torstai 10. helmikuuta 2011

LAHJOJA KEITTIÖSTÄ - 100 VASTUSTAMATONTA LAHJAA KAIKKIIN TILAISUUKSIIN

Kuvittele, kuinka upeaa olisi antaa rasiallinen värikkäitä macaronleivoksia tai tahmeita suolaisia kolakarkkeja lahjaksi ilman sen kummempaa syytä – ihan vain siitä ilosta, että on perjantai, aurinko paistaa ja rakastat jotakuta.

Annie Riggin Lahjoja keittiöstä (Gifts from the Kitchen, Tammi 2011, suomennos Riitta Bergroth) on juuri sellainen ihastuttava ideakirja, joka saa jokaisen näpertelijän hurmaantumaan omatekemiin herkkulahjoihin. Näitä suloisia ohjeita noudattamalla saat takuulla kehitettyä lahjan joka huomioi saajansa eikä ole mikä tahansa kaupanhyllyltä kiireessä napattu hätäratkaisu.


Kirjan kuvat ovat täydelliset eikä ihme, sillä Annie Rigg on ruokaan erikoistunut toimittaja ja stylisti. Stailaus näkyy siinä, että jokaiseen sivuun juuttuu kiinni kuin hunajaan. Annien värisilmä on pettämätön ja tuntee katsovansa taidetta. Taidetta, jolla pikkupurkit täytetään herkullisilla yllätyksillä ja sitten purkista tietysti tehdään hyvin uniikinnäköinen. Kirja on siis myös ruokakirja, sillä kaikkihan tulee keittiöstä ja on vaikka tätä: Kaneliset suklaamarengit ja vaaleanpunaiset vadelmamarengit, Sokerisydämet, Panforte, Vauvajuhlaleivokset, Suklaasydämet, Onnenkeksit, Mausteinen mangochutney, Kesäinen marjaviina, Ruusuinen mansikkamehu, Marinoitu vuohenjuusto…Ja näitä ohjeita on sata!


Kirja jakaantuu vuodenaikoihin ja lahjat ovat sesongin mukaan, jolloin voi hyödyntää vaikka oman puutarhan tuotteita. Lahjan ulkonäkö on tärkeä ja siksi kaikki pakataan kauniisiin vanhanaikaisiin pelti- tai kartonkirasioihin ja koreihin. Pakettikortit laitetaan mukaan ja koristenauhoissa ei säästellä. Ja saajahan on onnessaan, sillä kuten Annie toteaa


Itse tehtyihin lahjoihin liittyy aina ylimääräinen ripaus rakkautta, lusikallinen omaperäisyyttä ja tölkillinen luovuutta. Kotitekoiset ruokalahjat sisältävät näitä taika-aineksia kaksin verroin ja sitovat ne yhteen koristeellisella nauhalla.


Kirjan valokuvat on ottanut Catherine Gratwicke ja kuten sanoin, jokainen kuva on kuin taulu. Eipä uskoisi, että Hääkakku voi olla kuin lumoava puutarha sydänsuvella ja Kirsikkanougat värien ylin harmonia. Annie Rigg onkin työskennellyt huippukokkien kanssa ja laittanut ruokaa monille kuuluisuuksille. Häneltä on aikaisemmin ilmestynyt Birthday Cakes for Kids.


Kirjan lopussa on vielä osio, jossa on Ruokaohjeita eri tilaisuuksiin. Kaikki huomioidaan Äitienpäivästä Pääsiäiseen ja Yökylästä Tyttöjen polttareihin.

Tässä nyt teille kirjasuositus ystävänpäivää ajatellen. Osta itselle ja tee pienet ruokalahjat rakkaudella tai anna tämä kirja ystävällesi, joka viihtyy keittiössä ja pitää herkuista. Tämä on erinomainen lahja Kaikkien Aistien Juhlien Vaalijalle. Tämä kirja on myös ystävänpäiväyllätykseni arvontaani ja tietenkin toivon, että juuri Sinä saat tämän♥

17 kommenttia:

  1. Hei olen Karolina ja olen kotoisin Puolan;))Se on ihana blogi kiitoksia .. ihan huippu!Toivottavasti minun luokseni blogiin, lähetä Kisses **, **

    VastaaPoista
  2. Jospa toivoisi ensin tuon kirjan ja sitten jakelisi siitä ohjeita kavereille, että voisivat lahjoa minua.

    VastaaPoista
  3. Allu, hyvin innovatiivisesti ajateltu;-)

    VastaaPoista
  4. Macarons leivokset on niin parhaita! ei tartte syödä itseään ähkyyn kun leivos katoaa kahdella haukkaisulla parempiin suihin. Värillä on väriä, musta ne ruskeet maistuu melekin mokkaisille, kun taas vihreet jotenkin pistaasimaiselle :D punasia en oo vielä maistanutkaan, kun vihree houkuttaa eniten :D sinisiä,punasia, vihreitä...niin sais aika marie antoinette fiiliksen aikaan.

