torstai 8. huhtikuuta 2010

JUOKSIJA


Suhteeni suomalaisiin mieskirjailijoihin on ongelmallinen: Waltarin jälkeen on vain muutama poikkeus, joka heistä on päässyt suosiooni. Tiedostan itse ongelman, sillä siitä on minulle todellista haittaa, mikäli hakeudun toteuttamaan unelmaani kirjallisuuden opinnoista. Nyt elämääni tuli mies nimeltä Jussi Siirilä, jonka kirja Juoksija (Gummerus, 2009) on saanut minut nauramaan vedet silmistä tirsuen. Tiedättehän sanonnan: Mies, joka saa sinut nauramaan on se oikea! Luen öisin. Mieheni nukkuu vieressäni. Kun luin Juoksijaa yritin pidätellä nauruani ja purin poskiani, mutta minulta pääsi kuulemma pieniä ulvahduksia, jotka pelästyttivät mieheni. Onneksi hän heräsi, että sain nauraa ääneen.

Juoksija on yhtä hulvaton kuin Irvingin Garpin maailma, mutta sillä erolla, että minä pystyn heti näyttämään teille muutaman ’markkina-analyytikko’ Matti Järven, joka on päättänyt rakentaa imagonsa uusiksi ja joka putoaa omaan kaikkivoipaisuuteensa.

Matti Järvi on oikeasti Oula Näkkäläjärvi Kittilästä. Hän asuu nyt luonnollisesti Helsingissä ja hallitsee elämäänsä mielestään saumattomasti. Hän asuu kerrostalossa, joka hänen markkinatutkimuskäsityksellään on arvossa nouseva ja etenkin ’Ahmed-vapaa’. Matti harrastaa juoksua ja kaikkein vaikeimpia jättipalapelejä. Hän tiedostaa, miten monta kertaa päivässä voi virtsata, mitä pitää syödä ja ennen kaikkea, miten luokitella ihmiset sosioekonomisesti. Luokkien yläpäästä löytyvät Kultahampaat, Rivitalohienosto, Paritaloeliitti ja Erkkeriväki. Puolivälissä ovat Virastohiiret, Palkkakuoppahoitsut ja Corolla-miehet. Perää pitävät Tenuveivarit, Karaokekuninkaat, Avohoitosakki, Mokkakorvat ja Tangorainerit. Nimitykset on tarkoitettu yrityksen sisäiseen käyttöön ja luottoasiakkaille, mutta luonnollisesti uralleen täysin antautunut mies on työnsä käyntikortti sieluaan myöten.

Matti Järven elämässä on kuitenkin pieni, sitkeä, rakastava harmi: Hänen kittiläläinen äitinsä. Itsevarmasti äiti istuu tasaisin välein junaan ja matkustaa eläkeläiskortillaan tapaamaan ainoaa poikaansa pääkaupunkiin. Hän haluaa nähdä kaikki nähtävyydet, voivottelee kun Oula ei löydä naista ja luonnollisesti haluaa aina tutustua Oulan työpaikkoihin. Matti järvi katsoo parhaimmaksi viedä äidin nykyiseen työpaikkaansa lounastunnilla, jolloin kaikki ovat lähiravintolassa nauttimassa curryherkkuja:

Kävelemme peräkkäin kohti hissejä, kun tiellemme osuu toimitusjohtaja Thomas Örn, joka on näköjään jälleen jättänyt lounaan väliin. Hänen silmissään palaa kuumeinen, korkeasta motivaatiotasosta kertova tuli. Välillämme on aina ollut tietynlainen sielunyhteys, mutta tällä kertaa en ilahdu hänen näkemisestään.

Thomas katsoo äitiä kiinnostuneen näköisenä, ja äiti mulkoilee takaisin riidanhaluisesti. Olen tuskallisen tietoinen hänen marjastussaappaistaan ja niiden varsiin katoavista sukkahousuista. ”Tämäkö on lähettipoika?” hän kysyy minulta Thomasiin päin nyökäten.

