He olivat sabotoineet toisiltaan rakkautensa sekä myös rakkauden kehenkään toiseen. Vuosikymmeniä kestävän rakkauden ja perheen.
Nämä kaksi lausetta ovat täydellinen ja tuskallinen tiivistelmä Annamari Marttisen uusimmasta kirjasta Ero (Tammi 2011), jossa Ellen, kolmen lapsen äiti haluaa erota miehestään Kimmosta, vaikka kummallakaan ei ole kuvioissa kolmatta osapuolta, ei petosta, ei salarakasta. Kirja vetää eron kokeneen lukijan ihan vereslihalle, sielun orvaskesi alkaa pilkottaa, sillä pelottavan koetuntuntuisesti Marttinen kerii auki Ellenin ja Kimmon kahdeksantoista vuotta kestänyttä avioliittoa sekä analysoi tapahtunutta Ellenin kautta ajatuksissa, teoissa, eroseminaarissa, vieraissa vuoteissa, yksinäisyyden hetkinä, jolloin hiljaisuus ja syyllisyys kilpailevat, kumpi satuttaa kovemmin.
Annamari Marttinen on niitä harvoja suomalaisia nykykirjailijoita, jotka luen aina. Hänessä on todenmakua ja uskallusta sanoa sekä kirjallinen lahjakkuus, joka on eittämätön. Edes dialogien puhekieliset tekstit eivät ärsytä, sillä Marttinen kyllä ehtii osoittaa, että äidinkieli, sana ja tunne ovat hallussa. Ihastuin jo hänen kirjaansa Kuu huoneessa, joka voisi ihan hyvin olla kenen tahansa todellisuutta, vaikka ikävien sattumusten seurauksena. Sitten tuli Mistä kevät alkaa, joka oli niin vaikuttava kertomus saman perheen eri sukupolvien naisista, että suosittelin sitä kaikille viitteellä: Älkää ikinä tulko tarinan Leilaksi! Marttisen esikoisromaanin Valkoista pitsiä, mustaa pitsiä luin kuin menneisyyteen kurkkien, mutta en nähnytkään siellä minua, vaan muita. Sitä en ollut kokenut, mutta tunsin heitä sieltä pitsien joukosta ja koin myötätuntoa ja ymmärrystä. Sen sijaan tämä Marttisen Ero on vertaistukea jokaiselle eronneelle, niin minulle kuin kelle tahansa avioeron kokeneelle. Erityisesti tämä osui ja upposi nyt, kun olen viimeisen vuoden elänyt hyvin lähellä parhaan ystäväni avioeroa. Hän ei lähde avioeroseminaariin, mutta ostan hänelle Marttisen kirjan ja luen sieltä ensilehdeltä tämän Søren Kirkegaardin viisauden:
Uskaltaminen tarkoittaa
että kadottaa hetkeksi varman pohjan.
Uskaltamatta jättäminen tarkoittaa,
että kadottaa itsensä.
Kirjan Ellen ja Kimmo ovat olleet avioliitossa kahdeksantoista vuotta ja lapsia on kolme sekä idyllinen, sininen puutalo ja kaikki hyvin ulospäin. Se vain, että se kaikki on kulissia, joissa kumpikaan ei enää tunne mitään, mutta ei osata erota, vaikka ei voida olla yhdessäkään. Toinen on kuin vieras. Silti Ellen on se, joka kirkkaammin tajuaa, että ’yksinäisyys yksin ei ollut mitään verrattuna yksinäisyyteen kaksin.’
Mikään ei ole enempää totta, vakuutan minä, avioeron kokenut. Vaan mistä ammentaa kirjailija Marttinen: omasta avioerostaan!
Elokuun Sara-lehdessä Annamari Marttinen kertoo jättäneensä taakseen parikymmentä vuotta kestäneen avioliiton. Päivi Ängeslevän ja Pauliina Susin jutussa Näinkö se rakkaus loppuu? Annamari toteaa:
Ero vaatii suurta rohkeutta hypätä tuntemattomaan, ottaa riski yksin jäämisestä. Jos on lapsiakin, eropäätös on hirvittävän kipeä. Kuka haluaisi nähdä oman lapsensa kärsivän? Mutta jos paha olo kasvaa niin suureksi, että vaarana on oman itsensä menettäminen, on ero ainoa vaihtoehto. Kahdesta pahasta on valittava toinen, pakotietä ei ole.
Oman elämänsä tilittäjä Annamari Marttinen ei kuitenkaan katso olevansa, vain aiheensa hän ammentaa omakohtaisista kokemuksista, mutta kirjojen tapahtumat ja henkilöt ovat keksittyjä. Niin tai näin, niin hyvin todelta tuntuu moni asia. Yksi kirjan riipaisevimpia hetkiä on, kun Ellen, joka jahkailee uskaltamisensa kanssa, yrittää vielä kerran tuntea jotain ja painautuu Kimmoon takaapäin halaten:
Hän yritti keskittyä, tuntea jotakin. Että jokin kadoksissa ollut tulisi takaisin, auttaisi häntä, heitä. Kimmo tuntui lähellä hyvältä, lihakset olivat napakat, iho sileä ja lämmin, vatsakumpua ei ollut. Kaikki oli niin kuin piti, paremminkin. Mutta vaikka selkä oli kuinka leveä ja lihakset tuntuivat kämmenten alla, tunne ei tullut.
Vähitellen Ellen tajuaa, että hänen on tehtävä päätös ja kerrottava lapsille, sillä kumpaakaan asiaa Kimmo ei aio tehdä. Ja kun päätös on tehty ja kauniit kulissit rikottu, mikään, mikään ei enää saa kuvaa ehjäksi. Jäljellä on vain upottava syyllisyyden suo, jossa Ellen kuuntelee yhä uudelleen Chisun laulun sanoja ’Anna mun mennä, anna mun mennä, oven avaan, en henkeä saa, mun koti ei oo täällä. Mun koti ei oo täällä.’
Kimmo on järkyttävä tapaus, sillä paitsi, että hän ei hae eroa yhdessä, eikä myöskään suostu ottamaan edes puolikasta syyllisyydestä, hän oikein käärii syyllisyyden lähtiessään kauniiseen pakettiin ja jättää sen jälkeensä entiseen kotiinsa tietäen Ellenin tarttuvan pakettiin, leväyttävän sen auki ja heittävän syyllisyyden ylleen kuin viitan, jossa lukee punaisin kirjaimin: Minä sen tein. Minä olen syyllinen.
Kimmon järkyttävyys on hänen jähmeydessään, vastaantulemattomuudessaan, vaikenemisessaan. Suoraan sanottuna henkisessä julmuudessa! Hän myös kostaa käytöksellään jälkeenpäin, mutta onneksi ei lapsia vahingoittaen.
Ellen sen sijaan jakaa asioita naisystäviensä kanssa, eroseminaarissa sekä vieraissa vuoteissa mielettömästi peläten yksin jäämistä. Paljon virtaa syyllisyyttä ja levottomuutta, sillä aika ajoin Ellen itsekin kokee olevansa yksin syypää kaikkeen:
Tuhoaako mikään naaras pesäänsä juuri kun saa sen rakennettua? Mikään muu kuin hän?
