maanantai 21. helmikuuta 2011

HELPPOA JOOGAA AAMUSTA ILTAAN

Maanantai on aina uusi mahdollisuus löytää itsestään oma parempi minä. Minulta vei vain sekunnin murto-osan keksiä, mitä haluan teille ja itselleni tänään tarjota ja se on kirja Helppoa joogaa aamusta iltaan (Yoga für dich und überall by Urusla Karven, Gummerus 2010, suomennos Sari-Anne Ahvonen). Kirjan tekijä Ursula Karven on kolmen lapsen äiti, näyttelijä ja joogaopettaja, joka tekee itse kirjansa harjoituksia milloin lentokoneessa, hississä tai supermarketissa. Näin hän hallitsee arjen stressiä ja säilyttää oman virkeytensä ja mielentyyneytensä.

Te ette tiedä, mutta kerron nyt, että menneisyyteeni kuuluu hieman rankahko kymmenen vuoden kausi, jolloin tein uraa, selvisin melanoomasta, sain lapsen, selvisin isosta leikkauksesta, rakensin talon ja tein vieläkin enemmän töitä. Ja silloin, juuri silloin löysin joogan. Tein kaiken omaan tyyliini eli ostin kaksi joogateosta, hankin joogamaton ja aloitin. Minulla ei ollut aikaa lähteä minnekään joogatunneille, vaan tein harjoitukset arkena myöhään ja viikonloppuna mukavammalla ajalla. Ja uskokaa tai älkää, jooga vei stressin ja toi oudon rauhan. Siinä ei ole mitään uskonnollista, eikä mystistä, vaan jooga vain toimii ja hoitaa sen puolen, mihin kymmenen kilometrin lenkki tai kerran viikossa ratsastus ei pure.


Sana jooga on sanskritinkieltä ja tarkoittaa yhdistymistä. Ruumiin ja sielun yhdistymistä kaikkeuteen. Koko homman avain on oikea hengitys ja se vaatii vain hiukan keskittymistä, johon joogaharjoitukset eli asanat tuovat tukea. Hengityksen pitää olla riittävän syvää ja sitähän se tuskin ikinä stressaantuneella ihmisellä on. Koska olen itse tulessa koko ajan, huomaan hengittäväni pintahengitystä, mikä on pahin mahdollinen rikos omaa hyvinvointia vastaan.


Olen nyt aloittanut Karvenin kirjan asanat ja odotan muuttuvani hieman rauhallisemmaksi vaikka vettä ei tulisi koko saarrellemme ikinä. Mitä väliä!


Mikään ei ole sen helpompaa kuin ottaa tämä pikkukirjanen osaksi omaa elämää. Ihan ensiksi saatte lähteä käsilaukkuostoksille, sillä mukana kulkevan laukun pitää olla sen verran suuri, että Helppoa joogaa mahtuu mukaan, sillä tämän kirjan harjoituksia tehdään töihin tultua, iltariennoissa, lounastauon jälkeen, ostoksilla, odotushuoneissa, hississä, kaikkialla. Ja tietysti myös kotona vaikka heti aamulla, lastenhuoneessa, puhelimessa, kylvyssä lukemisen lomassa…


Sivulta seitsemän katsot minkä ongelman tunnet itseäsi juuri vaivaavan ja valitset asanan sen mukaan. Sivu kysyy sinulta Väsyttääkö? Kaipaatko piristystä? Virta vähissä? Jäykkä kuin rautakanki? Kiristääkö vatsaa? Räjähdysvaara? Kaipaatko rauhoittumista? No, tottavie kaipaan rauhoittumista ja siksi tämä kirja vaeltaa nyt mukanani minne ikinä menenkin.


Tässäkin asiassa eli joogassa vähemmän on enemmän sillä on parempi tehdä vain yksi harjoitus keskittyneesti kuin että käy läpi pitkän harjoitussarjan. Tämä on siis nyt ihan eri juttu kuin aikaisemmat puolen tunnin ja joskus jopa tunnin joogasessioni. Tämä on helpompaa. Käyn kaikki sarjat läpi ja sen jälkeen otan pysyvästi tavaksi tehdä minulle tärkeimmät joka päivä. Ja vaikka vain yhdenkin päivässä, kunhan vain sen teen.