Kauhukseni huomaan hänen laskevan kätensä Thomasin hihalle ja madaltavan äänensä luottamukselliseksi. Thomas näyttää kiusaantuneelta, mutta äiti roikkuu kiinni kuin naava. Kun hän kertoo imettäneensä minua viisivuotiaaksi asti, teen kuten olen tämänkaltaisissa tilanteissa aina tehnyt. Kuvittelen irtautuvani kehostani ja liitäväni ulos lähimmästä ikkunasta.


Äiti pyytää päästä pesuhuoneeseen, jota hän nimittää kotoisasti riu’uksi. Odotamme Thomasin kanssa wc:n ulkopuolella. Keskustelu ei kulje. Äiti toimittaa asioitaan äänekkäästi oven takana. Epäilen hänen tekevän sen tahallaan.

Matti Järven yksityiselämä on varsin epäsosiaalista. Vain juoksu, palapelit ja päiväkirjanomainen blogi, johon ainoa kommentoija on sitkeä äiti Kittilästä. Sinne äiti kirjaa aivan kaiken peräpukamistaan alkaen. Mutta sitten Matin Täydellinen Elämä saa aivan uuden ja odottamattoman suunnan. Hänen alapuolelleen muuttaa somaliperhe. Matin luokitukset sekoavat ja samoin sekoaa hänen järkensä ja aivan tyynenä hän tekee uskomattoman siirron, jota mielikuvituksellisten, mutta mahdollisten tapahtumien jälkeen itsekin hämmästelee ja jopa katuu.

Matti Järvi päättää häätää Ahmedit hinnalla millä hyvänsä ja sen seurauksena alkaa ajo läpi Euroopan kohti Afrikkaa. Matin vierellä istuu somalipoika Osman ja Kia kuljettaa paria sveitsiläisen kurdiperheen luota Egyptin aavikoille ja takaisin sitä vauhtia, että Matti Järvi on Suomeen palattua ihan toinen Matti. Jopa Oula saa tulla hänestä esiin ja orastava rauhan tunne saavuttaa hänet samaa vauhtia kuin kyky empatiaan ja halaamiseen kehittyy. Pohjakosketus Napolissa on niin väkivaltainen, että sieltä ei voi tulla ylös kuin uutena Mattioulana, jolle maailma näyttää ihan toisen väriseltä kuin pelkälle Matille. Osana pelastusta ovat suolihuuhtelu, juoksuharrastus ja mieletön kyky tehdä nopeita siirtoja. Ja mokkapintainen Osman ei toki ollut vähäisin syy kyynisen markkina-analyytikon muutokseen.

Suurkiitos Gummerukselle, että sain tutustua herraan Jussi Siirilä ja Jussille terveisiä, että ainakin yhden naisvakilukijan hän sai nyt valtaansa! Jussin ote ei herpoa tarinan kuljetuksessa ja parasta on heittäytymisen uskallus: flow-tilasta pitää joskus uskaltaa hypätä pimeään, että saavuttaisi valon. Haluan kuitenkin osoittaa kunnioitusta Matin juoksuharrastukselle (,joka muuten esti napolilaisen kuoleman) ja lopetan Matin juoksua kuvaavaan otteeseen:

Kehoni toimii ongelmitta ja vatsakin on kunnossa. Rullaan eteenpäin kevyesti, jalat ja kädet löytävät rytmin itsestään. Oloni on eheä ja perhosmaisen ilmava, mikä on ollut viime aikoina harvinaista.


Olen kohottanut frekvenssin syksyn aikana pysyvästi sataan yhdeksäänkymmeneen askeleeseen minuutissa. Pystyn nyt juoksemaan vakioreittini läpi viisi minuuttia nopeammin kuin kesällä, ilman syketason nostoa.


Viime aikoina olen pohtinut, kuinka korkealle askeltiheyden voi nostaa. Mikäli esteitä ei olisi, riittävän tiheän frekvenssin saavuttanut juoksija kohoaisi lopulta lentoon.

