilaisuuksiin

20. Karjalainen keittokirja

21. Hienoja kalaruokia - Omega 3 ja veden herkut

22. Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta

23. Meillä on joulu

24. Maailman parhaat kasvisruoat  Jo 1 881 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015

25. Suomalaista voimaruokaa (vuoden 2011 paras ruokakirja!)

26. Perinteistä joulupöytään

27. Ranskattaret eivät liho Keittokirja

28. 500 Välimeren maiden ruokaa

29. Sikke Sumari: Sikke - Ruokaa rakkaudella   Jo 6 069 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta! 9/2015 //   7/2016  7 309

30. Lisa Lemke: Grillatun kera

31. Christer Lindgren: Stadin klassikot

32. Sanna Pelliccioni - Loviisa Kangas: Punajuuri - Ruokaohjeita ja ideoita   Jo 2 692 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015// 3 012  7/2016

33. Mauri Kunnas: Tassulan iloinen keittokirja 

34. Mauri Korhonen ja Tatu Lehtovaara: Sienet ja sieniherkut

35. Tatu Lehtovaara: Kesän grilliherkut

36. Alén, N.Thieulon, Linnamäki, Angelov, Backström, I. Thieulon: Muru

37. Antti Uusitalo, Kari Aihinen, Sami Repo: Matkalla huipulle

38. Caroline Hofberg, Tia Borgsmidt: Runsaat salaatit

39. Lisa Lemke: Syödään porukalla

40. Ruokatoimittajat: Kakkujen kuningattaret  Jo 1 545 on ollut kiinnostunut tästä kirjasta!  9/2015 // 7/2016  1 827 // 5/2017 2 059

41. Ingrid&Pelle Holmberg: Herkkuja sienistä - Sieniruokia arkeen ja juhlaan

42. Gaby Dalkin: Kaikki avokadosta - 80 herkullista reseptiä

43. Fredrik Eriksson: Silliä ja silakkaa - Perinteiseen tapaan ja uusin vivahtein

44. Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala: Karjalainen keittiö - Uusia tuulia perinneruokiin 

45. Paula Ahlsén Söder&Susanne Hallmann: Kanaa arkeen ja juhlaan 

46. Berglund, Heinimäki, Rinta-Huumo, Vahtera: Ruoasta viiniin - Makumatka Euroopan halki

47. Kaisa&Aleksi Kuokka: 24 askelta jouluun

48. Ulrika Davidsson: Keittokirja 5:2  (Karisto 2014)

49. Tommy Myllymäki: Parhaat kastikkeet (Minerva 2014)

50. Verna Kaunisto-Feodorow: Reseptien aarteet - Sukupolvelta toiselle (Gummerus 2014)

51. Hannah Miles: Juustokakut - 60 suussasulavaa leivonnaista (Gummerus 2014)

52. Katja Palmdahl: Kantarelli ja kumppanit (Moreeni 2014)

53. Kari Martiala&Helena Lylyharju: Lapin makuja (Karisto 2014)

54. Teresa Välimäki, Johanna Lundholm: Hyvää joulua (WSOY 2014)

55.  Åsa Swanberg: Talven makuja (Vinterns goda, Otava 2014, suomennos Jaana Iso-Markku)

56.  Ulla Liukkonen, Helena Lylyharju, Kari Martiala: Ajatusta arkiruokaan! Herkkuja rippeistä

57.  Sandra Boart&Karolina Ehrenpil: Ripaus sokeria (En nypa socker, Mäkelä 2015, suoemennos Laura ja Olga Jänisniemi)

58.  Kari Martiala, Helena Lylyharju: Kesäruokaa paratiisista - Havaijilaisia herkkuja kotikeittiöön (Karisto 2015)

59.  Jarmo Österman: Koirakokin parhaat reseptit (Docendo 2015)

60.  Pål Karlsen: Suuri herkkutattikirja (Steinsoppen. Vill av natur, Minerva 2015, suomennos Jutta Jarvansalo)

61.  Tiia Koskimies: Suomalainen puurokirja (Minerva 2015)

62.  Jari Lahdenoja, Aleksi Lahdenoja, Miikka Väisänen: Copas y Tapas erilaisia tapoja (Bazar 2015)

63.  Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika. Intohimona joulu  (S&S)

64.  Ulla Karlström&Cecilia Lundin: Vastapoimittua. Ota talteen marjat, hedelmät, sienet ja vihannekset  (Recept och metoder för at ta vara på frukt, bär, svmp och grönsaker, Minerva 2016, suomennos Jutta Jarvansalo)

65.  Tatu Lehtovaara: Grillimestarin kasvisherkut (Minerva 2016)

66.  Michelle Keogh: Terveellistä ja hyvää kotikuivurista. Kaikkea hedelmänauhoista juuressipseihin (Dehydrating at Home. Getting the best from your dehydrator, from fruit leathers to meat jerkies, Minerva 2016, suomennos Anna Maija Luomi)

