Yksinäisyys tuoksui makean tunkkaiselta. Se tuoksui
pesemättömiltä lattioilta ja siltä, kun tuli pitäneeksi liian kauan samaa
paitaa päällä, koska ei kukaan kuitenkaan tulisi niin lähelle, että huomaisi.
Yksinäisyys maistui vetisiltä perunoilta suolan kanssa, kun tuntui, ettei
viitsinyt itselleen muuta laittaa.
Yksinäisyys oli sitä, että peiton alla ei ollut muuta kuin
villasukkien mukana kulkeutunutta hiekkaa ja neulasia ja tuulettamattomien
kankaiden ikävä haju. Se oli sitä, ettei kukaan pitänyt tupaa lämpinä ja
sytyttänyt lamppuja odotellessaan Kaarloa kotiin, vaan aina se koti oli pimeä
ja kylmä kun sinne töiden jälkeen meni.
Anna-Kaisa Linna-Ahon Paperijoutsen (Otava 2019) on hänen
esikoisteoksensa. Paperijoutsen liikkuu sotavuosissa, jolloin oli kaikesta kova
pula ja todellinen pula elintarvikkeista uhkasi etenkin kaupunkilaisia. Lydian
isä kehoittaa tyttöään lähtemään heidän entiseen kotitaloonsa maalle, josta he
olivat muuttaneet pois Lydian äidin kuoltua. Lydialla on sukulaisuutta kylän
matriarkkaan, suuren tilan Gunhildiin, joten vähän turvaakin olisi.
Otin kirjan lukuun skeptisesti, sillä olen vähän uuvahtanut
lukuisiin sota-aikaisiin kotimaisiin teoksiin. Tavallaan kaiken tuon on kuin
itse kokenut, kun oma isä on ollut rintamalla ja sai sotavamman. Tosin hän ei
muistellut sotaa, ei kertoillut sieltä paljoakaan, mutta minulle, esikoiselleen
kertoi pahimman mitä koki, eikä se unohdu ikinä. Olen historian perään, joten
useimmiten fakta vetää minua näissä asioissa enemmän, mutta puolustan myös
fiktiivisiä kertomuksia jo ihan silläkin perusteella, että nuoremmat lukisivat
näistä asioista enemmän. Ainakin sota-ajasta kirjoittavat nuoret ovat joutuneet
paneutumaan faktoihin ja kutomaan tarinat niiden ympärille. Sitten taas joku
kirja, fiktio, vie lujaa, ja se oli Dora, Dora, jonka kirjoittaja Heidi Köngäs
yllätti minut täysin. Kolmas valtakunta on minulle kuin harrastus, joten ikinä
ei unohdu. Ei myöskään Vieras mies, joka
tosin paljastaa kirjoittajan toisen vahvuuden: Taito kirjoittaa eroottisesta
latauksesta on lahja sinänsä kirjailijalle! Ensimmäistä kertaa katsoin
kirjailijoiden iät ja huomasin, että Heidi on vuoden erolla ikäiseni ja
Anna-Kaisa vuoden erolla tyttäreni ikäinen! Näin ymmärrän paremmin tiettyä
kesyyttä Linna-Ahon tekstissä. Tarina ei ole huono. Minä en edes tuo huonoja
kirjoja blogiini, mutta jollakin tavalla se kantaa nuoruuden kesyä sulokkuutta.
Se sallikaamme! Ja arvatkaapa mitä, kirja vain vei, vaikka en intohimoissa
kierinytkään eli en olisi kuollut ilman tätä ja montaa muuta fiktiivistä
sotatarinaa. Muistan myös, että kyseessä on esikoinen, joten hyvä esikoinen.
Vähemmän kesyyttä ja olisin voinut verrata Suvi Vaarlan Westendiin, Noora Vallinkosken Perno Mega Cityyn, Sisko Savonlahden
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu tai Johanna Laitilan uskomattomaan Lilium Regaleen! Johanna on syntynyt tasan samana vuonna kuin tyttäreni, mutta
Johannan Lilium Regalessa ei ole mitään kesyä. Minusta olen kohtuullinen
verratessani Anna-Kaisa Linna-Ahoa ikäisiinsä, joiden tasoon Paperijoutsen ei
yllä tänään vielä lentämään, mutta huominen on uusi lupaus.
Paperijoutsenen parhaus lepää sota-aikaisen kylän
ihmiskuvauksissa. Niissä ei ole mitään liioiteltua ja totta totisesti,
persoonat ovat niin vahvoja, että olisinko ikinä jättänyt lukematta Annasta,
joka tekisi mitä vain päästäkseen emännöimään Gunhild –rouvan upeaa tilaa. Anna
rakastuu Gunhildin suosikkipoikaan, joka kohta joutuu rintamalle. Valdea,
nuorempaa veljeä, Anna ei niinkään
huomaa – vielä. Ja miten Gunhild halveksiikaan naista, joka vie hänen
esikoistaan Ilmaria. Annan taustat ovat tiedossa ja geeneissähän nuo jutut
kulkevat, ainakin Gunlhidin kirjoissa. Eikä hän salaa mielipidettään, mutta
mitä hän voi aikuiselle esikoiselleen, talon tulevalle isännälle, jos tämä
kaunottaresta väärällä taustalla sänkynsä lämmittäjän tekee.
