maanantai 5. heinäkuuta 2010

SHAKESPEAREN SALAISUUS

Vuoks’ on ja luode ihmiskohtaloissa: Jos vaarin otat nousun, vie se onneen, Jos laiminlyöt se, koko elinjuoksus kareihin takeltuu ja kurjuuteen.

Jennifer Lee Carrellin teos Shakespearen salaisuus (Interrered with Their Bones, Bazar 2010, suomennos Laura Jänisniemi) on ehdottomasti kirja seikkailun, historian ja Shakespearen rakastajalle. Mahtavalla teoksellaan Carrell, joka on väitellyt tohtoriksi Harwardin yliopistosta aiheinaan Englannin ja Amerikan kirjallisuus, halusi kirjoittaa vetävän jännärin, joka viihdyttäisi niin Shakespearen lukijoita kuin myös heitä, joille Shakespearen tuotanto ei ole tuttua. Carrell synnyttikin suuren kertomuksen akateemisesta kateudesta, kilpailusta ja kaunasta, jossa ihmishenki on höyhenen arvoinen, kun on kysymys siitä, kuka löytää Shakespearen kadonneen näytelmän sekä kirjeet ja samalla selvittää, kuka Shakespeare todella oli. Syntyy verinen, kuuluisan kirjailijan sitaattien koristama kilpajuoksu ajan ja kuoleman kanssa. Tarina on niin hurja, että kirja vaatisi lisähuomautuksen: Muista hengittää välillä, älä lamaannu kauhusta!

Kirjan päähenkilö on Kate Stanley, joka on Shakespeareen erikoistunut kirjallisuudentutkija. Hän ohjaa Lontoossa Hamlet-näytelmää saadessaan kuulla tutkijakollegansa tietävän jotain aivan uskomatonta koskien Shakespearea. Roz joutuu kuitenkin surmatuksi Hamletin Ofeliana rosmariinin, keto-orvokkien, saksankuminan ja akileijojen ympäröimänä ehtien jättää Katelle vain korun ja viestin, joka kehottaa menemään sinne minne koru johdattaa.

Kirja kuljettaa kahta aikakautta sisältäen esinäytöksessä sekä välinäytöksissä historiallisia takaumia aina 1500-luvulle asti. Vaikka Carrell on selvästi halunnut tehdä myös viihdyttävän kirjan, niin teos on vauhdissaan, historian faktoissaan, kirjailijan fiktioissa ja pääosin Shakespearen näytelmiin sitoutuneena vaativa luettava ellei omaa kiinnostusta tai ollenkaan tietoa kerrotuista tapahtumista. Toki sarjamurhaaja, joka suunnittelee surmansa Shakespearen näytelmien innoittamana saattaa olla kaarisilta ylitse monimutkaisten ja hyvin shakespearelaisten viitteiden. Minä löysin viitteistä lumoa, sillä olen alkanut viime aikoina kiinnostua nimenomaan Shakespearesta.

Kevät 1598


”Käytä minun toista nimeäni”, rakastaja oli vastannut hymyillen. ”Shakespeare.” Ja sitten hän oli ehdottanut jotain muutakin, mistä oli vähän myöhemmin tullut runoutta. Ja lemmenaarteesipa Ville täyttää, sen täyttää villein villein villityksin, hän oli kirjoittanut. Sinä ”villiinnyt”, on Ville päällekin ja liika Ville. Hän sen itse asiassa oli muutama kuukausi sitten keksinytkin, että nainen viettelisi pojan. Hän oli rukoillut naista tekemään niin.

Ennen kuin huomaammekaan olemme Katen matkassa Kalliovuorilla, jossa kukoistavat vuorten omat kasvit: akileijat, kastiljat ja ritarinkannukset. Olemme Utahissa Shakespeare-festivaaleilla 150 maailman johtavan Shakespeare-tutkijan ja mesenaatin suorastaan maanisessa seurassa ja joudumme seikkailuun jonka aikana Katekin jo tokaisee: ”Herra isä, olinko minä jonkinlainen sekopäitä puoleensa vetävä magneetti?”