Kirjassa on selkeät ja hauskatkin piirroskuvat, joiden viereisellä sivulla on selitetty, miten asana tehdään ja mihin se vaikuttaa. Jo nimet ovat hauskoja: Sadetanssi, Tuulenpyörre, Vuorenvalloittaja, Sammakkokuningas, Baarikärpänen, Seesam, aukene! Ja näitä on paljon, joten kaikille löytyy omat ja sopivat, joiden mukana mieli rauhoittuu, ryhti paranee, lihaksisto vahvistuu ja jos todella sisäistät oikean tavan hengittää, elät pidempään. Joogien uskomuksen mukaan ihminen voi elää satavuotiaaksi, jos hän hengittää 21 600 kertaa päivässä. Stressi, pelko tai viha kiihdyttävät hengitystä ja lyhentävät samalla elinikää. Ja mikä tärkeintä, elämäsi muuttuu heti paljon miellyttävämmäksi ja tunnet itsesi niin itsevarmaksi, että vaikka taivas putoaisi, sinulla on kanttia sanoa: Odottakaa hetki!


Suosittelen tätä kirjaa jokaiselle lukijalleni ja vertaillaan sitten kokemuksia!

34 kommenttia:

  1. Tuliskohan tuolla myös nuoreks ja nätiks :D ja hoikaks :DD

    Tuot kyllä kirjan niin houkuttelevasti esille, että...joogaa maalipensselin kera??

    VastaaPoista
  2. Onko tuossa kirjassa myös valokuvia piirrosten lisäksi?
    Itselläni on 2 ihanan visuaalista Dorling Kindersleyn joogakirjaa,ollut jo vuosia,ja oli kolmaskin,joka hävisi Hollannissa joskus vuosisadan alussa.
    Itse löysin joogan 90-luvun loppupuolella,ja silloin televisiossa taisi tulla sellainen ohjelma kuin Wai Lana-joga.Otin videolle kaikki sarjan ohjelmat ja tein niitä liikkeitä sitten kun ehdin,ja vieläkin on ne videot jäljellä,mutta kun ei ole videotalaitetta enään....Viime vuodet kävin kerran viikossa joogaryhmässä,josta tuli aina ihana olo,nyt taas joogaan itse kotona.Joogatunneille on hyvä mennä myös sen vuoksi,että joskus on vaikeaa kirjan perusteella ymmärtää täysin oikein ne asanat,ja jooga-opettaja näkee ne virheet.Täysin ilman joogaa en enään osaisi olla!

    VastaaPoista
  3. Pepi, unohda nyt epäilys ja hanki kirja. Minullakin on projekti toisensa jälkeen ja tämä saa olla auki vaikka olkkarin jugendpiirongin päällä, että mistan oleellisen.

    (Otin tänään kuvia siitä pöydästä. Sain sinulta inspiraation tuoda sen esille. Jos kuvat onnistuvat, linkitän sinun projektisi. Nyt suti heilumaan: Kohta kaikki haluavat nähdä, mitä puuhailet.)

    ja jokaiseen väliin sopi sitten jooga, Pepi!

    VastaaPoista
  4. :D
    eiks ollut oikea tuo mun arvojärjestyskin? ei tullut mieleenkään kysyä auttaiskohan tuo tähän (näköjään) jatkuvaan flunssakierteeseen :)

    odottelen pöytäkuvaa :)

    Ps. onks sulla tarkoituksella sanavahvistus ??

    VastaaPoista
  5. Pepi vielä, nuoreksi ja nätiksi tekee intohimo♥

    Jael, ei. Vain hyvin iloiset, hauskat piirroskuvat.

    Minullakin oli kaksi semmosita visuaalista teosta, jotka olen kadottanut jossain elämän virran mutkassa.

    Tämän kirjan opetukset voi tehdä ilman mihinkään lähtemistä, kunhan muistaa, että lopettaa liikesarjan, jos sattuu. Kaikki eivät asu asutuskeskuksissa vaan esim. syrjäisillä saarilla ja silloin kynnys lähteä yhtikäs mihinkään on todella korkea. Toiset eivät pääse liikkeelle pienten lastensa takia. Siksi ilolla tervehdin tätä kirjaa. Tämä takuulla myös jotenkin madaltaa hediän kynnystä, joilla on ennakkoluuloa joogaa kohtaan eli ei ole omakohtaista kokemusta kuten sinulla ja minulla. Jooga on ihanaa!, miten saatoin unohtaa sen...

    VastaaPoista
  6. Pepi, arvojärjestys oli aivan oikea;-)

    Siis mulla on kommenttivalvonta ja voin sanao,että syystä. En haluaa enää ikinä mitään mauttomia anonyymikommentteja blogiini.