67.  Tiia Koskimies: Parhaat piirakat. 50 suolaista ja makeaa herkkua kotikeittiöstä (Minerva 2016)

68.  Jennie Gillander: Veneruokaa. Makunautitnoja koko kesäksi (4 veckor på sjön. God mat i båten, Minerva 2016, suomennos Anna Maija Luomi)

69.  Kati Jaakonen, Marjo Kauppila: Supersmoothiet mangosta mustikkaan (Readme.fi 2016)

70.  Helena Lylyharju&Kari Martiala: Parasta kalasta. Klassikkoruokia Suomesta (Karisto 2016)

71.  Christin Geweke: Juustokakkuja ♥ rakkaudella (I love Cheesecake, Minerva 2016, suomennos saksan kielestä Maiju Lempinen)

72.  Catherine Gerbod: Herkuttele perunoilla. Ranskalaisen keittiön 100 parasta reseptiä (La pomme de terre en 100 recettes, Minerva 2016, suomennos Mirkka Santala)

73.  Tiia Koskimies: Syksystä jouluun. Joka kodin opas juhlakauden valmisteluihin (Minerva 2016)

74.  Teresa Välimäki&Johanna Lindholm: Hyvää joulua (WSOY 2016)

75.  Mia Gahne: Parhaat kesäsalaatit (Somriga sallader. Röror,grillat och annat gott, Minerva 2017, suomennos Anna Maija Luomi)

76.  Paavo Halonen, Antti Kauppinen, Ulla Kokki: Armas aika Nautiskelijan kesä (S&S 2017)

77.  Tiia Koskimies: Juuri näin Uusi suomalainen juureskeittokirja (Minerva 2017)

78.  Jaana Virronen: Borssia ja šarlotkaa Maukasta ruokaa venäläiseen tapaan (Atena 2019)

79.  Jonna Vormala: Keitto Keittokirja (Otava 2022, kuvat Suvi Kesäläinen)

Guten Appetit!

HAITTAOHJELMAA, HÄMMINKIÄ JA SUURSIIVOUSTA

Hei!

Siis vasta tänään selvisi, mikä vanhalta, rakkaalta, tutulta, sitkeältä koneeltani vei voimat: haittaohjelma. Robotit putsasivat tosi kauan, mutta olin onnessani kun hidas koneeni, joka on hyvin virussuojattu, työkoneeksi tehty ja sen myös käytössä osoittanut, selvisi vielä kerran luokseni. Huollon 'pojat' sanoivat, että 'tämä on sitten viimeinen kerta'. Nyyyh. Toisaalta, tästä lähti ääni, joten en enää voi kuunnella teille uutta musiikkia, enkä tietenkään itsekään kuunnella. Mutta olen niin onnessani, kun ei tarvinnut ostaa uutta, pientä ja opetella uusia temppuja. En ole mikään sirkusapina ja haluan varmaa kyytiä ja laatua, jossa pääosassa ovat kirjat. Well...kyllä se on hirveetä, kun ei kuule Stingin laulavan Ne me quitte pas...

Siis haittaohjelma. Näin kun se tuli. Otin viattomasti yhden tulevan kirjan kantta kustantajan sivuilta ja kuvan otto meni vielä ok, mutta kun normaaliin tapaani pienensin kuvaa nettikokoon, silloin alkoikin aivan ennen näkemätön ohjelma. Soitin Supportilleni ja hän sanoi että tee sitä ja tätä ja vaikka tein mitä, mikään ei auttanut. Kerran, vuosi sitten, arvasin, että kovalevy on mennyt, mutta Supporttini ei uskonut, joten minähän olin väärässä, kunnes toisin todistettiin. Tein teille blogia kaksi viikkoa ilman kovalevyä ja huollon 'pojat' eivät sitä ikinä unohda. Taidan alkaa olla tekninen ihme harjukaupungissa...

Olen turhautuneena odottanut ja odottanut ja sinä aikana valmistanut muutamia aterioita, lukenut, tehnyt pitkän lenkin ja siivonnut kaikki komerot. Eräs saattaa nyt alkaa kaivata takaisin vanhoja hyviä aikoja, jolloin koti oli aina tip-top ja hänkin saattoi pitää vaatteitaan samassa komerossa minun garderobini kanssa, mutta ehei, kyllä minä sen uuden koneenkin metkut kestän, mutta härälle muutos on vaikea, vaan kun hän pääsee vauhtiin, sitten häntä ei pitele mikään. Haluan uuden koneen viereen harjoittelua varten, en halua olla pelkästään jonkun pienen kippanan varassa.

Huomenna palaamme normaaliin päiväjärjestykseen, jos tekniikan jumalat tämän sallivat olla totta ja kestää.

Kiitos kaikille tervehdyksistä ja pahoittelen niitä meilejä, jotka katosivat koneen hajoamispäivänä. Siinä meni vaikka mitä. Nyt olen selvittämässä käyntikorttisotkuani, jossa kuva sitten kumminkin oli jotakin outoa eli 'liikaa pakattu'. Huoh!