15 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi hauskalta kirjalta. Alampa rakentaa ostoslistaa kesalle.

    VastaaPoista
  2. Anu, teeppä se. Miehenikin luki tämän kirjan ja nauroi ihan yhtä paljon. Minä en ole ainoa, joka on ihmetellyt, että tämä kirja ei ollut kirjallisuuden Finlandia ehdokkaiden joukossa...

    VastaaPoista
  3. Kuulostaa mielenkiintoiselta kirjalta. On muuten aika jännä, miten niin moni arvostettu kotimainen mieskirjailija on tarttunut juoksemiseen kuvatessaan suomalaisen miehen sielunmaisemaa (jopa varsin traagisesti): Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie ja Miika Nousiaisen Maaninkavaara, erinomaisia kirjoja nekin.

    Älä muuten huoli, että mahdollisesti kirjallisuutta opiskellessasi et ole lukenut kauheasti kotimaista kirjallisuutta. Kun itse luin kirjallisuutta, koin aika harvan lukeneen yhtään mitään! Se oli iso yllätys - tai toki porukka luki, mutta usein itse kullakin oli tietoa jostain spesifistä kirjailijasta (mieluiten Calvinosta), mutta sen laajemmin harva oli lukenut. Itse asiassa perusopintoihin kuului melkoisia itsestäänselvyyksiä, joten no worries!

    VastaaPoista
  4. Lumiomena, jos haluat nauraa, osta tämä kirja. Tämä on myös hyvin oivaltava. Vaikka miehellesi yllätyslahjaksi ja luet sen sitten itse ensin;-)

    Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie oli minulle myös positiivinen kokemus sekä yksi muu mieskirjailija Suomesta, jota en ole ehtunyt, mutta jos suvella aikaa, niin sitten. Saat arvata KERRAN!

    Minulla on isompi ongelmakin, sillä tilasin jo opinto-ohjelman ja ulkoimainen kirjallisuus menisi kuin vettä vaan, mutta kotimaisessa ne 'pakkopullat' eivät. Kun on kasvanut Kekkosen Suomessa, syntyy niin kova halu olla eurooppalainen, että ottaa koko Euroopan kotimaakseen, joten ihan muu kirjallisus on minua vienyt, kuin suomalainen, tietty muutamin poikkeuksin.

    Rakastan Eurooppaa! Ja se riittää minulle loistavasti.

    VastaaPoista
  5. mä en varmaankaan saa arvata mutta sanon silti: itkonen.

    kävin kirjatossa (taisi olla 3.kerta tällä viikolla...) ja uutuuspoiminnoissa oli tämä kirja, jotin otin sen nyt mukaani innoittamanasi. juoksuun itsekin vähän hurahtaneena luin tykkäsin maaninkavaarasta ja nähtäväksi jää mitä tykkään tästä.

    innoittamanasi ostin myös (no muutkin ovat kyllä vinkanneet) sitä Fridmanssonia.

    NIIN paljon luettavaa...

    VastaaPoista
  6. Taidan laittaa listalle...
    Sikses hauskalta vaikuttaa..

    VastaaPoista
  7. Anni, kaikki saavat arvata;-) Tarkoitin nyt kyllä Joel Haahtelaa, jonka kirjoja olen joskus lukenut ja niistä pitänyt. Mutta nyt sanoit pahan sanan (lue: nimen), sillä minulta on hukassa yksi suomalainen mieskirjailija, jonka kirjoja imin kuin sieni vettä joitakin vuosia sitten. Olihan se Itkonen...Nyt mun täytyy mennä nettiin katsomaan, mitä Itkonen on kirjoittanut. Mieslukijat ovat minua moittineet, kun en ole tehnyt Remestä. No, luin Pahan perimän ja se oli ihan hyvä, mutta en jaksa uudestaan..Ei, Itkonen, vaan Olli J. Eikö olekin semmoinen olemassa;-)