Haluan jatkaa sillä, mikä on Anna-Kaisa Linna-Ahon vahvuus:
Ihmiskuvaukset. Kukaan ei voi unohtaa Kaarloa, yksinäistä Kaarloa, ei kukaan.
Kaarloa, joka rakastaa salaa Lydiaa. Entäs sitten Annaa, joka on kuin
filmitähti, kaikille eläväinen ja iloinen, sudenhetken pelkonsa kätkien.
Kaikille hän iloa vain tarkoittaa ja on heikkoutta ymmärtävä. Tässä on tarinan
tärkein juonikudelma: Kyösti. Ei ja ei. Hänen nimensä on Ellen.
Valvoin samaa sudenhetkeä Annan kanssa ja mietin tätä
kirjaa. Kaunis kansi, joka jäi pois kansikisastani, enkä tiedä miksi, mutta
kaunis on kaunis ja kauniiseen palaamme. Mitä on paras verrattuna kauniiseen?
Paras on jonkun juoksukilpailun voittaja. Kaunein on joku uskomaton maalaus tai
nainen yksin peilin edessä. En voinut saada unta, sillä mieleni kentillä
vaelsivat suomalaiset naiskirjailijat. Siellä olivat Aila M. ja Helvi H.,
Marja-Leena V, ja Eeva J., Riitta J., Heidi K., Eva I., Satu K., Raili M., Marja-Liisa
V,... ja sitten kaikki muut heitä paljon nuoremmat. Vaelsin siellä ja puristin
sylissäni Riikka Pelon kirjaa Jokapäiväinen elämämme. Kirjoitin unen ja valveen
rajamailla juttua naiskirjailijoistamme, mutta kun olin pudonnut unen pimeään,
en enää herättyä muistanut mikä oli fokus.
Paperijoutsen on kaunis kaikellaan ja erinomaisesti
kustannustoimitettu! Sen vain huomaa. Anna-Kaisa Linna-Aho on kasvava
kirjailija, jolla on lyyristä vahvuutta ja lisäksi luontaista kykyä erilaisiin
ihmismieliin. Kaikkein parasta Paperijoutsenessa, sitä muistiin jäävää, on
kuitenkin tarinan kaunis melankolia ja sen vastapainona uskomattomat
yllätykset. Mikä finaali!!! Nyt on kuitenkin...
Marraskuu oli hulmauttanut taivaankannen päälle mustan
kankaansa. Kylässä oli pimeää kuin mustarastaan vatsassa. Jopa kartano oli
pimeänä.
Tien mutkassa, Kaarlon ikkunalla, paloi öljylamppu. Sen
liekkitilassa oli halkeama ja kupu oli pölyn peittämä.
Nyt valokehän laidalle ilmestyi käsi kiertämään lampun
kiinni. Hetki pimeyttä, ja Kaarlon talon ulko-ovelle ilmestyi pieni tuikku. Se
lähti kulkemaan pitkin pihatietä ja kääntyi sitten vasemmalle, Lyydian talolle.
Yksi omituisuus johti toiseen. Ensin nilkutus ja sen takia
lyhty. Kukaan muu ei kulkenut lyhdyn kanssa...
*****
Tästä ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuijata ja Kulttuuri kukoistaa
*****
Tästä ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Tuijata ja Kulttuuri kukoistaa
Kiva kuulla, että tykkäsit kirjasta. En lukenut postaustasi kovin tarkasti, koska kirja odottaa hyllyssäni. Mukavaa marraskuun jatkoa sinulle! Lunta odotellen.
VastaaPoistaAnneli, pidät tästä!
PoistaKiitos samoin sinulle♥ Minä viihdyn marraskuussa.
♥♥
Kansi on kyllä hienosti taiteiltu ja oivallettu! Tosin en ole kirjaa lukenut, joten en osaa sanoa miten se kertomukseen luontuu, mutta joutsen-aihe siinä tulee jännällä tavalla esiin.
VastaaPoistaAino, eikö vain! Pitäisit varmasti. Tiedän tasan, kuka tästä tykkää ja kuka ei:)
Poista♥♥
Hieno vanhanajan kansi,ehdottomasti lukulistalle.Dora,Dora on luettava aina uudelleen,pidin myös Köngäksen Mirjamista(ja Vieraasta miehestä).Eija
VastaaPoistaEija, en millään tajua, mikä hutilus olin, kun tämä kansi jäi kisasta pois.Dora, Dora täälläkin uudelleen. Mirjami odottaa yöpöytähyllyköllä, nyt on menossa vähän rankempi elämäkerta. Paperijoutsen ei olisi voinut minulla jäädä kesken. Vieras mies♥
Poista♥♥
Höpö, höpö minulle eli onhan tämä kaunis kansi mukana.
Poista