Kaikella on kuitenkin aikansa ja kun vesi virtaa riittävän rivakasti eikä jää lammikoina haisemaan, alkavat pienet ilon purosetkin juosta ja voi löytyä niitä päiviä ja hetkiä, jolloin ei enää tunnu niin pahalta, että pitää käydä välillä vessassa oksentamassa vain koska pelko ja syyllisyys ovat niin suuret. Ja tulee niitä hetkiä, jolloin mikään ei tunnu niin hyvältä kuin yksin pärjääminen. Voi olla oma itsensä, ei kukaan muu ja aivan uusi levollisuus täynnä vihreitä toivon ituja valtaa mielen. Se levollisuus näkyy hohteena iholla ja tuikkeena silmissä, eikä siihen tarvita ketään muuta toista, vaan se tulee omasta itsestä, siitä joka kuitenkin on pärjääjä, hyvä äiti ja nainen, jolla on edessään monta upeaa, odottamatonta polkua täynnä elämää, ei pystyynkuolemista.
Annamari Marttinen on tyylikäs kirjoittaja, joka osaa tulla lukijansa iholle. Hän on aina kirjoissaan omalla sydämellään, täydesti itsenään, jota harjaantunut lukija osaa arvostaa. Häntä kiehtovat ihmisten roolit ja keskinäiset suhteet:
Minua kiinnostavat totuuden ja esitetyn suhde. Toisesta ei voi koskaan tietää aivan kaikkea. Ihmiset esittävät toista kuin ovat. Etsin totuutta kirjoittamalla.
Ja totuuden, ei yhtään sen vähempää, Marttinen tarjoaa kirjassaan Ero, jota suosittelen kaikille, sillä kukaan ei tiedä huomistaan.
***
Tämän kirjan ovat lisäkseni lukeneet ainakin Maria Mari Susa ja Kirsi
Koska 300 kirjautunutta lukijaa tuli täyteen, pidän nyt kirja-arvonnan, joka alkaa tänään ja päättyy su 4.9. klo 12. Tulokset julkaistaan su iltapäivänä ja onnettarena toimii vanhaan malliin Lumimies. Kiitos kaikille lukijoilleni!
Arvonnan säännöt ovat entiset ja kertaan ne nyt jälleen ensimmäisen arpalipun saa olemalla vakituinen lukijani tai sellaiseksi kirjautumalla. Toisen arpalipun saa linkittämällä arvontani. Linkittämisessä voitte oman makunne mukaan käyttää jompaa kumpaa tämän postauksen kuvista. Kuten aikaisemminkin, haluan palkita uskollisuutta!
Olkaa niin ystävälliset, että ilmoitatte nimenne, olkoon se sitten oma tai keksitty. Jos ilmoittautuu anonyyminä on poissa kisasta, sillä enhän silloin voi tehdä arpalippuja nimillä Anonyymi;-) Ilmoittakaa myös selvästi, oletteko mukana yhdellä vai kahdella arvalla, sillä minun on sitä melkein mahdotonta selvittää. Kiitos!
Kirjallisesti uteliaana luonteena, asetan tälle arvonnalle pienen tehtävän, joka toki on vapaaehtoinen. Pyydän kertomaan 1-3 SIELUkirjaanne. Sielukirjan määritelmä on kuin hiekkaan piirretty viiva, jonka jo seuraava aalto pyyhkii pois, mutta uskonpa teidän tajuavan, mistä on kyse. Minulle sielukirja on se, joka on piirtynyt sisääni ikuisesti, se ei ole ns. best seller -teos, mutta toki se sitäkin voi jollekin olla, se saattaa olla joku puhki luettu, josta ei ikinä luovu tai kirja, jonka on joskus kauan sitten lukenut, mutta tuo lukukokemus on kuin se olisi tapahtunut eilen. Siis kyseessä on nyt vahva, syvä syleily, joka tuntuu vatsan pohjassa asti. Jos näitä vastauksia tulee paljon, saatan ajalla sitten kerran ne listata ja tehdä niistä oman postauksenkin.
Palkinnot menevät niin, että laitan seuraavan kuvan alle mielettömästi kirjoja ja lista elää sitä mukaan kuin ehdin sitä tehdä. Voittaja saa ensin valita siitä kolme mieleisintään kirjaa, toiseksi tullut saa valita sen jälkeen kolme haluamaansa ja kolmanneksi tulleella on vielä runsaudenpulaa, kun hän valitsee myös kolme kirjaa, jotka haluaa itselleen. Mukana on minulle rakkaitakin kirjoja, mutta kun nyt emme Lumimiehen kanssa pystyneet päättämään, että tämän vihreän huoneen seinät vedetään kokonaan kirjahyllyille, en voi pitää kaikkia kirjoja. Toisaalta: Hyvä kirja on tehty kiertämään. Pidän ítselläni vain eräät tietyt kirjailijat, useimmat runokirjat ja todella vanhat kirjat, joista on aikomus tehdä postaus pian ja sitten taide- ja historiakirjat, joista en vain voi luopua.
Tiedoksi: Olen tänä iltana poissa syömässä Siinä Yhdessä Paikassa ja huomenna ehdimme torille ensimmäisen kerran koko suvena yhdessä, joten kommentit vapautuvat sitä myöten kun olen paikalla. Nyt heti tulevat vapautuvat siihen asti, kun ehdin ja muut sitten huomenaamulla, mutta onhan tässä aikaa runsas kaksi viikkoa. Iloista arvontaa Ihanaiset!
Anna Örnberg: Maalaisunelmia - Sisällä ja ulkona varattu!
Jean Kwok: Käännöksiä
Colm Tóibín: Brooklyn varattu!
Kate Morton: Paluu Rivertoniin varattu!
Annamari Marttinen: Ero
Johan Theorin: Verikallio
Sinikka Piippo: Elinvoimaa mausteista - Terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö varattu!
Essi Tammimaa: Paljain käsin
Johanna Vireaho - Sari Tammikari: Onnellinen puutarhuri - Haaveile, ideoi, toteuta varattu!
Karin Finngaard, Gurdun Ullveit, Kari Renberg: Syksyn makuja
Carol Shields: Larryn juhlat (nid.)
Mitchell G. Bard: Kristalliyö - Holokaustin alku silminnäkijöiden kertomana
Marianne Cederwall: Ajattelen sinua kuolemaasi saakka
Michael Cunningham: Säkenöivät päivät
Monique Wiemeyer: Nauti kodistasi varattu!
Arja Paasio: Unelmien huvimajat varattu!
Ellen Dyrop, Hanna Kristinsdóttir: Ajan patinaa (nid.)
Mari Jungstedt: Meren hiljaisuudessa
Jörn Donner: Isä ja poika
Claudie Gallay: Tyrskyt
Ann Rosman: Majakkamestarin tytär (nid.)
Diane Setterfiled: Kolmastoista kertomus
Agneta Ullenius: Keittiöpuutarhurin käsikirja
Linda Olsson: Sonaatti Miriamille
Marie Hansson, Björn Hansson: Bambut ja koristeheinät - uusia ideoita puutarhaan
Paulo Coelho: Brida
Soili Soisalo - Eeva Voutilainen: Mustikka, ruis ja rypsi - Voimaruokaa Suomesta
Åke Edwardson: Joudu jo sieluni varattu!
Valerie Tong Cuong: Pariisissa sattumalta
Eeva Kilpi: Unta vain
Susan Fletcher: Noidan rippi varattu!
Sara Gruen: Vettä elefanteille varattu!
Nikolai Gogol: Kuolleet sielut
Åsa Larsson: Aurinkomyrsky
Max Frisch: Minä en ole Stiller
Jörn Donner: Vapauden vangit
Philip Roth: Jokamies
Elke Schmitter: Rouva Sartoris
J.D.Salinger: Sieppari ruispellossa
Solveig von Schoultz: Heijastus ikkunassa
Andrea Maria Schenkel: Bunkkeri
Fedor Dostojevski: Pelurit
Marie-Pierre Moine: Yrttikeittiö
Piia Posti: Talven jälkeen valo
P.D.James: Yksityispotilas varattu!