    Tiedätkö, varjelemme hiukan tulevia töitämme siksi, että kun kehissä on jo useampi kirjablogin pitäjä ja me ollaan päivittäin kontaktissa, voi tulla paineita, kun tehdään samoja...Toisaalta se rikastuttaa, kunhan pystyy vain nollaamaan itsensä, jos on ehtinyt lukea toisen tekemän arvostelun. Ja melkein kaikilla on niin oma tyylinsä. Ainoastaan Tuure minua pelottaa, mutta vielä hegitän, vaikka Herta Müllerin Sydäneläin veikin minulta melkein hengen - Tuuren takia!

    Lue sitten kaikki Inger Frimanssonit!

    Hanne, Jussi Siirilä saa sut takuulla nauramaan!

    VastaaPoista
  8. Joel Haahtelan Elena oli musta aivan ihana, mutta jouduin lukemaan sen saksaksi, kun suomalainen painos on loppu. Tunnen niin monta, jotka haluaisi lukea sen tai lukea sen uudelleen, mutta kirjaa ei löytynyt edes divarista, kun etsin.

    VastaaPoista
  9. Allu, kiitos vinkistä! Elenaa en olekaan lukenut. Ajattelin kesällä kaikessa rauhassa. Pidän Haahtelan tyylistä.

    Minä haen nämä Haahtelat kirjastosta. Divarissa on jo tilauslista, joka ei ilmeisesti koskaan toteudu. Kunpa kustantajat ottaisivat uusia painoksia eilen suurista ja myöskin vähemmän tunnetuista kirjailijoista. Eniten kaipaan Aksel sandemosen Kadoonut on vain unta -teosta. Luin Jyväskylän kirjastosta sitä viimeksikin ja siinä sivut jo ihan irti...

    VastaaPoista
  10. Ja taas uusi kirja joko krijastosta varattavien tai omaksi ostettavien listalle;) Jo taidokas kirjan esittelysi sai minut hymyilemään kirjan päähenkilölle, kiitos!

    VastaaPoista
  11. Susa, sinä todistat, että kukaan ei käytä hakukonetta! Miten voisikaan ellei tiedä mitä hakea? En voi joka päivä laittaa listaa 2009 luetuista...Tai pitäisikö mulla olla joku sivupalkkiotsikko: Katso! Leena Lumi Kirjasto 2009...Oi, apua! Enkä ole yhtään tekninen. On siis hyvä, että aika ajoin otan lukuaikaa uusille kirjoille UUSIMALLA vanhempia parhaita...olen kuin Suomen TV: uusintoja, uusintoja...,mutta eiköhän uusia tule kuitenkin 1-2 viikossa. Viime vuona niitä tuli 140!

    Susa, tämän kirjan lukeneet ovat kaikki tästä pitäneet. Oli kyllä yllätys minullekin;-)Etsi nopeasti käsiisi: Auttaa ylitse kuukausista julmimman!

    Ja eipä kestä!: Elän vain levittääkseni lukemisen autuutta♥

    VastaaPoista
  12. Mutta toisaaltahan se on juuri ihanaakin, että löytyy kirjoja, jotka eivät enää ole uutuuksia yleisesti, vaikka sitten itselle onkin;) Minulla ainakin tahtoo olla se sinänsä hurmaava ongelma, että niin oma hylly kuin "hankittavien/varattavien"-lista alkaa olla kohta niin pitkä, että stressiä pukkaa kun ei ehdi lukea niin paljon kuin haluaisi.

    Kirja-alalla ollessani olin jo työn puolesta ajan hermolla, ettei kovin monikaan kiintoista uutuus kyllä livahtanut ohitseni, monia odotin jo hyvissä ajoin ennen julkaisupäivää;) Nyt pikkulapsi/vauva-arkea eläessäni huomaan, että aika ajoin jopa suosikkikirjailijoiltani putkahtaa ns yllättäen joku uutuus.

