Michelle Obama: Minun tarinani

Olen lukenut kirjan naisesta, jota olen ihaillut siitä hetkestä kun sain hänestä tietoisuuden. Häntä ennen oli Rosa Parks ja monta muuta, mutta Michelle Obama on tätä päivää, tätä aikaa. Hän on naisasianainen, äiti,  hyväntekijä, juristi, kahdelle kaudelle Yhdysvaltain presidentiksi valitun miehen puoliso, mutta myös molempien vanhempiensa kautta orjien jälkeläinen. Harriet Beecher Stowen kirjoittama maailman tunnetuin orjuuden vastainen teos Setä Tuomon tupa elää tässäkin ajassa ja Michelle ei ikinä kieltänyt juuriaan, ei missä oli kasvanut ja mitä koki myöhemmin. Toisaalta hän on kansalaisoikeusaktivisti jo vain hengittäessään, mutta silti hän oli kaksi kautta vaikuttava Yhdysvaltain ensimmäinen nainen. Omalla päättäväisyydellään hän hoiti asemansa edellyttämät tehtävät niin hyvin kuin mahdollista, mutta säilytti samalla tiukan kosketuksen etenkin värillisten, naisten, lasten, sotilaiden ja heidän perheidensä elämään. Michelle Robinson, musta tyttö Chicagosta, joka asui vanhempineen isotätinsä Robbie Shieldsin talon yläkerrassa, tyttö joka hyvin pian tajusi asuinalueensa South Siden epäkohdat ja päätti kasvaa riittävän vahvaksi tehdäkseen asialle jotakin. Hän teki sen ja paljon enemmänkin siitäkin huolimatta tai juuri siksi, että omien vanhempien säästeliäisyys sai hänet jo varhain tajuamaan, missä kulki saamisen raja.

Michelle Obaman teos Minun tarinani (Becoming, Otava 2018, suomennos Ilkka Rekiaro) on kuin lukisi Michellen päiväkirjaa tai hän istuisi kanssasi rennosti sohvalla ja kertoisi tarinaansa mitään kaihtamatta. Luin tahallisen hitaasti, sillä minä todella koin Michellen läsnäolon. Lisäksi on tunnustettava, että Yhdysvaltain politiikka on ollut tähän asti salattu intohimoni. Obaman molemmat vaalit katsoimme samppanja coolerissa odottamassa ja osavaltio osavaltiolta tuloksia odottaen. ’Vihdoinkin ja jo oli aikakin!’ kuului meillä ja sitten tietty  minulta kyynelehtimistä. En siis ottanut Michellen kirjaa pikalukuun vaikka tuntuu, että kaikki tätä nyt haluavat ja minultakin on kysytty, että ’millainen se Michelle Obaman kirja on?’ Vastaan nyt: Minun tarinani on huikea. Saat herkkyydestä riippuen sekä itkeä että nauraa. Koet myös puistatusta edelleen vallitsevasta rotusorrosta, jota vain yritellään peitellä tai sitten ei: Jotkut ovat siitä jopa ylpeitä! Tapahtui nimittäin, että Princentonin yliopistossa yllättäen Michellen toinen valkoinen kämppäkaveri siirtyi toiseen huoneeseen. Michelle ei kiinnittänyt asiaan huomiota, eikä tiennyt onneksi, että Cathyn äiti oli valittanut rajusti tyttärensä asumisesta samassa huoneessa mustan kanssa! Asia tuli julkisuuteen paljon myöhemmin:

Toinen kämppikseni Cathy putkahti uutisiin vuosia myöhemmin kuvaillessaan nolona asiaa, josta en ollut tiennyt asuessamme yhdessä. Hänen äitinsä, joka toimi opettajana New Orleansissa, oli ollut niin pöyristynyt siitä, että hänen tyttärensä oli majoitettu samaan huoneeseen mustan oppilaan kanssa, että oli vaatinut yliopistoa siirtämään meidät erilleen. Cathyn äitikin antoi haastattelun, jossa hän vahvisti tarinan ja taustoitti sitä. Hänet oli kasvatettu kodissa, jossa n-sana kuului perheen arkeen, ja hänen seriffinä palvellut isoisänsä oli kerskunut karkottaneensa mustia kaupungistaan, ja näin Cathyn äiti oli ”kauhistunut” siitä, että minä asuin hänen tyttärensä lähellä.