Leena Lumi

NYT TEKEE MIELI...

Nyt tekee mieli sanoa kova sana, mutta yritän olla hiiren hiljaa...
Koneeni irtisanoi tänään itsensä ja naputtelen tätä vaikeasti mieheni koneella, joka on minulle hidas/outo/viera/muukalainen. Nyt en vielä tiedä, missä mennään, mutta ilmoitan, että olen hengissä vaikkakaan minusta ei nyt kuulu, ei näy. Palaan heti kun voin, mutta saatte olla varmoja, että koko ajan luen, sillä ennen kirjamessuja pitäisi tulla vielä yksi iso romaani, dekkari, Romanoveista ja sitten yksi, josta en tiedä paljoa, mutta se vain houkutti. Jos elämä palaa luokseni tällä viikolla (lue: koneeni vika on mitätön tai joulun tonttu yllättää minut etuajassa), niin saatte loppuviikosta herkullisen puolukkajälkiruoan reseptin - vähintäin.

Minusta tuntuu syvästi ikävältä ja taas tuli todistettua, että vaikka elinikäodotteeni on 99,9 vuotta, tekniikka tappaa minut paljon ennen sitä. M.O.T.
Tuo ruskaansa aloitteleva puu sekä etupihalla että alapatiolla on pilvikirsikka, joka keväällä on valkeiden kukkien vaahtoa ja syksyllä aivan uniikkia ruskavärissään.

Voikaa hyvin!

Leena Lumi

PS. Mitään ei ole vielä selvinnyt koneestani. Ja minun ainoa 'life line' teihin on nyt vain outo, vieras kone,

KEIJUNMEKKKOLEIKKIÄ

Siis kuten muistatte tein vähän aikaa sitten Romanttiset kodit ja kerroin samalla funkkisvuosikymmenistäni. Nyt kotiin on jo hiipinyt Laura Ashleyn tapetti ja tämä kruunu. Kun ostin kruunun se oli hyvin pelkistetty. Sitten tuli joulu ja ostin Sokokselta semmoista juhlanauhaa, jossa lehtiä ja kirkkaita lasihelmiä. Kieputin sen kruunun ympärille kehään ja sen oli tarkoitus olla siinä vain joulun aika. Kun mieheni näki mitä tein, hän totesi: 'Jaaha, nyt alkaa paljastua slaavilaisuus.' (lue: karjalaisuus) Se tuntui minustakin ylen dekoratiiviselta, mutta niin vain tapahtui, että se kietomani juttu jäi siihen ja näkyy tässä hyvin:

Nyt ei taida mikään enää riittää, sillä lauantaina kieputin keijunmekkoa kruunun ympärille ja ylimmässä sekä alakuvassa näette tuloksen. Vielä tänäänkin näytää hyvältä. Voi, kun tapahtuisi ihme ja se säilyttäisi värinsä yli joulun! Minua eivät niinkään mitkään kieputetut puolukkanauhat kiinnosta, vaan noihin lehdykköihin sopivat kukat. Täytyy tästä lähteä Annelle, sillä yritän hivuttaa hänen uuteen kotiinsa vähän romantiikkaa;-)

SIRI HUSTVEDTIN HAASTATTELU TULEE UUSINTANA...

Viime viikolla katsomani Siri Hustvedtin haastattelu tulee uusintana tänään FST5 klo 15.55! Mukana myös Paul Auster, heidän kotinsa sekä lumista Brooklyniä. Suosittelen!

kuva Marion Ettlinger

SUNNUNTAIPÄIVÄN RAUHAA JA TUNNUSTUS

Sain Ammalta tunnustuksen, kiitos! Olen tehnyt näitä monta, monta, mutta tämä tuli nyt sopivaan saumaan, sillä saatte samalla päivitystä, missä mennään.

Tunnustuksen saajan pitää kiittää tunnustuksesta antajaa, mikä on tehty. Sitten jakaa tunnustus kahdeksalle muulle blogille sekä kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Ojennan tämän tunnustuksen

Mustikkatytölle
Allulle
Kaisalle
Liisalle
Mari A:lle
Anni M:lle
Helmi-Maarialle
Tuijalle

Ja nyt minä tunnustan satunnaisesti ja aika ajankohtaisesti, että

1) Rukoilen joka ilta, että bloginimestä tulisi kaikille myös se yksi ja ainoa nimi, jolla esiinnytään. Tänäänkin löysin vielä blogeja, joissa käytössä KOLME nimeä. Minä kävisin, mutta en voi satojen blogien joukosta muistaa ihanaa kommentoijaa, jota en löydä nimellä, jolla hän on kommentoinut.