    Joten älä huoli, me hitaammat tullaan kyllä perässä, hakukoneiden käyttämättömyydesta huolimatta;) Ja nyt toki kiinnostuneena alan testaamaan kyllä hakukonettasi ja kirjallista aarrearkkuasi!

    VastaaPoista
  13. Susa, yritä palata lasten vartuttua kirja-alalle!

    Tiedätkö, minulla on nyt omia 'vanhoja' kirjoja, joita en ehdi tuomaan blogiini, kun teen jo ylikierroksilla.

    Pitää varmaan kysyä joltakin, miten saisin tuohon sivupalkkiin listan, jossa olisi aina Leena Lumi Kirjasto 2009, Leena Lumi Kirjasto 2010 etc. Ellet löydä tuolla sanalla, kerro. Olen kirjoittanut koko aamun ja nyt täytyy päästä vähän ulos...

    Minunkin kirjalistani kasvaa, yritän suvella tuoda muutamia 'ei ihan uusia'. Kesäkuun seinäkalenteri näyttää jo aika hassulta...toivottavasti luen noita kirjoja heinäkuussa puutarhassani...

    VastaaPoista
  14. Juuri näin!

    Meillä on vallan yhteneväinen maku kirjojen suhteen. Tämä oli hervoton, posketon ja suorastaan hulvaton kirja kunhan vain pääsi vauhtiin. Tosin (hitaahko?) alkulämmittely oli ihan perusteltu, M.J. tuli tavoiltaan tutuksi ennen varsinaisen seikkailureissun alkua.

    Täytyy tunnustaa, että ensin vähän oudoksuin sekkailun kokoonpanoa; semmoinen heppu kaksistaan (+ ne muut matkaajat!!) kuusivuotiaan tenavan kanssa!! Oma nuorimmainen kun juuri täytti 7 v, niin mietin, onko tässä nyt laitaa ollenkaan. Mutta kirja siirtyi sitten oivallisesti semmoiseen seikkailuvauhtiin, että sen kyllä hyvin kesti :).

    Mua nauratti, etenkin Italia - EGypti - Turkki -vaiheessa. Ääneen.

    Ja loppuratkaisutkin oli tyylikkäät, muuhun kirjaan sopivat. Mä jotenkin vähän pelkäsin, että se lässähtää kaiken sen hulvattomuuden jälkeen. Ei lässähtänyt.
    Lisää J. Siirilää pitää hakea luettavaksi, vaikka kesällä!

    VastaaPoista
  15. Helmis, minäkin luulin ensin, että taas tylsää, mutta sitten tuli imu kirjaan. Jossain vaiheesa myös ajattelin, onko tämä liian posketonta, mutta silloin moitin itseäni ja päästin vapaalle.

    Tiedätkö: Tämmöisiä tyyppejä on, jotka sekunnilleen juoksevat joka viikko samaan aikaan saman matkan, mittaavat sykkeensä, saunovat, laskevat joka gramman mitä syövät,
    heidän elämässään ei oikeasti ole tilaa seikkailulle, ei yllättäville muutoksille ja yksi väärä naapuri tai plörssikurssin notkahdus voi suistaa heidät pois tasapainosta. Minä annoin tämän lahjaksi omistuksella miehelleni, joka on vähän Besserwisser, mutta ei onneksi sekuntimaanikko. Hän piti ja melkein kaikki tästä ovt pitäneet. Pikkulinnut lauloivat minulle, että kustannsumaailmassa ihmeteltiin, kun tämä kirja ei ollut Finlandia ehdokkaiden joukossa...Minä myös ihmettelen. Myös satu Koskimiehen Hurmion tyttäret olisi siellä pitänyt olla.

    Kiva kun pidit! Kaikenlaista sekalaista on tulossa, sillä lukijakuntani on aika heterogeenistä ainakin iän suhteen, jos se nyt mitään merkitsee...,mutta eivät 30+ lue Mazzarellan Matkalla puoleen hintaan;-)

    VastaaPoista