maanantai 21. syyskuuta 2009

FELICIA VENHAUG


Haluaisin olla Aksel Sandemosen teoksen Ihmissusi Felicia Venhaug! Hänen elämänsä oli täysi ja loppunsa mystinen. Hänessä yhdistyivät arkipäivä, salaperäisyys, ääneen lausumaton uhma, eroottisuus, kirjat, linnut, puutarha….Ja hän oli kahden miehen syvästi rakastama ja myös sai pitää molemmat rakkautensa, nuoruuden rakkautensa Erlingin ja aviomiehensä Janin, mutta maahinen vakoili mustasukkaisena ja vain odotti aikaansa…
”Hän laskeutui puutarhaan eikä ollut huomaavinaan miestä. Se näytti täysin luonnolliselta, jos ei suorastaan tiennyt, että hän oli nähnyt puutarhurin. Tultuaan kasvihuoneelle ja avatessaan sen oven hän katsahti puutarhaan. Tor Anderssenia ei näkynyt. Felicia hymähti. Maahinen ei hyödy mitään lorvailustaan.


Felicia alkoi kastella. Kulkiessaan edestakaisin ruiskuineen hän hätisti silloin tällöin tukaltaan peipposen. Hän teki sen hajamielisesti. Hän hymyili hiukan lakkaamatta ja hänen katseensa oli etäinen.


Silloin vuonna 1950, yli seitsemän vuotta sitten, maahinen ei ollut vielä tunkeutunut hänen
elämäänsä - mutta tänäänhän Felician ei tarvinnut käydä vuoressa! Felicia oli tuntenut siihen halua aikaisin tänä aamuna, mutta sitten Erling olikin soittanut. Ritari Erling oli pelastanut hänet maahisen pauloista.
Kun hän oli tavannut Erlingin, se oli hänestä ollut heidän ensimmäinen suuri kohtaamisensa rakastavaisina. Heidän kohtauksestaan oli tullut ihmisten unelmia muistuttava, loistava elämys, jota kaikille ei koskaan suoda.


Aikaisemmin oli ollut niin paljon häiritseviä tekijöitä, varsinkin sota oli koetellut häntä ankarasti - ja sitten ne ristiriidat, joita syntyy kun naisen on vaikea valita kahden rakastamansa miehen väliltä.


Felicia tahtoi harvinaisen kiihkeästi olla oma herransa. Hän ei halunnut elämäänsä leimaavan ja rouhivan päivittäisen raitiovaunumatkan, hän halusi omistaa oman rajoitetun alueensa yhdessä paikassa.


Hän oli aikoinaan iloinnut lukiessaan pisarasta, josta koko maailma kuvastuu, ja itse hän oli aina melkein vaistomaisesti rajoittanut elämänpiiriään - mutta hänestä tuntui, että hän oli saanut koko maailman kaupanpäällisiksi. Vieläkin hän otti joskus käsityön yläkertaan huoneeseensa ja viihtyi mainiosti istuessaan vuoteen laidalle käsityö sylissään ja kirja pöydän kulmalla.


Kerran Felicia oli sanonut, että hän olisi halunnut tavata kuusitoistavuotiaan Erlingin. Felicia ei koskaan jaksanut unohtaa, että rakkauden ensimmäistä aikaa hän ei ollut saanut kokea Erlingin kanssa, eikä koskaan saisikaan kokea sitä. Toinen oli saanut sen.


Hän ei kyennyt hillitsemään itsepintaista ylpeyttään eikä levottomuuttaan siitä, mitä Erling jättäisi sanomatta.


Hän ei liioin yrittänyt saada apua Janilta. Tapahtumaketju olisi voinut muuttua, mutta niin ei tapahtunut. Sillä ei tarvita paljoa muuttamaan sumussa kulkevan suuntaa. Mitään ei tapahtunut, ja Felicia kaatui.”


Huolimatta siitä tai ehkä sen tähden, että Ihmissusi vei Felicia Venhaugin, hän on minun alter egoni.

11 kommenttia:

  1. Minulla tämä on melkein. Melkein sillä viisiin että on niin pientä pränttia ja niin kulunut kirja. Isotädin hauraat kosketukset sen kirjan kuluttaneet.

    VastaaPoista
  2. Oi, siinä ovat isotädin hauraat kosketukset...kuulen musiikkia...ja peipposet...ehkä hänkin oli Felicia...

    VastaaPoista
  3. Ehkä. Eli kummallisen elämän ja päätyi hoitokotiin kun ei muistanut olemassaoloaan. Alzheimer.

    VastaaPoista
  4. Kummallinen elämä voi olla yhtä kuin kiinnostava elämä. Ehkä hän muisti olemassaolon sijasta jotain enemmän ja merkityksellisempää...

    VastaaPoista
  5. Ehkä! Nyt pukkaa novellia! Saattaa tulla jotain, ehkei tule.

    VastaaPoista