2) Vaellan jälleen sotien välisessä ajassa ja kirja on paksu ja miettimään pakottava. Siis oletus on, että ensi viikolla ei tule kirjaa, sillä nyt luen hitaasti. Sen sijaan tulee varmaan syyskuvia, runoa ja järjestän vuodesta 2009 alkaen tekemäni keittokirjat palkkiin oman kuvansa alle. Älkää siis ihmetelkö, kun yhtäkkiä postaan kasan ruokakirjoja.

3) Lionel Shriverin Jonnekin pois on niin hyvä, että annan sitä monille joululahjaksi. Mieheni lukee kirjaa nyt ja hän on aivan yhtä myyty kuin minäkin.

4) En pidä paasaajista. Hiljaisuus on aliarvostettua.

5) Niskani ovat viikon päästä kipeät, mutta onnelliset, sillä edessä on nyt ihan jokaikinen päivä mielettömästi haravointia ja se alkoi eilen.

6) En osaa siirtää kuvia kamerasta koneelleni, enkä aio edes opetella vähään aikaan. Kamerani on nyt mielettömän täynnä kuvia, mutta niitä tulee vähitellen, vasta, kun Supporttini on ensin siirtänyt ne omalle koneelleen ja sitten lähettänyt minulle.

7) Aloitin lintujen ja oravien talviruokinnan tänään, sillä eilen ilmestyi ensimmäinen punatulkku parvekkeemme kaiteelle: Ruokintakalenterin hurmaava huutomerkki!

8) Poden alituista huonoa omaatuntoa Lumikarpalosta, joka on runoblogini. Olen vielä pystynyt viemään sinne runon melkein joka viikko, mutta loppuvuodesta en ole ihan varma...Runot ovat lähde, josta ammennan janooni ja soisin muidenkin saavan niistä voimaa/lohtua/iloa.

Aurinkoista sunnuntain jatkoa!

Never on Sunday

PS. Ja tämän sain vielä  sekä Sannalta että Saralta! Kiitos♥

TERVEISIÄ ILONALTA JA VIIKONLOPPUA!

Tänään oli sitten serkusten visiitti Ilonan Sateenkaarentaa -myymälään. Jo sitä oli odotettukin! Vain naiset voivat lähteä klo 12 päivällä ja palata illalla klo 19 sisustuksen ääreltä. Minulla oli ilo tavata Ilona ja hän jopa uskalsi antaa minulle luvan laittaa ottamistamme kuvista mitä haluan ilman sensuuria. Luonollista on, että minun ja serkkuni otokset eivät ole samaa tasoa kuin Ilonan, joka on mielestäni loistava kuvaaja. Yrittäkää nyt vain kestää ja miettikää vaikka, mitä intohimon tunteja vietimme patinan, vanhan, raskaan, kepeän, roson ja hurmaavan äärellä.

Osa kuvissa näkyvistä tavaroista lähti mukaamme, mutta eräs sinne vielä jäi minua kaipaamaan...Ans kattoo lähteekö auto huomenna Äänekoskelle päin. Miehet eivät joskus ymmärrä, mikä hurma on oikein vanhassa....

Meillä on täällä kotona alkamassa nyt yöneuvottelut ja ellei mitään tapahdu, minä luen seuraavaa kirjaa vielä kauan. Katsoin klo 20 Siri Hustvedtin haastattelun televisiosta ja siinä käsiteltiin runsaasti kirjaa Vapiseva nainen. Minun piti laittaa teille siitä aamulla vinkki, mutta en ehtinyt.

Kuvat eräistä seinäkynttiläpidikkeistä, jotka olivat syvien merten ajopuuta, rautaa ja meren suolaa eivät onnistuneet, mutta voitte kuvitella ne. Kuin myös muutaman huikean valaisimen. Vaan Ilonapa olikin oivaltanut, että monen jouluhullun ajatukset pyörivät jo juhlista ihanimmassa, joten ostimme ensimmäiset joulukortit ja tapasimme ensimmäiset tontut:

Kiitos Ilona suurenmoisesta visiitistä♥ Kiitos Anne-serkku seurasta, jossa sain ymmärrystä sisustushimolleni, kuten kanssasi aina♥ Ja oikein suloista syysviikonloppua teille kaikille♥

Love
Leena Lumi

PS. Joulu ei voi koskaan alkaa liian aikaisin!

Volver, volver

LIONEL SHRIVER: JONNEKIN POIS

Voimansa yhdistävät joet olivat ihanne, jota he eivät olleet onnistuneet tavoittamaan, mutta suihkulähde kuvasti silti onnistuneesti heidän perusolemuksiaan. Glynis työsti (tai oli työstänyt) metallia, ja hän oli metallia: jäykkä, yhteistyöhaluton ja taipumaton. Kova, häikäisevä ja uhmakas. Hän oli samastunut materiaaliin, joka ei noudattanut työstäjänsä tahtoa, vastusti muovaamista ja totteli vain voimakeinoja. Metalli pani tiukasti hanttiin. Jos sitä kohdeltiin kaltoin, sen lommot ja naarmut näkyivät valossa kuin katkera kauna.

