tiistai 13. huhtikuuta 2010

INTOHIMONA PELARGONIT


Ennen ”pelargoni tuoksui mummon akkunalla ja akkunan alla lauloi katulaulaja…”, mutta minä en ole kenenkään mummo ja olen täysin hurmaantunut tähän muka vaatimattomaan, mutta salavaateliaaseen kukkaan. Edessäni on nyt Lena Ljungquistin ja Eve Tingströmin teos Intohimona pelargonit (Pelargoner, Tammi 2010, kuvat Ann Lindberg ja tekijät, suomennos Pirkko Kahila), josta pelargonihulluuteni saa vain lisäsytykettä. Nyt olen todellisten asiantuntijoiden vietävissä, sillä Ljungquist omistaa Ruotsin suurimman pelargonikokoelman ja Tingström jälleenmyy pistokkaita eri puolille Eurooppaa.

Nyt teen paljastuksen, että jos minulle tulee avioero, se johtuu pelargoneista. Ei, ei mieheni niitä itsessään vihaa, mutta sitä hän vihaa, kun ensimmäisten pakkasten tullessa kannatan hänellä pelakuut sisälle ja ne tietty ovat silloin parhaimmillaan: pienen puun kokoisia ja kantavat jopa 30-40 kukkaa yksi kasvi, niin haluan ottaa niistä koko kukinnan riemun ja ne isot ruukut valtaavat kaikki ruokapöytämme ja muutkin tasot. Toinen vaaran hetki on nyt, jolloin massiiviset, kellarista ulos kannetut ruukut on jo ’keväthoidettu’ ja kukat versovat tirheinä, mutta niitä ei voi vielä viedä ulos. Minulla ei ole ruukutushuonetta, joten kaikki mahdolliset tasot ovat ruukkujen peitossa. Me siis ruokailemme jossain millin kokoisella pöydän kulmalla…Toki minulla on vastaus valmiina kaikenlaiseen mökötykseen ja sanomiseen: Haluan viherhuoneen! Haluan peribrittiläisen viherhuoneen! Villa Maireassa sitä huonetta kutsutaan edelleenkin ruukutushuoneeksi, mutta siellä talon haltijatar vietti aikaansa muutenkin, mikä paljastui nojatuolista…Niin tekisin minäkin. Näen jo itseni siellä istumassa Robert’sin suklaakahvia mukissani ja ympärilläni tuoksuu multa ja se uniikki aromi, joka lähtee vain siitä, kun kasvit kuolevat ja/tai aloittavat uutta elämäänsä.

Intohimona pelargonit on täydellinen kirja näiden kukkien harrastajalle, sillä en olisi ikinä uskonut, mihin mittoihin saatan tämän harrastuksen viedä ja mitä ihania erikoisuuksia maailmalta löytyy. Kaikkihan me tunnemme kotipelargonit, mutta jo niistä on todella moneen lähtöön. Itselleni oli täydellinen yllätys P.Zonale-ryhmään kuuluva Patricia Andrea, jonka kukat ovat yksinkertaiset, mutta aivan tulppaanin näköiset. Hyvin viehkeitä ovat myös kerrannaiset, neilikkamaiset pelargonit, jotka kukkivat korallinpunaisen eri sävyin. Erityisen houkuttelevia ovatkin sitten tähtipelargonit, joista Silver Glitter herätti huomioni heti ensi vilkaisulla. Sen kukat ovat kerrannaiset ja lehdet kaksiväriset, ’hopeiset’. Silver Glitter on erittäin haluttu, eikä syyttä, sillä kasvilla on hurmaavat munankuorikuvioiset, kerrannaiset ja pörröisen näköiset kukat. Kapeissa hiukan harottavissa terälehdissä on lämpimänpunaisia laikkuja ja juovia. Kaksiväristen lehtien laitaa pitkin kulkee epäsäännöllisen leveä valkoinen alue. Keskeltä lehdet ovat keskivihreät, valkoisen rajalla on tummahkon vihreä vyöhyke…

No, minä nyt taas vähän innostuin…Tähtipelargonioita seuraavat kirjassa Sormipelargonit ja sitten tulevat monille jo tutut Riippapelargonit. Riippapelakuista löytyy sitten mm. Rococo, jossa ruusunnupputyyppiset, vaalean ruusunpunaiset kukat ja ylimmissä terälehdissä pieniä, kirsikanpunaisia pilkkuja! Sitten haastavat Jalopelargonit ja ’enkeli-ihmisille’ Enkelipelargonit. Uniikkipelargonit ovat oma ryhmänsä ja ne muistuttavat varsin paljon jalopelargoneja. Viimeisenä ryhmänä on kiinnostava Luonnonlajit ja primäärihybridit.