    Se ilmeisesti rassaa sinua? Olen pahoillani. En voi muuta, sillä haluan vaalia blogini tunnelmaa.

    Jos olet jatkuvassa flunssakierteessä, niin meilaa mulle, olen melkein alan specialisti. Ennen aina flunssassa, nyt en ollenkaan. Olisi muutakin asiaa...

    VastaaPoista
  7. Uskotko, tilasin sen :D
    Mulla on vino pino kirjoja odottamassa, että ehtisin lukea, mutta oma hyvinvointi on kyllä nyt etualalla. Kulunut talvi on ollut nimittäin ihan yhtä kuraa-niskaa-fiilistä! just tuli antibioottikuuri poskiontelotulehdukseen.

    Mutta nyt poistun LUKEMAAN :D

    VastaaPoista
  8. Pepi, miksen uskoisi!

    Minä olen saanut sinuitiista niin tarpeekseni että...toivon nyt löytäneeni avun, mutta se on pitkä stoori.

    Lukeminen auttaa aina, mutta jos sun lukeminen on sutimista, niin käytä kevyttä hengityssuojainta.

    VastaaPoista
  9. Katos vaan, enpä tiennytkään, että Ursula Karven, jonka tunnen näyttelijänä, on kirjoittanut kirjaan joogasta. Minun ystävä harrastaa joogaa, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi aloittaa, vaikka varmaan kannattaisi.

    VastaaPoista
  10. Kiitos Leena hyvästä kirjavinkistä! Olen harkinnut jo pitkään, että pitäisi kokeilla joogaa, kun kaipaan tuon hevostelun rinnalle jotain vähemmän extremeä harrastusta. Ja missään tunneilla ei ole kyllä aikaa ryhtyä käymään.

    Tähän kirjaan voisin kyllä tutustua!

    VastaaPoista
  11. Olen pitkään miettinyt joogan aloittamista, mutta olen olettanut, että minun pitää mennä ryhmään, jotta opin tekemään kaiken oikein.
    Tämän kirjan avulla siis voin joogata kotonakin? Upeaa! Kun en ole oikein ryhmä- ja aikasidonnainen ihminen..

    VastaaPoista
  12. Olen jo monta vuotta halunnut tutustua joogaan. Olenkin ilmoittanut jo nyt näin hyvissä ajoin paremmalle puoliskolle, että "ensi syksynä kun olen jakautunut, aloitan joogatunnit kerran viikossa, järjestä työvuorosi niin." Mutta voisihan sitä aloittaa tutustumisen jo etukäteen, joskin elastinen joogaaja ei tämänhetkisestä olomuodosta ja -tilasta tule ihan ensiksi mieleen... :)

    VastaaPoista
  13. Allu, ymmärsin, että hän on aika tunnettukin. Minä suorastaan tarvitsen nyt joogaa.

    Ahmu, todella suosittelen. Mikään ei ole kuin jooga. Ratsastus on ihanaa ja vie ajatukset selässä olon hetkeksi asioista pois ja rakentaa ryhtiä ja sisäistä korsettia, ei siis turhaa. Pitkä sauvakävely pitää lihaskuntoa yllä ja antaa happea ja matkalla ajatukset kuin puhdistuvat, mutta minulla on omakohtainen kokemus pitkältä ajalta joogan syvemmästä vaikutuksesta. Ihmettelen, miten saatoin unohtaa tämän helpon ja tehokkaan keinon saavuttaa niin paljon niin vähällä....

    Soolis, arvaas ketä ajatelin itseni lisäksi, kun tätä kirjaa luin...;-) Minäkin olen yksilösuorittaja, laumaolennoksi minusta ei ole. Ja myös jo tämä etäisyys täältä kaikkeen...

    Amma, hyvän päätöksen olet tehnyt. Ja Paremmille Puoliskoille on todellakin syytä ilmoittaa kaikki todella ajoissa. Tämä kirja ei olisi sinulle haitaksi varmaankaan ylävartaloliikkeiden osalta. Minä olen nyt niissä. Eihän näitä kaikkia tarvitse tehdä välttämättä koskaan. Kokeile. Saat asian muhimaan.

    VastaaPoista
  14. Yaelianin blogista bongasin otsikkosi ja saman tien tänne. Olen joogannut jo vuosia, alkaen 1990-luvulta mutten ole vielä löytänyt mukavaa suomenkielistä kirjaa. omat kirjani ovat englanniksi, joten tämä kirja on melkein hankittava kunhan taas Suomeen tulemme. Siis kiitos todella suuresti tästä vinkistä!

