lauantai 24. heinäkuuta 2010

Da Capo


Istun lemmikinsinisellä sohvallani ja katselen punaisia varpaankynsiäni vaalealla parketilla, samalla hajamielisesti kuunnellen Iltatähteni pianoharjoitusta. Merimiesvalssi. Iltatähteni suora selkä ja yhäti liikuttava pikkutytön niska, suukkoniska, kultaniska. Valssi soi, tuttu valssi. Nyt da capo, sanon hellästi ja annan katseeni karata puutarhaani. Ruusujen ja iiristen aika. Valkoisia, vaahtoavia juhannusruusuja, lempeitä lemmikkejä ja salaperäisiä iiriksiä. Katseeni kohtaa upeimman lemmikkimättään, koirani haudan, lemmikkejä lemmikille, uskollisimmalle. Tunnen outoa levottomuutta ja äkkiä näen vain mustaa multaa ja ruumismatoja ja... Da capo, kultani, tässä kohtaa da capo ja iltatähti soittaa alusta uudelleen. Saan oudon muistuman erääseen murhaan. Se tapahtui Englannissa joitakin vuosia sitten. Munamurha. Nainen tappoi miehensä kananmunilla. Miehellä oli sydänvika ja erittäin korkea kolestroli, mutta murhaajavaimo syötti miehelleen kananmunaa sekoitettuna kaikkiin mahdollisiin ruokiin. Kummallista, että nainen sai tuomion, siis yleensä joutui edes kiinni. Epäilykset syntyivät varmaankin huomattavan suuresta henkivakuutuksesta, jonka mies oli tehnyt vain vuosi ennen kuolemaansa. Munamurha... se kuulosti jotenkin niin uskomattomalta ja ehkä juuri siksi kaamealta ja...Da capo, muruni, tässä kohtaa da capo. Ja sitten muistan, että vain vuosi aikaisemmin oma mieheni on tehnyt varsin suuren henkivakuutuksen siltä varalta, jos hänelle sattuisi jotain. Rakkaani haluaa turvata Iltatähden ja minun elämäni, ettei meiltä koskaan puuttuisi mitään, että meillä olisi aina hyvä, vaikka häntä ei enää olisikaan...

Palaan munamurhasta omaan arkeeni, pakkaamaan Iltatähteni vaatteita ja kirjoja ja kasetteja viikon oleskeluun kummiensa huvilalla. Ensimmäinen kerta moneen vuoteen kahdestaan kokonainen viikko. Voimme käydä ulkona syömässä tai olla käymättä, rakastella iltapäivisin pelkäämättä, että ovesta syöksyy Iltatähti ystävineen, voimme käydä yöuinneilla ja istuksia kesäöinä puutarhassamme kuuntelemassa satakielen kuoriutumista.

Kuten tavallista, minä pakkaan kaiken samalla, kun Iltatähti pohtii peilin edessä, laittaisiko jakauksen oikealle vai vasemmalle sivulle, vai olisiko ranskalainen letti naisellisempi vai halusiko hän oikeastaan ihan lyhyen tukan. Ajan kultatyttöni rautatieasemalla, ostan uusia nuorten lehtiä ja jäätelötöttörön ja varoitan kaikesta mahdollisesta liiasta auringonotosta kyykääremisiin. Halaan Muruni ja vilkutan kyyneleet silmissä junan ikkunalle vielä sen jo kadotessa kauas pois.


Olen minäkin oikea kanaemo, iso tyttö on viikon poissa ja minä itken! Ihana viikko edessä. Täytyy keksiä jotain. Da capo. Haluan just nyt syödä sellaisen. Niitä oli, kun olin lapsi ja niitä on varmaan vieläkin. Kävelen läpi kesäkaupungin suuren tavaratalon karkkiosastolle. Ja siellä niitä on, Da capo -patukoita. Ostan kaksi, maistelen tuttua makua kymmenien vuosien takaa ja ihmettelen, että suklaapatukan päällyskin on vielä samanlainen.

Vaeltelen suklaata mutustellen alusvaateosastolle. Katselen bodeja, korsetteja, stringejä, kaikkia kauniita, kalliita ja epäkäytännöllisiä asusteita. Haluan korsetin. Siis ostanko huoranpunaista vaikko mustaa? Mustaa. Ranskattaret sen tietävät. Sovitan korsettia sovituskopin kelmeässä valossa. En tunne naista peilissä. Hänen korsettinsa tursottaa tissit kuin tarjottimelle ja peppu on ihan paljas. Vielä mustat, kiiltävät sukat ja huikean korkeakorkoiset kengät. Jätän koko uuden minäni ylleni ja vain kätken sen hetkeksi ohuen kesähameeni piiloon. Alushousuni pudotan samaan roskikseen kuin Da capo -patukan paperin.