Toisena lukuvuotenaan pedantti Michelle muutti asumaan ystävänsä Suzannen kanssa. Se teki ehdotonta järjestystä edellyttävälle Michellelle hyvää, sillä Suzannen mielestä elämän piti olla pääasiassa hauskaa. Silti Michelle oli usein yksi harvoista värillisistä luentosalissa:

Yritin niellä pelkoni, kun kursseilla miesopiskelijat hallitsivat keskustelua, kuten usein tapahtui. Heitä kuunnellessani tajusin, etteivät he olleet meitä muita fiksumpia. He olivat vain rohkeampia, kelluivat ikivanhan ylimielisyyden aalloilla sen ansiosta, että historia ei ollut koskaan opettanut heille mitään muuta.

Rohkeus on yksi tärkeä adjektiivi Michellessä! Se tulee esiin kirjan monissa tapahtumissa sekä ennen valtakunnan ykkösnaisen asemaa kuin myös sen jälkeen.

Michellen valmistuttua juristiksi, hän palaa Chicagoon ja saa työpaikan. Hän haluaa silti asua edelleen kotonaan. Isotäti Robbie oli testamentannut talon Robinssoneille, joten nyt Michelle sai haltuunsa yläkerran, koska veli Craig asui jo omillaan. Työn kautta Michellestä tulee tutor oudonnimiselle ja vasta vuoden lakia vasta lukeneelle miehelle, jolla on paha tapa myöhästellä kaikkialta. Rento, pitkä tyyppi oli Barack Obama. Michellen mielestä Barack oli epäsovinnainen, rento ja elegantti, mutta ei hänen mieleensä koska tupakoikin. Silti siinä sitten kuitenkin planeetat alkoivat järähdellä, mutta kun kohtaaminen on kahden juristin, sillä aikanaan Obamakin valmistui, ja on mielipide-eroa avioliiton välttämättömyydestä voimme odottaa yllätystä...Vannon, että en spoilaa hurmaavan ja huumorintajuisen, mutta avioliittoa vastustavan Barackin kosintaa!

Saattoi olla Michellelle pieni yllätys, miten kiinnostunut Barack oli politiikasta. Tähän hän ei ollut varautunut, mutta sopeutui. Silti politiikan rappuset alkoivat viedä miestä niin, että hän ei saapunut kotiin näkemään iltaisin lapsiaan ennen näiden nukahtamista, hän ei ehtinyt syömään perheensä kanssa. Kun Michelle oli aikansa odottanut väsyneiden lasten ja jäähtyvien ruokien kanssa, hän vaati miestään kolmentoista avioliittovuoden jälkeen parisuhdeterapiaan. Ratkaisu löytyi ja sivulla 252 olevan tekstin pitäisi olla jokaisen miehensä urakiidon mahdollistavan naisen huoneentaulu. Lyhyesti se menee niin, että odottajat eivät enää odota vaan luovat omat rutiininsa, josta ei poiketa. Mennään äidin ja lasten ehdoilla:

Pohjalla oli toiveeni, että heistä (tytöistä Malia ja Sasha) kasvaisi vahvoja ja tasapainoisia ja sellaisia, jotka eivät alistuisi minkäänlaiseen vanhan koulukunnan patriarkaalisuuteen. En halunnut heidän ikinä ajattelevan, että elämä alkaa, kun isäntä tulee kotiin. Me emme jääneet odottamaan isää. Nyt oli hänen tehtävänsä ehtiä meidän luoksemme.

Kun Barack valitaan demokraattien presidenttiehdokkaaksi alkaa rankka case. Michellestä tulee todellinen myyntitykki etenkin ikuisessa vaa’ankieliosavaltiossa Iowassa. Barack ja Michelle puhuivat molemmat ilman papereita ja muita apulukulaitteita suoraan sydämestään. Se teki vaikutuksen. Vain yhden kerran Michelle kömmähti pahasti, kyseessä vain lauseen muotoilu, mutta siitä saatiin aikaan skandaali. Tuli mieleen, miten Philip Rothin kirjassa Ihmisen tahra, vain yksi väärä sana suistaa yliopiston professorin tuhoon. Kohu kuitenkin laantui, mutta nyt Michelle alkoi vaatia ympärilleen avustajia ja oman koneen, etteivät voimat menneet pitkiin automatkoihin. Hän oli läksynsä oppinut!

Jatko on kuin sadusta eli ensimmäisen kerran musta mies valitaan Yhdysvaltain presidentiksi. Michellestä tulee nyt First Lady of the United States eli FLOTUS ja Barackista POTUS eli President of the United States. On aika juhlia. Virkaanastujaispäivänä oli kymmeniä iltajuhlia ja pari tanssi kaikissa lavalla. Michelle uupui vasta yön viimeiseen tilaisuuteen lähtiessään, jolloin hän kääntyi kohti yksityishuoneita kaikkensa antaneena.