Kirsi Kostamo: Hyvän olon keittiö - Reseptejä ruoanlaittoon ja hyvinvointiin varattu!
Alyson Richman: Van Goghin viimeinen rakkaus
W.G.Sebald: Saturnuksen renkaat
Claudie Gallay: Rakkaus on saari
Eeva Kilpi: Tamara
Nerea Riesco: Ars Magica
David Foenkinos: Nainen, jonka nimi on Nathalie (nid.)
Majgull Axelsson: Huhtikuun noita
Isaac Bashevis Singer: Orja
Andrew Weaving: Kauneimmat klassikot - sisusta kotisi ajattomasti
Muriel Barbery: Kulinaristin kuolema
Knut Faldbakken: Miehen päiväkirja
Carol Shields: Pikkuseikkoja
Pekka Hämäläinen: Isä ja minä - Ainutlaatuinen ihmissuhde hyvässä ja pahassa
Majgull Axelsson: Kuiskausten talo
Jennifer Lee Carrell: Shakespearen salaisuus
Claas Triebel & Lino von Gartzen: Pikku Prinssin viimeinen lento - Mitä tapahtui Antoine de Saint-Exupérylle 31.7.1944
Mauri Kunnas: Koiramäki (kolmen kirjan yhteisnide)
Ruta Sepetys: Harmaata valoa
Ursula Karven: Helppoa joogaa aamusta iltaan
Aino Suhola: Luja ja urhoollinen sydän - Sylvi Kekkosen elämä
Maarit Enkovaara-Astraldi: Italian viettelykset
Inger Frimansson: Rotanpyytäjä
Paul Auster: Sunset Park
Pia Hall: Kausiruokaa kasviksista varattu!
Pia Juul: Hallandin Murha
Huomasin juuri, että 300 000 kävijän raja on ylittynyt, joten lisää yllätyksiä luvassa! Kiitos teille kaikille, jotka teitte tästä totta!
ne me quette pas
Tiedätkö että laventeli tyynnyttää tunteet ja yhdistää järjen ja tunteet? Tiedätkö että unettomuuteen auttavat kamomilla, anis ja laventeli? Tiedätkö että stressiä lievittävät salvia, laventeli, kamomilla ja sitruunamelissa? Tiedätkö että masennukseen tehoavat sitruunamelissa, salvia, fenkoli, timjami, meirami, minttu, rosmariini ja inkivääri?
Kasvitieteen professori Sinikka Piipon kirja Elinvoimaa mausteista – Terveelliset maustekasvit ja niiden käyttö (Minerva 2011) aiheuttaa minulle huimausta kuin olisin nauttinut liikaa sitruunaruohoa, sillä minun piti lukea tätä viikko ja vedinkin kirjan yhtä kyytiä ja olen nyt yhtä tietoa tulvillani ja ylitse virtaava, kuin olin Piipon aikaisemman teoksen Suomalaiset marjat kanssa. Siitähän on tullut minun terveysraamattuni!
Tässä kirjassa on selitetty kaikki, siis kaikki mitä eri mausteet vaikuttavat terveyteemme, mitä sairauksia ne estävät, miten niitä voi käyttää, missä niitä esiintyy tai miten niitä voi kasvattaa itse, mikä on turvallinen käyttömäärä, miten niitä voi säilöä ja mitä mahdollisia haittoja on niiden liikakäytöstä. Kirjassa esiintyy runsaasti faktaa 44 maustekasvista! Myös kuvapuoli on ansiokas ja kirjan lopusta löytyvät sanasto, hakemisto sekä kirjallisuutta aiheesta. Alussa on kuitenkin Mausteiden historiasta, joka alkaa jo sumerilaisten ajoista, noin 3000-2400 eKr. Kuningas Hammurabin lailla (noin 1800 eKr.) oli määräyksiä käytettävistä rohdoista, joita olivat sahrami, korianteri, kaneli, valkosipuli ja mintut. Hyvin varhaisina aikoina Intia oli…
Egyptiläiset käyttivät paljon aromaattisia aineita lääkinnässä ja kosmeettisissa voiteissa, parfyymeissa, öljyissä, ruoanlaitossa, desinfioinnissa ja etenkin palsamoinnissa.
Ja kreikkalaisten ja roomalaisten ajalta:
Mausteet olivat osana voiteissa, parfyymeissa, ihojauheissa, suitsukkeissa ja lääkeaineissa ja niillä oli suuri merkitys vastamyrkyissä, ihmelääkkeinä ja rakkausrohdoissa. Niitä lisättiin kylpyvesiin ja niillä saatiin valo lamppuihin. Ensimmäisinä eurooppalaisina roomalaiset käyttivät mausteita ruoanlaittoon.
Ja Suomesta:
Turun linnassa tiedetään jo 1549 kasvatetun piparjuurta, persiljaa, meiramia ja minttua. Myös Viipurin luostarissa tiedetään viljellyn Keski-Euroopassa tunnettuja lääke- ja maustekasveja.
Historian jälkeen putoamme huimaaviin tuoksuihin, maustesammioihin, mutta haluamme tietää, emme ylinauttia, joten ensin saamme lukea Mitä mausteet ovat ja sen jälkeen Mausteiden vaikuttavat aineet, joka onkin sitten jo suoraa sanaa terveydestä. Teksti vilisee semmoisia sanoja kuin linalooli, pulegoni, delta-3-kareeni, eudesmoli, antosyaaniini, tujoni, tymoli, apigeniini, katekiini…,mutta ei mitään hätää, sillä jokaisen tieteellisen sanan ja nimen takaa löytyy aivan tuttuja tuotteita kuten laakeri, kaakao, kumina, valkosipuli, kapris, kardemumma, mäkimeirami…Päätin hyvin lyhyen harkinnan jälkeen antaa teille selventävin esimerkein kuvan, mitä kirjasta löytyy edellä mainittujen asioiden lisäksi eli minusta se oleellisin. Toivon, että professori Piippo sallii yksinkertaistaa näin:
Rosmariini
Rosmariini mm. torjuu tulehduksia, ehkäisee munasarja- ja paksusuolisyöpää, ehkäisee sydän- ja verisuonisairauksia, alentaa rasva-arvoja, suojelee maksaa, saattaa ehkäistä 2-tyypin diabetesta, torjuu herpes-virusta.
Salvia
Salvia lievittää astmaa, on limaa irrottava, hillitsee hikoilua, pitää sydänsolut kunnossa, tukee henkistä tasapainoa, hoitaa ikeniä, lujittaa luustoa, torjuu tulehduksia, kuntouttaa maksaa ja saattaa ehkäistä 2-tyypin diabetestä.
Kardemumma
Torjuu suolistosyöpää, torjuu herpes simplex-virusta, antiseptinen, hoitaa kipuja ja tulehdusta, lievittää astmaa, limaa irrottava, rauhoittaa, virkistää, alentaa verenpainetta, alentaa LDL-kolestrolia, suojelee maksaa, parantaa aivojen toimintaa, suojelee silmiä ikärappeumalta, saattaa estää 2-tyypin diabetestä.