Primäärihybridi saadaan, kun risteytetään kaksi viljelyssä olevaa pelargonialajia keskenään. Monesti primäärihybridiksi kutsutaan myös sellaista pelargonia, joka on luonnonlajin ja jonkin lajikkeen jälkeläinen. Monet primäärihybridit ovat peräisin jo 1800-luvulta. Oikealla primäärihybridi  ’Islington Peppermint’.

Ensimmäinen pelargoni tuotiin Eurooppaan 1500-luvun lopussa tai 1600-luvun alussa. Se oli luultavasti Pelargonium triste (Surumielinen pelargoni!). Nykyään Saksa on Euroopan maista suurin uusien pelargonioiden tuottaja. Englannissa puolestaan toimivat kaikkein taitavimmat ja innokkaimmat jalostajat. Pelargonioiden tulevaisuus on saada säilytetyksi vanhat lajikkeet kansalliskokoelmien avulla, rakentaa geenipankki tulevaisuuden jalostustarpeita varten ja saada jatkuvasti uusia yllätyksiä lajikkeista, joita ei uskottu mahdolliseksi joitakin vuosia sitten.


Intohimona pelargonit on näiden kukkien harrastajan täydellinen tietokirja, sillä siinä on kaikki eri käyttötavoista ja historiasta niiden hoitoon, lisäämiseen ja jopa syömiseen! Mukana on myös luku Pelargonin vuosi, jossa tarkka selostus, miten pelargoni saadaan talvehtimaan ja miten se hellästi kevääseen taas herätellään. Lisäys, hoito ja tuholaiset tulevat kaikille selviksi ja sitten onkin jo kiire lukemaan uutuuslajikkeista ja ihailemaan niitä, sillä kirjan kuvitus on enemmän kuin täydellinen. Tämä on aika vaarallista, sillä voisin heti syödä ne kaikki…siis nuo kirjan sivut…

Rakastan ihan tavallista Mårbackaa, mutta se on pakko unohtaa, sillä siitä kasvaa aina niin iso puu, että edes sporttinen mieheni ei pysty ruukkuja kantelemaan paikasta toiseen, sisälle ulos, ulos sisälle. Jätin pois jopa lannoituksen, mutta silti vain: puu siitä tulee! Nyt haluan jotain oikein sievää, pientä ja erikoista. Sitä odotellessa uneksin ruukutushuoneesta, jossa juuri aukeavat tuoksupelargonit levittäen ympärilleni eroottista omenan ja kanelin tuoksua…lempivuodenaikaani…syksyä. Paitsi on kevätkin ihan huumaavaa - huhtikuun jälkeen.

16 kommenttia:

  1. Minä myös olen aivan hurmaantunut pelakuihin ! Ne ovat kauniita, mutta myös niin ihanan helppoja kukkijoita.
    Odotankin innolla uusia pikkutaimia Pukin Puutarhalta... laitan niistä sitten postauksen, kun saapuvat : )
    Tuon kirjan olen ajatellut ostaa itselleni...

    VastaaPoista
  2. Sari, ja minä odotan innolla sinun pelakuu postauksiasi. Noita erikoisuuksiahan voisi Eveltä tilata, mutta ajattelin, että NIITÄ minä en pysty talvehdittamaan. On ihme, että nämä tavalliset maatiaiset pärjäävät pimeässä kellarissa. Mutta otan ne pois sieltä jo 5.2. ja laitan hyvin myöhään.

    Tässä kirjassa on minun mielestäni pelakuista KAIKKI, mitä tarvitsee tietää. Ja paljon innostavaa myös erikoisuuksien etsijälle ja hoito-ohjeita.

    VastaaPoista
  3. Tässä tulikin paljon tietoa pelargonioista.Luulen,että osa kaupungin lukuisista kukka-istutuksista on just pelargonioita.Täytyy kuvata ja sitten sulta kysyä,olen niin huono tunnistamaan.

    VastaaPoista
  4. Jael, epäilenpä, että ovat pelargonioita, sillä mitä etelämmäs mennään, sen enempi näkee pelakuita aivan kaikkialla: joka rappusella, ikkunalaatikoissa, parvekkeilla. patioilla...Pelakuuhan ei siedä liikaa kosteutta, joten sopii sinne sinunkin nykyiseen kotimaahasi erinomaisesti.

    VastaaPoista
  5. Joo, ikkunalaatikoissa varsinkin... ja minulla on nyt sielläkin asukit!
    Sattuipas hyvin samaan aikaan tämän postauksesi kanssa.

