torstai 1. heinäkuuta 2010

MUUMILAAKSON PUUTARHAKIRJA

Muumilaakson puutarhakirja (WSOY  2007) on ihastuttava lahja pikkupuutarhurille. Kirjan johdanossa Sami Malila kertoo näin:

 Muumilaaksossa kasvaa puita ja kukkia ja syötäviä vihanneksia. Se on muumien mielestä oivallista. Kun kasvit kasvavat, syntyy kauneutta, tuoksuja, herkkuja ja mukavaa tekemistä. Muumimamma haaveilee omasta puutarhasta karulla kalliosaarellakin.

Ja sitten kirja tarjoaakin perusteellisesti, nuorta lukijaa innostavasti erilaisia puutarhaoppeja aina puutarhan suunnittelusta ja eri kasvilajien istuttamisesta yrttitarhan kautta siementen keruuseen ja oman kompostin perustamiseen. Löytyy akileijat, salaattitarhat, maustekasvit, mansikkamaa, puutarhan eläinystävät...Kirjan tekstisitaatit ja kuvitus ovat Tove Janssonin ja sitaattien suomennokset Laila Järvisen. Kuvituskuvat ovat Elina Vannisen viehättävää tyyliä, jossa auringonkukkakin on lumoa ja silpoydinherne kuin hurmaava tuoksuherne. Tapaamme tuttuja muumilaakson hahmoja ja tässä nyt Homssun:
Homssu yritti kuvailla miltä tuntui kun metsä avautui villiksi puutarhaksi, jonka aurinko valaisi kolkasta kolkkaan, vihreät lehdet kiikkuivat tuulispäiden kantamina - vihreätä ruohoa pään päällä ja ylt'ympäriinsä ja auringonlaikkuja nurmikolla ja kimalaisen ääntä ja kaikki tuoksui ja Homssu kulki hiljalleen eteenpäin kunnes kuuli virran juoksun.

17 kommenttia:

  1. Eikö! Tällaisia minä löydän kirjahyllystäni...olin aivan unohtanut...

    VastaaPoista
  2. Pitääpä kirjoittaa ylös,
    Muumimamman keittokirja minulla on..

    VastaaPoista
  3. Hannele, minä ostin Muumimamman keittokirjan joskus lahjaksi innokkaalle muumifanille. Oi miksi, oi miksi, en ostanut samalla myös omaan keittokirjahyllyyni!

    Tämä puutarhakirja on oikeasti HAUSKASTI ja INNOSTAVASTI opettava.

    VastaaPoista
  4. Tämä ihana, ja tosiaankin innostava, kirja löytyy hyllystä meiltäkin :) Kaunis ja hyödyllinen kirja!

    Muumimamman keittokirjasta on tullut uusi painos, katso vaikka wsoy:n sivuilta. ♥

    VastaaPoista
  5. Lumiomena, eikö olekin blogimaailma hyödyllinen: Nyt tiedän saavani tuon keittokirjan! kiitos vinkistä♥

    VastaaPoista
  6. Ihana! Mulla oli lapsena makuuhuoneessa muumitapetit,ja nyt olenkin ihan kauheasti nähnyt muumituotteita,kun on juhlavuosi!

    VastaaPoista
  7. Jael, sinä etuoikeutettu! Onneksi mun parhaalla ystävällä oli poni ja hän asui ihan naapurissa;-)

    Älä vain lähde Suomesta ilman muumien Iltapurjehdus-mukia! Se on juhlavuoden tuote, jota ei saa myöhemmin. Osta varuilta kaksi! Se on kaunein koskaan ilmestynyt muki. Juon siitä joka iltapäivä teeni.

    (Äläkä unohda sitä Naiset taiteen rajoilla. Mitä muuta voit tarvita: kaksi Iltapurjehdusta ja sen antoisan kirjan.)

    VastaaPoista
  8. Idea tuntui sopolta, mutta sitten aloin miettia etta onko tuo jotenkin muumien maineella ratsastava teos. Aihehan ei sinansa muumeihin liity.

    VastaaPoista
  9. Anu, sinänsä sinä olet oikeassa, mutta kirja on silti osittain aitoa muumia. Jo kannessa on tekijöiksi mainittu Sami Malila ja Tove Jansson. Esitinköhän asian jotenkin epäselvästi. Hirveästi yritin laittaa nimiä....Tämä on vain tällainen kevennnys tai aasinsilta, kun siirrytään muihin aihesiin ja toisaalta sopii hyvin blogiini, jossa paljon myös puutarhaa. Siis tässä on aitoja muumikuvia sekä lisäksi ns. kuvituskuvia, jotka on tehnyt Elina vaninen. Asiatekstin lomassa on sitaatteja ja kuvia Tove Janssonin iki-ihanista Muumi-kirjoista. Nyt minä tarkistan tekstini;-)

    VastaaPoista
  10. PS. Olin maininnut Tove Janssonin sekä sitaattien että kuvien tekijäksi.

    Ainahan jonkun suositun ympärille muodostuu 'kuhinaa', mutta mielummin minulle kiitos tätä, kuin jotain muumimuovikrääsää.

    VastaaPoista
  11. Voi mikä kirja - ihanat asiat yhdistettynä kera muumien ja kukkien : )

    VastaaPoista
  12. Erjuska, voiko parempaa löytää! No, ehkä sitten se Muumien keittokirja, mutta nyt on suvi ja puutarha;-)

    VastaaPoista
  13. Minäkin haluaisin niin Muumimamman keittokirjan kuin tämänkin. Muumit ovat niin ihania monella tapaa. Silloin Iltapurjehdus-mukin julkaisun aikoihin kun oli vähän puhetta lumiomenan blogissa noista mukeista, niin minultahan tosiaan löytyy niitä parisenkymmentä ihan arkikäytöstä valkoisen Teeman rinnalla. Ei tunnu arki tylsältä niistä juodessa;)

    VastaaPoista
  14. Susa, olet mukihullu kuten minäkin, mutta sen lisäksi olet muumimukihullu, kuten paras ystäväni, joka teki keittiöön seinästä seinään oman hyllyn muumimukeille;-) En tiedä, mihin hän päätyy, kun niitä mukeja tulee koko ajan lisää...

    Tuon kirjanhan voi tilata vaikka kustantajalta. Ostin aikanaan kaikki muumit VHS-muodossa, nyt ostan niitä DVDnä;-)

    Siis ajelehdin nyt vähän sekaisin...oli kiinnostava ilta...Kehoitin juuri Bessua (mun bestis) lahjoittamaan keltaiset Teemansa huitsin Nevadaan ja siirtymään valkoisiin Teema-astioihin. Ykis syy: muumimukit.

    Minullakin on oma hetkeni Iltapurjehdukselle ja sitten tulee Mymmeli-päiviä ja sitten talvella on hetkiä sille ihanalle talvimukille, jonka nimeä en muista...jossa se kaarisilta ja lumi etc.

    VastaaPoista
  15. Valkoiset tekevät tuloaan ;) Pinja rakastaa tuota kirjaa ja joka kevät se luetaan tarkkaan.

    VastaaPoista
  16. Anne, siis kuten Susa, voit sitten yhditstää muumimukeja siihen valkoiseen Teema-sarjaan.

    VastaaPoista