Kaakao ja kanelit
Kaakao ja kanelit ovat erittäin tehokkaita antioksidantteja, jotka estävät syöpää ja voivat myös ehkäistä liian korkean hormonitason haittoja (rinta- ja eturauhassyöpää), estävät allergioita, suojaavat sydäntä ja maksaa, auttavat kuukautiskipuihin, alentavat verensokeria ja torjuvat diabetesta.
Lisäksi kaneli auttaa ärtyneen paksusuolen oireyhtymässä sekä torjuu heliko-bakteeria.
Paprika
Suojaa ympäristömyrkyiltä, kasvattaa stressin sietoa, vaikuttaa luuston kasvuun sekä ihon ja limakalvojen terveyteen, estää harmaakaihia ja ehkäisee ennenaikaista vanhenemista.
Näin siis Sinikka Piippo esittelee kuvineen 44 maustetta ja mausteyrttiä!
Se mistä erityisesti pidin kautta kirjan ovat neliöidyt tietoiskut otsikolla Hyvä tietää. Tässä Hyvä tietää rosmariinista:
Muinaisessa Kreikassa opiskelijat pitivät rosmariiniseppeleitä, sillä kasvilla oli muistia parantava maine. Yrttiä käytettiin häissä ja hautajaisissa, ja se oli uskollisen rakkauden vertauskuva. Benediktiinimunkit toivat rosmariinin Eurooppaan 800-luvulla, ja sen viljely yleistyi etenkin luostareissa. Kihtiä ja puutuneiden jalkojen vaivoja hoidettiin 1500-luvulla unkarinvedellä (Aqua Reginae Hungariae, Unkarin kuningattaren vesi), jossa oli rosmariinia, minttua ja laventelia. Ranskan sairaaloissa poltettiin rosmariininoksia katajan kanssa huoneilman puhdistamiseksi vielä toisen maailmansodan aikana.
Ja pidin myös siitä, että kunkin kasvin kohdalla oli Varoituksia. Tässä esimerkki laventelista:
Alhaista verenpainetta sairastaville laventeli voi aiheuttaa lievää huimausta ja väsymystä. Suurina määrinä se on narkoottinen myrkky. Laventeli voi lisätä rauhoittavien lääkkeiden vaikutusta. Liiallisena se voi heikentää muistia. Laventelia ei suositella raskauden alkuvaiheessa. Linalooni ja linalyyliasetaatti voivat aiheuttaa kosketusallergiaa.
En voi mitään sille, että kirjasta tuli mieleen kaksi muistumaa, joista ainakaan toiselle ei saisi nauraa. Paprikahan on mielettömän terveellistä ja siitä löytyy Piipon kirjassa terveysvaikutuksia sivukaupalla. Paprikoiden tuliset lajithan ovat chilejä. Nekin ovat terveellisiä, mutta hyvin kohtuullisesti käytettyinä. Kerran eräs ystäväni päätti syödä chiliä oikein kunnolla, hän kokkasi siitä jotakin ja ennen kuin puoliyö koitti hän oli sairaalassa, sillä peräsuoli oli palanut…(en naura, en naura…;-) Toinen kerta oli se, kun pyysin hajamielistä miestäni tuomaan kaupasta tähtianiksia, joilla haluan koristella sekä glögit että talon joulun aikaan. Armaani tuli kotiin useamman nomparellipussin kanssa…
Sipuleita en voi ohittaa, sillä ei sitä reseptiä, johon en tuplaisi valko- ja keltasipulin määrää. Keskityn nyt kuitenkin himolajiini eli valkosipuliin, jonka on todettu vähentävän mm. peräsuoli-, paksusuoli-, maha-, rinta-, eturauhas-, ruokatorvi-, iho- ja aivosyöpien esiintymistä. Valkosipulissa oleva diallyydisulfidi estää leukemiaa in vitro. Se vähentää mahasyöpäriskiä puolella, peräsuolisyöpää jopa enemmän.
Pitkäaikaisessa käytössä valkosipulin uskotaan lievittävän masennusta, stressiä, hermostuneisuutta, auttavan väsymykseen, parantavan keskittymiskykyä ja nopeuttavan toipilaiden kuntoutumista. Valkosipuli myös alentaa verenpainetta, parantaa ääreisverenkiertoa ja aivojen verenkiertoa sekä hillitsee ikään liittyviä verisuonimuutoksia.
Kirjan luvussa Mausteiden ja mausteyrttien viljely, keruu, säilöntä ja käyttötavat, esitellään se hurmaava suomessa kehitetty Zenrow-pöytäpuutarha, joka on ihan pakko saada. Nyt antaudun mainokselle!
Kiitän professori Piippoa hyvin antavasta tietopaketista sekä hurmaavista kuvista! Suosittelen nyt isosti tätä teosta kaikille, jotka haluavat välttää ennenaikaisen kuoleman ja jotka haluavat myös ehkäistä monia, monia sairauksia sekä samalla nauttia herkullisesta ruuasta – kera mausteiden! Ja mikä uskomattominta: Vain gramma päivässä riittää.
Hei!
Päätin laittaa tähän kohtaan vähän tiedotusta, sillä ehkä minä en ole ainoa johon Heberleinin kirja on kolahtanut lujaa. Mitenkään ei liity tämä asia itsemurhaan tai sen riskiin, mutta haluan muistuttaa:
Yhtä luonnollista kuin tehdä avioehto ennen avioliittoa on tehdä hoitotahto ennen kuolemaa. Täältä löytyy minun: Hoitotahtoni/ My Last Will Asian hoitaminen on hieman vaikeaa sitten kun on liian huonossa kunnossa tai jo kuollut.
Aion pitää arvonnan heti kun lukijoita on 300 tai kävijöitä blogissani on ollut 300 000. Jännä nähdä, kumpi täyttyy ensin. Luvassa on mieletön kasa kirjoja, joista kolme arvan arpomaa saavat valita kolme mieleistään. Kisaan mukaan kelpuutetaan siis lukijakseni kirjautuneet ja muut ohjeet sitten kun aika on. Sen verran kuitenkin infoan, että alkaaa miettiä mikä tai mitkä kolme kirjaa voitte nimetä SIELUkirjoiksenne.
Huomenna saatte sitten kirjan, jonka avulla voitte ehkäistä ennenaikaista kuolemaa, mutta myös pelastua monilta vaivoilta ja säilyttää vitaalisutenne ja nuorekkuutenne KAUAN. Minä kuljen hiljempaa, siis kovasti yritän, sillä tapahtui unettomuutta ja vaikka mitä, kunnes tajusin ettei ihminen ole kone. Nyt haluankin haastaa teidät kaikki
- nukkumaan enemmän eli EI iltaisin koneella vaan tuutulullaa
- lenkille viitenä päivänä viikossa, kahtena saa olla vaikka yöpukupäivä;-)
- niskajumpat viitenä päivänä viikossa
- naura enemmän, stressaa vähemmän
- älä ryhdy toisten huolten kantajaksi eli valitse ystäväsi Valonkantajista
Merkkaan itselleni joka päivä kalenteriin punaisen plussan, kun olen tätä noudattanut ja sen jälkeen kun on sata plussaa, palkitsen itseni jollain tavalla. Nyt otan kyllä förskottia, sillä aion perjantaina lähteä Bessun kanssa Siihen Yhteen Paikkaan, jossa saa maailman parasta korvasienikeittoa, maailman parasta poroa (anteeksi kasvissyöjät!), maailman parasta tunnelmaa...Ja minusta tähän sopii nyt todella hyvin eräs Ailin runo:
Moniongelmaisen kriisipalveluksi
älä ikinä haksahda.
Törkytunkiona ja saostuskaivona
saat olla rakastettu sijaiskärsijä.