Kävelen korot katua piiskaten kohti välimerensinistä avoautoani. Vastaani tepastelee teatterinjohtaja Raulin, jolle suon valoisimman hymyni. Jää ressukka katsomaan jälkeeni jotenkin hämmentyneenä - vaikko pelästyneenä?


Mieheni onkin jo kotona. Samppanja kuplii laseissa. Varma merkki siitä, että meillä on nyt aikaa ihan vain toisillemme. Unohdamme maailman ja katseidemme kohdatessa syttyy sama palo, joka alkoi jo vuosia sitten, heti ensi kohtaamisella.


Heitän säädyllisen hameeni pois ja kävelen ranskalaiset korot kopisten kohti mieheni ojentamaa lasia. Jo hänen katseensa on minun sytytysnesteeni. Otan lasini, maistan suu supussa ja käännyn laittamaan levylautaselle Marilyniä. Tajuan, kuinka pakarani tärähtelevät, kuinka musta kontrastoi valkeaan ihooni, kuinka itse tuoksun naiselta, kuinka tulessa olen. Olen kävelevä pommi! Laulan Marilynin kanssa keimailevasti I wanna be loved by you, juon samppanjaani ja nauran ilkamoivasti mieheni heitellessä vaatteitaan ympäri keskiluokkaisen säädyllisen olohuoneemme lattioita.


Kohtaaminen, rakastelu, piina, orgasmi, tuttuus, varmuus, ikuisesti sinun ja sen jälkeinen uskomaton hellyys. Ja levylautasella Do it again by Marilyn. No, ehkä siitä ei nyt tulisi mitään, Armaallakin jo ikää ja muutenkin, onhan meillä aikaa kokonainen viikko. Muistan rutistetun Da capo -paperin ja alkkarit roskiksessa ja ensitapaamisemme. Joku kuiskaa kuumasti : da capo! Jostain sataa samppanjaa päälleni, joku juo sitä minusta. Da capo! Missä soi flamenco?


Kesäyön ja rakkauden maku, himon ja ilon maku. Kuiskaan Armaani korvaan: olet ykkösrakastajani! Odotan kuulevani jotain suloista, jotain, mitä mieheni tavallisesti rakkauden jälkeisessä tilassaan kuiskailee, mutta kuulenkin vain: ambulanssi! Katson miestäni, hän puristaa rintaansa sydämen kohdalta. Hän on aivan kalpea eikä pysty enää puhumaan. Munamurha, Panomurha, Samppanjamurha, Korsettimurha...Hätänumero. Jotain päälle. Kirkuvat lehtiotsikot, sukulaisten panettelu, oma yksinäisyys, hautajaiset, kalpeat kasvoni mustan hattuverkon kätkössä, liian suuri henkivakuutus, valkeat, kuolemantuoksuiset kallat...

Olen mukana ambulanssissa ja jo ihan sokissa. Tajuan, kuinka nihkeä ihoni on, kuinka kuolleelta mieheni näyttää. Teho-osasto, sydänkoneet, minä sairaalan käytävällä nojaamassa ankeanharmaaseen kiviseinään, minä rauhoittavan piikin saaneena, jalkoväli vieläkin tahmeana rakastelusta. Tunnen alkavani vajota syvään pimeään, josta ei ole paluuta. Putoan ja putoan ja vain kylmä ottaa minut vastaan.


En ole huoneessa yksin, mutta en jaksa kääntää päätäni. Näen sairaalan kalseat seinät, jossain kaikuvat kylmät askeleet. Joku mies nauraa huoneessani tuttua, matalaa naurua. Huone alkaa pyöriä ja kuulen kuiskauksia: hyperventilaatiokohtaus/ et sinä minusta niin helpolla pääse/ yhtä da capoa meidän koko loppu elämä/ henkivakuutus/ ihana tapa kuolla/ ihmispari löytänyt toisensa/ da capo, rakkaani, da capo, mutta senkin voi soittaa andante/

Leena Lumi

Fever by Peggy Lee
Fever by Elvis Presley

kuva Pinterest

16 kommenttia:

  1. Moi Leena!

    Juttu, johon vihjasit, taisi olla tämä <3

    Onnittelut, luin sen mielenkiinnolla (osittain kahteen kertaan).