Olen lukenut suuren avioliittoromaanin. Olen lukenut myös tytär-äiti –kirjan sekä siskokirjan. Olen lukenut syövästä ja naisesta, joka puhtaalla raivolla yrittää selättää harvinaisen syöpänsä, naisesta joka on kuin metallia, naisesta joka tykkää sanoa miehelleen Shepille :”Kuule, minä tykkään nussia.” Olen lukenut miehestä, joka haluaa muuttaa Pemban saarelle Itä-Afrikkaan saadakseen kaksi elämää yhden hinnalla, miehestä, Shepistä, joka ei enää jaksa kerätä kanta-asiakaskortille ’bonuspisteitä’, joilla saa monen tuhannen dollarin ostoksista ilmaisen kiitospäiväkalkkunan. Olen lukenut familiaalia dysautonomiaa sairastavasta Flickasta, jonka pää on terävä kuin vasta teroitettu partaveitsi vaikka hän sairastaa alituista silmien sidekalvotulehdusta, skolioosia, tinnitusta, ilmavaivoja, oksentelua, hengenahdistusta, kuolaamista, verenpaineen jyrkkiä vaihteluita, refluksitautia ja on avanneruokinnassa. Olen lukenut Shepin parhaasta ystävästä Jacksonista, joka katkeamattomana puhetulvana ruotii Yhdysvaltain järjestelmää ja tuntee aivan tosissaan, että viranomaiset voivat mielivaltaisesti keksiä ihan minkä tahansa veron ja kun he eivät enää keksi, veroa aletaan määrätä maksetuista veroista. Olen lukenut Jacksonista, joka paasaa, kunnes hän saa päähänsä innovatiivisen idean, joka koskee hänen penistään, eikä se jätä häntä rauhaan, vaan hän pistää toimeksi vaimoltaan Carolilta kysymättä. Olen lukenut rahasta ja sen olemuksesta. Olen lukenut rakkaudesta, kivusta, kaunasta, katkeruudesta, sitkeydestä ja sisarkateudesta. Olen lukenut päivän ja yön ja vaeltanut unieni polkuja maassa, joka on täynnä toinen toistaan uskomattomampia suihkulähteitä aina hopeisesta hääsuihkulähteestä karkeatekoiseen sairashuonesuihkulähteeseen, jossa altaana toimii alusastia ja reunuksina kumiset kirurginhansikkaat, joiden sisässä törröttävät pahviset kädet. Olen itkenyt, nauranut ja nauttinut niin, että en muista koska näin viimeksi. Olen lukenut yhden maailman parhaista kirjoista. Olen lukenut Lionel Shriverin Jonnekin pois (So Much for That, Avain 2011, suomennos Seppo Raudaskoski). Olen täysin tyydytetty lukija!

Lionel Shriver veti maton altani. Olen otaksunut, että tätä tyylimaailmaa ei ole ulkopuolella John Irvingin, Saul Bellowin tai Ian McEwanin, mutta nyt vajoan unisuohoni ja lasken kuin Shep säästöjään, että minun elämäni aikana tätä riittää sateenkaaren loppuun asti, sillä Lionel Shriver on syntynyt 1957 ja ehtii kirjoittaa vielä minut ties mille ulkoavaruuden tähdelle. Siis kirja, joka koukuttaa kaikellaan: tyyli, musta huumori, tragedia, ironia, hellyys, rakenne, oivaltavuus ja uskallus kertoa sytostaattihoidossa olevan seksielämästä sekä vakavasti sairaan tytön toisesta ja raivokkaasta puolesta. Aivan kuulen, miten tabu toisensa jälkeen kaatuu kolisten ja se jos mikä, on kaunein ääni, mitä tavanomaisuuteen kyllästynyt lukija rakastaa, etenkin kun se tehdään elegantisti, tyyliä, hellyyttä ja inhimillistä tekijää unohtamatta.

Kirjassa on pääosassa kaksi pariskuntaa Glynis ja Shep, Carol ja Jackson, mutta usein pääroolin varastaa viime mainitun pariskunnan tytär Flicka, joka sairastaa kuolemaan johtavaa, hyvin harvinaista tautia antamatta milliäkään periksi kenellekään tai millekään, sillä hän, kuten Glyniskin, ammentaa raivosta. Glynis tosin myös erittäin monimuotoisesta kaunasta, jossa osansa on hänen hankalilla sisarsuhteillaan sekä etenkin hänen suhteellaan äitiinsä, Hettyyn, jolta hän toivoo vieläkin saavansa jotain, mitä ei tule ikinä saamaan.