Kautta Obaman kahden kauden, Michelle piti tarkkaa huolta tyttöjen normaalista elämästä. Hän halusi heidän saavan olla kuten muutkin lapset niissä rajoissa missä se ikinä oli mahdollista. Malia ehti jo Valkoisen talon aikana teiniksi ja menemiset sen mukaiset. Kuitenkin vähintäin kaksi agenttia seurasi aina syrjemmältä nappikuulokkeet korvissa. Michelle itse antautui moniin projekteihin. Hän oli halaileva, tyköottava, tarmokas. Michellen projekteista valtavin lienee amerikkalaislasten paino-ongelmaan puuttuminen. Michelle ajoi läpi lain, jolla rajoitettiin roskaruoan myyntiä lapsille koulujen automaateista ja määrättiin enemmän hedelmiä, kasviksia, täysjyväviljaa ja vähärasvaisia maitojalosteita. Tämä koski päivässä 43 miljoonaaa päivittäin tarjottavaa ateriaa. Lain alle tarvittiin tietenkin presidentin allekirjoitus ja hyväntuulisena hän allekirjoitti naurattaen samalla paikalla olleita toimittajia toteamalla:

”Jos en olisi saanut tätä lakialoitetta läpi, nukkuisin nyt sohvalla.”

Alusta asti Michelle oli aavistanut, että Barackin kanssa hänellä ei olisi ikinä tylsää. Heissä oli haastetta toisilleen. Kirja tuo pikkutarkasti esille myös Barackista asioita, joita emme ole lukeneet lehdistä, enkä nyt tarkoita vain niitä lattialla lojuvia sukkia.

Matka Chicagon South Sidelta rakastavan perheen luota (kuva yllä) Valkoiseen taloon on suuri matka, johon on mahtunut monenlaista. Obaman myötä on kuin maailmaan olisi tullut toivoa. Kahden kauden jälkeen toivo alkoi hälvetä ja pintaan nousi aivan erilaisen seuraajan mukana likaista pohjaimua. Näin Michelle vähän ennen vallan vaihtoa:

Kun vähemmistöt eri puolilla maata vähitellen pääsivät merkittäviin asemiin politiikassa, liike-elämässä ja viihdealalla, meidän perheestämme oli tullut muutoksen näkyvin esimerkki. Miljoonat kansalaiset olivat riemuinneet siitä, että me olimme Valkoisessa talossa, mutta muissa kansalaisissa asemamme voimisti taantumuksellista pelkoa ja katkeruutta. Viha oli vanhaa ja syvää ja yhtä vaarallista kuin ennenkin.

Michelle Obama tapaamassa Nelson Mandelaa.

Olen aika varma, että Minun tarinani on monen ihmisen joululahjatoiveena ykkönen. Myös oman äitini! Tämä kirja ei katso ikää eikä sukupuolta, ei kysy rotua ei ihonväriä. Michellen teksti vetää heti alusta, sillä on äärimmäisen liikuttavaa huomata, miten paljon hänen vanhempansa välittävät lapsistaan. Välittäminen on melkein kaiken avainsana ja sen jälkeen tekeminen, toteutus. South Siden kodin ajoista on mukava lukea ja siitä miten Michelle vahvistuu häneksi. Kunnes tulee meiksi eli Michelle ja Barack Obama.

Mikäli joku on yhtä kiinnostunut kuin minä Michelle Obamasta ja kaikkeen häneen liittyvästä, suosittelen myös Cristoph von Marschallin kirjaa Michelle Obama. Luonnollisesti Michellen oma teksti on enemmän ja onhan tässä yli viisisataa sivuakin ja paljon Michellen tulta, sitä paloa, jolla hän ei tuntenut olevansa riittävän elegantti Valkoiseen taloon. Ei hän ollutkaan sitä, vaan hän oli aidompi, inhimillisempi ja hauskempi. Hän oli sitä mieltä, että mihin hän pystyi, pystyi kuka vaan ja hän oli aina valmis sen sanomaan sekä auttamaan. Michelle Obaman vahvuus oli tehdä sydämellä ja älyllä. Yhdessä miehensä kanssa he olivat ja ovat toivoa, valoa, tulevaisuutta ja luottamusta tulevaisuuteen etenkin heille, jotka eivät nähneet eivätkä näe syntyperänsä ja värinsä takia mitään mahdollisuuksia.

Michelle Robinson Chicagon taantuvalta asuinalueelta, vähävaraisen perheen tytär, mutta rakastettu:

Minulla ei ollut mitään tai minulla oli kaikki. Sen tarinan voi kertoa kahdella tavalla.

*****

Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet Kirjaluotsi Luettua ja maistettua  Kirjakaapin kummitus  Kaisa Reetta T.  Katja

*****

Elämäkerrat Leena Lumissa