Omat ongelmansa hän kippaa ilomielin
sinun ristiksesi syytääkseen syyttömänä
yhä uusia ongelmia.
- Aili Nupponen -
Elämänpelto
Bis Morgen!
♥:lla Leena Lumi
PS. Jestas, nyt on 300 lukijaa! Avaan arvonnan pe aamuna, jos vielä silloin tuo 300, minun pitää tehdä kirjalista ja kuvakollaasi ja....Kaikki jotka rakastavat arvontoja, kiittäkää Norkkua, hän on 300. lukijani! Tervetuloa lukijakseni Norkku♥
Olen istunut St. Larsin odotushuoneessa työttömänä, tarjoilijana, hoitoapulaisena, opiskelijana, väitöskirjan laatijana, vt. lehtorina, etiikan tohtorina, kirjailijana, kulttuurikeskustelijana ja -toimittajana. Olen istunut psykiatrian päivystyksen odotushuoneessa sinkkuna, avovaimona, vaimona, eronneena, raskaana, kahden lapsen äitinä ja kolmen lapsen äitinä.
Hahmoton vuodenaika ikkunan takana. Olen ollut täällä jouluna, uutenavuotena ja juhannuksena. Olen ollut täällä syksyllä, lumituiskussa ja vasta puhjenneessa keväässä. Minua ahdistaa jokaisena vuodenaikana. Minun ahdistukseni ei suosi eikä hyljeksi lunta, auringonpaistetta, sadetta eikä poutaa. Se iskee täydellä voimallaan, kun luulen olevani turvassa.
Ann Heberlein on kirjoittanut kirjan En tahdo kuolla, en vain jaksa elää (Jag ville inte dö, jag vill bara inte leva, Atena 2010, suomennos Ulla Lempinen), jossa hän mitään kaihtamatta, mitään kaunistelematta kertoo kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstään, psyykkisestä sairaudestaan, epätoivotusta seuralaisestaan jo kahdenkymmenen vuoden ajalta.
Muistan kun luin hänestä haastattelun jostain lehdestä. Kaunis, nuori teologian tohtori, etiikan tutkija ja kolmen lapsen äiti, joka ei halua kuolla, mutta ei jaksa elää. Kirjassaan hän valottaa elämäänsä, sairauttaan ja montaa siihen liittyvää kysymystä laajasti. Mukaan tulevat myös kysymys itsemurhan oikeutuksesta, Jumalasta, luovuuden ja hulluuden avioliitto ja ne monet, monet kuuluisuudet, joita on piiskannut eteenpäin ja/tai itsemurhaan pukeva ahdistus ja/tai luova masennus. Ja se lista on pitkä…
Kuten arvaattekin, kirja vetää sielun vereslihalle. Ann osaa kirjoittaa, mutta se ei ole tässä nyt relevanttia, vaan tuskan syvyys, se taakka, jonka monet joutuvat kantamaan, monet, joista osa päätyy valitsemaan helpotuksen, tien pois: itsemurhan. On hurjaa lukea, että itsemurha on 15-45 –vuotiaiden yleisin kuolinsyy ja suurimmassa vaarassa ovat juuri kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivät eli maanis-depressiIviiset. Nimenomaan tähän psyykkiseen sairauteen erikoistuneen professori Kay Redfield Jamisonin mukaan viidesosa kaikista maanis-depsessiivisistä kuolee itsemurhan kautta.
Anafranil. cipramil, zolofit, prozac, valium, stesolid, sobril, stilnoct, atarax, imovane, oxascand, litium ja topimax. Ann kertoo syöneensä paljon pillereitä, mutta hän myöntää, että ei olisi enää elossa ilman niitä. Ja lopultakaan hän ei halua kuolla, hän ei vain jaksa elää.
En tahdo kuolla, en vain jaksa elää. Aito apori, ratkaisematon filosofinen dilemma, ahdistava tilanne itsessään, jos unohdetaan että useimmiten oma ahdistukseni saa minut pitämään elämää arvottomana ja ajattelemaan että se pitäisi siksi lopettaa. Se sattuu liikaa. Joskus. Joskus se on vain sietämätöntä. Tämä arki. Tämä murhe. Tämä ruma elämä. Tämä latteus. Tämä typeryys. Kaikki mitä te ette ymmärrä. Anteeksi. se oli tarpeetonta. Anteeksi.
Annin ankkurit elämään ovat lääkkeet, lapset ja terapiat. Hän ei kestä oikeasti ajatella lapsiaan ilman häntä. Ann tuntee olevansa täysin epäonnistunut kaikessa paitsi äitinä. Hän tuntee olevansa taloudellinen katastrofi, sillä maanisina aikoinaan hän tuhlaa mielettömästi. Hän ostaa vailla harkintaa toisen talon, vaikka lasten pitkät kesälomat ovat hänelle kauhistus, koska lapset syövät kaikki ateriansa tällöin kotona ja se maksaa. Hän saattaa maanisena kautena pitää glögijuhlat kolmellekymmenelle hengelle, joissa kaiken pitää olla niin viimeisen päälle, että kaiken jälkeen kymmenien miljoonien kruunujen velat eivät loppua tule näkemään. Juuri oikeansävyiset savunharmaat kynttilät loistavat, talo pursuaa suklaata, satoja kanelipullia, glögiä, chévrepiirakkaa, paahdettuja pähkinöitä, stiltonia, itse leivottua leipää, briejuustoa, valtavia hedelmäasetelmia, uusia pöytäliinoja…iloinen puheensorina täyttää huoneet ja kaikki on täydellistäkin täydellisempää suureellisena iltana, jolloin maksamattomat laskut piilottelevat moraalifilosofian käsikirjojen takana.
Teen kaiken aina viimeisen päälle. Olen harvoin kohtuullinen. Yritän tosissani vastustaa itseäni, mutta se on vaikeaa. Erittäin vaikeaa. Ei, kohtuullinen en ole, mutta juhlia minä osaan järjestää.
Ihailen Heberleinin rohkeutta sanoa ja sitäkin, että hän kykenee analysoimaan omaa tuskaansa sekä suoraan että välillisesti kuuluisien filosofien ja vaikka Sylvia Plathin kautta. Myös jumaluus ja moraali ovat kirjailijaa kiinnostavia teemoja jo hänen koulutuksensakin kautta. Ann pitää kuitenkin, jaksaa vielä pitää, yllä fasadia, jossa jotkut pitävät häntä menestyjänä, mutta he eivät olekaan nähneet häntä käpertyneenä vessan lattialle sikiöasentoon kaikkea peläten, haluten kaikkea paeta ja ehkä he eivät ole ikinä kuulleet käsitteestä hymyilevä kuolema.
Minusta tämä oli satuttavinta:
Mietin onko maailmassa yhtä ainoaa ihmistä joka tietäisi, kuka olen. Mietin haluanko kenenkään tietävän, kuka olen. Sisimmässäni. Olenhan taitava valehtelemaan. Rakas Jumala. Olen niin uupunut.
Haluaisin suositella tätä kirjaa kaikille, mutta on aivan pakko varoittaa, että tiedossa on asioita, jotka kyseenalaistavat jopa sen, mikä on monille kaiken kantava voima: rakkauden. On myös todella rankkaa tuntea itsessään se tuska, jonka pian kolmekymmentäkahdeksan täyttävä nainen kokee, se varmuus, että hän varmasti tietää ainoastaan sen, ettei koskaan – koskaan – tule onnelliseksi. Ahdistus on uskollinen kumppani.