Kirja on niin täynnä kiinnostavia ihmisiä, että heidät kaikki tekisi mieli kutsua juhla-aterialle ja syödä vuorokausi keskustellen kynttilän valossa. Tarinan päähavainnoitsija on Shep, jolle myös kasaantuvat miltei kaikkien laskut yhtä varmasti kuin kaikki tiet vievät Roomaan. Hän on mukautuva vesi, jolla on kuitenkin vahva unelmansa Toisesta Elämästä. Myös häntä tarkkaillaan ja silloin sen useimmiten tekee Shepin paras ystävä Jackson, joka vaikenee vasta kun hänen oma, salattu ongelmansa vie hänen kaiken huomionsa.

Hän ei ollut koskaan oikein käsittänyt, miksi naiset pitivät ’penistä’ houkuttelevana – sen kurttuista ja liian ohutta nahkaa, harvan karvoituksen peittämiä roikkuvia kivesmötiköitä, päässä olevaa pientä sienimäistä lakkia, jonka muoto tuntui ihmisruumille vieraalta. Levossa se näytti pelokkaalta ja masentuneelta, valppaana röyhkeältä mutta epävarmalta, kuin kovaääniseltä rääväsuulta, joka yrittää herättää huomiota kädet pystyssä. Carol oli kyllä innostunut hänen vehkeestään, mutta se ei ollut rauhoittanut Jacksonin mieltä, sillä Carol oli luonteeltaan kiltti eikä häneen siksi voinut luottaa. Mutta Carolinkin kiltteydellä oli rajansa, sillä juuri nyt hän ei yrittänyt mitenkään peitellä inhoaan. Raja oli tullut vastaan myös Jacksonille, olkoonkin että hän vieroksui tavallisen kokoisia falloksia. Parantelematon versio oli ollut parempi kuin tämä.

Ennen henkilökohtaista ongelmaansa Jackson on tyytymättömän, petetyn kansalaisen ääni, jolla on mielipide joka ainoaan asiaan verotuksesta julkiseen terveydenhoitoon ja kaikkeen siltä väliltä. Hänen avioliittonsa salattu epäsuhta kasvaa kuitenkin lopulta niin isoksi Jacksonin mielessä, että hänen on ryhdyttävä toimiin, joilla on kauaskantoiset seuraukset. Ja tämä kaikki samaan aikaan kun Shepistä on tullut Toisen Elämänsä toteuttamisen sijasta vaimonsa mitä uhrautuvin omaishoitaja. Shepistä, joka oli jo teini-iästä alkanut tavoitella unelmansa toteuttamista niin suurella ahkeruudella ettei itsekään enää tiennyt, ’voiko sitä kutsua ahkeruudeksi, että tekee kovasti töitä päästäkseen tekemästä töitä.’

Väitän, että tämä kirja tulee sekoittamaan monen lukijan elämän korttipakan aivan uuteen ja epätavanomaiseen järjestykseen. Siinä missä Revolutionary Road jo tuuppasi liikkeelle, tämä kirja työntää suorastaan kalliokielekkeen yli ja pahinta mitä kukaan voi kuvitella on jättää unelmansa toteuttamatta. Jonnekin pois kuitenkin muistuttaa kiinnostavasti, että kaikella on hintansa, mutta kovin valuutta ei ole dollari, vaan aika.

Rakastan niin tätä kirjaa kaikkeudessaan aina nimeä myöten. Miten tajuttiinkaan laittaa nimeksi Jonnekin pois, kun jokaisen luvun nimi olisi voinut olla Jonnekin pois ja kirja on täynnä henkilöitä, jotka kaipaavat jonnekin pois, mutta kaikilla heillä on vain eri osoitteet unelmalleen. Toiset tietävät toisia tarkemmin, kuten Glynis:

En minä halua taivaaseen. Minä haluan kotiin.

Tunnetko mausteneilikoiden tuoksun?

***

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin  Carmelita  Rachelle  Maija  Katja/Lumiomena  Helmi-Maaria Minna Liisa Tuulia Booksy Mari A Susa Valkoinen kirahvi Jum-Jum ja Jenni.

MULTIIN KÄTKETYT

Yksi. Kaksi. Kahdeksan.

Näin alkaa Simon Beckettin jännitysromaani Multiin kätketyt (The Calling of The Grave, Karisto 2011, suomennos Kimmo Lilja).

Jo ensimmäiset sanat antoivat odottaa tasokasta dekkaria. Sitä lupasi myös dekkarille tavattoman kaunis kansi. Yleensä trillerien kannet ovat sietämättömän rumia, vaan ei tässä. Ja kun luin Beckettin tekstiä oikeusantropologi David Hunterista sekä raiskaaja, sarjamurhaaja Jerome Monkista, pidin kovasti Beckettin selkeästä, toimittajan ’äänestä’. Kirjan tempo on loistava, teksti vetävää suunnilleen puoliväliin asti eikä mukaan vyörytetä missään vaiheessa liikaa henkilöitä.