    VastaaPoista
  15. Pikkujutut, tämä on jotenkin kovin suositeltava, sillä kynnys lähteä joogaamaan on tämän avulla matala. Näitä on helppo tehdä missä vain ja kirja on jotenkin pirteä. Juu tee vain kirjalistaa Suomen matkaa varten, niin Jaelkin tekee;-)

    Ole hyvä vain♥

    VastaaPoista
  16. Hih! Minusta on ihanaa saada lukea, etten ole ainut joka on opetellut joogan itsekseen. Aamujooga on parasta, mutta ylösnousu on liian aikainen, joten yritän nyt sovitella treeniä muihin aikoihin. Totta on se, että huomaa tulevansa sisäisesti vahvaksi hyvällä tavalla ja siihen jää koukkuun, tahtoo olla tasapainossa.

    Tuo kirja houkuttaa minua ja haluaisin varmaan antaa sen monelle läheiselleni myös lahjaksi. Nyt taitaa tulla hankinta, vaikka kirjoja on - tämä on kai jokin sairaus, oliskohan siellä kirjassa jooga joka poistaisi kirjanhimon?

    VastaaPoista
  17. Sari, niin, lopulta kaikkeen ei kuitenkaan tarvita kurssia.

    Muistan sinun mahtaan aikaiset aamuherätyksesi ja minä taas en muuten ole aamuihminen. Teen vaativat suoritteet iltapäivisin;-)

    Nimenomaan joogasta tulee sisäistä vahvuutta ja sitähän me kaikki kaipaamme. Se kantaa myös silloin, kun ei jaksaisi.


    Minulla oli tuo antmaisjuttu tänä vuonna jo Rakakuden aikakirjassa, sitten Kabbalistissa ja nyt tässä. On tämä hurjaa!

    Sari, semmoista kohtaa en etsimälläkään löytänyt, että jollain asanalla saataisiin kirjahimo taltutetuksi...Kestä kuin nainen!, niin teen minäkin;-)

    VastaaPoista
  18. Tämä on sellainen kirja, johon tarttuisin mielelläni joogamuistini virkistämiseksi jos olisin sellainen ihminen, joka käyttäisi näitä kirjoja! Vaikuttaa nimittäin kiinnostavalta.

    Joensuussa asuessani harrastin hathahoogaa vuosia (tai vuosia ja vuosia, miten sen nyt ottaa, mutta kaipa neljä vuotta lasketaan jo monikoissa ;)) sekä kokeilin astangaa. Olen kaivannut joogaamista, mutta en täällä etelässä ole saanut aikaiseksi mennä tunnille. Olen ostanut itselleni pari jooga- ja yhden pilateskirjan, mutta ne jäävät aina hyllyyn.

    Mutta jos innostuisin tekemään joogaharjoituksia yksin, olisi tässä varmasti kirja paikallaan.

    VastaaPoista
  19. Kuulostaa jotenkin niin helpolta, että joogata voisi missä vaan. Varsinaisilla joogatunneilla en ole koskaan käynyt, mutta body & mind tyyppisissä tunneissa on välillä vaikutteita joogastakin.

    Kun on oikein lento päällä elämässä, en oikein muista huolenpitoa omasta hyvinvoinnista. Joskus taas kroppa pistää jarruja kehiin, ja silloin on "pakko" ajatella, että mitä mulle kuuluu
    : )

    Pistänkin tästä kirjavinkin muistiin. Kiinnostaa kurkata, että millaisia eväitä tästä kirjasta saisi omaan arkeen.

    VastaaPoista
  20. Lumiomena, et ehkä ole nyt 'siinä vaiheessa'. Minulle tämä taas oli kuin uusi aurinko olisi noussut ja tuhat lumikelloa myös. Tärkeää näissä ns. pidä huolta itsestäsi -kirjoissa, on 'timing'.

    Ajan hallinta on toinen juttu, johon tulen vieläkin palaamaan.

    Mukavaa alkanutta viikkoa! Minusta tuntuu taas niin kuin olisi lotossa voittanut, kun saimme veden takaisin;-)

    VastaaPoista
  21. Anne, minä olen niin mukavuudenhaluinen, että tämä kirja pysyy auki piirongin päällä. Sitten tulee tehtyä.