Dearest,
I want to tell you that you have given me complete happiness.
No one could have done more than you have done.
Please believe this. But I know that I shall never get over this:
And I am wasting your life. It is this madness.
Nothing anyone says can persuade me.
You can work, and you will much better without me.
You see I can’t write this even, which shows I am right.
All I want to say is that until this disease came on me
We were perfectly happy. It was all due to you.
No one could have been so good as you have been,
from the very first day till now. Everyone knows that.
V.
Will you destroy all my papers?
- Virginia Woolf -
***
Tämän kirjan ovat lukeneet lisäkseni ainakin Annika K Sanna ja Aili
***
Kiitos Hannelen löydämme Ann Heberleinin myös täältä
*****
Osallistun tällä kirjalla Nooran Mieleni on rajaton -haasteeseen.
Prologi
Kiinalaiset lyhdyt syttyvät, savukkeiden ja parfyymien tuoksu sekoittuu kesäiltaan, naisten pitkät helmet tarttuvat miesten puvun nappeihin, samppanjalaseja kannetaan, Emmeline tanssii shimmyä pinkissä puvussaan, naurua, puhetta, yö pimenee, sumu nousee järveltä…
Kate Mortonin Paluu Rivertoniin (The House at Riverton, Bazar 2011, suomennos Helinä Kangas) on niin paljon enemmän kuin luulinkaan. Alussa sain tuntuman, jossa pientä kliseemäisyyttä, paljon ennalta-arvattavuutta ja liikaa kepeyttä. Lopulta paikkansa piti vain ennalta-arvattavuus, jossa olen valitettavan hyvä. Se ei kuitenkaan lopulta haitannut lukukokemusta ollenkaan, vaan päinvastoin saatoin antaa kaiken keskittymiseni itse henkilöille ja heidän keskinäisille suhteilleen, joka syvensi tarinan makua niin, että olin välillä Hannah, välillä Grace, mutta en kuitenkaan Emmeline, ehkä sitten Robin Hunter…
Tarinan kertojana toimii hoivakodissa asuva Rivertonin kartanon entinen palvelija Grace Reeves. On vuosi 1999 ja Grace on saanut kirjeen nuorelta ohjaajalta Ursula Ryanilta, joka haluaa tehdä elokuvan Rivertonin elämästä ja siellä sattuneesta tragediasta ajalta, jolloin Grace palveli kartanossa. Hän pyytää Gracelta tapaamista asian tiimoilta ja näin vanha nainen lähtee vielä kerran Rivertoniin sekä muistellen että lopulta aivan konkreettisesti. Hän kohtaa uudelleen Hannahin, Emmelinen ja Davidin sekä heidän Leikkinsä, jota ei ollut ilman heitä kolmea. Grace näkee jälleen kulisseihin tehdyn lasten huoneen ja muistaa, miten hän näki sen ensi kerran saapuessaan Rivertoniin vuonna 1914:
Voin kuvailla huoneen, mutta pelkään että mikään kuvaus ei pysty välittämään sitä merkillistä viehätystä, jota se minussa herätti. Huone oli suorakaiteenmuotoinen, suuri ja synkkä, ja siitä henki arvokkuutta, jossa oli hienoinen laiminlyönnin tuntu. Siinä aisti luopumista, ikivanhan tarinan taikaa. Kuin se olisi nukkunut satavuotiasta unta. Ilma oli raskasta, paksua, kylmää ja pysähtynyttä, ja takan vieressä olevassa nukkekodissa päivällispöytä oli katettu juhlavieraille, jotka eivät koskaan saapuisi.
Grace saapuu kartanoon aikana, jolloin varakkaimmissa piireissä elettiin kahden kerroksen väkenä ja palvelijat saivat olla kiitollisia, että saivat palvella hienoa perhettä antaen näille viidestätoista punnasta vuodessa kaiken lojaalisuutensa ja jopa kiintymyksensä! Tyytyväinen palvelusväki oli kuitenkin myös palveltaville tärkeä asia ja omista pidettiin huolta. Palvelusväessä itsessään oli myös arvojärjestyksensä, omanarvontuntonsa ja keskinäinen kiintymyksensä, josta parhaassa tapauksessa nuori tyttö sai kodillista hoivaa vastineena ahkeruudesta ja uskollisuudesta.
Paluu Rivertoniin on brittiläistä tapainkuvausta ennen ensimmäistä maailmansotaa, mutta ennen kaikkea sotien väliseltä ajalta. Se on siskokirjakin, mutta se on myös elämää suurempaa rakkausdraamaa kerrottuna vanhan Gracen äänellä. Tästä tuli heti mieleeni vanha nainen Richard Masonin Muistojen huoneissa sekä vanha, invalidisoitunut balettitanssija Bolšoin perhosessa. Nämä kolme iäkästä naista, Joan, Nina ja Grace, kertovat muistojensa tarinaa, joka aukeaa utuisena, mutta hurmaavana muistojen viuhkana, menneeltä maailmalta tuoksahtavana, hieman surumielisenä, mutta ehdottomasti vaikuttavana, suorastaan järisyttävänä.
Gracen tarina kantaa sekä rakkautta, aikalaiskuvausta, valheita kuin myös murhaa, joten mistään tyhjänpäiväisen kepeästä ei ole kysymys. Kate Morton antaa Gracelle äänen, joka miellyttää, tempaa otteeseensa, vie liki, niin että tunnet puuterin tuoksun, silmät häikäistyvät auringon kilosta suihkulähteen vedestä, katsot Hannahia silmiin ja näet käsittämätöntä surumielisyyttä vilkkaassa, uskaliaassa nuoressa naisessa…Ja sitten oli se leikki, joka vaatii aina kolme. Leikki, jossa
kolmion kaksi pistettä, joita kolmas ei sitonut yhteen, olivat etääntyneet yhä kauemmaksi toisistaan. Kuminauha oli venynyt äärimmilleen. Se pongahti takaisin kasaan. Kaksi pistettä palasi voimalla…Aika pysähtyi.
Paluu Rivertoniin kirjan kansi on täydellinen! Sitä on myös Mortonin tarina. Hän saattaa Gracen Rivertoniin kolmasti: ensin 1914, sitten tulevat Lontoon vuodet ja paluu Rivertoniin 1924 sekä vielä kerran 1999, vähän ennen kuin Grace lopullisesti sulkee silmänsä eräs tietty seepianvärinen valokuva verkkokalvoillaan. Hänellä on nyt hyvä olla, sillä salaisuus, jota hän on kantanut kymmeniä vuosia, on ojennettu tyttären pojalle, tulevan kirjan kirjoittajalle.
Minulla on monta syytä pitää tästä kirjasta, ja uskon, että oleellinen on kerrottu, mutta salaisuudet säästän lukijoiden itse avattaviksi. Henkilökohtaisesti olen aina tuntenut kuuluvani sotien väliseen aikakauteen, missä on henkinen kotini, kuten kirjoitin jo Hurmion tyttärissä, jossa tein vaikka mitä villiä... Pidän historiasta, surumielisyydestä, tummasta, vaikeasta, rankasta, romanttisestakin. Paluu Rivertoniin edustaa tasokasta lukuromaaniheimoa, jossa goottilaista tummuutta: Menneisyys palaa riivaamaan nykyisyyttä, suvun salaisuuksien painolasti, torjutun nouseminen pintaan, riivattu talo, naisten eristäminen yhteiskunnallisesta toiminnasta ja päätöksenteosta, salaperäinen ja näkymätön, tunnustuksellinen kerronta ja toisiinsa upotetut tarinat…Näissä kaikissa Morton on kuin mestaripelaaja kotikentällään ja nautinto on lukijan!