Ja silti. Nyt minä sanon sen lauseen:  Olisin niin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta, mutta kun…


Liikumme Dartmoorin sumuisilla nummilla etsimässä murhattujen naisten hautoja, törmäilemme hämähäkin seitteihin, kohtaamme tornipöllöjä, hopeisena välkkyvää sadetta, kuuraisia omenapuita ja etsimme sarjamurhaaja Monkia, joka on paennut vankilasta kahdeksan vuoden jälkeen. Beckettillä on koko upea paketti kasassa sekä vielä vanha ja outo ystävänsä Terry Connors, joka edelleenkään ei osaa olla valehtelematta, mutta silti kirjailija ajaa jossain kohtaa, ehkä sumun takia, pahasti harhaan. Kirjassa on 402 sivua ja vasta sivulla 253 tajusin, miten ennalta-arvattava tämä kirja onkaan. Onko se siis sitä, jos se tapahtuu vasta noin myöhään, en tiedä, mutta varmaa on, että silloin tekstin ote minusta kirposi ja se brittiläinen kauhu, jota odotin, oli hävinnyt murhattujen tyttöjen ruumiiden etsinnässä kuin tornipöllö aamu-usvaan.

Luen todella paljon dekkareita, mutta en ole aiemmin lukenut Beckettiä ja saattaahan olla, että hänen aikaisemmat kirjansa ovat toista tasoa. Häneltä on ilmestynyt tätä ennen Kuoleman anatomia, Luihin kirjoitettu, ja Kuolleiden kuiske, siis aivan mahtavat nimetkin. Nämä kaikki ovat David Hunter –trillereitä ja niitä on julkaistu 27 eri kielellä ja myyty yhteensä yli neljä miljoonaa kappaletta, joten ehkä minä olen väärä tälle kirjalle, eikä kirja olekaan huono. Toivon niin!

Aloin sitten miettiä, mikä eniten minun mielestäni meni pieleen, paitsi ennalta-arvattavuus, niin se on ehdottomasti Jerome Monkin suorastaan groteski hahmo. Monk ei mielestäni aiheuta kauhun väreitä kuin korkeintaan lapsissa! Tätä kirjaa nyt ei kuitenkaan voi suositella lapsille, mutta ehkä niille, jotka eivät pidä perinteisestä dekkarista. Heille, jotka eivät lue Patricia Cornwellia, Tess Gerritseniä, Camilla Läckbergiä tai Peter Jamesia. Tämä kuulu siihen kategoriaan, jossa ovat ’kiltit’ jännityskirjat ja joiden jälkeen yöuni ei kärsi. Samaa sarjaa edustavat mm. Ajattelen sinua kuolemaasi saakka sekä Majakkamestarin tytär. Tosin Majakkamestarin tyttäressä on jotain aidosti viehättävää…johtuneeko Marstrandin saaresta, mutta kuitenkaan, missään näistä ei ole aitoa, psykologista tai muutakaan kauhua, vaan ennemminkin saa nauraa.

Sitten aloin pohtia, että ehkä kirja haluaakin olla vanhanaikainen kummitustarinamurhakirja. Vertasin Johan Theoriniin, mutta ei: Johan Theorin on aivan omaa luokkaansa ja hän onnistuu olemaan oikeasti hirvittävän pelottava: Tuntuu kuin olisi koko ajan Gotlannissa jonkun haudasta nousseen luurangon kuoleman syleilyssä lukiessaan Hämärän hetkeä, Yömyrskyä tai Verikalliota.

Toivon, että tämä kirja on jollekin nummineen, piikkiherneineen ja kanervineen juuri se oikea riippumatta siitä mitä mieltä minä olen. Eihän neljä miljoonaa myytyä kirjaa voi olla osoitus edes nummisumuun harhautuvasta kirjailijasta!

***

Tästä kirjasta ovat kirjoittaneet lisäkseni ainakin Lumikko Sanna ja Kirsi.

OLET MINULLE ENEMMÄN KUIN MUISTO...

Olet minulle enemmän kuin muisto
kuin vesi kosketat yhtä aikaa kaikkialta
uniruumistani joka tulee todeksi
            kun iholla täyttyy tieto:
            sinua ei ole
            sinua, ei koskaan,
            minulle.

Kumahtaa virrassa kello.
Ainoa tie vie pois.