    Niin, kaiken huomaa hurjassa vauhdissa sitten kun jumahtaa kiinni jostain. Yhtenä syksynä en voinut ajaa autoa, kun niskat menivät jumiin. Sen jälkeen pöydälläni oli kolme vuotta auki Pirkko Arstilan kirjasta Vahvaa elämää aikinen nainen, kohta jossa tehokkaat niskajumpat. Kyllä suli niskat. Nyt tähtään vähän enempään...

    Minä seuraan kiinnostuneena, miten sun kroppa ja pää kestää;-) Aika relalta olet vaikuttanut tähän asti. Minä jo murehtisin vaikka mitä.

    VastaaPoista
  22. Niin, kestää ja kestää... tämä on vähän vuoristorataa tämä rakentaminen, niinkuin tunnepuolellakin. Tänään olen huokaillut ihan hullua juttua. Vaikka liittyykin rakentamiseen, niin liittyy myös Mieheen. Tuli tuolla vastaan tarjouspyynnöissä. Oijoi.

    VastaaPoista
  23. Jooga on hieno juttu. Olen joskus nuorempana sitä tehnyt. Nyt on vaan jäänyt, että olisikohan aika juuri nyt aloittaa taas.
    Hyvä kun toit kirjan muistutukseksi.

    VastaaPoista
  24. upea postaus leena! :D maanantai on aina uusi mahdollisuus löytää uusi parempi minä!!! huippu hyvä! :D tän mä kirjoitan ihan mun muistikirjaan!huoh, aina nuo kaikki huonot jutut osuu samalla kerralla. on se jännä.. aika monesti ne vaan tulee kerralla, mutta voittajana selvisit!! jooga kyllä rauhoittaa ja tekee hyvää. kokemusta on! mä kans harrastelen tällaisia juttuja. tulee vaan niin hyvä olo kehoon jossa asustaa! :D käyhän lukemassa mun maanantai postaus voimalauseineen/kuvineen :D
    mainiota viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
  25. Anne, ei ole totta;-) Nyt taitaakin rakentaminen saada ihan uusia värähtelyjä...Voit ottaa bloginimeksesi vaikka Rakastaa & Rakentaa! Waude!, etkä sitten salaa mitään, kerrot kaiken, kaiken....♥♥♥

    Tähän tarttuu lehdistökin, jos vähän mainostamme. Pääset ehkä televisioon. Jos kohtasit Elämäsi Miehen, älä kulje onnesi ohitse. Unohda kaikki muu, kyllä se talo siinä sivussa nousee;-)

    VastaaPoista
  26. Anja, tämä on helppo ja hauska kirja. Suosittelen sinullekin. Nyt jumit auki ja harmoniaa elämään♥

    Akissfromthepast, kiitos!

    Siis enkö käynyt eilen sinulla...muisti pätkii. Äitini sanoo, että unohdan kaiken, koska luen liikaa;-) Kävin sulla, ja tein kaksi kommentointia, joista toinen katosi jonnekin bittiavaruuteen. Käyn kohta taas.

    Kiitos samoin Sinulle!

    VastaaPoista
  27. Ihana kirjoitus!

    Joogasta monesti ajatellaan, että se on suurinpiirtein vihkimystä vaativa parempien ihmisten harrastus.

    Mutta joogahan on elämäntapa. Joogata voi monella tavalla.

    Vilkuilin tuota kirjaa kaupassa ja havaitsin, että minäkin olen joissain elämäntilanteissa luonnostani joogannut "helpolla tavalla".

    Kun katsoo vaikkapa kissaa tai muita eläimiä, huomaa, että nekin joogaa. Ne etsivät asennossaan tasapainoa ja liikkeen jälkeen vastakkaista liikettä. Vai onko joku joskus nähnyt jossain huonossa asennossa istuvan linnun? Tai kissan, joka töröttäisi alituiseen jäykistyneessä asennossa? Me ihmiset sen sijaan jostain syystä jämähdämme. Jämähdämme stressissä ja suorituspaineissamme ja tämän taikamasiinan äärelle.

    Jooga on kyllä huisin hieno väline selviytyä stressaavien aikojen läpi. Etenkin silloin, kun kun on kiirettä ja hulinaa, on hyvä tehdä edes muutama liike, jotka tasapainottavat kropan jäykkyyksiä. Siihen ei mitään kursseja tarvita.