    Jatka samaan tyyliin tv. Aili-mummo ;))))

    VastaaPoista
  2. Aili-mummo, en mää samaan tapaan voi jatkaa...tämä on riskipeliä;-) Kovat jutut jäävät mappiin!

    Sunkin takia harkitsin. Se vimeisin tauluhankintasi ratkaisi asian!

    Kiva, jos sulla oli edes hauskaa;-)

    VastaaPoista
  3. Lumiomena, mää olen tähän jäävi ny mittää sanomaa...Muist ettei mul näi hauskaa;-)

    Huomen taira julkast jottai mikä suu kinnostaa...ehtoopuolel

    Meil ollu raumlaissii vierai mut ny mul meni sekasi sekä Rauma giäl et Karjala ja Pori murre;-)

    VastaaPoista
  4. Jännitystä ja erotiikkaa,muistan sinun julkaisseen tämän aiemminkin;hyvä tarina.
    Mutta DaCapo suklaa on mielestäni pahaa.....;D

    VastaaPoista
  5. Jael, tämä onkin tarkoitettu niille, joille Da Capo on muutakin kuin suklaa!

    Tämä on suviuusinta. Totesin juuri Susan blogissa, että kukaan ei jaksa koskaan klikata alareunan kohtaa Vanhemmat tekstit...tai kyllä muutama. Mulla on muutamat jutut, jotka usiutuvat kerran vuodessa niin kauan kuin tätä blogia pidän, joten uudetkin lukijanai pysyvät tunelmissa.

    No, ei se todellakaan enää maistu niin hvyältä, kun on jo päässyt Geisha -suklaan makuun ja sitten on eräs belgialainen suklaa...

    VastaaPoista
  6. Olipa huikaiseva "murhatarina" joka piti lukea rivi riviltä alusta loppuun. Olet huikea sanojen taitaja. Juttu piti otteessaan, huvitti ja samalla sai vakavaksi. Sitä mielikuvitusta ja sanojen solinaa! Olet kerrassaan mainio tekstintuottaja. Hyvä sinä!

    VastaaPoista
  7. Kiitos Anja! Sain idean tähän todellakin uutisesta, jossa kerrottiin mainitunlaisesta 'munamurhasta'. Kaikki muu on sitten fiktion ja faktan suloista sekoitusta.

    VastaaPoista
  8. Hieno teksti!! Sinähän oletkin kirjailija!

    VastaaPoista
  9. PS. Jos kiinnostaa etsi hakukoneella myös Huone ja vähän aikaa sitten uusin Martta ja auto, joka on tullut toiseksi tai voittanut (en oikeasti muista kumpaa!) yhden lehden ison kirjoituskilpailun.

    Ja kiitos!

    VastaaPoista
  10. Bravo! Molto buona! Kiva saada sut takaisin! Huoneenkin kävin lukemassa. Odotan sitä novellikokoelmaasi jonain kaunis päivä, kun se on kirjakaupan ikkunassa...Usko unelmaasi Leena ja visualisoi se -sitten se tapahtuu!

    VastaaPoista
  11. Joo, täytyy koittaa ehtiä lukaista nekin!!

    VastaaPoista
  12. Sara, sorry, että vastaus on viipynyt. Näin unta, että joku toivotti minut tevretulleeksi takaisin ja italiaakin puhuttiin...Helle vie minulta järjen. Olen istunut koirani kanssa kellarissa ja asunut vain alakertaamme, joka on viileämpi. No, oikeastaan en ole takaisin, vaikak olenkin eli siis olen kohta taas vähän lomalla, sillä mieheni käväisi välillä töissä....Jos jotain julkaistavaa tulee, tottakai kaikki visualisoidaan;-)Muu ei tule kysymykseenkään.

    Ahmu, ei tarvitse, mutta voit;-)

    VastaaPoista
  13. Ihanaa Leena! Mahtava juttu, ja muistan ikäni myös Martan ja auton! ;)

    Ja ei kun unelmaa kohti - korot kopisten!!! <3

    VastaaPoista
  14. Eve, alat olla voitolla kivusta, hienoa! Tämä blogi ilman sun kommentteja on kuin se aitan polku, jossa ei astele ehtoista emäntää...

    Aina eteenpäin, vaikka korko katkeis!

    VastaaPoista