    VastaaPoista
  6. Minä olen jo vuosia harrastanut pelargoneja, mulla oli kausi, että keräsin kirjavalehtisiä (valkovihreistä melkein mustalehtisiin), sitten keräsin kukinnoiltaan hiukan erikoisempia. Nykyään mulla ei ole enää parveketta, piti rajoittaa keruuvimmaa. Myös talvetus ei enää onnistu niin hyvin. Viime kesänä mun Patricia Andrea kukki näin http://i88.photobucket.com/albums/k182/Soili_album/PatriciaAndrea1800709002.jpg

    VastaaPoista
  7. Soili, Patricia Andrea on niin erikoinen meillä, että olen nähnyt sen kuvan vain tässä kirjassa. Sari on ehkä nähnyt livenä...Patricia Andreahan kuuluu ns. tulppaanipelargonioihin ja moni ei sitä heti edes pelargoniksi uskoisi. Menen nyt sun linkkiin, mikä se on? Onko sulla blogi? Kohta nähdään.

    VastaaPoista
  8. S., älä muuta sano! Mehän pidetään kohta kahden naisen blogia, jossa kultturi- tapahtumavaihto on vilkasta;-)

    VastaaPoista
  9. Minäkin rakastan pelargonioita. Olin 28-vuotias, kun olin mieheni kanssa muuttanut ensimmäiseen omistusasuntoomme Joensuussa. Se sijaitsi kerrostalossa, mutta siellä oli todella suuri parveke. Omaa pihaa kaivatessa lähestulkoon täytin parvekkeen pelakuilla. Silloin mummoni (äidinäitini) ja minä jaoimme rakkauden pelargonioihin :)

    VastaaPoista
  10. Lumiomena, vaikka minulla on iso puutarha, niin iso parvekkeemme on täynnä pelakuita. Niiden paras ja rehevin kukinta ajoittuu sydänsuven jälkeen ja kestää pakkasiin, jolloin nostan ne sisälle jatkamaan. Koska olen lopettanut kasvimaan pidon, kaikkialla on ruukkuja, joissa yrttejä, kukkia,salaattia, laventelia ja joka vuosi joku 'kokeilu'.

    VastaaPoista
  11. Täällä yksi joka on hurahtanut pelargoneihin!:) Tämän esittelemäsi kirjan haluan lukea. Minulla on yksi oma pelargonikirja ja yksi lainassa, mutta myös postauksesi kirja vaikuttaa mielenkiintoiselta! Ne on vaan niin kauniita nuo pelargonit!

    VastaaPoista
  12. Susanne, voin luvata, että tämä kirja on kattava ja kuvat ovat upeat. Niin, sille ei voi mitään: Jokin pelakuissa vain vie. Ja miten erilaisia sitä onkaan, en ole tiennytkään...

    VastaaPoista
  13. Mårbacka on vähän korkeempi,
    oletkohan se aidon saanut..

    VastaaPoista
  14. Hannele, Viherlandia on pohjoismaisittain arvostettu puutarhaliike ja minulla on siellä asiantunteva 'oma' puutarhamyyjä. Heillä on yksi halli pelkästään pelakuille, yksi omille jalostamilleen ruusuille etc. ne ovat ihan oikeita, mutta en tajua, miksi ne kasvavat minulla niin suuriksi. Olisin laittanut kuvia mun puiden kokoisista Mårbackoista, mutta en kehtaa. Joskus vilahtaa kasvikirjoissa sana 'kasvun jarru' tms;-) Ehkä ei olisi pitänyt laittaa kanankakkarakeita, mutta halusin varmistaa runsaan kukinnan ja niitähän sitten oli. Kaikki Mårbackat olen joutunut tukemaan kepeillä ja naruilla, mikä vie niistä jo pois viehätystä. Ei ole enää Mårbackaa minulla...

    VastaaPoista
  15. TÄMÄ kirja minun pitää myös saada, minulla on vastaavanlainen ruotsinkielinen, mutta äidinkielellä lukeminen on paaaaljon ihanampaa.

    Pelargoniat on mun juttu. Niitä rrrakastan ihan älyttömästi ja pioneja.<3

    VastaaPoista
  16. Tuija, tämä kirja on tajuttoman hurmaava! Minukin pitää saada tämä kirja, sillä menetin omani puutarhaharrastajalle viime kevään arvonnassa;-)

    Ei ikinä uskoisi, mitä ihanuuksia pelargonia maailma tarjoaa. Omat maatiaiseni sain eilen laitettua uusiin multiin ja puhtaisiin ruukkuihin. Eli talvi kellarissa on ohi.


    Susottelen todellakin tätä kirjaa, sillä muistan ne kaikki kuvat...

    VastaaPoista