Ehdottomasti kaikkein kauheinta oli loppumattomissa luolastoissa, sillä kärsin suljetun paikan kammosta, mutta kestin senkin, sillä pitihän minun saada tietää

Kuka kirjoitti kirjeen Suloisimmalle Joutsenelle? Ja kuka oli tuo Joutsen? Kuka halusi tehdä Katesta Lavinian ja Athenaidesta Hamletin äidin, Gertruden, joka joi myrkytettyä viiniä? Ja missä on Shakespearen kadonnut näytelmä Cardenio? Ja kuka todellisuudessa kirjoitti kuuluisat näytelmät?

Kirjan lopussa Carrell tarjoaa luvun Kirjailijalta, jolloin saamme vastauksia moniin kysymyksiin, niihin avoimiksi jääneisiin. Väistämättä lukemisen aikana herää se suurin kysymys: Miksi ja mistä on lähtöisin edes epäillä etteikö Shakespeare olisi itse kirjoittanut näytelmiään?

Ja pahin kaikista, onnistuuko Shakespeare-sarjamurhaaja tarjoamaan Katelle Lavinian kohtalon?


Vilkaisin käden osoittamaa riviä, ja äkkiä minun teki pahaa. Se ei ollut vuorosana vaan paranteesi. Ei Hamletista vaan Titus Andronicuksesta, Shakespearen raaimman näytelmän raaimmasta kohdasta. Väkivalta oli niin raakaa, että se repi vatsaan mustan aukon. Niin raakaa ettei edes Shakespeare ollut yrittänyt pukea sitä runomuotoon:


Keisarinnan pojat, Chiron ja Demetrius, saapuvat tuoden raiskattua Laviniaa, jolta molemmat kädet ja kieli on katkaistu.


”Mitä nimellä on merkitystä?” vainoojani oli kähissyt. ”Ehkä sinunkin nimesi pitäisi vaihtaa.”


Laviniaksiko?

Pahat työmme usein eloon jäävät,/ vaan hyvät luiden kera haudataan.

- William Shakespeare -

11 kommenttia:

  1. Luin keväällä tämän kirjan (ja unohdin kokonaan kirjoittaa siitä blogiini...) ja se oli kyllä ihanan erilainen jännäri. Ja sen luettuani alkoi tehdä mieli lukea Shakespearea. Muutenkin kirja oli mielenkiintoinen juuri pohdintoineen Shakespearen henkilöllisyydestä, aihe johon en ollut itse aiemmin edes kiinnittänyt huomiota. Sitä mysteeriä tuskin saadaan ratkaistua koskaan. Loppukin onnistui yllättämään käänteineen.

    VastaaPoista
  2. Kuutar, otin tämän kirjan kadesta syystä: hieno kansi ja Shakespeare;-) Kunpa kustantajat tajuaisivat, miten paljon kansi vaikuttaa ENSIkiinnostukseen. Minulle on myös herännyt Shakespeare-nälkä. Luin tästäkin kirjasta sitaatteja uudestaan ja uudestaan. Meillä on valtaisa Shakespearen kootut, mutta englanniksi! Yritäppä nyt lukea häntä enkuksi;-) Dickinsonia yritän edelleen.

    Juoni oli todella jännittävä ja loppu ehdottomasti yllätys, kuten hyvässä jännityskirjassa pitääkin olla.

    Miten sinä nyt tolleen unohdat...;-), ihmettelee hän, joka unohtaa kaiken...kaiken...

    VastaaPoista
  3. Kansi on tosiaan hieno, se kiinnitti minunkin huomioni ensin, kun kirjastonhyllystä tämän bongasin. Eli sillä tosiaan on vaikutusta. Kauhistuttaa ajatuskin Shakespearesta englanniksi, kun Austenkaan ei oikein lähde (Northanger Abbey on edelleen kesken, en ole päässyt toista lukua pidemmälle Wordsworth Classics painoksessani, johon haksahdin kirjakaupassa joskus). ;)

    Sama pää kesät talvet ja sitä rataa. Ei millään voi kaikkea muistaa vaan koko ajan on mietittävä mitä nyt olen unohtanut. :D