Epilogi
Vanhan suihkulähteen luona liikkuu joku. Ikaros ja kolme merenneitoa näkevät hopeisen silkkileningin hohteen. Surumieliset tähdet hyväilevät naisen valkeaa ihoa, joka kuunvalossa maagisesti yhtyy leningin hopeaan. Nainen kumartuu lähteen ylle ja ojentaa kätensä tavoittamaan viimeistä heijastusta vedestä juuri ennen kuin pimeys laskeutuu…
*****
Paluu Rivertoniin - Kate Morton
*****
Tästä kirjasta ovat lisäkseni kirjoittaneet ainakin Irene Satun luetut Sanna Aletheia Krista Miia Jaana, Kaisa Reetta, Norkku Karoliina Maria Sonja Katja/Lumiomena ja Hurja Hassu Lukija
Alkukesän ruusut
tuovat sinut vielä kauan mieleeni,
ja siihen aikaan, kun kesä alkaa,
on erityinen tuoksujen ja tunteiden seos
jonka vain minä vaistoan,
se on minun sydänkemiaani: akasioiden suru -
jos olen surullinen, se johtuu akasioista. Kauan
sinä lähetät vielä rakkauden pieniä salamoita.
Joskus sinusta tulee auringonpaisteen tuuliratsastaja,
joskus sytyttelet joulukynttilöitä.
Ja joskus taas meloni on suolainen.
Ja sinä katsot minua vielä monta monituista kertaa.
En halua unohtaa enkä liioin muistaa.
On oleva tuhansia pikku hetkiä
jaettuna aaumunkoittoihin, päiviin, öihin,
orgioihin ja juhliin, työhön ja lepoon,
ikävään ja himoon, kaupunkeihin ja kyliin,
keväisiin, syksyihin, kesiin, uneen, valveeseen,
musiikkiin, hiljaisuuteen, auringonpaisteeseen, lumipyryyn,
niin että kaikkea riittäisi pitkiksi vuosiksi.
Miten paljon me leikimme ennen sitä!
Miten kauan odotimme toisiamme, annoimme odottaa toisiamme!
Kivuksi pingotettu himo.
Ja jokainen syleily oli ensimmäinen.
Vasta nyt tiedän sen, viimeisen syleilyn jälkeen.
Mutta jo silloin: jokin lamauttava etäisyys,
jokin suloinen vieraus, jokin pyörryttävä mahdottomuus.
Jo silloin, myös silmiesi edessä: poissaolossasi
niin kuin sylissäsi.
Muistojesi evankeliumissa, jo silloin.
- Erzsébet Tóth -
Aamut, hiukset hajallaan (WSOY 2011, suomennos Hannu Launonen ja Béla Jávorszky)
kuva Iines
Set Fire to the Rain
Heräsin tänä aamuna klo 5.30, sillä halusimme saattaa kummipoikamme ensimmäisen luokan ensimmäiseen koulupäivään. En ole kuitenkaan ihan varma heräsinkö, sillä olen valvonut kaksi yötä unettomana. Soitin jo eilen äidille, että 'onko täysikuu?' Ei ole kuulemma vielä, mutta kohta on. Siis, aamuvarhain saavuimme serkun luo ja siellä olikin tämmöinen kisuyllätys. Koska minua ja kissoja ei yleensä mitenkään yhdistetä, saatte tässä nyt ihmetellä minua ja Nellyä. Nelly on aivan kuin siitä Whiskas-mainoksesta, harmaaraidallinen ja tassuissa ja päässä, sekä nöpönenässä on aivan pienet kuin aprikoosit suloläikät. Siis mitä hurmaavin neiti!
2 kg kypsiä tomaatteja paloina
0,5 dl oliiviöljyä
100 g sipuleita silputtuna
100 g valkosipulinkynsiä silputtuna
1 mausteneilikka
1 laakerinlehti
tuoreita yrttejä maun mukaan:
0,5 nippua timjamia, basilikaa ja persiljaa
suolaa ja pippuria
pinnalle oliiviöljyä
Kuumenna öljy ja anna sipuli- ja valkosipulisilpun kiehua miedolla lämmöllä pehmeiksi, n. 10 minuuttia. Sekoita joukkoon tomaatit, mausteneilikka, laakerinlehti ja yrtit. Keitä miedolla lämmöllä kannen alla n. 45 minuuttia. Sekoita hyvin ja kuumenna taas kiehumispisteeseen. Mausta suolalla ja pippurilla. Kaada tomaattikastike steriileihin lasitölkkeihin. Kaada päälle tilkka oliiviöljyä ja sulje kannet tiiviisti. Ja tässä sitten purkitettuna sitä aurinkoa, josta Katri Vala: ”Punaiset tomaatit laulavat: on lihamme aurinko!”
Syksyn makuja monipuolisine ohjeineen on juuri tätä syyskesän juhlaa palvova, innoittava kirja, josta on moneen lähtöön ja ohjeet ovat helppoja, idearikkaita sekä myös terveellisiä.
”Hedelmäin juhla, kypsymisen huume…”
Yöt ovat pimeät ja raskaat.
Hedelmät varisevat, varisevat.
Kuuletko kumahdukset puutarhassa?
Maa soi kuin valtainen rumpu,
hiljaa soi luumunsinisessä yössä.
Hedelmissä palavat kesäpäivät,
omenain kuullossa vaaleat yöt!
Punaiset tomaatit laulavat:
on lihamme aurinko!
Hedelmäin juhla, kypsymisen huume.
Elovalkeat leimuavat.
Kuuletko kumahdukset puutarhassa?
Maa värisee kuin väkevä rumpu.
- Katri Vala -
Kootut runot (WSOY 1958)
Sain ihanan tunnustuksen blogista A Kiss From The Past! Kiitos♥ Olen tästä nyt erityisen ilahtunut, sillä tämä tunnustus ei pyydä kertomaan sataa asiaa itsestä tai muuta selliasta, joka veisi tuntikausia. Ei, tämän suloisen muffinin syön todella nopeasti!
Tähän kuuluu, että pitää kertoa oma lempiväri, suosikkiruoka sekä minne haluaisi nyt matkustaa. Ja sitten tämä ojennetaan monelle muulle blogille, joista pitää. Minä olen nyt huomannut, että tämä tunnustus on kiertänyt suurimmassa osassa niitä blogeja, joissa käyn, mutta ihan varuilta ojennan tämän Lumiomenalle, Karoliinalle, Erjalle, Joanalle, Ankille, Jennille, Lumikolle, Arleenalle, Jaelille, Allulle ja Susalle. Ojennus on kirjablogipainotteinen siitä syystä, että kirjabloggaajat ovat aika uutteria ja he, jos ketkä tarvitsevat välillä kevennystä. Itsekin vellon usein liian syvällä ja vähän vielä tosikkonakin, joten tällaiset muffinit nostavat ihmeesti blogikuntoa. Ja kuka nyt tuntee jääneensä ilman, saa vapaasti ja ilolla ottaa tästä. Olkaa hyvä, te kaikki!
1) Väri on minulla turkoosi.
2) Ruoka on korvasienikeitto.