- Eeva Tikka -
Kalliomaalaus (Gummerus 1987)
kuva Tuure

OLEN OMA ITSENI -HAASTE

Siis ehkä en ole nyt täällä koneen äärellä, vaan koette harhoja...;-) Kaikki on Sarin syytä, sillä sain Runotalosta Olen oma itseni -haasteen ja sen jälkeen meillä oli vielä Sarin kanssa kiinnostava mielipiteidenvaihto meilissä siitä, mitä on olla oma itsensä blogissa. Vuodatin Sarille myös kaiken sen, mitä on ollut viime päivinä ja huomasin taas, miten ihana yhteisö voi olla blogistania. Eilen kävin Saran blogissa ja sain valtavan avun hänen yhdestä lauseestaan, joka oli jotenkin näin: "Haistoin kirjallista ammoniakkia ja ryhdyin lukemaan." Siis vaikea selittää teille, mistä kyse, mutta yritän: Petyn edelleenkin syvästi, jos olen valinnut kirjan, joka ei täytä odotuksiani. Näinkin on nyt käynyt. Toisaalta, koen nyt uskomatonta rimakauhua, sillä yllättäen olen onnistunut omaksi kauhukseni valitsemaan viisi kirjaa, jotka saattavat olla kaikki hyvin tärkeitä minulle, enkä pysty valitsemaan, mistä aloitan, sillä teokset ovat huiman paksuja ja olen sitten sillä tiellä päiviä. Muokkasin hieman tuota Saran lausetta ja laitoin ammoniakin tilalle arsenikin, joten enää on kaksi yöpöydälläni ja ne nyt haastavat minut ja myös takaavat sen, että minulta on tulossa ensi viikolla vain runoja, yksi dekkari ja hiljaisuutta. Koen syvää eroahdistusta! Nyt kuitenkin vastaan Sarin haasteeseen ja kiitän häntä, sillä hän oli niin kauniisti sanonut meistä, kenelle hän tämän haasteen ojensi. Tiivistettynä tuntui että haaste oli ojennettu 'oman tiensä kulkijalle, hänelle, joka tekee omaa jälkeään sivuille vilkuilematta.' Siihen olen pyrkinyt.

Olen oma itseni kun kävelen vesisateessa, eikä vastaani tule ketään ja koirani meripihkasilmät katsovat minua kuin vain hän katsoo. Olen oma itseni kun rakastan mummoja, pappoja, kylmien asemahuoneiden yksinäisiä  miehiä ja vaikeita murkkuja. Olen oma itseni kun nuuhkin juuri tervattua venettä, merituulta ja omenapuutarhan tuoksuja. Olen oma itseni, kun en vastaa puhelimeen, sillä en elä puhuakseni puhelimessa, vaan lukeakseni kirjoja ja kokeakseni elämyksiä. Olen oma itseni kun rakastan enemmän iloa kuin inttämistä. Olen oma itseni kun rakennan Lumimiehen kanssa lumilinnan ja juomme linnassa sitten kynttilän valossa kuumat kaakaot. Olen oma itseni kun kutsun ystäviä kotiimme syömään ja saan kokkailla intohimolla, kattaa taiteellisesti ja keskustella tuntikausia kynttilän valossa kiinnostavien ihmisten kanssa. Olen oma itseni kun saan nauraa tyttäreni Merin kanssa, sillä meillä on yhteinen nauru. Olen oma itseni, kun minusta ei kuulu mitään, vaan keskityn vain puutarhaani ja kirjoihin. Olen oma itseni kun olen heikompien puolesta vahvempia vastaan. Olen oma itseni kun nauran snobbailulle, mutta samalla totean ystävälle, että 'mies, jota arvostan on aina älykäs'. Olen oma itseni, kun kyllästyn kuuntelemaan tylsää paasausta ja levitoin itseni muualle. Olen oma itseni, kun vaellan jouluyönä hautausmaan kynttilämeressä. Olen oma itseni kun uin alasti ja saan unohtaa kaiken muun. Olen oma itseni, kun rakastan syksyä, ruskaa, lunta, runoja, musiikkia, taidetta, hiljaisuutta, vanhaa, ruostetta, suklaakahvia ja sieniruokia. Olen oma itseni, kun en anna muiden määrittää millainen ja kuka olen, vaan elän elämääni naisena, joka valitsee itse omat polkunsa, joskus jopa pimeän tunnelinsa, jonka päässä kuitenkin vilkuttaa pieni kynttilän liekki: Siellä seisoo ystäväni, Valonkantaja, joten olen suojattu, mutta vapaa kuin Leinon Peto: "Peto on minun armaani, vaan peto soma/ ei tahdo hän olla pyytäjänsä oma/ hän tahtovi tulla, kun hällä on mieli,/ ei silloin kun kutsuu lempijän kieli,/ jos väistyt hän seuraa, jos hyökkäät, hän haihtuu,/ jos etsit, hän elämän murheeksi vaihtuu./ Hänet parhaiten voitat, kun suot hänen mennä, et itkuas näytä, et vastaansa ennä,/ hän kärsiä tahtoo ja onneton olla/ ja yöstänsä tummasta syliisi tulla."

Jaan tämän nyt kuudelle bloggaajalle ja teette sitten kun tuntuu siltä:

Marialle, Akissfromthepastille, Hannelelle, Katjalle, Saralle tyttökirjoihin sekä Annalle Aurorakirjoihin, jolta sain tänään yllä olevan hurmaavan virtuaalikukkasen. Hmmm. taisin saada sen Annan pojalta Matilta. Kiitos!

Jos rakastat

PS. Ottakaa tämä haaste kaikki, jotka haluatte! Tämä tuntuu olevan melkein yhtä pidetty kuin hauska sanaleikkimme oli.

Mukavaa alkanutta viikkoa♥