    Joogakursseilla ja tunneilla on se hyvä puoli, että siellä käydään liikkeitä läpi ja opastetaan tekemään liike oikein. Joogaharjoituksessa myös valmistellaan kehoa pikkuhiljaa kohti vaativimpia liikkeitä, joilla on aina jokin vaikutus kehoon. Jo hyppää yhtäkkiä johonkin jooga-asanaan, ei siihen ensinnäkään "suju" ja toisekseen kun asento jää vajaaksi, sillä ei välttämättä ole terveysvaikutuksia, joita oikein tehdyllä asennolla saattaisi ollakin.

    Joogahan vaikuttaa elimistössämme aineenvaihduntaan ja nesteiden kiertoon, tietyt asennot jopa "hierovat" sisäelimiämme :-).

    Joogalla voi siis hyvässä lykyssä pysyä nuorekkaana ja saada hieman lisää naisellista energiaa, intohimoa ja tasapainoa hormonitoimintaan. On olemassa varta vasten kehitelty HORMONIJOOGA (www.joogataan.com). Jos vallan hurahtaa ja on aikaa n. 40 minuuttia vuorokaudessa, voi välttyä suuremmilta hormonihässäköiltä.

    VastaaPoista
  28. Junika, jestas ja kiitos♥

    Olen kyllä lukenut paljonkin edistyneempine joogaajien elämyksistä jopa hieman pettyneenä itseeni, sillä olen tosiaankin kasvanut tähän koneeseen kiinni. Syy ei ole vain blogi-innostukseni vaan myös sen, että vanha koiramme ei saa enää tehdä lenkkiä. Ennen 10 kilometriä päivässä ei ollut mitään. Tunnen itseni entiseen verrattuna jäykäksi ja siksi tämä kirja saa nyt olla minulle ensiapu uuteen elastisuuteen.

    Olen aika varma, että jos ihmiset todella tietäisivät, mitä joogalla voi saavuttaa, kaikki joogaisivat.

    Jos haluaa enemmän joogaa kuin tässä hauskassa kirjassa, suosittelen minäkin kurssia, sillä väärin tehdyt liikesarjat ja vielä toistettuna, voivat olla terveysriski.

    Kissoista en paljoakaan tiedä, muuta kuin että ne ovat notkeita, mutta koira venyttelee aina noustuaan makuulta. Olen leikkinyt koiraa ja kontannut lattialla ja välillä venytellyt kuten Hänen Majesteettinsa ja kyllä on tuntunut hyvältä. Olen halunnut jäädä rakastavan perheen koiraksi!

    Elinikäodotteeni on 99,9 vuotta, mutta tekniikan kirot ja etenkin istuminen tappavat minut paljon ennen sitä. Toisaalta: Peliä ei ole vielä menetetty, sillä olen hyvin tiedostava sen suhteen, missä nyt olen ja mihin pitäisi pyrkiä.

    Nyt lähden koiruuden kanssa lumipuutarhaamme. Hän saa pienen kypsennetyn rustoluun ja minä joogaan!

    VastaaPoista
  29. Hmmm... tähän pitää tutustua. Varmasti olisi hyvä teos ihan itsellenikin, mutta äitini on muutaman vuoden harrastanut joogaa, joten hänelle tämä voisi olla mieluisa tuttavuus.

    VastaaPoista
  30. Katri, minun äiti ei ottaisi onkeensa;-)

    Olen nyt ihan oikeesti tämän tarpeessa ja ehkä moni muukin blogistaniassa viihtyvä...

    Osta kirja äidillesi Naistenpäivän iloksi!

    VastaaPoista
  31. Leena, hyvä idea! Mietin tätä jo äitienpäivälahjaksi, mutta Naistenpäivä on lähempänä :-)

    VastaaPoista
  32. Katri, yllätyin itsekin, mistä tämän näin nopeasti keksin;-)

    VastaaPoista
  33. Jooga todellakin tekee ihmeitä. Tuo päivittäisen hengitysmäärä oli ihan uutta. Olen samaa mieltä siitä, että kun hengittää kunnolla niin kroppa toimii paremmin. Minulla on tietyt pienet joogaliikkeet joita epäsäännöllisen säännöllisesti teen. Olo muuttuu keveän kimmoisaksi ja virkeäksi joka kerta.

    "odota hetki" -mainio loppulause =)

    VastaaPoista
  34. Birgitta, täysin samaa mieltä ja hengitys on kaiken A ja O. Pystyn rauhoittamaan itseni ihan toiseksi vain hengittämällä tietyllä tavalla.

    Kunpa osaisikin aina sanoa: Odota hetki.

    VastaaPoista