3) Juuri nyt haluaisin matkustaa sinne, missä talot ovat hyvin, hyvin vanhoja, mutta asuttuja. Se olisi sitten varmaankin Venetsia, mutta se voisi olla myös Zürich.
turkoosi / kuva Absolutely white
vanha rakennus / kuva Petriina
Sen jälkeen kun olin lukenut kirjan Ihanat kärhöt, heräsin täydellisesti: Minulla ei voi olla puutarhaa ilman kärhöjä! Mikä muu on yhtä romanttinen sateella kantaessaan vesipisaraa kaula kauniisti kaarella tai mikä muu on yhtä huumaava seurattava kuin vanhaa kirsikkapuuta kiipeävä kasvi, joka avautuessaan naulitsee sinut koko valoisaksi illaksi katsomaan herkkää antautumistaan kesälle.
Ihanat kärhöt luettuani, kokeilin kaikkia hengästyttävän upeita jalokärhöjä, mutta ei niistä ollut Keski-Suomen talviin. Nyt kasvatan vain alppikärhöjä, joita niitäkin löytyy eri väreissä, mutta jotenkin oudosti nyt tämä sininen viehättää.
Sanon aina, että älkää kaatako vanhoja puita, sillä ne ovat loistava koti kärhöille sekä kantavat kauniisti talvella lunta. Tämä kirsikkapuu oli yli kymmenen vuotta erittäin satoisa, mutta sitten alkoi kuin kuivua, mutta eihän meillä kaadeta puita! Sitten keksin istuttaa juurelle kärhön ja mitä nyt tapahtuikaan: Tänä vuonna tämä vanha puu on tuottanut valtaisan sadon kirsikoita. En voi sanoa, että se johtuu kärhöistä, mutta...Sen sijaan ihan pystyyn kuollut luumupuumme sai juurelleen kolme alppikärhöä sekä myös lumikärhön (Summer Snow), joka olisi niin sopinut minulle, mutta ainakaan vielä lumikärhö ei ole kukkinut...
Kärhö tarvitsee syvän istutuksen, lannoitusta sekä kastelua. Se pitää myös siitä, että sen juurella kasvaa jotain pientä kukkaa, joka estää kevätauringon rökittämästä sen juuristoa. Eilen siirsin juuri uuden kärhön juurelle kevätesikoita, mutta tämän kuvassa olevan juurella kasvaa digitalista, eikä se siitäkään näytä häiriintyneen. Olen istuttanut kärhöjä myös mongolianvaahterametsikköömme, sillä mongolialainen tulee niin myöhään lehteen, että kärhöt ehtivät tekemään noista suurista pensaista hurmaavia jo ennen sydänsuvea.
Kärhöt ovat minulle ihan välttämättömiä, sillä haluan puutarhastani villin ja viidakkomaisen tuntuisen. Ensi kevään puutarhasuunnitelmiin on jo kirjoitettu, mihin kärhöjä seuraavaksi istutan. Se ei kuitenkaan ole se vanha risa korituoli, sillä sitä aina joku siirtää. Kärhöt tuovat puutarhaan samaa herkkyyttä kuin akileijat ja tuntuu kuin keijutkin kuulisivat niiden kutsun. Niissä on myös hyvin tarttuvaa kesytöntä aistillisuutta, joka...
Ja tässä on sitten kärhön kukka syksyllä. Kuin joku eksoottinen juttu...
...tai kirsikkapuu täynnä peikonsuukkoja!
Ja tarina kärhöistä jatkuu jutussa Kärhöistä vielä vaan
Tässä kärhöt ensilumessa: Kuin peikkometsän tunnelmaa...
Leena Lumi's Flower Power
PS. Nyt toukokuun 25. pnä 2014 luumupuut kukkivat ja kärhöt niissä:
Puutarhassamme on nyt Clematis Alpinaa 9, mutta ennen kuin seuraava viikko on loppu, niitä on jo 11. Käytän vain alppikärhöjä, sillä niitä ei tarvitse suojata, ei alasleikata ja yksikään ei ole meillä täällä Keski-Suomessa menehtynyt talveen, vaikka vyöhykkeemme on IV. Niitä kiipeilee sekä tuottavissa luumupuissa että mongolianvaahteroissa, myös eräs pystyyn kuollut hedelmäpuu saa toimia kärhön telineenä. Lumeton talvi vei meiltä toisen kääpiösyreeneistä ja emme aio sitä kaivaa ylös, vaan siitäkin tulee kärhöjen koti.
Lokakuun puolivälissä 2014 löytyi tällainen kauniin vihreä peikonsuukko syyshortensiastamme. Innostuin niin, että vastasin vain tämän yhden 'suukkosen' kuvilla Irenen Puutarhahaasteeseen näin Jos luette koko jutun, löydätte sieltä kärhön toisenkin yllätyksen juuri tälle lokakuun puutarhapäivälle.
Kärhöt nupullaan kuivuneessa kääpiösyreenissä, jonka ne onnistuvat täyttämään hyvin. On toukokuu 2016.
Kärhöt aukeavat vanhan ja upean syyshortensian rungolla 23. päivänä toukokuuta.
Jo yksi sininen kukka voi olla kaunis...
vaan kaksin aina kaunihimpi. Vuosien kokemuksella on nyt havaittu, että alppikärhö selviää hyvin vyöhykkeellä IV, se leviää myös siemenistä, mikä suuresti ilahduttaa, sitä pitää hiukan vahtia, jos se kiipeää elävää, kukkivaa pensasta pitkin, sillä viime vuonna tällainen innostui niin, että yksi puistosyreeni jätti kukkimatta. Tajusin asian vasta kun näin yläterassilta suloisen oravan nukkumassa syreenin kärhökatolla. Liikuttava näky järkytti niin, että en tajunnut ottaa kuvaa, vaan lähdin oravan poistuttua vähän riipimään kärhöä ruotuun. Nyt se saa taas kiivetä, mutta syreenin kukkia ei ole lupa viedä.
Alppikärhön kukinta alkaa toukokuussa ja kestää jotain kesäkuun lopulle. Jos haluaa heinäkuussakin kukkiva kärhöjä, voi kokeilla vaikka viinikärhöjä. Kärhö tarvitsee syvän istutuksen, joka vuosi lannoitusta ja sen juuri ei saa kuivua eli kastelua ja sen tyvellä saa kasvaa mieluusti jotain matalaa kukkaa, vaikka esikkoa tai orvokkeja suojaamassa kovimmalta paahteelta. Viihtyvät hyvin myös puolivarjossa.
Näin etupihan mongolianvaahterametsikössä nyt: Kärhöliaaneja roikkuu puista...
ja takana näkyy keskipihamme, oikealla talo ja ylä-sekä alaterassi (pergola), vasemmalla kalliomme, jonka reunassa kuunliljoja sekä kurjenmiekkoja. Tämä etupihan osa on nyt hyvin sininen, sillä tässä eniten myös lemmikkejä
Kuvassa polun varrella pakkasen vuosia sitten viemä kääpiösyreeni, joka nyt kukkii täydellisen sinisenä kärhöistä. Kuollut pensas, kuivunut puu tai puolilahot rottinkikalusteet ovat mainioita kiipeilytelineitä kärhöille.
Huhtikuun 2019 lumisateet tekivät järkyttävää tuhoa puutarhassamme ja etenkin etupihan mongolianvaahteroissa. Suuret männynoksat katkoivat toistakymmenät oksaa rumasti sekä myös veivät yhden helmiorapihlajan. Nyt tulevat kärhöt apuun: Ne saaavat alkaa kiipeillä pitkin ikivanhoja ja tuhoa kokeneita mongolianvaahteroita. Kärhöistä on moneksi!
Terveisin Leena Lumin puutarhasta
.JPG)