    VastaaPoista
  5. Olen huomannut että ruokalahjat, pienetkin, otetaan mielihyvin vastaan. Ja tuo teos antaa siihen varmaan hyviä vinkkejä.
    Ja vaikka ei aina jaksaisi "pipertää" vie vaikka itse tehdyn lämpimän leivän tms.

    VastaaPoista
  6. Ah macarons,ne ovat niin ihania,ja onneksi täältä löytyy niitä monesta kahvilasta.
    Tuota kirjaa hypistelin viime viikolla Suomalaisessa Kirjakaupassa,mutta sitten muistin,että minulla onkin jo yksi ruokalahjakirja...
    Kaunis oli tuo kirja ,ihanat kuvat siinä!

    VastaaPoista
  7. Akissfromthepast, niinpä, minulla ´tuollaiset menee kerralla ja siksi en enää nautikkaan mitään makeita herkkuja. Minä vain muille tarjoilen. Tulen kylläiseksi ja iloiseksi, kun sinä kuvailet, minkä värisiä macaron-leivoksia mieluiten söisit;-) ja sitten syntyy euforiaa marie antoinettesta ja elämä on unelmaisen sokerista.

    Minttuli, minä olin joskus himosäilöjä. Tein herkullisia maustekurkkuja esim. joka syksy järkyttävän paljon. kehitin oman reseptin niille ja purkitin ne kauniisti ja annoin niitä. Sitten tuli se kirsikkamehi aika ja sen jälkeen kirsikkaliköörit, omatekemät ja sitten...

    On todella ihanaa kun minulla on ystävä, joka leipoo maailman parhaita korvapuusteja ja hän tuo niitä. Ne ovat niin pehmeitä ja herkullisia. Mitä ihmettä sitä muuta tarvitsee, jos saa lämpimän leivän tai pussillisen korvapuusteja.

    VastaaPoista
  8. Jael, ikävää, että lisäkuvia en nyt saanut, sillä tämän kirjan kuvat ovat uskomattomat. Miten saatoit mennä ohi;-) Taidan katsella tämän itselleni kirjamessuilta.

    VastaaPoista
  9. Katselin kirjaa vain kaukaa Akateemisessa ja ajattelin paremmalla ajalla katsastaa, että minkälainen teon on kyseessä. Arviosi perusteella todella mielenkiintoiselta kuulostava ja minulle sopiva kirja...aah marinoitu vuohenjuusto kuulostaa niin hyvältä + tietysti kaikki muukin!

    VastaaPoista
  10. Ihanalta vaikuttaa tuo kirja!
    Jospa onni potkaisisi ja voittaisin tuon arvonnassasi:)

    VastaaPoista
  11. Absolutely white, tässä on runsaasti marinadeja ja siksi mun pitääkin tämä nyt sitten itselle hankkia...Marinadit kiehtovat minua. Tämä on todella laadukas teos, joka näyttäytyy vasta sitten kun näkee kuvat ja koko asemoinnin ja ennen kaikkea ideoiden runsauden. Mutta kyllä tarjollepano on tärkeää kirjassakin.

    Susanne, takuulla pitäisit!

    VastaaPoista
  12. Tämän(kin) kirjan ottaisin ilomielin, jos onni on myötä arvonnassa. Minulla on taipumusta sortua ostamaan sisustuslehtiö kauppareissun yhteydessä ja viime viikolla ostin vaihteeksi kotimaisen Talo & Koti-lehden, joka onkin yllättän raikas ja kodikas julkaisu. Siinä oli pieni juttu tästä kirjasta kera muutaman ohjeen. Vaikuttivat ihanilta.

    VastaaPoista
  13. Soolis, tämä on!

    Lumiomena, minä olin kiinni sisuslehtihyllyssä vähän aikaa sitten tapahtuneella Kodin Ykkkösen reissullamme, kun Bessu jotenkin oudosti sanoi että 'noita sulla kyllä on'. Se oli semmoinen ikävä järjen ääni, kun kärryt olivat jo täynnä tavaraa, niin ei se enää olisi missään tuntunut.

    Tulimme sitten kassalle ja meillä oli niitä ihania KY:n tarjouskuponkeja, joissa pitää ostaa tietty määrä ja sitten saa ne alennukset. Bessulla jäi vähän enemmän vajaaksi kuin karkkipussi ja hän painui sisustuslehtihyllylle ja osti juuti tuon mainitsemasi lehden;-) Minä hymyilin sisäänpäin ja ajattelin: Siperia opettaa! Se lehti tulee mulle ma, kun vietämme meillä ystävänpäivää.

    Sinä sait minut nyt oikein odottamaan tuota lehteä, joka on minulle joskus tullutkin.

    VastaaPoista
  14. Ihania herkkuja näyttää olevan, mutta herkkuja syödään vain harvoin, silloin ne maistuvat herkuilta.

    VastaaPoista
  15. Arlena, juuri niin. Nyt minäkin olen kouluttanut itseäni siihen kovimman kautta.

    VastaaPoista