    VastaaPoista
  4. Kuutar, olen ollut tästä kansiasiasta yhteydessä kustantajiin, sillä monasti ostopäätökseen vaikuttaa kirjakaupassa se,e ttä millainen on kansi. Upeakantiseen kirjaan tarttuu ja siitä lukee ainakin ingressin ja ehkä myös hiukan ensisivua, mikä on oma tapani...sen jälkeen sitä jo melkein tietäääkin, mitä tekee. Ajattele, kuinka monta loistavaa kirjaa voi jäädä täysin vaille huomiota epäonnistuneenn kannen takia!

    Suomen kieli on upea kieli, mutta saattasiin lukea jotian myös englanniksi, muutakin kuin runoja, mutta tahtini on niin kova, että pakko käyttää tätä rakasta äidinkieltä. Se harmittaa, kun monet käännökset tuelvat suomeen niin viiveellä tai mikä pahinta: Kaikki eivät tule ollenkaan!

    On the other hand: Lukijoissani on hyvin laaja ikähaitari ja kaikille ei ole ollnekaan selvyys, lukea vieraalla kielellä, ei minullekaan;-)ja haluan, että KAIKKI voivat lukea esittelemiäni kirjoja. Siis eräänlaista tasa-arvoa...

    Nyt kyllä olen tekemässä poikkeusta, joka vahvistaa sääntöni...;-)

    VastaaPoista
  5. Minun on pitänyt kaivaa tämäkin luettavaksi, mutta harmittavasti ei ole vielä osunut nenän eteen kirjastosta. Teresitan blogissakin törmäsin tähän, ja vaikka minulla on monesta syystä kirjaan kohdistuvia ennakkoluuloja, olen silti ajatellut sen lukea.

    Olen jo pitkään rakastanut Shakespearea ja lukenut sitä sekä suomeksi että englanniksi. Toimii kumminkin päin, sillä ainakin vanhemmat käännökset ovat herkullisia. Itse tosin tykkään enemmän Shakespearen komedioista ja siksi pistääkin harmittamaan, kun yleensä Shakespearesta mainitaan, tiedetään ja tunnetaan lähinnä vain Romea ja Julia sekä Hamlet. Kun se on niin paljon paljon muutakin...

    VastaaPoista
  6. ...ja Kuningas Lear!

    Shakespearen kieli on todella nerokasta. Sitä voisi vian kuunnella ja kuunneella...tai lukea...loputtomiin.

    Ymmärrän ennakkoluulosi, minullakin oli niitä, mutta päätin ohittaa ne. Olen saanut oeptukseni: Päätin etten ikinä halua enää lukea mitään Afganistanista ja sitten putosin Aslamin kirjaan upean kannen takia ja helvetti!, ukko vei minulta täysin jalat alta ja olen vieläkin sillä tiellä...

    VastaaPoista
  7. PS. Siis tarkoitin Nadeem Aslmain kirjaa Elävältä haudatut!

    VastaaPoista
  8. Historialliskirjalliset jännärit on koukuttavia! Kuten Kirjan kansa, jonka eilen yöllä kello yksi sain luettua : )

    Rakkain Shakespeare on minulle Myrsky, josta tein ensimmäisen teatteriarvosteluni.

    VastaaPoista
  9. Tuure, sinäpä sen sanoit! Minä olen ihan koukutettu;-)

    Ja minä rakastan Kuningas Learia...

    Kirjan kansa...well...

    VastaaPoista
  10. Hei Leena ja kiitos tästä vinkistä! Tein heti kirjasta varauksen kirjastoon. Olen lukenut Shakespearea (suomeksi) ja katsonut näytelmiä teatterissa ja Tv:stä. Odotan innolla tätä lukukokemusta, koska pidän todella paljon fiktion ja faktan sekoituksesta, historiallisuudesta ja siitä, että mukana on myös sitä jännitystä!

    VastaaPoista
  11. Sara, kiva, että löysit jännittävää suvilukemista Shakespearella ja historialla maustettuna. Hurja kirja;-)

    VastaaPoista